Koirat: 7 vuotias saksanpaimenkoira uros ja 9vk ikäinen suomenlapinkoira narttu. Uros käy pennun kimppuun oli kyse vesikupista, luunpalasesta, leivästä pöydällä, ei auta vaikka itse olisimme paikalla ja pentu alistuu joka kerta, aina tappelu suoraan, ilman murinaa tai ennakkoa. Toki pentu pääsee vesikupille kun itse ensin käsken saksanpaimenkoiran maahan paikka ja sitten kun vauva on vesikupilla kehun urosta. Uros ei ole minun vaan hoidossa joten en ole kasvattanut sitä pienestä pitäen mutta tiedän että sama ongelma on myös uroksen kotona jossa on muita koiria. Miten siis tällaisessa tilanteessa jossa uroksella ei ole mitään hajua reviiristä ja arvojärjestyksestä tulisi toimia?
Koirat tappelevat ruuasta
9
806
Vastaukset
- perheen isä
Jos muuten menee ok, niin poista nuo tilanteet. Syötä ja juota pentu ja uros erillään välttäen näitä tilanteita.
Tärkein kai olisikin katsoa pennunperään ja onkin tärkeämpi asia, kuin hoitokoira joka on vain väliaikainen.
Tärkeä se olisi myös sen kannalta, ettei pentu kopioi myöhemmin tätä mallia.
"ongelma on myös uroksen kotona jossa on muita koiria." tämä ja vielä uros kertoo helposti, että koira on tottunut pitämään puoliaan.
"uroksella ei ole mitään hajua reviiristä ja arvojärjestyksestä tulisi toimia?"...mitä tämä ikinä sitten pitäisi tarkoittaa. Minusta uros taitaa juuri toimia noin. (tietoisesti)- maraboumarmeladi
Toki voi tilanteen välttää mutta tahtoisin että tilanteen saisi kytkettyä pois, koska tiedän ettei se ole mahdotonta. Elikkä ihan oikeita kouluttajia nyt vastaamaan!
Jos ei ole omasta kyse,niin helpoin ja varmin tapa on siis välttää tilanteet.Pois kaikki räjähdysherkät ja koirat ruokitaan eri tilassa.
Se,että jos alkaa vierasta koiraa kasvattamaan tavoille niin,joka on ajoittain, ja että se toimii,vaatii reipasta auktoriteettiä ja jossain jutuissa melkoista taitoakin.Varsinkin,jos koira kotonaan saa elää kuin pellossa.
Muutenhan homma toimii ihan sillä,että koira ylipäätään kunnolla haltuun,"neuvotaan" mitä ja miten asioissa yleensäkin toimitaan (palkkaus-motivointi-vaatimus),ja tarpeen vaatiessa kielletään.
Ei siinä sen ihmeellisempiä.
Eikä tuossa välttämättä mitään tekemistä ole reviirin kanssa (eihän se ole edes omassaan,eikä arvojärjestyksestäkään),huonoista tavoista lähinnä.- perheen isä
Se myös, että onko hirveästi edes järkeä lähteä tuota karsimaan hoitokoiralla, jos ajattelee asian kokonaisuutta.
Kyllä sen pois saat tällä reippaalla auktoriteetillä, mutta riski on myös siinä, että menee pieleen noin pennun kannalta. (ja muutenkin) Se kai on tärkein tässä.. Eikä se, että sen saat pois kitkettyä tuon tarkoita sitä, että se on poiskitketty kotonaan, kun sinne palaa. - Eri huoneisiin
perheen isä kirjoitti:
Se myös, että onko hirveästi edes järkeä lähteä tuota karsimaan hoitokoiralla, jos ajattelee asian kokonaisuutta.
Kyllä sen pois saat tällä reippaalla auktoriteetillä, mutta riski on myös siinä, että menee pieleen noin pennun kannalta. (ja muutenkin) Se kai on tärkein tässä.. Eikä se, että sen saat pois kitkettyä tuon tarkoita sitä, että se on poiskitketty kotonaan, kun sinne palaa.koirat eri huoneissa. Ruokailu on valtava stressi molemmille, molemmat joutuvat vahtimaan ja suojelemaan ruokaansa, pentu parka jää ehkä nälkäiseksi, eikä tilanne ole helppo spaimenenkaan kanitilta, silläkin on vaikea olo. Pentu voi alkaa myös pelkäämään isompiaan eli senkin kantilta.
Miksi koiran omistaja ei ole puuttunut asiaan? Jokaiselle koiralle kuuluu ruokarauha.
- nvlkrtjngwm.kre
kun et tiedä koiran historiaa, mitä se jo osaa, miten sitä on koulutettu ym.
Miksi omistaja ei kouluta itse? - lkjhgfdsaHNFTG
Ainakin ite ottaisin selville, ensin mistä se ruoan puolustaminen johtuu.
Onko sillä taustalla kokemus, että sen ruokaa on viety ja sen pitää siksi niin kovasti ruokaa puolustaa?
Vai onko se vain niin ahne ja sen vuoksi puolustaa ruokaa täysillä?
Riippuen tästä syystä, lähtisin ite eri tavoin osoittamaan koiralle, että se saa ansaitsemansa ruokarauhan. Et taida tarkalleen tietää sitäkään mitä koiralle on jo opetettu ja miten, musta sekin pitäisi tietää. Jos opetat ihan eri tavoin kuin omistaja, voit tehdä vain vahinkoa. Koiran luonnekkin pitäisi tuntea kunnolla.
Eikö omistajaa kiinnosta, jos hänellä vielä useampi koira kotonaan? Hyvin outoa...- Capuss
Kaikille ruokarauha tasapuolisesti. Muuten sit lähtisin miettimään että miten kovaa ne omistajan toiset koirat puollustaa ruokiaan. Montako koiraa on? Liian iso lauma? Jos muut koirat jatkuvasti koittanu viedä spaimenen ruoat? Lähtisin purkaan tilannetta syöttämällä erikseen rauhassa. Haastattele omistajaa. Onko se ees tietoinen ongelmasta ja välittääkö mitään?
- Kukkahatuton setä
Capuss kirjoitti:
Kaikille ruokarauha tasapuolisesti. Muuten sit lähtisin miettimään että miten kovaa ne omistajan toiset koirat puollustaa ruokiaan. Montako koiraa on? Liian iso lauma? Jos muut koirat jatkuvasti koittanu viedä spaimenen ruoat? Lähtisin purkaan tilannetta syöttämällä erikseen rauhassa. Haastattele omistajaa. Onko se ees tietoinen ongelmasta ja välittääkö mitään?
Jos hoitokoiran kanssa on ruokailuongelmia, niin syötät vuorotellen. Älä ala kouluttaa toisten koiria sellaisille tavoille, mitä ne eivät ehkä kotonaan tarvitse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961605- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4151017- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126752- 51688
- 78675
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651