Galluppia...äiti vai isä...

Sikra

Kumpi teille teidän omasta mielestä on lapsuudessa ollut tärkeämpi, äiti vai isä...kumman kanssa on jäänyt kivemmät muistot...????

Mulle on tietysti kumpikin ollut tärkeitä...mutta kaikki kivat muistot on isän kanssa kesäviikonloppuisista metsäretkistä, käytiin kalassa ja marjassa...nuotiolla hiillostettiin kalaa ja syötiin eväitä, ja yövyttiin metsässä nuotion äärellä...ne retket on jäänyt mukavina vahvasti mieleen...

46

702

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta eri tavoilla. Ihan pienenä isä oli se, joka oli kotona, ja sitten hiukan vanhempana aina töissä. Toisaalta penskana tuli oltua paljon kesistä äidin vanhempien kanssa mökillä, ja isän vanhempien luona asustin jossain vaiheessa jonkin aikaa. Joten vastaus galluppiin taitaa olla, että ympäriltä löytyi iso liuta turvallisia aikuisia (myös mummin sisko ja äidin sisko), joita kaikkia arvostan edelleen suuresti. Tosin ja valitettavasti enää 2 on elossa

    • Tää olikin aika hankala kysymys.
      Äiti oli enemmän läsnä ihan sen takia kun isän työ oli semmosta että reissasi. Isän kanssa me tehtiin kaikkea mahdollista, ikinä ei isä asennoitunut niin ettei joku juttu olisi sopinut tytön osallistua. Aika paljon kuljettiin luonnossa koko perhe, niillä retkillä sattuneita juttuja välillä vieläkin muistellaan.
      Vastaan että isä. Äiti oli näin jälkikäteen ajatellen se tukipilari joka piti huolen arjen sujumisesta mutta lapsena sitä ei pitänyt mitenkään erityisenä asiana.
      Muistan yhden kesän kun meidän äiti ja muutama naapurin täti lähtivät äitileirille ja isät pitivät huolen julmetusta lapsilaumasta mitä meidän naapurustossa oli.Se kaksiviikkoinen oli melkoisen reipasta meininkiä.

      • TÄH?

        Onks se talo menny myttyyn? Mitens se muka on myttyyn menny? Onha ne asunnu siel jo monta vuotta. Missä vaihees se olis pieleen menny? Nyt kyllä kerrot.

    • Myy-Pikkuinen

      että äitiliini...vaikka isältä monia asioita on tullut opittua ja iskä se kannusti harrastuksiin enemmän, mut äiti ja hänen m(k)otkotukset on niin "sydäntä lähellä"! =)))))))))))))))))))))))))))))))))

      • +++++

        Mutta käytöstapoja ei sitten kumpikaan sinulle opettanut!puuttuko kukaan sinun kielenkäyttöön,sillä kotoahan tuokin on lähtöisin!?

      • Ans'ku
        +++++ kirjoitti:

        Mutta käytöstapoja ei sitten kumpikaan sinulle opettanut!puuttuko kukaan sinun kielenkäyttöön,sillä kotoahan tuokin on lähtöisin!?

        Vaille käytöstapojen opastusta on sinunkin lapsuutesi jäänyt, täällä van puskissa vikiset toisten kimpussa, vai olitko jo sillon siellä 'kodissa niin puusilmä ettei mikään mennyt perille.

      • +++++++
        Ans'ku kirjoitti:

        Vaille käytöstapojen opastusta on sinunkin lapsuutesi jäänyt, täällä van puskissa vikiset toisten kimpussa, vai olitko jo sillon siellä 'kodissa niin puusilmä ettei mikään mennyt perille.

        Idisvinkula
        Ans'ku 22.9.2010 09:22

        Vaille käytöstapojen opastusta on sinunkin lapsuutesi jäänyt, täällä van puskissa vikiset toisten kimpussa, vai olitko jo sillon siellä 'kodissa niin puusilmä ettei mikään mennyt perille.

      • Myy-Pikkuinen
        +++++ kirjoitti:

        Mutta käytöstapoja ei sitten kumpikaan sinulle opettanut!puuttuko kukaan sinun kielenkäyttöön,sillä kotoahan tuokin on lähtöisin!?

        Niin, mitä vittua sinulle kuuluu kenenkään asiat?? Ei ole sinullekkaan vanhempasi opettaneet ettei netissäkään tarvi laulaa samaa virttä. =)))))))))))))))))))))))))

        Käyppä lukaseen tuolta pukelin juttua! Vähänkö repesin kun luin sen!! Eikö olisi hyvä että tekin vanhat pierut opettelisitte niitä OIKEITA käytöstapoja. Tai sitten jättäkää nuo tuollaiset litania solvaamiset kokonaan pois ja toteaisitte ihan rehellisesti vain että HAISTA VITTU!! =))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9343566/45965510

    • olin ehdottomasti. kinusin aina isän mukaan kun asuttiin maalla. hoisin isän kanssa siat ja hevosen ja pääsin mukaan joskus kun hän lähti kaupunkireissulle.
      vähän vanhempana sitten käytiin veneellä kalassa , sienessä ja mökillä. isä vei ratsastamaan. isä osti kissan ja sitten koiran. kuljin myös useasti isän mukana töissä. (autoilijan hommia). isäni kuoli nuorena (54-vuotiaana) ja jätti ison aukon sydämeeni :-(

      äitini kanssa käytiin sukulaisten luona reissussa usein. asuivat eri puolella suomea. käytiin myös linnanmäellä jne. ulkomaillakin olin äitini kanssa kahdesti kun olin nuori.

      tehtiin me myös kaikkea koko perheen kanssa. meidän äiti oli ankara ja isä taas enemmän leppoisa ja kiltti.

    • Heloisa

      asiaa olen miettinyt tänä viikonloppuna eräästä syystä. Olen pienestä asti kätkenyt ajatukseni sisimpääni. Sillä on ollut vaikutuksensa suhteessani toisiin ihmisiin, myös vanhempiini. Ei ole syntynyt aitoa vuorovaikutusta. Siltä ajalta kun en vielä ymmärtänyt etten ole oikein kelvollinen tähän maailmaan, on ne parhaat muistot. isä oli hyväksyvämpi, otti mukaan moniin juttuihin, teki lumilinnoja ja laski mäkeä.

      • Pukeli 1

        välitä, kaikillahan meillä on kuormamme kannettavana, tai risti miten se nyt sanotaankaan.

        Isä kyllä minulla oli mainio veitikka.
        Teki minulle jousipyssyn, opetti pajupillin teon ja ah niitä yhteisiä sieniretkiä isin kanssa.
        Isi sylkäisi nenäliinaan ja pyyhki suun, kun olin sen sotannut silloin pienenä. Isin käsi oli lämpöinen ja pehmeä.
        Siihen oli mukava tarttua, kun lähdettiin milloin mihinkin :))))))))))

        Isiii suukkoja sulle sinne taivaaseen !!!!!!!

      • Heloisa
        Pukeli 1 kirjoitti:

        ei ne asiat "välittämällä" kummene, enkä välitäkään. Mutta kun joskus miettii, niin ymmärtää syitä ja seurauksia, siinä se pohtimisen mielekkyys. Tätä mummoa väsyttää, viime yö meni harakoille. joten hyvää yötä.

    • anne'li

      kun ei ole ollut muita kuin äiti.

    • arkkimedes

      Kuten edelleenkin, vaikka vanhemmat ovet jo kuolleet ja samassa haudassa yhdessä makaavat, minä en erottele heidän paremmuuttaan.

      Kummatkin teki sen mitä yleensä vanhemmilta odotetaankin ja rakastivat niin toisiaan kuin lapsiaankin ja neuvoivat meille suunnan hyvään elämään.

      • -;-

        unohtivat kasvatta lapsistaans fiksui

      • 5+3

        Sinä ny et anakaa voi olla kenenkää ihmisen aikaa saannos, pirun seka sikiöltä vaikutat. Mistää kasvatuksest ei hajuukaa sin käytökses, ja jos joku o sul tapoi o yrittänt opastaa ni hukkaa o mänt, ei o mänt jästi päälle peril.

      • arkkimedes
        5+3 kirjoitti:

        kuin vanha venäläinen MOSSE!!!

    • 2+5

      Ku ei oo sisaruksii joilt kyselis, paitti sisko-puali ja ko meil o eri iskä ni ei sekää tiijä mu iskäst mittää

      • '' Kumpi teille teidän omasta mielestä on lapsuudessa ollut tärkeämpi, äiti vai isä...kumman kanssa on jäänyt kivemmät muistot...???? ''

        Et tannu ymmärtää kysymystä '' Kumpi teille teidän omasta mielestä ''

      • arkkimedes
        Sikra kirjoitti:

        '' Kumpi teille teidän omasta mielestä on lapsuudessa ollut tärkeämpi, äiti vai isä...kumman kanssa on jäänyt kivemmät muistot...???? ''

        Et tannu ymmärtää kysymystä '' Kumpi teille teidän omasta mielestä ''

        SINÄ se et tainnut ymmärtää omaa kysymystäsi.

        Jos sinun vanhempiesi kohdalla pitää erotella hyvä tai huono ja määritellä sen vuoksi kumpi oli parempi, niin kyllä pielessä on sinun ajatusmaailmasi. Ikävä kyllä!!!

      • arkkimedes
        arkkimedes kirjoitti:

        Kumpi on lastesi mielestä parempi teistä??????

        Sinä vai miehesi???

      • &&&&&&&&&&&&&
        arkkimedes kirjoitti:

        Kumpi on lastesi mielestä parempi teistä??????

        Sinä vai miehesi???

        yhtä täydellisiä, mitä sää tuollasia edes kyselet!!!!

      • arkkimedes kirjoitti:

        SINÄ se et tainnut ymmärtää omaa kysymystäsi.

        Jos sinun vanhempiesi kohdalla pitää erotella hyvä tai huono ja määritellä sen vuoksi kumpi oli parempi, niin kyllä pielessä on sinun ajatusmaailmasi. Ikävä kyllä!!!

        kysymyksessä kysytty huonoa tai hyvää vanhempaa vaan kumpi oli tärkeämpi....? ja kumman kanssa mieleenjääviä muistoja ? kyllä takaan että on hyvinkin paljon ihmisiä jotka pystyy vastaamaan tuohon jomman kumman. ei mitään kummallista. tietysti se pitäisi olla niin että molemmat on koettu yhtä tärkeiksi mutta niin vaan ei ole aina.

      • huuooh

        ihmisellä olla typerä järjen juoksu joka ei kule mihinkäs suuntaa.misä olit sillon ko aivo toimintaa jaettiin häh ?

      • arkkimedes
        majorica kirjoitti:

        Kumpi on tärkeämpi???

      • arkkimedes
        huuooh kirjoitti:

        ihmisellä olla typerä järjen juoksu joka ei kule mihinkäs suuntaa.misä olit sillon ko aivo toimintaa jaettiin häh ?

        sinun peräsuolessasi!!!

      • arkkimedes kirjoitti:

        Kumpi on lastesi mielestä parempi teistä??????

        Sinä vai miehesi???

        Jos nyt tämän kerran vastaan sulle vielä...niin pääset taas rääpimään...

        Vastaan itsekkäästi, että minä olin tärkeämpi, eikä kyse ollut paremmuudesta vaan siitä kumman kanssa lapsenmielestä, on jäänyt mukavampia muistoja lapsuudesta...

        Sillon kun lapset oli meillä vielä lapsia...ensimmäiset 15 vuotta avioliitostamme mieheni ei paljoakaan kerinnyt aikaansa viettämään kotona perheenkanssa...joten itsekkäästi sanon että minä olen ollut se kenen kanssa lapset ovat saaneet niitä mieleenpainuvinpia lapsuusmuistoja...

        Nyt tänäpäivänä ollaan varmaan aika tasavertaisia...

        Olet siis antanut vanhemmillesi jo anteeksi.

      • ♥sä+mä♥
        arkkimedes kirjoitti:

        Olet siis antanut vanhemmillesi jo anteeksi.

        sä ♥ oot tärkee ♥ mulle ♥ ja mä ♥ sulle ♥

      • apilainen yhyy
        Sikra kirjoitti:

        Jos nyt tämän kerran vastaan sulle vielä...niin pääset taas rääpimään...

        Vastaan itsekkäästi, että minä olin tärkeämpi, eikä kyse ollut paremmuudesta vaan siitä kumman kanssa lapsenmielestä, on jäänyt mukavampia muistoja lapsuudesta...

        Sillon kun lapset oli meillä vielä lapsia...ensimmäiset 15 vuotta avioliitostamme mieheni ei paljoakaan kerinnyt aikaansa viettämään kotona perheenkanssa...joten itsekkäästi sanon että minä olen ollut se kenen kanssa lapset ovat saaneet niitä mieleenpainuvinpia lapsuusmuistoja...

        Nyt tänäpäivänä ollaan varmaan aika tasavertaisia...

        oltiin pieniä, isä oli melkein aina matkoilla. Työn takii joutu pitkiks ajoiks ulkomaille, meil oli jääkaapin ovessa kartta josta äiti välillä näytti missä isä oli.

        Mut arvaa mitä. Äiti tietenkin teki meidän kanssa enemmän kaikkee ja yleensäkin se arjen pyöritys jäi meidän äidin harteille, kunnioitan häntä kovasti siitä!! Mut ne mitkä lapsen mieleen jäi parhaiten, oli mulla isän kanssa vietetyt hetket, varmaan siks kun ne ei olleet jokapäiväisiä! Äiti oli itsestäänselvyys (sillon sen ikäsille), isää me odotettin ja isän tulo oli vähä niinku vaihtelua.

        Äiti oli tietyst "oikeesti" meille tärkeempi ne vuodet. Mut sillon tuntu isän kanssa koetut jutut tärkeemmiltä!

      • huuooh
        arkkimedes kirjoitti:

        sinun peräsuolessasi!!!

        mitä iletttävyyksii näpyttelet.eiks vanha miäs parempaan pysty ?

      • Virtuaalikoneistaja
        arkkimedes kirjoitti:

        SINÄ se et tainnut ymmärtää omaa kysymystäsi.

        Jos sinun vanhempiesi kohdalla pitää erotella hyvä tai huono ja määritellä sen vuoksi kumpi oli parempi, niin kyllä pielessä on sinun ajatusmaailmasi. Ikävä kyllä!!!

        se taas luet puisilla mulkosilmillä ja luet mitä sattuu, vaikka siinä kuinka sinun mielestäsi lukee kysymys "kumpi on parempi", se ei ole totuus, kyllä Sikra kyseli lapsuusmuistoista, ei suinkaan sitä kumpi on parempi.

        Ei kannata kaikkea yksinkertaistaa omaan ajatusmaailmaan mahtuvaksi.

      • Virtuaalikoneistaja
        arkkimedes kirjoitti:

        Kumpi on tärkeämpi???

        moneen kertaan Majon pitää vastata että sinäkin ymmärtäisit, vai pitäisikö laittaa tikkukirjaimilla?

        Sinä olet ilmeisesti lukenut puusilmillä Majon vastauksen ja etkä käsittänyt siitä sitäkään vähää mitä avauksesta käsitit aivan väärin.

      • 20 + 20
        Virtuaalikoneistaja kirjoitti:

        se taas luet puisilla mulkosilmillä ja luet mitä sattuu, vaikka siinä kuinka sinun mielestäsi lukee kysymys "kumpi on parempi", se ei ole totuus, kyllä Sikra kyseli lapsuusmuistoista, ei suinkaan sitä kumpi on parempi.

        Ei kannata kaikkea yksinkertaistaa omaan ajatusmaailmaan mahtuvaksi.

        toverikin ilmestyi ykskaks yllättäen kertomaan puisista mulkosilmistä.
        Ei se mitään jos sillä onkin vähän silmät pullollaan, kunhan niistä sentään näkyisi muutakin, kun vain sirpin ja vasaran kuva :))))))))))))))))

      • -.,.-
        20 + 20 kirjoitti:

        ja vanha lieroperse lens puskiin piipittellemmää

      • arkkimedes kirjoitti:

        Olet siis antanut vanhemmillesi jo anteeksi.

        Siis mitä mun olisi annettava anteeksi vanhemmilleni, taidat olla ihan dig dog koko ukko..???????????

      • Virtuaalikoneistaja
        20 + 20 kirjoitti:

        toverikin ilmestyi ykskaks yllättäen kertomaan puisista mulkosilmistä.
        Ei se mitään jos sillä onkin vähän silmät pullollaan, kunhan niistä sentään näkyisi muutakin, kun vain sirpin ja vasaran kuva :))))))))))))))))

        toinenkin toveri ilmestyi ykskaks yllättäen kommentoimaan mitäsattuu.

        Mene silmälääkäriin jos ei muuta näy kuin sirppi ja vasara.

    • issu56

      Eli tähän on helppo vastata...se on eno!
      Sen kummemmin en ala tällä palstalla sitä kertomaan, mutta kukaan ei voisi mennä edelleen milloinkaan!

      • 1+1=3?

        kysymys kuului että kumpi oli lapsuudessa tärkeämpi, äiti vai isä.
        Miten siihen voi vastata eno?
        Sama ku jos menee johonki lounaalle jos voi valita kahesta vaihtoehdosta, sitruunakala tai lehtipihvi. Niin yks sitte sanos et mä valitsen hernekeiton ja pannarin!

      • mummon tyttö
        1+1=3? kirjoitti:

        kysymys kuului että kumpi oli lapsuudessa tärkeämpi, äiti vai isä.
        Miten siihen voi vastata eno?
        Sama ku jos menee johonki lounaalle jos voi valita kahesta vaihtoehdosta, sitruunakala tai lehtipihvi. Niin yks sitte sanos et mä valitsen hernekeiton ja pannarin!

        Jos kysytään, kummasta on paremmat lapsuusmuistot, Issu vastasi selkeästi, että ei kummastakaan, vaan enosta parhaat. Olisit varmaankin kysynyt asiaa kuitenkin, ellei hän maininnut enoaan, ompa vaikeaa.
        Samalla voin minäkin vastata kysymykseenkin, että mummosta, enkä myöskään selittele, miksi.

      • --;--

        rauhoituhan jo,ei siun kaikkii tarvihe klikata buahhahahahahahahahahahahahahahahahahah
        Käyttäjätuki on jo vastaanottanut ilmoituksen asiattomasta viestistä.

      • 603+867
        --;-- kirjoitti:

        rauhoituhan jo,ei siun kaikkii tarvihe klikata buahhahahahahahahahahahahahahahahahahah
        Käyttäjätuki on jo vastaanottanut ilmoituksen asiattomasta viestistä.

        on taasennii ahkerasasa käytösä ummukal.kaikhaa tolnoi nauraa ympär maat

      • 1+1=3

        Kitistä ylläpitoon?

        Ai luuleks että ilmotin oman viestini asiattomaks ylläpitoon! Hee ehhh!

      • 10+9
        603+867 kirjoitti:

        on taasennii ahkerasasa käytösä ummukal.kaikhaa tolnoi nauraa ympär maat

        Onneks ylläpito hoitaa tehtävänsä tänä iltana.

        Kiitos heille siitä!

      • ninja.l
        10+9 kirjoitti:

        Onneks ylläpito hoitaa tehtävänsä tänä iltana.

        Kiitos heille siitä!

        Kaks turkulaist naist meni autol (Saapil) siäne ja sopiva siin matka varrell, et jos eksyvä toisistas ni toine menee autol ja huuta siält nii et toine sit ymmärtäs tull huuro suunta.

        No, eksyvähä ne ja toine tiätenki teki just simmottis ku oli sovittu. Myähemmi Turun hovioikeures syytetti yht tamperelaist äijä raiskauksest! Tuamaril äijä selitti mitä oli tapahtunu:
        "Mää nääs olin kaikes rauhas lenkil mettäpolul, ku puskan takkaa joku naine alko kailottamaa helevetin kovaa:
        "Tuu tän, saapil lua "!

        Tuamio: Naisel kahreksan päiväsakkoo yllyttämisest.

    • Kummatkin,ja valtaisasti omalla tavallaan,ja yhdessä mm.telttaretket.Ja yhä edelleen tehdään niitä kivoja muistoja :O)
      Sen lisäksi vielä koko äidin puoleiseen sukuun liittyy paljon ihania muistoja.Ja vieläkin on kiinteä ja hyvä suhde.Männä kesänä juuri viimeksi kokoonnuttiin koko porukka,käytiin rantsussa ja hulvattoman hauskaa taas oli :D

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1795
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1170
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      444
      1139
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      131
      822
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      763
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe