Katson kauhuissani kalenteria, että kohta on taas yksi viikko eletty ja uusi alkaa. Kuukausien vaihtuminen tuntuu pienenä ahdistuksena... aika kuluu eteen päin! Vanhenen koko ajan, kohta alan pikkuhiljaa rupsahtamaan. En tiedä, heitänkö aikaani hukkaan opiskelemalla alaa, jolle en usko työllistyväni, vaan mielessä siintää aivan toisenlainen haaveammatti. Mitä ihmettä tekisin elämälläni?
Koulussa vanhan kurssin loppuminen ja uuden kurssin alkaminen ahdistaa. Tuttu ja turvallinen loppuu, jokin uusi alkaa, tuntuu, että mihinkään ei ehdi syventyä kunnolla kun pitää jo opiskella uutta.
Työharjoittelu alkaa pian ja pitäisi alkaa etsimään sitä harjoittelupaikkaa. Sekin pelottaa, kun joutuu lähtemään tutusta ja turvallisesta kouluympäristöstä jonnekin vieraaseen paikkaan. Ja entäs sitten kun valmistun koulusta? Sitten on taas edessä jokin uusi ja tuntematon, joko työ tai todennäköisemmin toinen opiskelupaikka.
Vihaan tavallaan rutiineja ja sitä, että asiat pitäisi tehdä aina samoin, mutta toisaalta kaipaan kaikkea tuttua ja turvallista ja pelkään isoja muutoksia. Toisaalta taas haluaisin kokeilla ja kokea monenlaisia asioita, mutta tuntuu, että ujouteni rajoittaa liikaa.
Koulussa vanhan kurssin loppuminen ja uuden kurssin alkaminen ahdistaa. Tuttu ja turvallinen loppuu, jokin uusi alkaa, tuntuu, että mihinkään ei ehdi syventyä kunnolla kun pitää jo opiskella uutta.
Työharjoittelu alkaa pian ja pitäisi alkaa etsimään sitä harjoittelupaikkaa. Sekin pelottaa, kun joutuu lähtemään tutusta ja turvallisesta kouluympäristöstä jonnekin vieraaseen paikkaan. Ja entäs sitten kun valmistun koulusta? Sitten on taas edessä jokin uusi ja tuntematon, joko työ tai todennäköisemmin toinen opiskelupaikka.
Vihaan tavallaan rutiineja ja sitä, että asiat pitäisi tehdä aina samoin, mutta toisaalta kaipaan kaikkea tuttua ja turvallista ja pelkään isoja muutoksia. Toisaalta taas haluaisin kokeilla ja kokea monenlaisia asioita, mutta tuntuu, että ujouteni rajoittaa liikaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olipa ihan kuin minun suusta.
Se vaan on niin että elämässä pitää tehdä päätöksiä suuntaan ja toiseen tietämättä mikä on oikein. Haaveammattiin kannattaa pyrkiä. Käy vaikka tuota nykyistä koulua ja hae samalla haaveammatin opiskeluihin - sitten kun/jos pääset sinne niin alat toteuttaa unelmaasi.:)
Taidat olla vähän yksinäinen kun murehdit vanhenemista ja noin tarkkaan seuraat päiviä? Yritä, tee töitä ja hanki ystäviä (se onnistuu vaikka olisi ujo, kokemuksesta voin sanoa, jos jaksat vain yrittää). Meillä on kuitenkin vain tämä yksi elämä, pyri vaan reippaasti unelmiisi äläkä käytä aikaa turhista murehtimiseen.;) Jokainen vanhenee ja rupsahtaneena vanhempana ihmisenä et ole enää se tuo sama epävarma nuori ihminen joka pelkää vanhenemista, olet silloin jo erilainen ja viisaampi.:)
Muutoksia kannattaa tehdä ja laajentaa omaa mukavuusaluetta jos siihen on hyvä syy.
Minkäs ikäinen sitten olet?
Siis en suhtaudu vanhenemiseen sentään ihan niin neuroottisesti kuin tekstini voi antaa ymmärtää, mutta kirjoittaessa oli vähän sellainen olo. Olen vasta 20-vuotias ja kirjoittaessa ajattelin sellaisia asioita, kuin että en voi enää esimerkiksi opetella vaikka soittamaan jotain soitinta ja saada musiikista ammattia itselleni, koska en ole aiemmin ollut erityisen musikaalinen... en tiedä, mistä sekin pälkähti päähäni. Ehkä siitä, kun nyt olen opetellut soittamaan kovasti yhtä instrumenttia, niin jotenkin ajattelin, että jos olisin hokannut tämän aiemmin, niin nyt 20-vuotiaana voisin olla jo todella hyvä soittaja, enkä vasta aloittelija.
Tuli myös ajateltua, että olen nyt vanhemman näköinen kuin 17-vuotiaana, en ole enää ihan niin hoikka ja ihossakin on enemmän arpia kuin silloin. Joskus vielä vanhempana nauran nykyisille ajatuksilleni, mutta välillä tulee ajateltua, että ehkä en koskaan enää olekaan niin nätti kuin olin 17-vuotiaana.
Enkä aina pelkää päivien kulumista -nytkin odotan maanantaita, koska silloin on yksi kiva harrastus. :)
Tällä hetkellä kylläkin stressaa tuo keväällä oleva työharjoittelu, josta en ole rohjennut vielä ottaa tarkemmin selvää ja alkaa etsimään sitä paikkaa. Pelkään ajan kulumista tällä hetkellä siksi, koska tiedän, että harjoittelu on aina vain lähempänä, enkä ole tehnyt mitään asian hyväksi. Siihen liittyy siis paljonkin epäselvyyksiä, joita en ole vielä rohjennut selvittää.
Suunnitelmissa on ollut hakea opiskelemaan tuota nykyistä haaveammattiani, mutta nyt pohdiskelenkin sitä, käynkö tämän koulun loppuun. Todennäköisesti käyn, koska muuten tämä aika menisi vielä pahemmin hukkaan. Sentään saisin jonkun ammatin itselleni ja eihän sitä tiedä, vaikka kiinnostuisinkin näistä hommista vielä joskus tulevaisuudessa.
Minusta tuntuu myös aina uusia harrastuksia aloittaessa, että jos olisin aloittanut tämän aiemmin (tai jaksanut jatkaa jotain lapsena aloitettua), voisin olla nyt jo paljon parempi. Sekin samalla ärsyttää/harmittaa, jos kanssaharrastajat sattuvat olemaan paljon nuorempia. Tuntuu siltä, kuin heillä olisi vielä elämä edessä ja mahdollisuudet edetä elämässä minne tahansa.
Kuulostaa ihan järkevältä suunnitelmalta, että ensin kävisit nykyisen koulusi loppuun. Ehdit hyvin hakemaan haavealallesi valmistumisen jälkeen, etenkin jos nykyisen alasi työllisyysnäkymät eivät muutenkaan ole häävit (eli jos vakituista työpaikkaa ei kuitenkaan olisi heti tarjolla, niin ehkä voit tutustua alaan pätkätöissä, ja sitten vaihtaa jos siltä tuntuu). Olet muuten onnellisessa asemassa siinä mielessä, että sinulla on haaveammatti. :) Itse olen vakituisessa työssä alalla joka ei käytännössä niin kiinnosta, mutta en oikein keksi mitään muutakaan mitä varmuudella haluaisin tehdä.
Pelkään myös ajan kulumista tavallaan. Toisaalta odotan esim. viikonloppuja ja lomia, ja toisaalta se harmittaa että taas meni viikko eikä tullut tehtyä mitään erikoista. :/
Itsekkin kammoan ajankulumista. Se vaikkeuttaa päätöstetekoihin.
Aikaa ei saa takaisin eikä tehtyä enää saa tekemättömäksi.
Pelkään että 70v huomaan että ei tämä elämä nyt ollutkaan sellainen kuin olisin halunnut.