Eli olin kyseisessä kohteessa syyskuun alussa 2010.
Tässä plussat ja miinukset kohdaltamme ja muutakin tietoa.
Lähtö ja lento Blue1,lähti vähän etuajassa ja lentoaika lyheni n. 20 min,eli kesti noin 3h10min.
Tarjoiluna aamiainen ,joka oli jopa yllättävän positiivinen.
-Kentällä Nazarin opas odottamassa ja ohjaus busseille selkeää ja nopeaa.
bussissa oli myytävänä vettä 0,50 € ,limsaa 1,5 € ja efes olutta 3 € joten juotavaakin sai sitä haluavat.
matkan kesto hotelliin n.1h
-Hotelliin saavuttiin etuajassa eli n.klo 12
Huoneet saatiin kuitenkin vasta klo 14,kuten virallinen käytäntö meilläkin on,emme vain olleet
tähän aikaisemmin törmänneet "pakettimatkoilla" niin pienen vauvan kassa pisti aluksi v...tuttaan.
Kuitenkin heti sai köpötellä lounaalle seisovan pöytään,joten odotus meniin nopeasti.
JOS huone olisi ollut valmiina olisimme sen toki saaneet heti,mutta hotelli oli täpötäysi ja tässä syy,sekä
samaan aikaan hotelliin tuli koneellinen Hollantilaisia.
-Hotellihuone oli kuvauksen mukainen,toki käytön jälkiä näkyi ja jos olisi pilkun viilaajaksi
halunnut olisi sieltä varmaan hakemalla saanut paljonkin valitettaa,mutta perus siisti.
Ainut iso miinus oli ,ettei lakanoita vaihdettu vk aikana kuin kerran,pyyhkeet kyllä joka pv.
Huoneena oli Delux-huone.
NIIN ! Seinät on täälläkin valitettavasti paperia,ekana yönä tapettiin naapurihuoneessa naaraskissaa ulvonnasta päätellen,onneksi oli nopea kolli niin loppu ajoissa,ennenkuin olisin kuohinut sen kollin.
Joten meluun on valitettavasti syytä varautua.
-Hotellin yleissiisteys oli erinomainen ja "karvakädet" uurasti siivoten aamusta yö myöhään.
-allasalueet 10 tasoiset,vaikka hotelli oli täynnä,ei ruuhkaa syntynyt
( joka pv voit viettää eri altaalla,jos haluat)
-Pääravintoloita oli 2 Oasis ja Tropical ja kummassakin tavaraa pahoinvointiin asti ahdettavaksi,jos haluaa
Beach-baarissa snack ateriat koko pv:n pizzaa,hot dogeja,kebabia,spagettia,ranskalaisia,salaattia jne.
Suurin pettymys oli ala carte ravintolat käytiin Turkkilaisessa ja SE OLI REHELLISESTI POTASKAA !
Kokeilkoon,ken haluaa.
-Iltaohjelmasta ja vietosta en tällä kertaa osaa kertoa,koska pinen vauvan ollessa mukana ,nämä jäi meiltä väliin totaalisesti
-Vesipuisto saa arvosanan 9,siellä isokin miäs saa pupun pöksyyn,hieno paikka.
Mitään juomia tai lasiesineitä et saa alueelle viedä,laukut,rattaat ym tutkitaan.
Vauvan maidot ja ruuat muovi astioissa saa viedä.
Jos alueella haluat jotain ostaa,maksat sen hotellin splash kortilla.
-kortti on 100% turvallinen,jokaisesta sillä tekemästäsi ostoksesta saat allekirjoitamasi kuitin.ja tarvittaessa
niitä verrataan laskuun.
-Kusadasi ! itse tykkäsin enemmän kuin esim. Marmariksesta,Rhodoksesta
ostettavaa ja nähtävää riittää.
-EFESOS jokaisen "sivistyneen" tulisi tuokin paikka liitää kokemustensa rivistöön.
Matkatoimiston retket tyyriitä !
Vuokrasimme taksin hotellin edestä koko päiväksi 125 € ( 5 aikuista ja vauva)
Sovimme pv ja kaveri oli tasan paikalla klo 9-17
Vei meidät Efesokseen,Neitsyt-Marian talolle,Sirenceen,Kusadasiin,Selcukiin.
Palvelu kuskilta saa täyden 10.
Pääsyliput tuli päälle Efesos 20 lt/henkilö ja Neitsyt.Marian talo 10 lt/ henkilö.
-Keskiviikon markkinat Kusadasissa on paras paikka ostaa tuliaisia ja tinkiä 30-50% hinnasta pois.
Hinta esimerkki Nahkatakki........nahkaliikkestä lähtö 857€ ,maksoi ystävällemme hänen omana tarjouksenaa 250 €,laatu oli todella hyvää.
-Paljon ostimme "aitoja" turkin väärennöksiä,jotka ovat osoittautuneet välillä yllättävänkin hyviksi.
-Lapsiperheelle loistava paikka,ja palaammekin ensi kesänä 12 ja 14 v lastemme ( eivät olleet nyt mukana)kanssa tuhoamaan vesipuiston laitteita.
-Paluu ja lento sujuin hyvin.Lento lähti 10 min myöhassa ,mutta lento aika tasan 3h joten etuajassa Hesassa.
Ensimmäiset 2 km Suomen kamaralla,tutkaan ja 115 € rikesakko......paskat Suomi on kallis maa.
Ai niin ! sää.........2 pv puoli pilvistä aamupäivästä,silloinkin 29,muuten 31-34plussan puolella koko vk:n
Aqua Fantasy ja Kusadin kokemukset 9/2010
40
2801
Vastaukset
jäi sanomatta,
että se mitä tuotteista on yksilöllistä,aina sen on joku jostain saanut halvemmalla.
-eli jos olet ITSE tyytyväinen maksamaasi hintaa,ni sit se varmaan oli sopiva.
Ruokaloista sen verran vielä,että kun hotelli oli täpötäysi,oli ruokalan meno myös sen mukaista.....
hälyä,melua,pulinaa,pölinää....
Ihmisiä jotka luulee että tavara loppuu ,eli etuilua,tuuppimista etc.
Mutta tästäkin selvisi kun ei vaan antanut sen häiritä vaan otti senkin kokemuksena.
Paluu lennolla tarjoiltiin kylmä lounas (lihapullia 5kpl barbeque soosissa,peruna ja kaali salaattia sekä kuma sämpyla ja sacher leivos ) itse tykkäsin enemmän kuin perinteisistä lämpimistä lentoaterioista,jotkut taas ei..siis makuasia.- zatzat
Kiitos kirjoittajalle vaivannäöstä. Tätä ja tällaista kerrontaa kohteista kaivataankin. Oma mielipide ja makuasiat ovat kunnon mausteita. Toivottavasti muutkin ymmärtävät jatkaa samaan tyyliin. Hienoa.
zatzat kirjoitti:
Kiitos kirjoittajalle vaivannäöstä. Tätä ja tällaista kerrontaa kohteista kaivataankin. Oma mielipide ja makuasiat ovat kunnon mausteita. Toivottavasti muutkin ymmärtävät jatkaa samaan tyyliin. Hienoa.
jäi mainitsematta !
SE PLUSSA =Hotellissa ei ole Venäläisiä kuin nimeksi ! eli Kathy Nys:in ( hotelli nvieras.johtaja) mukaan
yli 800 huoneesta noin 30 on venäläisten käytössä.
Hotellissa pääosin Belgialaisia,Hollantilaisia,brittejä,Ruotsalaisia ja jonkinverran muita kansallisuuksia
Suomalaiset mukaan lukien.
ja pääosa lapsiperheitä kuitenkin,vaikka tästäkin osa antoi lastensa mennä 110 lasissa pitkin käytäviä.
toinen asia jonka vielä tuon esille! miettikää haluatteko lomaanne juuri Ramadan loppumisen kohdalle,
koska Turkkilaisille alkaa heti Ramadan päätyttyä 3 pv kestävä sokerijuhla.
Ja he tosiaan olivat totaalisessa sokerihumalassa ja käyttäytyivät varsinkin ekat 1-2 pv
varsin häikäilemättömästi ravintoloissa.
Tullessamme oli Sokerijuhlan 1 pv ja myös Turkkilaisia paljon hotellissa
- Tytsy-98
Pari kysymystä:
1.Oliko hotellissa toimintaa noin 13 vuotiaille kuten Discoja yms.??
Oikeastaan niitä kysymyksiä oli vain yksi mutta kiitos jos vastaat. :))) Siellä jaetaan iltaisin ns ohjelmalehti iltaisin ,jossa on sitten seuraavan pv ohjelmat kellonaikoineen.
Ohjelmaa on monenikäsille,osa kuitenkin vanhemmille kuin 13.
mutta löytyy ratsastustalli,ym ym alaueelta.
Iltadisdo toki on jne....- Pat & Herm
Hei me ollaan menossa sinne nyt Syyskuun ensimmäinen päivä, niin sitä asiaa vaan että oliko siellä halpoja vaatteita siellä Kusadasin torilla?
Siellä on markkinat myös kerran viikossa,suosittelen niitä !
( Nimenomaan Kusadasin)
Tarkistakaa oppaalta koska on markkinat ja hypätkää taksiin ja sinne noin 10€ taksi.
Hinnat ovat tänävuonna kovemmat johtuen Pakistanin huonosta puuvillasadosta.- jpa1500
Tulimme (2 1) Aqua Fantasystä 11.8. ja olen hietju42:n kanssa samaa mieltä monista asioista.
Hotelli on todella kehumisen arvoinen.
Seinänaapureitaan ei, ikävä kyllä, voi valita. Meillä kävi hyvä tuuri heidän suhteensa.
Luulin aiemmin, että saksalaiset ovat huonokäytöksisiä matkoillaan, mutta kyllä britit ovat TOP ykkösiä.
Esim meiltä varastettiin hotellin pyyhkeitä 4 kappaletta (á 10€) heti toisena aamuna altaan aurinkotuoleista ja niillä paikoilla oli britti perhe ihan tyynenä. Eivät tienneet asiasta mitään.
Samanlaisia kertomuksia kuulimme muitakin. Heidän käyttäytymisensä myös hotellin ravintoloissa oli välillä ihan sikamaista. Olisi paljon muitakin kertomuksia heidän käytöksistään, mutta jääköön muistelematta, haluan painaa ne pois mielestäni.
Probleema altailla on, että tuoleja, runsaasta tarjonnasta huolimatta, on liian vähän, joten ne täytyy varata pyyhkeillä tosi aikaisin, jos haluaa viettää aikaa auringossa tuoleilla maaten. Itse heräsin kuudelta viemään varauspyyhkeet tuoleille, sen jälkeen uudelleen nukkumaan.
Tuolin varausta ei kannata tehdä hotellin pyyhkeillä, vaan ottakaa mukaan omat pyyhkeet. Niitä ei varasteta niin herkästi.
Altailla on ohjelmaa klo 10 alkaen. Me vietimme suurimman osan allasajasta FONTANA altaalla. Kokeilimme tietysti myös muita altaita.
ISOJA allasalueita on 4, plus pikku altaat päälle. Vesipuiston allasmäärää en tiedä.
Vesipuisto on myös mukava kokemus ja siellä voi viettää vaikka kaikki päivät jos haluaa, kuitenkin kannattaa mennä hotellille syömään (matkaa ei ole portilta Oasis-ravintolaan kuin 150m)
Jos kokeilette parasailingia (varjolla veneen perässä) pyytäkää ettei laske kokonaan veden alle ottaessaan teitä alas.
Lensimme poikani (11v) kanssa tandemina ja kippari epähuomiossa (jäi keskustelemaan toisen kipparin kanssa) käytti meitä vedessä, niin että päät oli veden alla (homma oli kuulemma "hanskassa")
Summa summarum.
Kympin arvoinen loma.
Plussat:
- Hotelli loistava ja todella siisti
- Ruokaa valtavasti ja koko ajan tarjolla. Eri teemoja eri iltoina (Turkki, kansainvälinen, Meksiko, Italia, Aasia). Ei ehdi kyllästymään kahdessakaan viikossa.
- Altaita joka lähtöön
- Ystävällinen henkilökunta
- Ohjelmaa ja aktiviteettejä kaikille 10.00- aamuyö (altailla, amfi-teatterissa, rannalla (beach-partyt), konsertteja, kilpailuja, yms, yms).
Miinukset:
- Aurinkotuolien varasjärjestelmä
- BRITIT
- Henkilökunnan ”huono” englanninkielen taito.
- Voi saada aktiiviähkyn
SUOSITTELEMME ehdottomasti - jpa1500
Sorry, pääsi panovihre edelliseen kommenttiini.
Lopussa, kohdassa Miinukset, lukee - Aurinkotuolien varasjärjestelmä.
Vaikka tuoleiltamme varastettiinkin pyyhkeitä, tarkoitin aurinkotuolien varausjärjestelmää, jonka vuoksi piti nousta auringon kanssa samaan aikaan. - uimaaan
Onko ketään menossa alkukesästä kyseiseen hotelliin?
- Lomailija
Mahtavia tarinoita, kiitos niistä! Kerrankin oli mukava lukea palstaa, kun ihmiset kirjoittavat asiallisesti! Meidän perheellä on suunnitelmissa lähteä tuonne nyt toukokuussa ja on kyllä kiva kuulla, että hotelli saa noin positiiviset arvostelut :) Niin se vain alkaa tuo matkakuume nousemaan jo pikkuhiljaa :)
- lomailija2
Lomailija kirjoitti:
Mahtavia tarinoita, kiitos niistä! Kerrankin oli mukava lukea palstaa, kun ihmiset kirjoittavat asiallisesti! Meidän perheellä on suunnitelmissa lähteä tuonne nyt toukokuussa ja on kyllä kiva kuulla, että hotelli saa noin positiiviset arvostelut :) Niin se vain alkaa tuo matkakuume nousemaan jo pikkuhiljaa :)
ollaan myös menossa toukokuussa! mones päivä on lähtö teillä? : )
- lomailija3
lomailija2 kirjoitti:
ollaan myös menossa toukokuussa! mones päivä on lähtö teillä? : )
24.5 mennään
- toukokuuu
Osaako kukaan kertoa minkä verran maksaa käydä päiväseltään Samoksen saarella? Ja kertoa kokemuksia kyseisestä reissusta.
- HM
Me olemme menossa jo kolmatta kertaa Aqua Fantasyyn. Lähtö on 28.6. ja 2 vkoa ihanaa lomaa tiedossa. Olemme olleet tyytyväisiä; siellä on jokaiselle jotakin. Muutaman kilometrin päässä on myös pieni kylä Selzuk, jossa kannattaa myös piipahtaa. Siellä on myös joka viikko markkinat.
- isä&lapset
Kesäkuun puolessa välissä olen menossa lasteni 10v ja 12v kanssa kyseiseen paikkaan. Saa nähdä miten pysyn vauhdissa mukana. Onko tuo alue kuinka laaja?
- HM
Onhan se alue iso, mutta allasalueet ja meri hahmottaa paikan nopeasti. Siellä on helppo kulkea ja paikat oppii nopeasti. Vauhdissa varmasti pysyt.
- ghyujhy
n. 200 000 m2 , kyllä luit oikein kun mukaan lasketaan vesipuisto
- lomailemaan
Tasan 5 viikoa ja loma kutsuu Aqua Fantasiin kahdeksi viikoksi :)
- justme86*
Olen lähdössä 5v- tyttöni kanssa viikoksi 10-5-2012 Aqua Fantasyyn! Kiva lukea positiivisia kommenteja paikasta :)
En ole koskaan käynyt turkissa, vähän jännittää lapsen kanssa lähteä kahdestaan!! :D - minna_70
justme86* kirjoitti:
Olen lähdössä 5v- tyttöni kanssa viikoksi 10-5-2012 Aqua Fantasyyn! Kiva lukea positiivisia kommenteja paikasta :)
En ole koskaan käynyt turkissa, vähän jännittää lapsen kanssa lähteä kahdestaan!! :DHeh :D lueskelin näitä juttuja ja Justme86, mekin 15v tyttäreni kanssa lähössä 10.5.2012 tuonne Aqua Fantasyyn! Elikkä pari pvää enää...odotetaan innolla ja odotukset korkeella!!
- lähtö lähellä
Lähtö Aqua Fantasyyn 17.5. Yes!!!!!
- myöhemmin matkalle
Hei teille jotka menette 10.5 niin kertoisitteko meille muille tuoreita kokemuksianne lomanne jälkeen.
- minna_70
Juuu, kerrotaan sitten, kun palaillaa koti Suomeen!
- minna_70
Nonniin elikkä tässä tulee. Tänää tultii kotia ja monia hotelleja kolunneena, voin sanoa, että hotelli oli tosi hyvä!:) Aluksi kun sinne mentiin, näytti tosi karulta maastolta ja niin se olikin, mutta hotellialue oli hienosti rakennettu ja bussit kusadasin keskustaan kulkivat n. 15 min välein, turistiaikana kuulemma vielä useammin. Hotellin ruoka oli tosi hyvää ja monipuolista. Tarjoilijat olivat tätin silmään tosi kivannäköisiä;) ja yhellä tarjoilijalla oli suomalainen tyttöystävä, kovasti halus suomee opetella, vaikka eipä se muuta oikeen osannu, kun: mitä kuuluu? Olet kaunis/ruma! ....... ei sillä pitkälle pötkitä. Mutta juups, ennen varsinaisen turistikauden alkua, hotellissa oli tilavaa. En kyllä sinne turistikaudella lähtiskään.... ja tasan yhen venäjäläisen pariskunnan siellä näin, joten ei ne onneksi ole sinne viellä löytäneet. Kusadasin kaduilla sai suht rauhassa kulkea, mutta kyllä ne miehet aika kuumana mun tyttöön kävi, et ois sieltä vävykokelaita saanu monta kourallista :D nojaaa, enpäs nyt keksi tähän muuta, mutta ilman muuta vastailen, jos kysyttävää :) mutta suosittelen lämpimästi kaikille!
- lähtö lähellä
minna_70 kirjoitti:
Nonniin elikkä tässä tulee. Tänää tultii kotia ja monia hotelleja kolunneena, voin sanoa, että hotelli oli tosi hyvä!:) Aluksi kun sinne mentiin, näytti tosi karulta maastolta ja niin se olikin, mutta hotellialue oli hienosti rakennettu ja bussit kusadasin keskustaan kulkivat n. 15 min välein, turistiaikana kuulemma vielä useammin. Hotellin ruoka oli tosi hyvää ja monipuolista. Tarjoilijat olivat tätin silmään tosi kivannäköisiä;) ja yhellä tarjoilijalla oli suomalainen tyttöystävä, kovasti halus suomee opetella, vaikka eipä se muuta oikeen osannu, kun: mitä kuuluu? Olet kaunis/ruma! ....... ei sillä pitkälle pötkitä. Mutta juups, ennen varsinaisen turistikauden alkua, hotellissa oli tilavaa. En kyllä sinne turistikaudella lähtiskään.... ja tasan yhen venäjäläisen pariskunnan siellä näin, joten ei ne onneksi ole sinne viellä löytäneet. Kusadasin kaduilla sai suht rauhassa kulkea, mutta kyllä ne miehet aika kuumana mun tyttöön kävi, et ois sieltä vävykokelaita saanu monta kourallista :D nojaaa, enpäs nyt keksi tähän muuta, mutta ilman muuta vastailen, jos kysyttävää :) mutta suosittelen lämpimästi kaikille!
Täältä Aqua Fantasyn parvekkeelta kirjoittelen. Loma täällä on ollut mukava. Ainoa miinus tulee huonosti huoneessa toimivasta nettiyhteydestä. Toimii aika ajoin ainoastaan parvekkeella ja yhdessä sohvan nurkassa. Onneksi tänne on tultu lomailemaan, eikä töitä tekemään.
- sinnemyös
minna_70 kirjoitti:
Nonniin elikkä tässä tulee. Tänää tultii kotia ja monia hotelleja kolunneena, voin sanoa, että hotelli oli tosi hyvä!:) Aluksi kun sinne mentiin, näytti tosi karulta maastolta ja niin se olikin, mutta hotellialue oli hienosti rakennettu ja bussit kusadasin keskustaan kulkivat n. 15 min välein, turistiaikana kuulemma vielä useammin. Hotellin ruoka oli tosi hyvää ja monipuolista. Tarjoilijat olivat tätin silmään tosi kivannäköisiä;) ja yhellä tarjoilijalla oli suomalainen tyttöystävä, kovasti halus suomee opetella, vaikka eipä se muuta oikeen osannu, kun: mitä kuuluu? Olet kaunis/ruma! ....... ei sillä pitkälle pötkitä. Mutta juups, ennen varsinaisen turistikauden alkua, hotellissa oli tilavaa. En kyllä sinne turistikaudella lähtiskään.... ja tasan yhen venäjäläisen pariskunnan siellä näin, joten ei ne onneksi ole sinne viellä löytäneet. Kusadasin kaduilla sai suht rauhassa kulkea, mutta kyllä ne miehet aika kuumana mun tyttöön kävi, et ois sieltä vävykokelaita saanu monta kourallista :D nojaaa, enpäs nyt keksi tähän muuta, mutta ilman muuta vastailen, jos kysyttävää :) mutta suosittelen lämpimästi kaikille!
minna-70
Hei miten toimi kuljetus kentältä/kentälle, oliko suomalainen opas? Pärjääkö huonolla englannilla :)
- viikko vielä
Kiitos Minna_70! Oliko lentoyhtiö ok ja lennot ajallaan? Entä Izmirin kenttä, onko ostettavaa? Kävittekö markkinoilla?
- L
Lähdössä syyskuun lopulla AF:ään, huoneena "deluxe". Onko eri hotellien (World ja Club) tasoissa eroa, kumpaa suosittelette jos haluaa allasnäkymän? Sisältyikö muuten yhtään alacartea AI-hintaan? Kiitos tiedoista!
- sgdfghdfhf
Itse ei saanut valita kumpaan meni,yleensä majoitetaan World puolelle.
Kuului ainakin 1 kerta,mutta ainakin meidä kerralla ala carte oli p....aa,rehellisesti sanottuna.
Bufeissa riittävästi valikoimaa,muistaakseni Oasiksessa hyvät grillit ulkona,joissa kanaa jne..- iita112
hei!
Onko tuota vesipuiston ja hotellin aluetta eroteltu miten? siis kun sinne vesipuistoon pääsee ulkopuoliset niin pääsekö ne myös hotellin puolelle? onko hotellin puolella omia altaita? Pegasos resortissa viime syksynä meillä meni kaikki muuten hyvin, mutta justiinsa tuo tuolien varaus piti thedä klo 6 ja yhtenä päivänä meidän pyyhkeet (paikat myös)oli viety.
Onko aqua fantasyssä lasten buffettia illalla? siis alkaa hieman aikaisemmin kuin normi buffet? entäs altaita ihan pienille? ja liukumäkiä n. 5 vuotiaalle, kuvissa kaikki näyttää hieman hurjilta :)
- vdvavdvd
Hotellin puolella on altaita vaikka muille jakaa,myös aivan pienille.
Pienten kanssa voi mennä aikaisemmin ruokailuun.
Myös resortissa käyneen',niin täällä homma toimiparemmin.
T: hietju42- iita112
Ok! arvelutti vaan tuo että kun vesipuisto on yleinen niin onko porukkaa tuhottomasti liikenteessä..
Ehkäpä varaan tuonne matkan, pegasos world kiinnostaa myös, mutta siellä ei taas taida olla liukumäkiä kovin montaa..
:)
- minna-7o
koioopopopi8uoo ¨¨¨¨uiooiuffghjklö
- matkaaja2
Hei. Toukokuussa Aqua Fantasyssä olleet, osaatteko kertoa onko altaiden ja ennen kaikkea vesipuiston vesi miten kylmää? Suunniteltiin matkaa toukokuun puoleen väliin mutta sää vähän mietityttää. Kumpi huone kannattaisi varata, perhesviitti vai deluxe-huone? Meitä on lähdössä perhe jossa 2 aikuista ja 2 lasta.
- matkaaja32
4- henkinen perhe myös lähdössä toukokuun lopulla. Hotellin omilla sivuilla ei ollut mainintaa Deluxe huoneesta. Tietääkö joku onko niissä tosiaan kaksi huonetta niin kuin Nazarin esitteessä mainitaan. ( Family huoneet loppuneet)
- fdhhh<h
matkaaja32 kirjoitti:
4- henkinen perhe myös lähdössä toukokuun lopulla. Hotellin omilla sivuilla ei ollut mainintaa Deluxe huoneesta. Tietääkö joku onko niissä tosiaan kaksi huonetta niin kuin Nazarin esitteessä mainitaan. ( Family huoneet loppuneet)
On, huoneiden välissä on lasiseinä veto-ovilla !
seinä yläpuolelta avoin. - perheloma
fdhhh<h kirjoitti:
On, huoneiden välissä on lasiseinä veto-ovilla !
seinä yläpuolelta avoin.Onko muita perheitä lähdössä Aquva Fantasyyn suomesta ? Olemme menossa 6-22 pvä 2 aikuista 2 kertaa 14 v pojat ja 12 v tyttö. Olisi kiva lapsille saada samanikäistä seuraa
- Tietämätön
Moii!!
Ihan vain mietin tässä kun tuola ihan ylhäällä oli puhetta siitä ramadanista niin koskas se oikeen on? - 2014!!
Moiii!
Lue jos olet lähdössä aqua fantasyyn!!
Ajattelin jaksa oman kokemuksen tänne vuodelta 2014 koska kun itse etsin tietoa ennen matkaa olisin kaivannut juuri näitä tietoja. Tulin itse turkkiin juuri ramadanin päätyttyä olisiko ollut jopa ramadanin viimeinen päivä tai ensimmäinen sen päätyttyä. Ramadanista ei juuri ollut meille mitään haittaa eikä se näkynyt missään muualla kuin lentokentälle saapuessamme. Lentokenttä oli täynnä paikallisia asukkaita jotka nazarin oppaan mukaan odottivat kotiin palavia sukulaisia. Itse kun olen hyvin suomalaisen näköinen vaaleatukkainen ja sinisilmäinen niin kyllä sitä paikallisilta keräsi aika paljon katseita ja joku jopa yrittivät koskea hiuksiini ohi kulkiessani (joka oli aika outoa koska eikös turkissa kuitenkin aika paljon turisteja käy). Mutta ainakaan meidän siellä ollessamme ramadanista ei ollut mitään haittaa. Kuljetus hotellille oli melko nopeaa ja bussimatka sujui mukavasti. Bussista saa ostettua juotavaa mutta lentokentällä juomat ovat puolet halvempia. Meidän huoneemme oli joku perhe sviitti (tai jotain...) ja vaikka olin lukenut etukäteen jotai liian ohuista seinistä niin meidän kohdalla se ei ainakaan pitänyt paikkansa. Huoneessamme oli kaksi erillistä sänkyä ja yksi kahden hengen sänky, televisio, parveke ja vaatekaapit. Tilaa huoneessa oli riittävästi muttei paljoa. Olin myös lukenut etukäteen että rantatuoleja ei olisi tarpeeksi ja että ne täytyisi käydä varaamassa todella aikaisin jotta saisi paikat itselleen mutta sekään ei meidän siellä ollessa pitänyt paikkansa ainakaan hotellin puolella. Ei paikkoja tietenkään paljoa vapaita ollut mutta vaikka vaihdoimme allaspaikkoja moneen kertaan päivässä niin aina löytyi tilaa. Hotelli alue oli todella siisti ja valtavan iso. Altaita on paljon ja tekemistä riittäisi moneksi viikoksi ilman vesipuisto osuuttakin. Hotellialueella on altaiden lisäksi kuntosali, spa osasto, pelihalli, lasten ja nuorten toimintaa sekä joka ilta isolla näyttämöllä jokin esitys tai ohjelma johon hotelliasukkaat saavat osallistua, lisäksi jokaiseen iltaan kuuluu lasten disko. Merenranta ei ollut niin ihmeellinen mutta Tottapuhen en itse viettänyt rannalla aikaa muulloin kuin illalla bändin soittaessa ja ilotulituksessa. Hotellin työntekijät puhuvat hyvää englantia ja ovat hyvin kohteliaita ja avuliaita. Ruokaa on paljon mutta ei mitenkään hirveän hyvää, siis kyllä maistui ja oli se syötävää mutta ruoka ei kuulu hotellin parhaisiin puoliin. Hotellilta pääse helposti retkille esimerkiksi läheisen kylän markkinoille (ihan kiva vaikka jos matka ei kestä yli viikkoa niin en lähtisi) , kauppakeskukseen (en käynyt mutta varmaan ihan okei), joillekin hienoilla putouksille (emme lähteneet koska reissu olisi kestänyt koko päivän ja matka oli todella pitkä vaikka paikka näyttikin upealta) sekä tietysti efesos (kiva mutta en suosittele pienille lapsille, paljon kävelyä ja melko kuuma. Jos lähdette ostakaa hattu!!).
Tekstistä tuli aika pitkä mutta jos on lähdössä kyseiseen hotelliin niin suosittelen lukemaan!
Itse antaisin hotellille täydet viisi tähteä ja suosittelisin kaikille! Niin lapsiperheille kuin kaikille muillekkin!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579