En tiedä mikä minua vaivaa. Välillä tuntuu etten olisi edes olemassa. Ihan kuin olisin unessa.
Ja sitten kun olen "hereillä" mietin miten päästä pois täältä.
Olen saamassa hoitoa masennukseeni, haluan sitä, mutta sitten alan miettimään mitä hyötyä siitä on?
Minulla on usein tyhjä olo ja en näe silloin elämässäni mitään järkeä.
Jolloin tuntuu, että kaikki on mahdollista.
Muiden mielestä näytän iloiselta ja nautin elämästäni. Mutta teeskentelen kaikille. Välillä jopa itsellenikin.
En pysty luottamaan ystäväviini, ajattelen että he käyttävät joskus kertomaani minua vastaan. Pelkään tulevani hylätyksi.
Kuulen välillä tai näen asioita joita muut eivät kuule tai näe.
Kaiken pitäisi sujua hyvin elämässäni. Mutta siltikään pääni sisällä ei suju mikään hyvin.
Haluaisin vain nukkua, niin ei tarvitsisi kuunnella omia ajatuksia.
Ja sitten kun olen "hereillä" mietin miten päästä pois täältä.
Olen saamassa hoitoa masennukseeni, haluan sitä, mutta sitten alan miettimään mitä hyötyä siitä on?
Minulla on usein tyhjä olo ja en näe silloin elämässäni mitään järkeä.
Jolloin tuntuu, että kaikki on mahdollista.
Muiden mielestä näytän iloiselta ja nautin elämästäni. Mutta teeskentelen kaikille. Välillä jopa itsellenikin.
En pysty luottamaan ystäväviini, ajattelen että he käyttävät joskus kertomaani minua vastaan. Pelkään tulevani hylätyksi.
Kuulen välillä tai näen asioita joita muut eivät kuule tai näe.
Kaiken pitäisi sujua hyvin elämässäni. Mutta siltikään pääni sisällä ei suju mikään hyvin.
Haluaisin vain nukkua, niin ei tarvitsisi kuunnella omia ajatuksia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minäkin olen masentunut, ollut jo vuosia. Vasta viime aikoina olen alkanut vähän toipua. Kirjoitat, että olet saamassa hoitoa masennukseesi - se on hyvä. Minäkin olen kokeillut terapiat, lääkkeet ja vertaisryhmät. Ironista, mutta vointini alkoi parantua vasta, kun jätin lääkkeet pois. Kuitenkin yhteistyössä lääkärin kanssa. Tällä hetkellä olen täysin lääkkeetön. Monesti lääkkeet silti auttavat parantumisen alkusysäykseen ja motivaatioon muihin hoitotoimenpiteisiin. Kannattaa ainakin kokeilla! Kannattaa kokeilla myös monentyyppisiä terapioita. Vertaistukiryhmät ovat myös monelle tärkeitä ja siellä tapaa kohtalotovereita, tai ainakin tulee lähdettyä jonnekin ja tavattua ihmisiä. Sinulle saattaivat sopia masentuneiden ja ääniä kuulevien ryhmät. Joka tapauksessa on tärkeää, että olet jossain hoidossa. Motivaation puute hoitoa kohtaan on yleistä masennuksessa. Pääasia on, että selviät päivän kerrallaan. Tunnelin päässä on valoa!
Itsekin poden masennusta, ollut jo 3 vuotta, mutta edelleen maan päällä ollaan, vaikkakin vähän haihattelijana. Itse en ole käyttänyt lääkkeitä, en pidä niitä oikein luotettavina ja niillä on sivuvaikutuksensa. Ainoa asia mikä on pitänyt pystyssä on ystävät, ja se että on jokin päämäärä. Sinunkin kannattaisi miettiä itsellesi jokin kohde "jonka puolesta taistella". Jos tunnet hylätyksi ittes, mieti perhettäs, he tuskin jättää sinua ja auttavat asijoissa jotka painaa.
Pidä vain pää pystyssä, ota riskejä joista tunnet että saisit iloruiskeen (huono vertaus.. =D). Itse kävin ulkomailla yksin enkä ollut ennen käynyt missään kuin lähimmässä kaupungissa Suomessa. Se auttoi huomattavasti poistamaan tunnetta etten ole olemassa. Jos ei ole varaa, aina voi hankkia juttukavereita netin kautta eri maista. Ei vält. tarvii puhuu omasta elämästään ja masennuksesta vaan ihan vaan niitä näitä. Pääasia että hymyilet ja naurat kirjottaessa. =)
En tiedä oliko apua tuostakaan, mutta toivon että saat asiat kuntoon. Niinkuin been there sanoi, tunnelin päässä on valoa, etsi se. Se voi viedä aikaa, mutta uskon että se on sen väärti.
Olen yhdistellyt utuisen olotilani oireita ja etsinyt niihin apua. Oletin voimattomuuden syyksi milloin mitäkin kuten stressiä tai vuodenaikojen vaihtelua, tai jotain vakavaa sairautta jota en halua edes selvittää, koska se vain ahdistaisi enemmän.
Tein BDI testin ja lukema oli 31. Vastikään verikokeet poisti epäilyt kilpirauhasen ongelmista. Lääkärin aika on ensi viikolla.
Hälytyskellojen olisi pitänyt soida kun harrastuksista ja ystävistä otin etäisyyttä olemattomaan "kiireeseen" vedoten, enkä jaksa yrittämisenkään jälkeen kiinnostua mistään asioista. Keskittymiskykyni on huonontunut ja toimin kuin unessa tai omassa utuisessa galaksissani yrittäen vältellä parhaani mukaan muita taivaankappaleita.
Aivoni eivät pääse siitä ajatuksesta yli eikä ympäri että olen taas tunaroinut vaikkapa ihan vähäpätöisessä asiassa. Itsesyytös nousee hirveisiin mittasuhteisiin mielessäni eikä kukaan ymmärrä miksi olen niin ahdistunut siitä.
Olen huolissani terveydestäni. Koetan liikkua ja syödä terveellisesti. Sitten välillä tulee tunne, että miksi vaivaudun kun millään ei ole mitään väliä. Työssä olen ahkera, mutta ahdistun ihmisistä ympärilläni. Sairaslomaa, riskien ottamista tai muutoksia pelkään yli kaiken. Mutta silti pieni osa minua kadehtii muita joiden elämässä tapahtuu asioita.