Olen 24-vuotias nainen, ja asun vielä lapsuudenkodissani. Sairastuin lukion jälkeen masennukseen, joka sittemin on diagnosoitu sekamuotoiseksi masennus- ja ahdistushäiriöksi. Yritin asua itsenäisesti, mutta en pystynyt, sillä ahdistus oli niin suurta. 6 vuotta on mennyt, ja vasta viime aikoina kuntoni on mennyt hieman eteenpäin. Aloitin avoimen yliopiston opinnot, ja ne ovat lähteneetkin ihan mukavasti käyntiin. Edelleen ongelmana ovat kuitenkin masennus ja vaikeus herätä aamulla - en kuule edes herätyskelloa! Lisäksi olen aika eristäytynyt muista ihmisistä vanhempia lukuun ottamatta. Ei vaan jaksa pitää yhteyttä kavereihin. Tunnen kymmeniä kohtalotovereita, ja kyllä suruksi pistää välillä. Nuoria ihmisiä ollaan, ja monella elämä jo nyt ihan hukassa. Syynä monella tuntuvat olevan vaikeat perheolot lapsuudessa (avioerot, alkoholismi, riitaisuus) tai koulukiusaaminen. Geneettinen alttius on tietysti isossa osassa myös. Joka päivä mietin, että kunpa minua ei olisikaan. Vanhemmillani on aina ollut riitaisa avioliitto, mutta he eivät ole eronneet ehkä tottumuksen ja omaisuuden vuoksi. Myös siskollani on ollut ainakin parin vuoden masennuskausi. Kai se jostain kertoo? En vaan voi ymmärtää, miksi ihmiset ovat niin pahoja toisilleen ja samalla aiheutetaan vahinkoa myös viattomille, lapsille. Melkein joka päivä on joku kärhämä. Elämä on ihan hirveää, en vain jaksaisi enää! Toivon kuolevani. Jos jollakulla on hyviä neuvoja, pistäkää tänne päin...
Ei vaan jaksa enää
La vita e terribile!
0448
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.