Kotimaan Samurait

Mikä vaikutelma Joensuussa? Osallistujalistasta vilkaisin, että aika pienet sarjat.
231521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Väittäisin, että kisojen sijainti verotti osallistujia, vaikka viralliset selitykset olisivatkin flunssaan tai kremppoihin liittyviä.

Äänestä
  • Samurai cup muutettiin tänä vuonna neliosaiseksi. Kuitenkin tuntuu siltä, että kisan profiili on entisestään vaan laskenut. Olisiko yksi keino nostaa sitä määräämällä se pakolliseksi, jos maajoukkueessa mielii olla tai sinne päästä? Sairastapaukset tietysti erikseen. Kuinkas moni A- tai B- maajoukkueeseen kuuluvista oli paikalla ja kuinka moni poissa?

    Toinen asia on sitten kisaajien nöyryys matkusteluun. Kyllä tunkua löytyy jos jonkinmoisiin ulkomaanmatkoihin, mutta kotimaassa ei viitsitä lähteä KEHÄ III:n (tms.) ulkopuolelle.

    Äänestä

  • fgfh2.kyuöoo kirjoitti:

    Samurai cup muutettiin tänä vuonna neliosaiseksi. Kuitenkin tuntuu siltä, että kisan profiili on entisestään vaan laskenut. Olisiko yksi keino nostaa sitä määräämällä se pakolliseksi, jos maajoukkueessa mielii olla tai sinne päästä? Sairastapaukset tietysti erikseen. Kuinkas moni A- tai B- maajoukkueeseen kuuluvista oli paikalla ja kuinka moni poissa?

    "Toinen asia on sitten kisaajien nöyryys matkusteluun. Kyllä tunkua löytyy jos jonkinmoisiin ulkomaanmatkoihin, mutta kotimaassa ei viitsitä lähteä KEHÄ III:n (tms.) ulkopuolelle."

    Totta juu. Ja harmi tosiaan sitten osallistujillekin, kun niidenkin matkustus "menee hukkaan" kun kaverit jättää tulematta.

    >
    >Toinen asia on sitten kisaajien nöyryys matkusteluun. Kyllä tunkua löytyy jos jonkinmoisiin >ulkomaanmatkoihin, mutta kotimaassa ei viitsitä lähteä KEHÄ III:n (tms.) ulkopuolelle.
    >

    Turha yrittää provosoida minkäänlaista vastakkainasettelua kehä III yli tai minkään muun jakolinjan yli.

    Jokainen junnujen maajoukkueisiin mielivä urheilija yrittää käytettävissä olevien resurssien rajoissa hommata maksimaalisesti näyttöjä maajoukkuetta varten. Se miten eri näyttökilpailut rankataan, löytyy täältä:

    http://www.judoliitto.fi/valmennus/ilmoitustaulu/?x110985=1568877

    Jos haluat nostaa Samurai cuppien profiilia, niin järjestä asiat niin, että ne siirtyvät em. listassa ylöspäin. Turha kaataa lokaa kilpailijoiden niskaan.

    Äänestä

  • fööö19.kyu kirjoitti:

    Miksi pitäis yrittää pyrkiä maajoukkueeseen? Miten maajoukkueeseen kuuluminen on konkretisoitunut kesäkuun valinnan jälkeen? Kohtahan kai jo valitaan uusi.....

    Äänestä

  • "maa" "joukkue"?? kirjoitti:

    Miksi pitäis yrittää pyrkiä maajoukkueeseen? Miten maajoukkueeseen kuuluminen on konkretisoitunut kesäkuun valinnan jälkeen? Kohtahan kai jo valitaan uusi.....

    >
    >Miksi pitäis yrittää pyrkiä maajoukkueeseen? Miten maajoukkueeseen kuuluminen on konkretisoitunut >kesäkuun valinnan jälkeen? Kohtahan kai jo valitaan uusi.....
    >

    Joo, ei tarvi jos ei nappaa. On kuitenkin muita judokoita, joille dokkarin

    http://www.judoliitto.fi/valmennus/ilmoitustaulu/?x110985=1568877

    kohdassa 2. mainitut asiat ovat tärkeitä ja tavoiteltavia. Mutta ko. jutut eivät ole tärkeitä, niin ei tarvitse.

    2. MAAJOUKKUEURHEILIJALLA ON OIKEUS

    · edustaa Suomea arvokisoissa
    · edustaa Suomea EJU European Cup – turnauksissa
    · saada tukea liittovalmentajilta henkilökohtaiseen valmentautumiseen liittyvissä asioissa ja haasteissa (mm. harjoittelussa, opiskelun ohjaus ja fysioterapia )
    · tiettyihin etuuksiin (mm. vaatetus, alennetut kilpailu- tai leirikustannukset), joita tarkennetaan liiton taloudellisen tilanteen mukaan

    Mikä kohta noista on konkretisoitunut sitten kesäkuun? Samaisen dokkarin mukaan "uusi maajoukkue" valitaan/tarkistetaan puolen vuoden välein, joten voipi jäädä maajoukkueeseen kuuluminen ohuehkoksi kokemukseksi.
    Paitsi kuulin kyllä huhun, että "maa" "joukkueelle" olisi jaettu ilmaiset t-paidat. Auts.

    Äänestä

  • Paitaressukka kirjoitti:

    Eikös A-junnujen maajoukkueeseen kuluvia ollut Japanissa leireilemässä, Saksassa kisaamassa tässä ihan kesälläkin? Sekä B- etta A-junnujen maajoukkuetta on ollut mtyös Em-kisailemassa. Ja kyllä kai jotain muutakin kuin paitoja on jaettu ja B-junnuille tehty lishastasapainokartoitusta ilmaiseksi.

    Kuten sanottu, jos ei arvosta tätä

    >
    >edustaa Suomea arvokisoissa
    >edustaa Suomea EJU European Cup – turnauksissa
    >

    niin ei tarvitse yrittää päästä maajoukkueeseen. Ei sitten tarvitse myöskään mennä noihin oikeisiin arvokisoihin. Näyttää siltä, että on myös toisella tavalla ajattelevia, mutta sehän on heidän asiansa vai mitä ?

    Eiköhän me nähdä niissä kisoissa ihan niitäkin, joita ei ole tuohon listaan listattu. Ja valitettavasti nuo Japanin matkat ja muutkin mennään joka tapauksessa omalla tai oman seuran kustannuksella.

    Äänestä

  • -tyytyväinen kirjoitti:

    Saksassa ja japanissa oli muitakin kun maajoukkuelaisia. Em kisoihin oli oma ryhmänsä.

    Äänestä

  • -tyytyväinen kirjoitti:

    Eikös A-junnujen maajoukkueeseen kuluvia ollut Japanissa leireilemässä, Saksassa kisaamassa tässä ihan kesälläkin? Sekä B- etta A-junnujen maajoukkuetta on ollut mtyös Em-kisailemassa. Ja kyllä kai jotain muutakin kuin paitoja on jaettu ja B-junnuille tehty lishastasapainokartoitusta ilmaiseksi.

    Niillä reissuilla ei (valitettavasti vai onneksi) ollut mitään tekemistä tuon maajoukkuelistan kanssa.

    Äänestä

  • nähty on. kirjoitti:

    Eiköhän me nähdä niissä kisoissa ihan niitäkin, joita ei ole tuohon listaan listattu. Ja valitettavasti nuo Japanin matkat ja muutkin mennään joka tapauksessa omalla tai oman seuran kustannuksella.

    >
    >Eiköhän me nähdä niissä kisoissa ihan niitäkin, joita ei ole tuohon listaan listattu. Ja >valitettavasti nuo Japanin matkat ja muutkin mennään joka tapauksessa omalla tai oman >seuran kustannuksella.
    >

    Mielenkiintoinen kommentti. Eikö näitä sääntöjä ole tarkoituskaan noudattaa vuonna 2010 ?

    Niin mutta oliko siellä Joensuussa siis hyviä matseja? Ja mites tuomarointi?

    Äänestä

  • fööö19.kyu kirjoitti:

    Kuten sanottu, jos ei arvosta tätä

    >
    >edustaa Suomea arvokisoissa
    >edustaa Suomea EJU European Cup – turnauksissa
    >

    niin ei tarvitse yrittää päästä maajoukkueeseen. Ei sitten tarvitse myöskään mennä noihin oikeisiin arvokisoihin. Näyttää siltä, että on myös toisella tavalla ajattelevia, mutta sehän on heidän asiansa vai mitä ?

    Maajoukkueisiin kuuluvista junnuista paikalla oli 9. Toki A-EM-joukkueella oli aika hyvä excuse.

    Äänestä

  • Uteliaisuuttani selvitin missä kisat tulisi pitää, että keskimääräinen etäisyys kotiin minimoituisi. Kaikkia kilpailijoita otin edustamaan B-junnujen rankinlistan. Kilpailijoiden kotipaikaksi oletin seuran kotipaikkakunnan.

    Tulos: Keskimäärin kilpailijat asuvat Kuhmoisten lähellä. Maa lienee siellä halpaa, joten eikun kisahallia pykäämään.

    Todellisuudessa parhaan paikan määrittämisessä tulisi ottaa huomioon käytännön matka-aika ja kustannukset. Tällöin voiton veisi luultavammin Tampere, Hämeenlinna tai Lahti. Kuvio muuttuu edelleen, kun vielä otetaan huomioon ulkomaalaisten osallistuminen.

    Äänestä

  • kun en päässy kirjoitti:

    Niin mutta oliko siellä Joensuussa siis hyviä matseja? Ja mites tuomarointi?

    Kisat menivät lupsakkaasti, tosin aikataulut ja ottelujärjestysten säätäminen eivät oikein onnistuneet. Kahteen sarjaan osallistuminen osoittautui virheratkaisuksi joillakin, sillä lepoajat muodostuivat lyhyiksi ja matsit menivät tästä syytä normaalia huonommin.

    Tuomaroinnissa ei isoja murheita, tosin varoituksia ei oikein osattu antaa ja paikalla myös hieman kokemattomampia tuomareita, joten linja oli aika kirjavaa. Yksi matsi taisi mennä videotarkastuksessakin pieleen.

    Äänestä

  • fööö19.kyu kirjoitti:

    >
    >Eiköhän me nähdä niissä kisoissa ihan niitäkin, joita ei ole tuohon listaan listattu. Ja >valitettavasti nuo Japanin matkat ja muutkin mennään joka tapauksessa omalla tai oman >seuran kustannuksella.
    >

    Mielenkiintoinen kommentti. Eikö näitä sääntöjä ole tarkoituskaan noudattaa vuonna 2010 ?

    No kyllä olisi vähintäänkin lyhytnäköistä judoliitolta alkaa kilpailuttaa VAIN YHTÄ KILPAILIJAA per painoluokka ja ikäsarja (niinkuin nyt on maajoukkeessa joissain painoluokissa) EJU-kisoissa. Ottaen huomioon loukkaantumis- ja lopettamisprosentit.
    A-ikäisistä on turhaa alkaa karsimaan yhtään millään mittarilla vaan ottaa kaikki ne, jotka vielä jaksavat mukana pyöriä, mukaan ihan kaikkeen toimintaan mitä järjestetään. SamuraiCupista näkee, että A-ikäisenä mukana vielä noin 5 heppua per painoluokka, aikuisiin siirryttäessä hyvä jos joka painoluokassa on pari tosissaan asiaan panostavaa.

    Äänestä

  • reissu-mies kirjoitti:

    "Toinen asia on sitten kisaajien nöyryys matkusteluun. Kyllä tunkua löytyy jos jonkinmoisiin ulkomaanmatkoihin, mutta kotimaassa ei viitsitä lähteä KEHÄ III:n (tms.) ulkopuolelle."

    Totta juu. Ja harmi tosiaan sitten osallistujillekin, kun niidenkin matkustus "menee hukkaan" kun kaverit jättää tulematta.

    ku kolmosen ulkopuolla ei vaa oo vastusta tajuutasä! juntit hinakkoon ittensä stadiin saamaan pataan!

    Äänestä

  • wattafak kirjoitti:

    ku kolmosen ulkopuolla ei vaa oo vastusta tajuutasä! juntit hinakkoon ittensä stadiin saamaan pataan!

    , joten ei sinun kannatakkaan lähteä omaa ostariasi kauemmaksi, tajuutasä? ;)

    Äänestä

  • kompuutteri kirjoitti:

    Uteliaisuuttani selvitin missä kisat tulisi pitää, että keskimääräinen etäisyys kotiin minimoituisi. Kaikkia kilpailijoita otin edustamaan B-junnujen rankinlistan. Kilpailijoiden kotipaikaksi oletin seuran kotipaikkakunnan.

    Tulos: Keskimäärin kilpailijat asuvat Kuhmoisten lähellä. Maa lienee siellä halpaa, joten eikun kisahallia pykäämään.

    Todellisuudessa parhaan paikan määrittämisessä tulisi ottaa huomioon käytännön matka-aika ja kustannukset. Tällöin voiton veisi luultavammin Tampere, Hämeenlinna tai Lahti. Kuvio muuttuu edelleen, kun vielä otetaan huomioon ulkomaalaisten osallistuminen.

    Kyllä se vaan on niin, että pitää katsoa, missä judoporukan väestöllinen keskipiste on, ja keskittää sen mukaan isot kisat.
    Kyllä yksi keikka vuodessa pitäisi riittää pohjolan ja idän perukoille.
    Vaikka kaukaa on ihan yhtä pitkä matka keskelle, pitääkö kymmenen mennä yhtä usein kauas, kuin yhden keskelle??
    Ja se keskipiste lienee tosiaan jossain Helsinki- Kouvola-Tampere- Pori-(Turku, kuka sinne haluaa?) linjan sisällä.
    Kulkuyhteyksien kannalta taitavat olla parhaita Helsinki, Tampere, Kouvola, Lahti (Ei Pajulahti) ja Hämeenlinna varauksin.

    Äänestä

  • D-junnulta kirjoitti:

    , joten ei sinun kannatakkaan lähteä omaa ostariasi kauemmaksi, tajuutasä? ;)

    .

    Äänestä

  • fööö19.kyu kirjoitti:

    >
    >Miksi pitäis yrittää pyrkiä maajoukkueeseen? Miten maajoukkueeseen kuuluminen on konkretisoitunut >kesäkuun valinnan jälkeen? Kohtahan kai jo valitaan uusi.....
    >

    Joo, ei tarvi jos ei nappaa. On kuitenkin muita judokoita, joille dokkarin

    http://www.judoliitto.fi/valmennus/ilmoitustaulu/?x110985=1568877

    kohdassa 2. mainitut asiat ovat tärkeitä ja tavoiteltavia. Mutta ko. jutut eivät ole tärkeitä, niin ei tarvitse.

    .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Flunssako verotti? kirjoitti:

Mikä vaikutelma Joensuussa? Osallistujalistasta vilkaisin, että aika pienet sarjat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu