normi päivä mulla: klo 8 kouluun bussilla. kestää 40 minuuttia ennen kuin olen perillä. koulussa ei varsinaisia kavereita. ainoat jotka juttelevat mulle ovat luokkatoverit. ja ne aina vaan heittää KOKO AJAN jotain vitun ''läppää''. olen saanut tarpeekseni sellaisesta ja ei oikeastaan ole yhteisiä jutun aiheita. eikä mulla ole koskaan ollut tyttöystävääkään => koulusta sellaisen saaminen: turha toivo. no jaa koulu ohi. bussilla kotiin, matka kestää taas 40 minuuttia (ellei tarvitse odottaa sitä dösää puolta tuntia/45 min). ja kun saaavun kotiin joskus 4/viiden aikaan, mitä mulla siellä on.. EI MITÄÄN. vanhempien kanssa neljän seinän sisällä ja katselen vaan tv:tä, olen netissä, pelaan..
onko vika minussa vai miksi mun elämässä ei ole sisältöä? onkohan syy siksi että mua koulukiusattiin ja musta tuli ujo ja epäluottavainen. MIKSI VITUSSA muilla on hauskaa, mutta mulla ei.
onko vika minussa vai miksi mun elämässä ei ole sisältöä? onkohan syy siksi että mua koulukiusattiin ja musta tuli ujo ja epäluottavainen. MIKSI VITUSSA muilla on hauskaa, mutta mulla ei.
Vastaukset 4
Vanhimmat
etkö vois vaikka alottaa jonkun harrastuksen? tiedän et kaikki tyyliin ehdottaa tätä..
Samaistun. Itsellä sama, luokkatoverien kaa tulee juteltuu (heitettyy läppää..), ja eihä niitten kaa onnistu puhumaan henk. kohtasemmista tai syvällisemmistä asioista, tai jos tulee puhuttuu nii nii huumorill ja pinnallisesti. Kaverit jauhaa samoja asioita ja mielipiteitään päivästä toiseen (tv-ohjelmat, valitusta koulun suhteen: ei jaksa, väsyttää, ei kiinnosta... mahtavasti menneet viikonloput ryypätessä...jne.) Turhauttavaa. Johtunee ehkä siitä, että en itellä ei ole tapana valitella tuollaisista asioista, kun on niitä suurempiakin murheita ja huolen aiheita. :s Eikä oo tapana olla kännäämässä joka vklp, mitä hienoo siinä on? Enemmän viihdyn selvinpäin, vaikka koiran kaa lenkillä, tai vaikka lähteä järvelle.. Olisihan nekin asiat tietysti hienompia, jos olisi samankaltaisia ihmisiä, joiden kanssa asioita jakaa. Eikö?
Itse olen ns. epäluottavainen tai sanoisinko varautunut uusiin ihmisiin, en ole ensimmäisenä sekoilemassa, kertomassa asioitani, joilleki se vaikuttaa taas niin yksinkertaiselta.. Heittäytyä vaan kaveeraamaan kaikkien kanssa.
Joskus tekisi mieli vain lähteä "seikkailemaan" ilman kummempia suunnitelmia, ilman varsinaista päämäärää, ajattelematta liikaa asioita ja rutiinimaisesti toistuvia päiviä. Tai muuttaa uudelle paikka kunnalle ja ns. "aloittaa alusta". Raukkamaista? En tiedä, onko jollakin muulla kenties samanlaisia ajatuksia?
"eikä mulla ole koskaan ollut tyttöystävääkään => koulusta sellaisen saaminen: turha toivo." Miksi turha toivo? Ja vaikka olisikin, säkin olet vielä nuori, eikä asialla varsinaista kiirettä, mutta voin myöntää, että tuo asia on itsenikin mielessä käynyt, kaveritkin seukkaa. Kyllä se sekin aika vielä koittaa. :)
Entä, jos etsisit uusia kavereita vaikkapa netistä tai jonkin uuden harrastuksen parista? Olisiko siitä hyötyä?
Elämä kyllä varmasti, tulee jo paljon valoisammaksi kun on esim. ihmisiä (vaikka vieraampia) joiden kanssa pystyy keskustelemaan asioista, myös vakavemmin, sillo ei tarvii pitää sitä kaikkee paineita sisällään.
Ohops, näinkin pitkä kirjotus tuli.. :o
Mut näin, jos sä haluut juttuseuraa, jakaa ajatuksia, tai jtn.. niin voitha ilmotella vaikk tänne. :)
Joka tapauksessa, koitahan jaksella. Toivotaan, että aurinko paistas joskus tänne risukasaankin!
P.s. Vaik, joskus näyttää, et muilla on kivaa, ja itellä ei, niin ei niilläkään välttämättä oikeesti oo kivaa?
on tuollaista,mutta kun saatte ammatin työstä saa parhaimman tyydytyksen, sitten puoliso, lapset, oma koti, silloin elämä alkaa, ei vanhempien kodissa ole omaa elämää.Eikä toiset ihmiset elämää eteen kanna kyllä se tulee siitä kun itse löytää kiinostuksen kohteita joista nauttii. Ja tärkein tyydytyksen kohde on Jumala,Hän tarjoaa ikuista elämää ja turvaa matkalla sinne Jeesuksessa.Taivaassa on kaikki kohdallaan, emme ole perillä täällä, kuulumme Jumalan luokse.
Itellä sama homma, mutta koulussa ei kukaan kyllä juttele mulle. En uskalla aloittaa keskustelua, koska näen, että jo pelkkä läsnäolono inhottaa heitä. Onhan niitä viikkoja, jossa kukaan ei edes opettajatkaan ole avanut suutansa minua kohti.
Poikaystävää ei ole mulla ollut koskaan (jos ei lasketa joskus päiväkoti ikäisiä päivän kestäviä leikki suhteita) ja uskoni semmoisen saamiseen on heikko. Ja muutenki nautin olla yksin. Kotona loppu ajan tykkään olla koneella, lukea/katsoa mangaa/animea, surfata netissä pelaan nindendo ds.. mm.
Itse en pidä elämääni silti kovin tylsänä. Se on minulle ihan sopiva laihoineen sisältöineen. Toki oisi paranneltavaa ja roimasti, mutta minua ei saa vaikkapa diskoihin edes raahamallakkaan.
Mutta kerron, et ole ainoa.