kun jättävät lapsensa kotiin. omat lapseni ovat käyneet homekoulua niin ruonalan kun aittakorven kouluakin,tosin että ruonalan koulu on korjattu.
riitti kun jo eskarissa altistetaan homeelle niin lapset kun työntekijätkin, siitä ei välitä kaupungin herrat he vain porskuttavat suunnitellen visioitaan. niin kauan kun tarkastajat ovat kaupungin omia niin he ovat puolueellisia tarkastuksiin,ei voi antaa negatiivista tulosta vaan siinä rajoilla,syykin on yksinkertainen,voi olla työpaikka höllässä sen jälkeen jos antaa huonon lausunnon.
jos tutkimuksissa selviää että,lapset ovat altistuneet homeelle ym niin tulen esittämään korvaus vaateen kaupungille,jolla on kauas kantoiset vaikutukset.
lähde// http://www.kymensanomat.fi/Online/2010/09/21/Aittakorven koululaiset jäävät kotiin päiväksi 30. syyskuuta/201039719345/4
Aittakorven koululaiset jäävät kotiin päiväksi 30. syyskuuta
21.9.2010 4:00
Aittakorven koulun oppilaiden vanhemmat päättivät pihakokouksessaan maanantaina, että mahdollisimman moni heistä pitää lapsensa poissa koulusta syyskuun 30. päivänä.
Lisäksi silloin päätettiin kutsua kaupunginjohtajan lisäksi terveystarkastaja, työsuojeluvaltuutettu ja valtuustoryhmien edustajia iltatilaisuuteen.
Sovittiin myös, että kaikkien oireilevien lasten vanhemmat ottaisivat yhteyttä terveystarkastajaan tai sitten terveydenhoitajaan. Samalla päätettiin avata nettiadressi.
Kotkan tilapalvelujohtaja Osmo Pehkonen ei siirtäisi yhtään koulujen peruskorjaushanketta tulevaisuuteen. Hän esittää, että kaupunki ottaisi lainaa ja korjaisi rakennuksensa alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti. Lue lisää tiistain Kymen Sanomista.

Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/pubman/templates/2.htx?id=620
lähde// http://www.kymensanomat.fi/Online/2010/09/21/Koulut kuntoon jo ensi vuonna/201039724887/4
Koulut kuntoon jo ensi vuonna
21.9.2010 22:01
Kotkan tekninen lautakunta haluaa, että Aittakorven ja Koivulan koulujen peruskorjaukset sekä Koivulan päiväkodin rakentaminen alkavat heti ensi vuonna. Lautakunta otti tiistaisessa kokouksessaan poikkeavan kannan Tilapalvelun investointiohjelmaesitykseen, jossa koulukorjauksia siirrettiin vuodella.
Lue lisää keskiviikon Kymen Sanomista
tämäkö pisti vauhtia asioihin ???
http://www.kymensanomat.fi/Online/2010/09/21/Aittakorven koululaiset jäävät kotiin päiväksi 30. syyskuuta/201039719345/4