eli oli aikomus mennä poikaystävän kanssa risteilylle uutenavuotena.
hän vapautuu armeijasta tammikuun puolivälissä.
onko se siis niin että asepalvelusta sillä hetkellä suorittavat eivät saa poistua lomillaan ulkomaille?
Ei edes pelkälle risteilylle, vaikkei siis jäisi maihin ?
kertokaa tyhmälle.
hän vapautuu armeijasta tammikuun puolivälissä.
onko se siis niin että asepalvelusta sillä hetkellä suorittavat eivät saa poistua lomillaan ulkomaille?
Ei edes pelkälle risteilylle, vaikkei siis jäisi maihin ?
kertokaa tyhmälle.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mikä lie linjaus nykyään.
Omana varusmiesaikanani 1989-90 ei saanut edes passi olla voimassa. Kun menin 1986 hakemaan viiden vuoden passia, se myönnettiin vain kolmeksi vuodeksi, sillä olin saanut sen verran lykkäystä ennen seuraavia kutsuntoja.
Armeija-aikani viimeisen kuukauden aikana menin hakemaan passia lähteäkseni armeijan päätyttyä interreilaamaan. Passihakemusta varten piti hakea linnakkeen komentajalta erikseen hyväksytty lomake, jolla komentaja antoi minulle luvan lähteä laittamaan hakemuksen vetämään passille, joka olisi voimassa armeija-aikani päätyttyä.
Eli on sitä ulkomaille menoa armeija-aikana (tai sitä ennen) joskus kytättykin. En usko että enää...
Kyllä pääsee. Ainakin kaverini kävi Virossa, kun oli lomalla intistä. Yksikköupseeri vain ohjeisti, että armeijavaatteita ei saa ottaa matkalle mukaan ettei tule mitään selkkausta.