olevani raskaana, perjaatteessa sen pitäisi olla mahdotonta koska syön pillereitä
ja kondomia käytämme yhdynnän loppupuolella, tiedän sen pitäisi olla koko ajan, kuitenkin.
Viimeisimmän testin olen tehnyt n3kk sisällä ja se oli negatiivinen, paino on kuitenkin noussut ja laskenut
ja painon nousun myötä pelkään siis automaattisesti olevani raskaana.
Vaikka viimeisimmät menkat tulivat ajallaan ja niukkoina niinkuin pillereiden jälkeen ovat tavanneet tulla.
Silti pelkään, raskaus ei sovi tähän elämäntilanteeseen missään tapauksessa enkä ole muutenkaan ikinä
ajatellut hankkivani yhtäkään lasta. Raskaus vaikuttaisi myös sairauteeni, enkä haluaisi
kokeilla miten voimakkaasti sillä vaikutukset eivät missään kohdin ole ainakaan positiivisia.
Olen juuri jäämässä työttömäksi ja avokki opiskelee, rahaa ei siis tule olemaan ainakaan liikaa.
Ikää on 21 vuotta, ja kuten edellä mainitsin en halua lapsia, ne eivät sovi tähän elämäntilanteeseen.
Onko mahdollista päästä tk:n verikokeisiin ja mihin minun pitää soittaa, neuvolaan vai ajanvaraukseen?
Jos raskaus varmistuisi abortti olisi ainut vaihtoehto, pelkään kuitenkin myös sitä että raskaus olisi
edennyt niin pitkälle ettei se olisi enää mahdollista, kuinka pitkälle raskauden pitää edetä ettei aborttia voi
enää tehdä? ja kuinka aikaisin raskaus/sen merkit alkavat näkyä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinulla on ehkäisy kunnossa, kuukautiskierto normaali ja raskaustesti näyttänyt negatiivista ja pelkäät olevasi raskaana? Entä jos painosi heittelee muuten vaan? Kesällä ymmärtääkseni aika monella suomalaisnaisella nousee paino, koska silloin syödään enemmän grilliherkkuja ja monesti myös nautitaan enemmän alkoholia. Voisiko painonnoususi johtua kaiketi tällaisista asioista? Itselleni kulunut pitkä ja helteinen kesä keräsi yli viisi kiloa ylimääräistä, eikä yhtään hotsittaisi pistää itseään taas ruotuun ;)
Tilanteessasi raskaus ei ole mahdoton, mutta minusta hyvin hyvin epätodennäköinen. En tiedä otetaanko TK:ssa verikokeita jollei oikeasti ole raskausoireita, kuten kuukautisten poisjäänti tms. Voithan soittaa ja kysyä kuitenkin omasta terveyskeskuksestasi. Sinuna ostaisin apteekista raskaustestin ja tekisin sen, ihan vain oman mielenrauhani vuoksi.
ehkä huomaat sitten joskus isompana tyttönä kun mieli on muuttunu lasten suhteen ja yrittämällä yrität niitä niin eipä niin helposti tulekaan. Eiköhän nuo "oireesi" johdu ihan pillereistä ja mielikuvituksesta.
oletat, että kaikki niitä lapsia haluavat ja että mieli muuttuu? Minulta kaikki kunnia heille, jotka eivät lapsia halua, älkää vaan muuttako mielipidettä