Eipäs nyt hötkyillä ja hassata rahaa mihinkään yhteisviemäriputkeen eikä pienpuhdistamoihin. Vanhat systeemit ovat toimivia ja riittääviä!
>>
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki esittää lievennyksiä haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyyn. Lehtomäki esittää, että yli 68-vuotiaat, vakituiset asukkaat vapautettaisiin jätevesien käsittelystä.
Lisäksi vähätuloiset, työttömät ja pitkäaikaissairaat voisivat saada viiden vuoden vapautuksen säännösten noudattamisesta. Ministeri haluaa myös kahden vuoden pidennyksen jätevesiasetuksen siirtymäaikaan, vuoden 2015 loppuun saakka.
Kiinteistön haltija voi myöhentää vaadittuja parantamistoimia neljällä vuodella tekemällä kuntaan perustellun ilmoituksen. Tällöin asetuksen toimeenpanokauden pituudeksi tulee kaikkiaan 16 vuotta, kun tuleva asetusmuutos huomioidaan, Lehtomäki muistuttaa.
Valtioneuvosto käsittelee muutoksia torstaina. Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa.
>>
http://www.yle.fi/alueet/lappi/2010/09/lehtomaki_lieventaisi_haja-alueiden_jatevesisaadoksia_1997336.html

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tätä mieltä ovat ihmiset oikeasti..
YLE
http://yle.fi/alueet/turku/2010/09/ota_kantaa_mita_mielta_haja-asutusalueiden_jatevesiuudistuksesta_1999003.html
Eikö rahalle olisi muutakin käyttöä?
Mitä maksaa? Mikä kysymys tuo nyt on?
Rahalla siitä selviää!
ei suostu kumoamaan järjetöntä asetusta, tulee osaltaan aiheuttamaan keskustalle suurimman vaalitappion vuosikymmeniin ensi keväänä.
.
Kyllä on hajaasutusalueille aivan liian laaja pienten vesitippojen keräämiseen