Kyselisin mielipidettä näiltä Varkauden uudistajilta, oliko oikein hallituksen myötämä takaus kalanjalostuslaitokselle? Esimerkiksi Kristilliset oli varamiehillä liikkeellä. Persuthan ei ole hallitukessa. Joten nyt tässä heillä on tilaisuus tulla esille.
Kalan jalostus
Särkiooppera
431367
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
sulkiessa toimintansa sampiallas myös kylmenee sinne kaupunki takasi veronmaksajien kautta jo 3 000 000 euroa ja Savokalalle haetaan nyt valtuustolta takausta 2 000 000 euroon siis vaarannetaan koko viisimiljoonaa realisoitumaan meille köyhtyville veronmaksajille:)
on herra navitas ja takausvelkoja jo Suomen budjetin verran. Varkaus ei tule
selviämään milloinkaan velkataakasta.
Hallituksessa ei tullut yhtään soraääntä eli Kristillisdemokraatit on ollut täysinrinnoin mukana. Hallituksessa on nyt porvarienemmistö joten demareitakaan ei voi yksin syyttää, niikuin Kristillisdemokraatit tekivät edeliisten vaalien edellä kun huutivat muutosta.
Perussuomalaisissa nytkin ainoaa valtuutettua Perus Pekkaa pyydetään ottamaan asia esille.
http://timosoini.fi/
http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/10498480.html
Näiltä persuilta reilua kannanottoa eikä tätä ainaista linkitystä. Perusuomalaiset ei ole ottaneet kantaa mihinkään vastuukysymyksiin. Pelkkää populismia. Muistakaa taas heidän äänestysvenkoilunsa eduskunnassa. Erittäinkin ydinvoimakysymyksessä. Joten lopettakaa se tyhjä linkittely.
valtuuston kokouksissa niin tiedät että ainoa perussuomalainen teki ensin vastaesityksen lentoliikennetukeenkin.
kuunnelle vastaesityksen yksimieliseen kh:n esitykseen persuilta.
http://www.varkaudenseudunps.net/lentoliikenteen_tukikeskustelu.php
ha ha ha haaaaa..."ainoa perussuomalainen teki ensin vastaesityksen" he he heee...voi jumalauta tämä pelle oli estämässä esim. AFT-pelastustoimia valtuuston kokouksessa viimevuonna ! Nyt yritys työllistää 100 henkeä ja tulee työllistämään lisää..SIIS TÄSTÄKIN AINOA PERSSUOMALAINEN PÖTY-PEKKA TEKI ENSIN VASTAESITYKSEN..mutta onneksi ei mennyt kannatuksen puuttuesa läpi..olis ollu surku näiden työntekijöiden kannalta.. !!
Japanilaisilta moninkertaisella hinnalla, jotta teille nyt säästyi työpaikat toistaiseksi.
Onko kaupungin tarkoitus omistaa teollisuuslaitoksia samaan aikaan, kuin leikataan vammaisten, omaishoitajien, lapsiperheiden ja vanhuksien lakisääteisistä rahoista. No sulle se oma persus näyttää olevan tärkein maksoi mitä maksoi :) kunhan sen maksaa veronmaksajat sinulle.
ei ansaitse Perus Pekan työtä selviytyäkseen tulevista lainojen takausten realisoitumisesta.
Olen kuullut että Pekka saattaa jättää politiikan nyt kun pääsi ansaitsemalleen eläkkeelle. Itse toivon, että jatkaisi sitä arvokasta työtä jota hän tekee kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien eteen valtuutettunakin.
AFTilla..
Jos miljoonia pitää laittaa rahaa kiinni että saadaan pidettyä max 5 vuotta n. henkeä töissä, niin kallista on. Myös kalatehdas samaa luokkaa, miljoonia laitetaan likoon, mutta vain parikymmentä sais joskus töitä. Voi vittu mitä touhua!! Ikinä ei saa niin hyvää katetta, tai edes liikevaihtoa varkauden kaviaarilla että tuo homma kannattais.
ps. AFT:lla on kaikki koneet semmosia, että voidaan suht nopeasti konttiin lastata ja viedä esim. Korean tehtaalle tarpeen vaatiessa. Halli ja tontti jää veronmaksajille, sinnehän vois tehdä vaikka karttinkiradan ja sampilaitokselle laajennusosan (jotain happoaltaita tais olla siellä hallissa kun viimeksi kävin).
miestä ei missään kaupungilla näy eduskuntavaaliehdokuudestaan huolimatta. Perus Pekka on meidän Varkautelaisten kanssa joka päivä.
http://varkaudenseudunps.net/zz290808.php
pese hampaasi, tai jätä meidät rauhaan. hy hy kun haisee,,,,
kun asia loppuu niin henkilökohtaisuudet tulee esille se kertoo sivistystasosi ei muuta.
Lentäminen
Voi aivan vapaasti jäädä eläkkeelle. Kaupunki säästyy vielä paljolta tämän yhdenmiehen ruuhkan poistuttua.
Kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien eteen. Mitä se on?
Onko se sitä että jos joku yrittää luoda ja säilyttää työpaikkoja, Pöty vastustaa. En ole nähnyt koko tämän Pötyn touhuamisen aikana, hänen tekevän yhtään esitystä järkevään suuntaan. Repii pönttöään vain jonninjoutavissa asioissa, missä tietää ettei joudu mihinkää vastuuseen. Yksi paskahuussi ei kesää tee.
Tämä ei tarkoita henkilökohtaista hygieniaa, vaan aina samaa jaaritusta.
Olisiko toinen vertaus parempi, vaihda jo levyä.
Ja hieman kierrellen väärässä. Kaikenkaikkiaan ongelmana on se, ettei Varkaudella ollut todellisuudessa rahaa maksaa noista halleista mitään, vaan se meni Varkaus-konsernin pohjattomaan velkataakkaan lisäpiikkinä, samaa on nämä muut velkatakaukset yms.
Oli naurettavaa lukea WL:stä, että Varkaus olisi velaton vuonna 2016, kun nyt vain Vesilaitoskin yhtiöitetään. WL ei kertonut koko totuutta..Varkaudella on kaikenkaikkiaan velkaa yli 100 miljoonaa euroa, eikä suinkaan 10 miljoonaa (tämä summa on suoraa kaupungin velkaa) eikä sitä makseta yhdessä eliniässä.
On uskomatonta, että Varkaus ostaa hallinnoimiensa yritystukihässäköiden kautta surutta isoja toimitiloja ja antaa velkatakuita, aivan kuin huomista ei tulisi.
Totuus tietty on, että AFT: toimitilojen osto säilytti työpaikat ja lainatakuu säilyttää sammet, ainakin hetkeksi. Mutta sen jälkeen on taas kyse markkinoista. Jos tulee pakkotilanne eteen, niin Varkauden kaupunki ja sen hallinnoimat kehitysyhtiöt omistavat paljon tyhjää hallitilaa ja mätänevää kalanperkujätettä
Mutta ongelma ei poistu poskettomalla päänaukomisella. Kaupungin yhtiöitten nurinmeno tuo tietysti takausvastuuta. Yhtiöittäminen sinällänsä kuten Aluelämpö ja Vesilaitos siirtää päätöksenteon pois näiltä PötyPekoilta " hyväveli järjestöille". Katsoppa vaikka Aluelämmön hallitusta. Ei ole äänestäjiä kuunneltu, koska edustajat valitsee puolue eikä äänestäjät. Samahan tulisi käymään vesilaitoksessa. Jo selvitysmiehiltä puuttuu täydellisesti tietätymys talousasiossa. Demokratiassa vain yhdenmiehen höyryäminen ei auta. Onneksi.
Myytiin aikoinaan, vaikka tuotto oli hyvä. Rahaa tuli miljoonia, mutta samaan aikaan pistettiin tuplaten rahaa sitten varmuuden vuoksi palamaan. Minulle on aivan sama, onko siellä hyviä veljiä, vai noita jonninjoutavia kehityshässäköitä johtamassa. Todellisuudessa tulee käymään siten, että asukkaat maksavat vedestä, sähköstä ja aluelämmöstä markkinahinnan ja sen lisäksi aluelämmön ja veden osalta "hölmöläisen lisää". Se ylimääräinen raha ei mene suoraan Varkauden talousongelmien tukkimiseen, vaan noihin uusiin hölmöläisten projekteihin, joita noiden hyväveliporukoiden kaverit tarvisevat pistää pystyyn jossain vaiheessa....Ja pitäähän kaikki saada kurssitettua...No eipä hätää, valtion ja EU:n tuella taas vaikka mitä kurssia pistetään pystyyn...Ne on keksinyt eräänlaisen ikiliikkujan ja sitä pyörää ei meinaa saada pysäytettyä...Valvontaa ei ole oikeastaan minkäälaista, kun valvojana on kaveri, joka on taas riippuvainen jostain projektirahoituksesta.
On perin merkillistä, että Varkautelaiset valitsevat itse vuodesta toiseen nämä puolueitaan vaihtavat ihmeidentekijät ja muutamia muitakin pitkän linjan kaaosteorian kannattajia.
Itse jaksan vuodesta toiseen vaan räkyttää tätä samaa virttä, kun se tuntuu vaan ihmeelliseltä, että minä uskallan sanoa kerrasta toiseen, miten asiat tulee menemään ja siinä ei yltiöpositiivisten itkuvirsi auta yhtään. On ollut ihan ok lukea WL:stä, vaikkakin jälkijunassa ja heidän positiivisten silmälappujen läpi kurkisteltuna, noita kirjoituksia tapahtumista viime vuosilta.
Mielestäni, sanoi Kaupungin porukka mitä tahansa, ei vielä ole nähty mitään kovin vakavaa notkahdusta. Pientä piipitystä hoitojonoista, päiväkodeista ja koulusta ja vaikkapa teiden hoidosta....Kohta alkaa tulla sitten kovan linjan hoitoa meille kaikille, kun rahat loppuu kokonaan kassasta. Siinä ei Wäläkky-projektit enää paljon purista, kun 1000 nuorehkoa ihmistä lähtee työn perässä muualle parin vuoden sisällä...Mahdotonta...Ei ollenkaan. Nyt tarvitaan työpaikkoja ja paljon...Ei paljon biodiiselit ja akkutehtaat vielä auta...Nyt tarvitaan 1000 työpaikkaa ja heti.
Tämä ruletti on pyörinyt jo kauan. Nyt on enää vaikea keksiä projektille nimeä ettei käytä samma nimeä uudelleen. Ja taatusti työllistettyjä ovat nämä Hyväveli lähipiiriläiset. Hauenpoikia opetaan uimaan. Kirjoitukseesi ei voi mitään lisätä. Ihmiset ovat kyllästyneet ja protestoivat näitten Populistien kautta.
Varkauden valopäät Juankoskella tuli maanantaina 500 päivää paperityöläisillä täyteen peruspäiväraha on 600 euroa seuratkaa ja tulevaisuus on meillakin sama.
Mutta olisi aika WL:n ja kaupungin johdon riisua ne yltiöpositiiviset aurinkolasit silmiltään ja alkaa todellakin tekemään töitä.
Vaikka kaupunginjohtaja oli sitä mieltä, että henkilöstöleikkauksien aika kaupungilla on ohitse, niin en oikein tätäkään väitettä usko...Kohta on pakko, kun ei ole tehty mitään sopimusta ajoissa henkilöstön kanssa luonnollisesta poistumasta.
Matkailu kulkee rapaojassa ja sitä vaan kaivetaan syvemmäksi..."Varkauden kaupunki tulee keskittymään tulevaisuudessa matkailun kehittämiseen..." Niinpä niin...Missä olisi ensimmäiset vetonaulat, kun entistäkin vaan pistetään pakettiin? Jos Mekaanisen Musiikin Museo lopettaa jonain päivänä täällä, niin meillä ei käytännössä ole mitään jäljellä. Se on siinä, ota tai jätä.
Unohdit vesitornin, siellä kävi kesän aikana toistasataa henkilöä!!!!!
Sateenkaari-kafee on siis ollut suuri menestys...vai menetys...Olen pahoillani unohduksesta :) Toisaalta, jotkut paikkakuntalaiset ovat ehkä käyneet haukkaamassa happea, joten kaikki eivät välttämättä ole niitä tänne eksyneitä turisteja.
http://www.yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/09/perussuomalaisten_kannatus_yli_12_prosenttia_2005990.html
perussuomalaisten taakse. Meidän Perus Pekka on nosteessa mukana varkautelaisten paperimiehienkin tuella :)
Eikö mies osaa itse kertoa asiaansa?
Onko kaikki tukijat paperista Kepun tapaan, eli postikorttijäseniä pilvin pimein, vai onko ne ihan pahvista? Ei kannata toisten puolesta tehdä päätöksiä kuules. Ootellaan vaalit ja katellaan pärjääkö se "teidän" Pekka siinä kilpailussa. Ei hirveesti kiinnosta, kun yksi mies ei tuolla hyvä veli viidakossa vielä nosta kärsää kovin korkealle.
http://varkaudenseudunps.net/zz290808.php
hän kirjoittaa täällä ja omalla nimellään :)
järjestää vammaisneuvoston talousarioon varatuista kokouspalkkioista vammaisille inva WC ja mahtavat 80 vuotis juhlat viime vuonna.
http://www.varkaudenseudunps.net/uutis_invavessa_varkauteen.php
ps..linkkiä linkin perään..huoh..ja sama väsyny vaalikirjoitus jostain väsyneestä valtuustovaalista joka linkissä..kamaan..ketä vittu kiinnostaa joku pöty-pekka ?
mutta on se otettava huomioon vittu sentään ;)
http://www.youtube.com/watch?v=MJutD1nuZ7I
mennen tullen ollaan housut kintussa riuulla ;)
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/09/perussuomalaisten_kannatus_yli_12_prosenttia_2005990.html
koko sakki..luki-kirjoitushäiriöisiä..helppo on jotain linkkejä laitella..toistoo..toistoo..toistoo..toistoo..toistoo..tulee teletapit mieleen !
http://www.youtube.com/watch?v=FeJkDewhTEw&ob=av2n
, että valitettavan huonosti tuo kirjoituspuoli etenee joillakin noista kannattajista...Se antaa huonoja mielikuvia koko porukasta.
On peräti kummallista, että yhdessä ketjussa pitää peräti 5 kertaa toitottaa jotain linkkiä, jota ei kuitenkaan kukaan aukaise.
Varkkilalle..hyvä huomata että jollakin täällä tolkku pelaa ;)
järkevää kannanottoa tullut Perusuomalaisilta kalanjalostuksesta.
Ilmoituksia valituksista ja järjetön määrä linkkejä. Olen seurannut eduskunnan kyselytunteja ja taso on siellä sama. Nimittäin Persuilla.
No Suomi on vapaa maa. Koeta Varkkila kestää. Jatketaan kun saadaan valtuuston kokouksen pöytäkirja. Sittenhän nämä Linkkihalmeet on taas viisaita.
Jatkamme kuitenkin asiasta, eikä niinkään kirjoittajasta, kuten on hyvien tapojen mukaista, vai kuinka...Tietty, jos kirjoitus on sekavaa ja sisältää vaan höpöjä linkkejä, pitäähän niitäkin jossain vaiheessa kommentoida :)
ja helposti. Olisi perin merkillistä, jos me juuri tällaisella hetkellä antaisimme vääryydelle periksi :)
Olisi muuten hauska joskus heittää nämä anonyymit kaavut ja tavata tuopillisella Nekkarin terassilla. Voisi siinä juttu lentää ja maailma parantua :)
tavattasko joku kerta vaikka Nekkarin sisällä, kun nuo ilmat rupeaa jo viilenemään. Olisi ihan mukava vaihtaa kanssasi mielipiteitä kasvotusten.
on, että sinne ryntää "sata parasta kaveria" tekemään havaintoja, vai kuinka? :) Noo, katellaan...
40-2 äänin, että kannatusta velkatakuisiin ja velanottoon löytyy aika tavalla. Tietyllä tavalla se onkin oikein, koska noissa tapauksissa työllisyyttä tuetaan suoraan ja mahdollistetaan kehittyminen.
Ongelmana on vain se, että Varkaudella ei ole kohta enää voimavaroja hoitaa perusasioitaankaan.
Jostain on siis nipistettävä ja siinä on vain muutama vaihtoehto jäljellä: Kaupungin henkilöstön määrää pudotettava rajusti (Lisää työttömiä ja mahdollisesti jälleen poistuvia asukkaita). Kaikki ylimääräiset monitoimihallit, maisemointikilpailut, teatteri- ja urheilutuet ajettava alas.
Niin, että mistä aloitetaan. Mikä porukka on valmis sanomaan: "Me emme tarvitse enää yhtään tukea seuraavaan 5-10 vuoteen. Tärkeintä on saada työpaikkoja ja velaton kaupunki...." Aijai, kyllä se parku vielä alkaa, kun noita esittämiäni listoja aletaan pakottaa läpi valtuustossa...Siinä ei äänestäjiä paljon enää kosiskella, mutta nyt alkaa olla viimeiset ajat tehdä nuo leikkaukset ja siinä ei kitinä auta.