vapaapaini

oudoksuttaa

syö itseään. Suomen vapaapainin kehittämisestä ja yhteistyöstä kertoo paljon se, että lähes 25 painijaa (mahdollisesti enemmänkin) lähtee Latviaan samaan aikaan kuin on Free style cup Vaasassa. Puuhamiehinä sellaiset nimet, jotka huutavat täälläkin foorumeilla yhteistyön perään. Lähtevän ryhmän valmentajiksi on ilmoitettu mm. Ahto Raska ja J. Rosenlöf.
Onneksi olkoon ja menestystä vapaan yhteistyölle sekä suomalaisen vapaapainin päävalmentajalle.

42

2336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksinkertainen-

      ratkaisu on esim vaasan kisojen siirtäminen

    • ei voi siirtää

      on joka vuotinen"perinne" kadeteilla.viime vuonnakin mm. vaasalaisia siellä, ahton mukana.taisi tuo porukka tiedotella menostaan jo kesäkuussa, mut jotenkii se frestyle cupi tuli samalle vkonlopulle.kyllä vapaaporukat tiesi päällekkäisyyrestä. no meneehä ne itäsuomesta aluemestaruuksien aikaan viroon kisoihi. seki outoo. taitaa vaa olla kalenterissa aika vähän vaihtoehtoja vapaile viikolopuile

      • - pekka -

        kilpailukalenteri on täynnä asioita, jotka hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. Tuo matka Baltiaan yhtä aikaa Freestyle Cupin kanssa on vain kirsikka kakun päällä. Kansainvälisiä tapahtumia on vaikea siirtää, mutta ei kai tuon Vaasan kisan peruminen mahdotonta ole? Ainakin minä peruisin. Toisaalta eihän liiton ole pakko myöntää lupaa lähteä sinne Latviaan. Ulkomailla kilpailemiseen tarvitaan aina lupa liitosta. Ja kaikki luvat voidaan evätä.
        Ensi vuoden alkupuoli on täällä pohjoisessa tosi "kiva": tammikuun puolivälissä Sodankylä, kahden viikon päästä oulu, seuraava viikonloppu Kemi ja parin viikon tauon jälkeen Haukipudas! Tulee siinä reissua viidessä viikossa ihan tarpeeksi. niin painijoille kuin huoltajille. Alustavasti tosin Kemi ainakin suunnitteli yrittävänsä kisojen siirtoa kuukaudella eteenpäin.
        Tällä hetkellä tuota painin kilpailukalenteria tehdään aivan liian lyhyellä aikavälillä. päällekkäisyyksiä ei tahdo pystyä välttämään, kun salivaraukset pitää tehdä paljon ennen kuin liitto myöntää kisat. jos kisat haettaisiin vaikkapa vuotta aiemmin (eli seuraavaksi haettaisiin jo vuoden 2012 syksyn kisoja), niin jäisi enemmän pelivaraa säätämiseen. jos kalenteriin pölähtäisi joku iso kv-tapahtuma tai jotain suurta siirtyisi, niin tehtäisiin sitten säätöä vain niiden päivien osalta. Varmasti jo nyt seurat pystyisivät hakemaan kisoja myös pari vuotta pidemmällä syklillä. Ja ainahan haetun kisan voi perua, jos seuran vähä talkooväki on harventunut taivaaseen tai maastamuuton takia.
        Ja nykyisenä sähköpostiaikana voisi näitä seuraavien vuosien kilpailupäiviä lähettää lausunnoille vaikka kisoja hakeneille seuroille. Silloin voisi kalikka kalahtaa jo valmisteluvaiheessa, eikä vasta muutama kuukausi ennen kisapäivää. Nyt ei pääse näkemään kokonaisuutta ennen kuin liiton nettisivuilta.
        Harkittavaksi pitäisi myös ottaa se, että tarvitaanko Suomessa näin paljon kansallisia kisoja nuorille? Oman näkemykseni mukaan kilpailuja tulisi myöntää vain sellaisille seuroille, joilla on aktiivisia painijoita JA aktiivisia tuomareita. nyt kisoja annetaan liian löysin perustein kaikille, jotka hakemuksen viitsivät eteenpäin laittaa. Ja näyttääpä olevan sellaisiakin isoja kisoja, joista ei liiton kalentereissa ole mitään tietoa, mutta maksut peritään viimeisen päälle.
        Ryhtiä kiitos. Ja ihan koko hommaan.

      • valittajille
        - pekka - kirjoitti:

        päivitty vasta syksyllä freestylecupin suhteen

    • porejore

      sisällä taitaa olla se isompi onkelma. Sieltä jos tulee freestyle cuppiin seurat , taitaa olla parisataa osallistujaa puhki helposti. tommonen etelän porukka ei ratkase mitään ehkä puolet ( n.10 ) tulisi freestylecupiin jos eivät menisi liettuaan. pitäsikö pohjanmaan seurojen tukea vaasalaisia osallistumalla isolla joukolla, ettei muutaman detelän painijan osallistuminben muodostu isommaksi asiaksi kuin onkaan

      • erittäin huolestunut

        IK:n painijaoston kisakalenterin mukaan mennään samaan aikaan 16.10. Kenkäpainit, Kankaanpäähän. Myhi saa krekopainijana vapaasti valita meneekö pojat ja tytöt IK:sta Kankaanpäähän vai Freestylecupiin Vaasaan, Sama koskee tietysti Itä-Suomen krekopainijoita, jotka voivat kulloinkin vapaasti valita missä painivat ulkomailla tai aluemestaruuskisoissa.
        Se onkin aivan oikein, mutta se pitäisi estää, että vapaapainijat saavat ison porukan liikkeelle ulkomaisiin kisoihin. Kohtahan käy muuten vielä niin, että vapaapainijat menevät krekopainijoista ohi kuten miesten EM-kisoissa kävi. Ne Hyytiäisetkin oavt kilapilleet ja harjoitelleet paljon ulkomailla omalla kustannuksellaan. Kyllä liiton pitäisi pystyä kieltämään moinen omalla kustannuksella matkustelu ja pakottaa kinttupainijat matkustamaan oamlla kustannuksellaan Vaasaan.
        Ei voi olla mahdollista, että Suomessa liiton alaisessa touhussa saisi muut kuin krekopainijat tehdä mitä haluaa.
        Kyllä on otettava vapaapainijoilta liika vapaus pois.

      • vapaan maa
        erittäin huolestunut kirjoitti:

        Mitä se kellekkin kuuluu mihin joku haluaa mennä painimaan. Suomi on aina ollut vapaan maa. Kyllä itse saa jokainen valita mihin rahansa käyttää. Vai onko liitto muka joidenkin rajoitusten kannalla. Jos on niin silloin ymmärtää painin nykyisen alamäen. Järki käteen, jos liiton päättäjillä on sitä vielä hitunenkin jäljellä.

      • juuri onki
        vapaan maa kirjoitti:

        kun suomen kisoissa sitten on 1 painija joka sarjassa. kisoja ympäriinsä mutta painijoita ei riitä silti kun yhteen kisaan. hyvä jos edes siihen. mennään kaikki bakuun.

      • Lähtiät ei ihan Hyyt
        vapaan maa kirjoitti:

        Mitä se kellekkin kuuluu mihin joku haluaa mennä painimaan. Suomi on aina ollut vapaan maa. Kyllä itse saa jokainen valita mihin rahansa käyttää. Vai onko liitto muka joidenkin rajoitusten kannalla. Jos on niin silloin ymmärtää painin nykyisen alamäen. Järki käteen, jos liiton päättäjillä on sitä vielä hitunenkin jäljellä.

        valmentaja vie kisoihin, samalla Suomen turnausmuotoinen kisa jää. Lupa liitolta tullee helposti. Turnaus lienee pitkälti Hannu Rantalan aikaansaama. No voihan se loppuakkin kun on uusi vetäjä. Vai mikä on Teron mielipide. Guru vaihtunut. Olet mukana lähdössä.Kouvolastakin vahva miehitys. Ei kuitenkaan voida osallistua ollenkaan saman saman alueen vieressä oleviin kisoihin edes parilla kilpailijalla. Hienosti menee..

      • ylläoleva
        erittäin huolestunut kirjoitti:

        IK:n painijaoston kisakalenterin mukaan mennään samaan aikaan 16.10. Kenkäpainit, Kankaanpäähän. Myhi saa krekopainijana vapaasti valita meneekö pojat ja tytöt IK:sta Kankaanpäähän vai Freestylecupiin Vaasaan, Sama koskee tietysti Itä-Suomen krekopainijoita, jotka voivat kulloinkin vapaasti valita missä painivat ulkomailla tai aluemestaruuskisoissa.
        Se onkin aivan oikein, mutta se pitäisi estää, että vapaapainijat saavat ison porukan liikkeelle ulkomaisiin kisoihin. Kohtahan käy muuten vielä niin, että vapaapainijat menevät krekopainijoista ohi kuten miesten EM-kisoissa kävi. Ne Hyytiäisetkin oavt kilapilleet ja harjoitelleet paljon ulkomailla omalla kustannuksellaan. Kyllä liiton pitäisi pystyä kieltämään moinen omalla kustannuksella matkustelu ja pakottaa kinttupainijat matkustamaan oamlla kustannuksellaan Vaasaan.
        Ei voi olla mahdollista, että Suomessa liiton alaisessa touhussa saisi muut kuin krekopainijat tehdä mitä haluaa.
        Kyllä on otettava vapaapainijoilta liika vapaus pois.

        vuodatus itse painimafian Don Corleonelta, kun tälläistä päästää näppikseltä. Mitäs se sulle kuuluu jos joku vapaassa maassa matkustaa maailmalla omalla rahoituksella ihan mihin haluaa. Ulkomailla kisaamisen ja valmentautumisen estämällähän saadaan Suomen paini huipulle. Ei tarvi ihmetellä hetkeäkään millaisessa jamassa paini täällä on, kun tälläisiä valopäitä touhuaa lajin parissa. Joko umpikateellisia kommunisteja tai sitten jo äidinmaidossa kepulaisen koplaamisen mallin saaneita. Ettäkö vapaapaini syö itseään? Päinvastoin! Se tulee nousemaan tästä kahlitusta lajimuodosta ja mafian ikeestä loistavaan kukoistukseen. Vapaapaini voisi perustaa oman lajiliiton jos tämä paskanjauhanta jatkuu. Laji kuin laji on mennyt maailmalla valovuoden eteenpäin kun täällä eletään menneessä. Corleonekin jo näköjään vähän joutuu puremahan kuolaamihin.

      • jeesus tulee
        Lähtiät ei ihan Hyyt kirjoitti:

        valmentaja vie kisoihin, samalla Suomen turnausmuotoinen kisa jää. Lupa liitolta tullee helposti. Turnaus lienee pitkälti Hannu Rantalan aikaansaama. No voihan se loppuakkin kun on uusi vetäjä. Vai mikä on Teron mielipide. Guru vaihtunut. Olet mukana lähdössä.Kouvolastakin vahva miehitys. Ei kuitenkaan voida osallistua ollenkaan saman saman alueen vieressä oleviin kisoihin edes parilla kilpailijalla. Hienosti menee..

        omiin juttuhinsa ihan kybällä , onneksi.
        Tuollainen pelle jos saa valtaa mitä reppana hamuaa sumeena on suomen paini lopullisesti sekaisin.

      • kyrpä otsassa
        ylläoleva kirjoitti:

        vuodatus itse painimafian Don Corleonelta, kun tälläistä päästää näppikseltä. Mitäs se sulle kuuluu jos joku vapaassa maassa matkustaa maailmalla omalla rahoituksella ihan mihin haluaa. Ulkomailla kisaamisen ja valmentautumisen estämällähän saadaan Suomen paini huipulle. Ei tarvi ihmetellä hetkeäkään millaisessa jamassa paini täällä on, kun tälläisiä valopäitä touhuaa lajin parissa. Joko umpikateellisia kommunisteja tai sitten jo äidinmaidossa kepulaisen koplaamisen mallin saaneita. Ettäkö vapaapaini syö itseään? Päinvastoin! Se tulee nousemaan tästä kahlitusta lajimuodosta ja mafian ikeestä loistavaan kukoistukseen. Vapaapaini voisi perustaa oman lajiliiton jos tämä paskanjauhanta jatkuu. Laji kuin laji on mennyt maailmalla valovuoden eteenpäin kun täällä eletään menneessä. Corleonekin jo näköjään vähän joutuu puremahan kuolaamihin.

        ihan oma seerliider liitto:)
        tee ihmeessä koska vapaa on vain eräs tanssimuoto:))))

      • dsdgsdgsdgsdg
        erittäin huolestunut kirjoitti:

        IK:n painijaoston kisakalenterin mukaan mennään samaan aikaan 16.10. Kenkäpainit, Kankaanpäähän. Myhi saa krekopainijana vapaasti valita meneekö pojat ja tytöt IK:sta Kankaanpäähän vai Freestylecupiin Vaasaan, Sama koskee tietysti Itä-Suomen krekopainijoita, jotka voivat kulloinkin vapaasti valita missä painivat ulkomailla tai aluemestaruuskisoissa.
        Se onkin aivan oikein, mutta se pitäisi estää, että vapaapainijat saavat ison porukan liikkeelle ulkomaisiin kisoihin. Kohtahan käy muuten vielä niin, että vapaapainijat menevät krekopainijoista ohi kuten miesten EM-kisoissa kävi. Ne Hyytiäisetkin oavt kilapilleet ja harjoitelleet paljon ulkomailla omalla kustannuksellaan. Kyllä liiton pitäisi pystyä kieltämään moinen omalla kustannuksella matkustelu ja pakottaa kinttupainijat matkustamaan oamlla kustannuksellaan Vaasaan.
        Ei voi olla mahdollista, että Suomessa liiton alaisessa touhussa saisi muut kuin krekopainijat tehdä mitä haluaa.
        Kyllä on otettava vapaapainijoilta liika vapaus pois.

        "kreko!! erittäin huolestunut" kirjoitus....kiitos kun piristit mun päivää :)

      • ekis

        Ei Hyytiäisellä seuraavissa arvokisoissa käy yhtä hyvää arpa säkää!turha sillä on juhlia

      • totta on
        ekis kirjoitti:

        Ei Hyytiäisellä seuraavissa arvokisoissa käy yhtä hyvää arpa säkää!turha sillä on juhlia

        Jokainen vapaan pistesijoitus tai naisten/tyttöjen mitali on ihan varmasti otettu arpatuurilla. Näin se on. Eihän ne muuten niitä vois saada ku ei krekon kaverikaa saa

    • TWM:n puolesta

      kisaan saa myöskään antaa lupia. Kun on nuo Kalle Mäkisen muistopainit Turussa. Nyt sankoin joukoin mennään laivalla Tukholmaan ja sieltä Västeråsiin vaikka lähtösatamassa on kotimaiset kisat.

      • se ja sama,,,

        Se nyt on ihan se ja sama onko kyseessä kreko vai vapaa. Jos samat naamat painii Suomessa aina samoja vastaan voidaan menestyminen jatkossa arvokisoissa unohtaa.

        Kaikki kynnelle kykenevät vain Ruotsiin, Liettuaan, Bakuun ja ihan mihin vain, jotta opitahan miten maailman turuilla pitää painia.

      • aikoja edessä
        se ja sama,,, kirjoitti:

        Se nyt on ihan se ja sama onko kyseessä kreko vai vapaa. Jos samat naamat painii Suomessa aina samoja vastaan voidaan menestyminen jatkossa arvokisoissa unohtaa.

        Kaikki kynnelle kykenevät vain Ruotsiin, Liettuaan, Bakuun ja ihan mihin vain, jotta opitahan miten maailman turuilla pitää painia.

        Eletään haastavia aikoja sanoi puheenjohtaja.
        Mitähän olympiakomiteassa ajatellaan Suomen painin kansainvälistämisestä ja tulevaisuuden kehittämistoimenpiteistä?
        Millähän tasolla Suomen ralli- ja formulakuskit kilpailisivat osallistumalla vain kotimaan kisoihin.
        Painipäättäjät herätkää 20-vuoden unesta.

      • Matkailu avartaa
        aikoja edessä kirjoitti:

        nää lähtijät ovat nyt menossa huvimatkalle. Taso ei kokonaisuudessaan ole kuin keskiverto. Itse maksanevat ja menkööt.Noissa maissa ottelut jäävät helposti yhteen ottelujärjestelmän takia.

        Huolestuttavaa on kuitenkin se, että tämän syksyn ikäkausikisoissa taitaa olla keskimäärin ehkä 60-70 painijaa. Sarjoja pilvin pimein ja otteluita ei sitten juurikaan. Tuloslistoja seuraamalla tuntuu olevan kaikki palkinnoilla, Tähtipaini meininki.

        Edellisistä vuosista vaikuttaisi olevan pudotusta jokseenkin selkeästi. Lisenssejä on kyllä runsaasti.
        Jos kaikki salilla käyneet "saa" lisenssin, esim. 2008 syntyneet, en osaa edes kommentoida seurojen ajattelua. 5-v ja vanhemmat jotenkin vielä ymmärrän. 2-4 v ei mielestäni ole lajin harrastajia, en usko minkään muun lajin antavan lisenssiä 2- vuotiaalle. Rahanjakajia kohtaan tämä on jopa petos mielestäni, kuten myöskin jos nimiä haalitaan kadunmiehiltä, vanhemmilta tms.

        Kannattaisi ajatella kansainvälistymistä ehkä oikeasti harjoituksellisin perustein vasta kun opit loppuvat Suomen saleilta ja harjoitusmäärät ,etenkin tekniikoiden osalta ,on saatu jonkinlaisiin mittoihin mm. toistojen osalta.

      • kotisalilla
        Matkailu avartaa kirjoitti:

        helvetin kova enneku ulkomaille kannattaa edes ajatella. lomamatkat erikseen kiitos.

      • kotimainen kunniaan
        aikoja edessä kirjoitti:

        Eletään haastavia aikoja sanoi puheenjohtaja.
        Mitähän olympiakomiteassa ajatellaan Suomen painin kansainvälistämisestä ja tulevaisuuden kehittämistoimenpiteistä?
        Millähän tasolla Suomen ralli- ja formulakuskit kilpailisivat osallistumalla vain kotimaan kisoihin.
        Painipäättäjät herätkää 20-vuoden unesta.

        ja Formula lienee huonoja verrattavaksi edes keskenään. Painissa on halpaa lähteä ulkomaille kisaamaan verrattuna em. lajeihin. Ralleja ajetaan Suomessa usein erimuodossa lähes aikuisikään saakka kotimaassa. Ulkomaille ralli vie vasta hyvän menestyksen kotimaassa saavuttaneita tekijöitä. Takana lisäksi usein joku kykyjenetsijä esim. mm-tasolla ajaneista suomalaisista. Formulat alkavat kartingeista ja etenevät luonnollisesti niin, että hyvän tason lahjakkuudet lähes muuttavat ulkomaille jo 17-20v ikäisinä. Suomessa kun ei ole kovin tasokasta Formula- rataa vaikka kylän pojat niin luulevatkin ajaessaan pe-la- iltoina kaduilla Toyotineen. Poikkeuksia löytyy Häkkisen ja Rosbergin suvuista, heidän lapsensa pääsevät kansainväl. radoille muihin nähden jo suhteilla ja nimellä. Ovatko he suomalaisia, ei mielestäni.

        Painista hyviä kokemuksia on opiskelusta USA:ssa tai Venäjällä esimerkiksi. Muuttoa kevyempinä malleina voidaan käyttää leiritystä ulkomailla. Vaikka suomalainen on paininut jo kotimaisella huipulla lähtiessään vaikka USA:n , se ei ole tuonut kansainväl. menestystä. Junnuista ja cad. arvokisamenestyjistä sekä tytöissä että pojissa ei taida yksikään olla ollut lyhyehköjä leirejä ja kisoja enempää ulkomailla. Suurin oppi heille tullut Suomesta ja suomalaisilta harjoitussaleilta. Ja nyt on kyse siis painijoista jotka ovat 16-20v. Harjoitus- kisavastuksia tulee kyllä olla Suomen rajojen ulkopuolelta erityisesti kun perustyö tehty tarpeeksi hyvin kotona. Sitä vaihtoa tehdään Suomen rajojen yli joka ilmansuunnassa. Samalla saadaan jotakin ulkomaista tietotaitoa Suomeen ja päin vastoin.
        Perinteisesti valmennukseen jää Ukkoloita ja Myhejä, niin muuallakin maailmassa. Heillä on kymmenien vuosien aikana tullut kokemusta ja tietoa lajista. Heitä kannatta käyttää innostuksen luojana pienemmille ja tiedontuojana isommille omilla saleillaan. Kerran vuodessa tuon tason vetäjä salille vierailemaan ja tulos ainakin yhtä hyvä kuin matkustaminen monen päivän ajaksi " kovuutta" hakemaan ulkomaille.
        Mitään tekemistä MM-mitalien ja Olympiamenestyksen kanssa en näe vietäessä lapset ulkomaille kisaamaan samaan aikaan kun Suomessa on lajin kovimpia turnausmuotoisia tai joukkue kilpailuja..

    • yhteistätyötä

      yhteistyötä painijoiden , vanhempien, rahoittajan, ja seuratoimijoiden, valmentajien kanssa saada liki 10 seurasta poikia sitoutumaan yhteiseen harjoitteluun säännöllisesti, ja lähtemään ulkomaillekin liki täysin omalla kustannuksella, ja saada matkalle huoltajat,valmentajat ja tuomaritkin.

      totta, yhteistyötä se vaatii

      • - pekka -

        Yhteistyötä voidaan tehdä omassa seurassa, alueellisesti, kansallisesti tai sitten vielä yli rajojen. Hyvä homma on, että jotkut viitsivät puuhata ja tarjota nuorille painijoille elämyksiä lajin parissa. Nämä reissut muistetaan, vaikka painitrikoot myöhempinä vuosina unohtuvat.
        Mutta samaan aikaan olisi pystyttävä yhteistyöhön myös täällä kansallisella tasolla. Niin krekon kuin vapaan parissa on ollut entistä enemmän viime vuosina nähtävissä vitutmuistametehdäännäin-ilmiö. Tuon ilmiön avulla voidaan ihan helposti romuttaa tämä kansallinen kilpailujärjestelmä.
        jos vapaapainiin panostavat seurat eivät ole mukana FFC-tapahtumassa, niin kauanko ko kisoja järjestetään? Samalla lailla osa vapureista on jo pyllistänyt KLL-kisoille. Paskat kisat, ei oo vastusta, ei kannata lähteä..
        Sitten valitetaan sitä, että kun ei ole kisoja ja meitä vapureita sorretaan. Ei kaikkia kisoja voida ulkomailla käydä, vaikka se kivempaa olisikin.
        Tässä nimenomaisessa tapauksessa on kuitenkin ilmeisesti kyse siitä, että tästä Baltian reissusta on päätetty ennen kuin liitto sai Vaasan kisan kalenteriin. Ja näistä ongelmista päästäisiin eroon, jos sitä kisakalenteria ruvettaisiin tekemään entistä aikaisemmin. Silloin ei tarttisi arvuutella, että mitähän on tuossa kalenterissa tuolloin ja joitain päällekkäisyyksiä voisi välttää.
        Ja olisit kyllä voinut kirjoittaa ihan omalla nimellä tuon yhteistyö-vuodatuksen. Sinut tunnistaa oikein hyvin.

      • pore-jore

        ook sääki vainoharhane?

      • Tero Luostarinen

        Meillä valmentajat piti heinäkuussa palaverin ja löivät lukkoon syksyn kisakalenterin. Sinne tuli se jo näkynyt fscup hyvinkäällä, joka näky kalenterissa. Tuo Vaasa ei ollut kalenterissa, mutta vaikka olisi ollut, ei sinne olisi seura joukuetta lähettänyt, kun tänä syksynä isoimmat rahat varattu KLL-peräseinäjoelle,ja kadettien SM-kisoihin Ilmajoelle. Ikäkausiporukat käy lähikisoja, ihan jo budjettisyistä ja ettei nuorilla mene viikonloput auton penkeillä. Tuosta kisakalenterin päivittämisestä olen kyllä samaa mieltä, voisi ottaa jonkun käytännön että esim.2012 kisat pitää olla anottu 2010 aikana. Sitten jos ne päivitettäsiin heti päätösten jälkeen, olisi etukäteen suunnittelu helpompaa. Oli myös kirjoittanut että kisoja saisi myöntää vain niille seuroille joilla on aktiivisia painijoita ja tuomareja. Jaa...ei liitto saisi liikaa rajoittaa jos joku seura koettaa yrittää kehittyä . Esim. Loviisan Riennon juhlapainit ei taitasi täyttää kriteerejä ainakaan tuomarien suhteen, mutta kyllä siellä koetetaan Loviisan alueen painia kehittää , ja seuraa, ehkäpä hankkia varojakin. Samaa mieltä olen että tarkkana pitäsi olla myöntämisessä, mutta kriteerit kenelle myönnetään ja kenelle ei , ei saisi perustua liikaa rajoittamisajatteluun.

      • kansallinen tekijä

        Kyllä paini on "helppo laji" niin kauan kuin nuijia riittää painiaktivisteiksi.

        Asiantuntemus on huipputasolla. Mika Häkkinen on painiasiantuntijan mukaan päässyt kansainväl. radoille muihin nähden jo suhteilla ja nimellä eikä ole painiasiantuntijan mielestä suomalainen.

        Painiin ehdotetaan ratkaisuksi - kerran vuodessa Ukkola tai Myhi salille vierailemaan ja tulos ainakin yhtä hyvä kuin matkustaminen monen päivän ajaksi " kovuutta" hakemaan ulkomaille.

        Kajaanin mies huutaa vapureita tekemään yhteistyötä ja yhteistyötä ja yhteistyötä, "muuten voidaan ihan helposti romuttaa tämä kansallinen kilpailujärjestelmä".

        On tainnut viimeinenkin juna Kajaanista jo lähteä.

        Samaan aikaan Kajaanin miehen olisi pystyttävä yhteistyöhön myös täällä kansallisella tasolla, ettei homma karkaa liian korkeatasoiseksi.

        Kannattaa pyytää "kansallisella tasolla yhteistyössä" kerran vuodessa Ukkola tai Myhi salille vierailemaan ja edelleen tietää kaikki asiat vapaapainista paremmin kuin muut vaikkei Kajaanista montakaan huippupainijaa varsinkaan vapaapainiin ole viime vuosina kehittynyt. Mutta Myhi päiväksi Kajaaniin niin eiköhän se siitä.

        Kun ajattelu on jämähtänyt tuolle kansalliselle tasolle, on todella hyvä, että "niin krekon kuin vapaan parissa on ollut entistä enemmän viime vuosina nähtävissä vitutmuistametehdäännäin-ilmiö", joka lienee ainut keino pysäyttää "kansallisen tason älypäiden" aiheuttama Suomen painin alasajo.

      • tekniikat loppu
        kansallinen tekijä kirjoitti:

        Onks tosa seuraavasa ideaa:
        Kannattaisi ajatella kansainvälistymistä ehkä oikeasti harjoituksellisin perustein vasta kun opit loppuvat Suomen saleilta ja harjoitusmäärät ,etenkin tekniikoiden osalta ,on saatu jonkinlaisiin mittoihin mm. toistojen osalta.
        Suurin oppi tullut Suomesta ja suomalaisilta harjoitussaleilta.
        Ku kattoo noita viimeisten arvokisojen tuloksii niin on tasan varma juttu että opit ja tekniikat on loppu Suomen saleilta.
        Ja näist ongelmist päästäis eroon, jos sitä kisakalenteria ruvettaisiin tekemään Kainuun korvessa entistä aikaisemmin ja harjoitusmäärät toistojen osalta jonkinlaisiin mittoihin, suksikaa teoreetikot v:uun.
        Myhi ja Ukkola kerran vuodessa salille. Ootteks te ihan nuijia.

      • uutta haettava
        tekniikat loppu kirjoitti:

        Oikeassa olet!
        Opit ja tekniikat on loppu Suomen saleilta.
        Ne, jotka aikovat menestyä jatkossa, hakevat oppinsa kansainvälistä painipiireistä.
        Niin tehdään nykyisin monissa painia paremmin menestyvissä lajiliitoissa, joissa ei ole kehäraakkeja päättäjinä.

      • onneksi olkoon
        tekniikat loppu kirjoitti:

        Onks tosa seuraavasa ideaa:
        Kannattaisi ajatella kansainvälistymistä ehkä oikeasti harjoituksellisin perustein vasta kun opit loppuvat Suomen saleilta ja harjoitusmäärät ,etenkin tekniikoiden osalta ,on saatu jonkinlaisiin mittoihin mm. toistojen osalta.
        Suurin oppi tullut Suomesta ja suomalaisilta harjoitussaleilta.
        Ku kattoo noita viimeisten arvokisojen tuloksii niin on tasan varma juttu että opit ja tekniikat on loppu Suomen saleilta.
        Ja näist ongelmist päästäis eroon, jos sitä kisakalenteria ruvettaisiin tekemään Kainuun korvessa entistä aikaisemmin ja harjoitusmäärät toistojen osalta jonkinlaisiin mittoihin, suksikaa teoreetikot v:uun.
        Myhi ja Ukkola kerran vuodessa salille. Ootteks te ihan nuijia.

        nuo viestit noinkin ymmärtää. Nyt on viitattu lapsiin esim. Hugo Häkkinen ajelee Italian radoilla yms. Edelleen Ukkolalla ja Myhillä tarkoitettiin pienten lasten idoleina innoittamaan sekä vähän isommille antamaan tietotaitoa. Krekossa löytyy paljon hyviä valmentajia jopa miehiin asti. Vapaan painimisessa tietotaitoa tarvitaan ehdottomasti lisää, lapsissa kyllä vielä riittää monella salilla, jos vain halutaan tehdä työ hyvin. Suomen junioreissa on kasvamassa menestyjiä kaikissa perinteisissä painin lajeissa, naiset mukaan lukien.

        MUUTEN, KIITOS KAIKILLE ASIALLISILLE KOMMENTOIJILLE, johan tämä olikin aika mennä älyttömäksi
        Tsemppiä teillekin, jotka kommentoitte jokaista riviä täällä etsien Suomen kielen monimuotoisuutta lauseista.Olette jo mestareita siinä, käytte varmaan paljon matkustelemassa.

      • tottelevainen
        onneksi olkoon kirjoitti:

        Kyllä sä olet tosi hyvä ja asiallinen.
        Ja erityisen merkittävää on se, että tiedät kaiken paremmin kuin muut ja pystyt jopa ajattelemaan muiden puolesta.
        Siksipä sinulla on vastuullinen homma Suomen painin parissa.

      • kuhan kysyn
        onneksi olkoon kirjoitti:

        nuo viestit noinkin ymmärtää. Nyt on viitattu lapsiin esim. Hugo Häkkinen ajelee Italian radoilla yms. Edelleen Ukkolalla ja Myhillä tarkoitettiin pienten lasten idoleina innoittamaan sekä vähän isommille antamaan tietotaitoa. Krekossa löytyy paljon hyviä valmentajia jopa miehiin asti. Vapaan painimisessa tietotaitoa tarvitaan ehdottomasti lisää, lapsissa kyllä vielä riittää monella salilla, jos vain halutaan tehdä työ hyvin. Suomen junioreissa on kasvamassa menestyjiä kaikissa perinteisissä painin lajeissa, naiset mukaan lukien.

        MUUTEN, KIITOS KAIKILLE ASIALLISILLE KOMMENTOIJILLE, johan tämä olikin aika mennä älyttömäksi
        Tsemppiä teillekin, jotka kommentoitte jokaista riviä täällä etsien Suomen kielen monimuotoisuutta lauseista.Olette jo mestareita siinä, käytte varmaan paljon matkustelemassa.

        Kaikki kunnia Pertti Ukkolalle painijana.

        Mutta tarkoitatko todella, että Ukkola olisi vielä nyt idoli pieniä lapsia innoittamaan?

        Ukkola oli idoli silloin kun sinä olit ikäkausi-ikäinen ja siitä on kulunut aikaa.

        Maailma on tuona aikana muuttunut. Kannattaisiko antaa nuoremmille tilaa?

      • - pekka -
        Tero Luostarinen kirjoitti:

        Meillä valmentajat piti heinäkuussa palaverin ja löivät lukkoon syksyn kisakalenterin. Sinne tuli se jo näkynyt fscup hyvinkäällä, joka näky kalenterissa. Tuo Vaasa ei ollut kalenterissa, mutta vaikka olisi ollut, ei sinne olisi seura joukuetta lähettänyt, kun tänä syksynä isoimmat rahat varattu KLL-peräseinäjoelle,ja kadettien SM-kisoihin Ilmajoelle. Ikäkausiporukat käy lähikisoja, ihan jo budjettisyistä ja ettei nuorilla mene viikonloput auton penkeillä. Tuosta kisakalenterin päivittämisestä olen kyllä samaa mieltä, voisi ottaa jonkun käytännön että esim.2012 kisat pitää olla anottu 2010 aikana. Sitten jos ne päivitettäsiin heti päätösten jälkeen, olisi etukäteen suunnittelu helpompaa. Oli myös kirjoittanut että kisoja saisi myöntää vain niille seuroille joilla on aktiivisia painijoita ja tuomareja. Jaa...ei liitto saisi liikaa rajoittaa jos joku seura koettaa yrittää kehittyä . Esim. Loviisan Riennon juhlapainit ei taitasi täyttää kriteerejä ainakaan tuomarien suhteen, mutta kyllä siellä koetetaan Loviisan alueen painia kehittää , ja seuraa, ehkäpä hankkia varojakin. Samaa mieltä olen että tarkkana pitäsi olla myöntämisessä, mutta kriteerit kenelle myönnetään ja kenelle ei , ei saisi perustua liikaa rajoittamisajatteluun.

        Jos kilpailuja myönnettäisiin vain niille seuroille, joilla on myös aktiivisia tuomareita, niin ehkäpä ne muutkin seurat aktivoituisivat tuomaritoiminnnan suhteen.

      • pore-jore
        - pekka - kirjoitti:

        Jos kilpailuja myönnettäisiin vain niille seuroille, joilla on myös aktiivisia tuomareita, niin ehkäpä ne muutkin seurat aktivoituisivat tuomaritoiminnnan suhteen.

        et ne myöntääki vaa sellasille. tai nimee suoraa mikä seura vituttaa

      • 77777777
        Tero Luostarinen kirjoitti:

        Meillä valmentajat piti heinäkuussa palaverin ja löivät lukkoon syksyn kisakalenterin. Sinne tuli se jo näkynyt fscup hyvinkäällä, joka näky kalenterissa. Tuo Vaasa ei ollut kalenterissa, mutta vaikka olisi ollut, ei sinne olisi seura joukuetta lähettänyt, kun tänä syksynä isoimmat rahat varattu KLL-peräseinäjoelle,ja kadettien SM-kisoihin Ilmajoelle. Ikäkausiporukat käy lähikisoja, ihan jo budjettisyistä ja ettei nuorilla mene viikonloput auton penkeillä. Tuosta kisakalenterin päivittämisestä olen kyllä samaa mieltä, voisi ottaa jonkun käytännön että esim.2012 kisat pitää olla anottu 2010 aikana. Sitten jos ne päivitettäsiin heti päätösten jälkeen, olisi etukäteen suunnittelu helpompaa. Oli myös kirjoittanut että kisoja saisi myöntää vain niille seuroille joilla on aktiivisia painijoita ja tuomareja. Jaa...ei liitto saisi liikaa rajoittaa jos joku seura koettaa yrittää kehittyä . Esim. Loviisan Riennon juhlapainit ei taitasi täyttää kriteerejä ainakaan tuomarien suhteen, mutta kyllä siellä koetetaan Loviisan alueen painia kehittää , ja seuraa, ehkäpä hankkia varojakin. Samaa mieltä olen että tarkkana pitäsi olla myöntämisessä, mutta kriteerit kenelle myönnetään ja kenelle ei , ei saisi perustua liikaa rajoittamisajatteluun.

        Hienoa että on tällaisia puuhamiehiä. Toivottavasti jaksavat kauemminkin olla mukana!

    • - pekka -

      näytti olevan liiton sivulla, jotta Vaasan kisat peruttu. eivät olleet saaneet salia.

      • Liettuaan

        Opit ja tekniikat on loppu Suomen saleilta.
        Nyt sitte loppu salitkin, aluksi Vaasasta.

      • Liettuaan kans
        Liettuaan kirjoitti:

        Opit ja tekniikat on loppu Suomen saleilta.
        Nyt sitte loppu salitkin, aluksi Vaasasta.

        pelkkää höpötystä ja haaveilua koko vaasan touhu.

      • hugo fani
        Liettuaan kans kirjoitti:

        pelkkää höpötystä ja haaveilua koko vaasan touhu.

        Ja sille lapsien innostaja papparaiselle vähän lisää tietoa, Hugo on ajanut ainoastaan yhden kisan Italiassa, normaalisti se ajaa Ranskassa.

      • RANSKAAN!!
        hugo fani kirjoitti:

        Ja sille lapsien innostaja papparaiselle vähän lisää tietoa, Hugo on ajanut ainoastaan yhden kisan Italiassa, normaalisti se ajaa Ranskassa.

        ajokortin sit tosi kersana;)

    • mietin vain 88

      Itse nostan sille hattua että Ahto ja Jouni viitsivät lähteä Liettuaan valmentamaan poikia.
      Maa ei ole mikään Espanjan aurinkoranta taikka maailman onnellisimmasta ihmisistä tunnettu Tanska, jossa monet muut ovat leireilleet.

      Hyvää
      Latviassa saa varmasti solmittua tärkeitä suhteita leirejä ja kilpailuja varten.
      Kaikki saavat varmasti kovia otteluita
      Pojat näkevät vähän muutakin maailmaa kuin suomen maata.

      Huonoa
      ---Freestyle cupin osallistuja määrä laskee.
      ---Montaa painijaa saattaa harmittaa kun freestyle cupissa ei saa tarpeeksi otteluita.

      Itse en osaa sanoa onko parempi lähettää painijoita ulkomaille kisoihin vai ei, jos kotimaassa on kisat.
      Asiassa on hyvää ja huonoa.

      Positiivisesti voi vaikuttaa sillä että soittelee niihin seuroihin joissa painitaan vain krekoa ja pyytää heitä kisoihin.

      Vapaapainista on paljon apua kreikkalaiseenkin.
      Tässä todistus siitä!

      http://www.youtube.com/watch?v=z88cT-NqBIY

      (kannattaa painia kumpaakin painimuotoa pikkupoikana ja isompanakin)

      • samaan aikaan

        ei ollu Vaasalaiset saanu salia varattua. kisa siis eri aikaan kuin mviltys =)

    • Anonyymi

      Suosikki lemppari vapaapainijani on Booger T ja Ho Kogan voittamaton muskelisankari valkoisissa tuuhrissa viiksissään, HoKogan mies ja maine, jännityatä kehässä!! Mavonsilimä ja Leg Drop iskee tajuntaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      49
      1324
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      160
      1125
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      1017
    4. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      197
      844
    5. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      822
    6. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      776
    7. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      11
      769
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      51
      761
    9. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      748
    10. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      79
      698
    Aihe