Yksi (pari) Sysmä

"tivo"

Nyt on lopullisesti selvinnyt tämä Yksi Sysmä. Se tarkoittaa tätä yhtä avioparia, joka sekaantuu kaikkeen ja päättää kaikesta. Tulevaisuudessa on siis huikeat säästöt tulossa. Kahden hengen valtuusto ja kunnanhallitus, kaikki muut lautakunnat lopetetaan tarpeettomina. Vähitellen varmasti kaikki kunnan työntekijätkin saavat tarpeekseen ja uusiahan ei oteta. Kuinkahan alas veroäyri näin saadaankaan?

19

1657

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukiolaisen isä

      Nyt tämä pari päätti lopettaa Sysmästä lukion. Kun ei lukiolaiset saa enää kunnalta avustusta kirjoihin niin kuka tähän pikkulukioon enää viitsi jäädä. Nyt olikin kunnanjohtajan hyvä päättää tuen lopettamisesta kun oma lapsi onkin jo sopivasti lukion viimeisellä. Ja toinen parihan tuskin itsekään muistaa, että hänellä on lapsiakin.

      • äimistynyt

        kypsää käytöstä vetää lapset mukaan keskusteluun. pysytään ihmiset asiassa

      • Pah!

        tämä parihan siitä päättääkin,
        eikä kenellekään muulla ole nokan koputtamista asiaan.

        Ei taida mennä ihan sillä tavalla.

    • yks sysmäläinen

      on epäterve kun kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen pj. ovat aviossa. Se näyttää aiheuttavan Sysmän hengen rapautumista, ja poliittinen riitely valtaa alaa keskustelevan sopimisen sijaan. Aika hiton huono juttu.
      Kyseisen pariskunnan tulisi vetää itse johtopäätökset ja jomman kumman jättää paikkansa.

      • Ex kesäasukki

        sysmän kuntapolitiikka on ollut junttauspolitiikkaa,kabinettipolitiikkaa käsien ja suun sitomis politiikkaa.päätökset tehdään ryhmissä jo ennen kokousta,kokouksen kesto max.15min.ilman puheita mitä demokratiaa tämä on?teillä helvetin hyvä akka kuntaa johtamassa ei moitteensijaa toisin kuin naapurissa Hartolassa.Mitä on Sysmän henki kysyn?vaientamista?alistamista?vaikka istut valtuustossa sinua ja sinun päätöksiäsi ei voi eikä saa kukaan toinen ohjailla se on faktaa se.

      • ...
        Ex kesäasukki kirjoitti:

        Kuullostat joltain vanhalta taistolaiselta. Keskustelu ei ole vaientamista, vielä vähemmän alistamista. Ja kun yhdessä sovitaan niin se on demokratiaa, ei junttausta. Sulla on tainnut jäädä opiskelut vähille....

      • Juuzo57
        ... kirjoitti:

        Kuullostat joltain vanhalta taistolaiselta. Keskustelu ei ole vaientamista, vielä vähemmän alistamista. Ja kun yhdessä sovitaan niin se on demokratiaa, ei junttausta. Sulla on tainnut jäädä opiskelut vähille....

        Mitä demokratiaa on se että asiat sovitaan etukäteen?ruodusta ei saa poiketa?kokoukset kestävät n.1/2 tuntia tai max 15 min.tämäkö demokratiaa?Lisää puhetta,lisää väittelyitä,lisää kaaosta,lisää väriä niin hyvä tulee ja koko yksi Sysmä on suuri kusetus

      • Tyytyväinen Sysmästä
        Juuzo57 kirjoitti:

        suht hyvin hoidetut asiat? Sysmä taitaa olla Päijät-Hämeen kunnista parhaiten hoidettu.

      • "tivo"

        Sysmän kunnan päätökset tehdään - tai siis ennen tehtiin - lautakunnissa ja linjaukset valtuustoseminaareissa. Eihän nyt valtuuston kokouksessa voida miettiä mitä pitäisi tehdä.
        Tämä tapa toimia on ollut kohtuullisen tuloksellista. mutta nyt tämä yksi Sysmä pariskunta on alkanut sooloilemaan ihan omiaan. Onneksi valtuusto nyt otti sille kuuluvan vallan sivistystoimen määräraha-asiassa. Tästä kun ei ollut minkäänlaisia päätöksiä valtuustoseminaarissa.

      • asiaa seurannut
        Tyytyväinen Sysmästä kirjoitti:

        suht hyvin hoidetut asiat? Sysmä taitaa olla Päijät-Hämeen kunnista parhaiten hoidettu.

        Sysmä näyttää paperilla hyvin hoidetulta. Kunnan taseessa kuitenkin muhii noin 7 miljoonan euron suuruinen pommi, jonka purkamiseen Sysmässä on nyt vihdoinkin ryhdytty. Kunnia tästä kuulunee alussa mainitulle pariskunnalle. Entinen kunnanjohtaja rakenteli kehitysyhtiön johtajan kanssa systeemin, joka sai kyllä kunnan tuloksen näyttämään hyvältä, mutta paisutti taseen arvoja täysin todellisuutta vastaamattomiksi. Tulevat vuodet tulevat Sysmässä olemaan tappioiden ja tasapainottamisen vuosia. Otan osaa.

      • tai potuttaa
        "tivo" kirjoitti:

        Sysmän kunnan päätökset tehdään - tai siis ennen tehtiin - lautakunnissa ja linjaukset valtuustoseminaareissa. Eihän nyt valtuuston kokouksessa voida miettiä mitä pitäisi tehdä.
        Tämä tapa toimia on ollut kohtuullisen tuloksellista. mutta nyt tämä yksi Sysmä pariskunta on alkanut sooloilemaan ihan omiaan. Onneksi valtuusto nyt otti sille kuuluvan vallan sivistystoimen määräraha-asiassa. Tästä kun ei ollut minkäänlaisia päätöksiä valtuustoseminaarissa.

        Taustalla on Lahden seudun ´suurkuntahömpötys, johon kaikkien olisi pitänyt alistua. Pitää olla sysmäläisiä, pitää olla asikkalalaisia, hollolalallaisia, unohtamatta Orimattilan vahvaa otetta ja toimintaa. Orimattila rakensi ja rakentaa Pennalaa ilman mitään Lakesia ja sen kallista johtajakaarttia, joka suunnitelee pääasiassa pilvilinnoja - Teivaalan loistohotellia - vaivaista Finlandia-hiihtoa varten. Hotellihanke on ollut 20 vuotta ainoa "työ" puljassa. Ja niin salainenkin! voi sentään..
        Vahvat kunnat näyttivät mistä "kana kusee" kun pistívät suurkuntahössötyksen (=kansanedustajavaalimainoskampanjan sivujuonteen) nurin. Johan Nastolassa valtuutettu sanoi, että hanke haittasi kunnan normaalia työtä. Lahti ei puhu suurkunnan selvitysmiljoonista mitään. Se maksoi pirusti! Lahti on mätä, iso laho, jossa rakennetaan Green Cityä ja samaa aikaan rallirumbaa, tuhlataan rahaa näihin paskoihin. Lahtelaisten terveyden -ja sairaanhoito on heikompaa kuin eläimillä. Ympäristökunnat haistoivat tämän "mainoksen" onneksi. ESS "etlari" tekee myyräntyötään ja haukkuu kuntia huonosta taloudesta ym. Siinä nähtiin, ettei ESS:kaan pysty ihmeitä tekee mustaa valkoiseksi muuttamaan. ESS jatkakoon vaan samaa linjaa ja tilaukset tippuu. "Kunnanisät" pitäkää linjanne ja suitset kireällä. Lahdessa on virkamiespako käynnissä - kuten konsanaan uppoamassa olevassa laivassa, josta .......

      • piut ja paut
        asiaa seurannut kirjoitti:

        Sysmä näyttää paperilla hyvin hoidetulta. Kunnan taseessa kuitenkin muhii noin 7 miljoonan euron suuruinen pommi, jonka purkamiseen Sysmässä on nyt vihdoinkin ryhdytty. Kunnia tästä kuulunee alussa mainitulle pariskunnalle. Entinen kunnanjohtaja rakenteli kehitysyhtiön johtajan kanssa systeemin, joka sai kyllä kunnan tuloksen näyttämään hyvältä, mutta paisutti taseen arvoja täysin todellisuutta vastaamattomiksi. Tulevat vuodet tulevat Sysmässä olemaan tappioiden ja tasapainottamisen vuosia. Otan osaa.

        viimein on otettu härkää kiinni sarvista!

    • lopettakaavalitus

      tälläiset asiat ikävä kyllä hoidetaan järjellä, ei tunteella, _ja niin sen kuuluu ollakkin_. hyväksykää Sysmäläiset se

      • 28

        On yksi asia Hartolaa paremmin, nimittäin naapurikunta.

    • ///

      Parilla yleensä häviää.

    • yskii sysmä

      Oottako kuullee sen uuden laulun josta Sysmä maksoi puolitoistatonnia? Voi helvata sentään, meniköhän veroeuroista nekin?

    • veronmaksajar

      Yksi Sysmä,yksi päättäjä.Sehän on teknillisenosaston johtaja.... repikää siitä veronmaksajat.Itse hän asuu Hönölässä !

    • röhröhkniif

      Eipä ole tivoli paljon muuttunut, oli pakko-ottaa tälläinen pieni kertaus, sehän on opintojen äiti.

    • wrgtwg

      Sysmän asiat eivät tälle palstalle kuulu koska sysmällä on oma palstanasa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6294
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3140
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      849
    Aihe