On pakko johonkin purkaa tätä surua ja katkeruutta sisälläni. Tulin siis vahingossa raskaaksi, ja harkitsin aborttia todella pitkään. Lopulta päätin että pidän lapsen, ja yritän selviytyä sen kanssa. Pikkuhiljaa opin rakastamaan sisälläni kasvavaa olentoa, ja nauttimaan tuntiessani sen liikkeet sisälläni.
Eräänä päivnä kaikki muuttui kun todettiin että lapseni on hyvin sairas, eikä hän tule koskaan vetämään yhtäkään hengenvetoa. Nyt siis kannan vatsassani lasta jonka tiedän kuolevan jo ennen syntymäänsä. Jokaisena aamuna herään vauvan liikkeisiin, mutta sitten muistan että jonakin päivänä nuo liikkeet loppuvat ja synnytän lapseni kuolleena. Tätä surua ei pysty selittämään, eikä pelkoa siitä kuinka jokaisena päivänä mietin oliko tämä lapseni viimeinen.
Päivät menevät itkiessä ja toivoessa että olisin aikanani tehnyt abortin. Kaikki tämä on liikaa yhden ihmisen käsitellä.
Eräänä päivnä kaikki muuttui kun todettiin että lapseni on hyvin sairas, eikä hän tule koskaan vetämään yhtäkään hengenvetoa. Nyt siis kannan vatsassani lasta jonka tiedän kuolevan jo ennen syntymäänsä. Jokaisena aamuna herään vauvan liikkeisiin, mutta sitten muistan että jonakin päivänä nuo liikkeet loppuvat ja synnytän lapseni kuolleena. Tätä surua ei pysty selittämään, eikä pelkoa siitä kuinka jokaisena päivänä mietin oliko tämä lapseni viimeinen.
Päivät menevät itkiessä ja toivoessa että olisin aikanani tehnyt abortin. Kaikki tämä on liikaa yhden ihmisen käsitellä.
Vastaukset 54
Vanhimmat
....äh... Luin ton viestini ja se oli aika sekava. Tietenkin toivon että saisin pitää lapseni, ennemmin kuin toivoisin tehneeni abortin. En vain ymmärrä miten ihmiseltä voidaan ottaa jotain pois näin! Antaisin mitä vain että saisin pitää hänet edes yhden ainoan päivän, tai kantaisin häntä vatsassani vaikka lopun elämääni! Ei tää vaan voi mennä näin!
Sen kyllä tiedän että jos joskus vielä vahingossa tulen raskaaksi niin abortti on se ainoa vaihtoehto.. Toista kertaa en halua tätä käydä läpi...
olet antanut, niin ei voi kuin ihmetellä että miksi. Aloittaja suree kuolemansurua, kuolevaa lastaan eikä suunnittele aborttia! Hän sanoo nyt suruissaan, syvimmän murheensa vallassa, että aborttikin olisi parempi kuin tämä mitä hän nyt käy läpi. Hän haluaisi pystyä suojelemaan itseään uudestaan tältä tilanteelta jossa ei voi muuta kuin odottaa lapsensa kuolemaa. Se on täysin eri asia kuin abortin suunnitteleminen ja jokainen jolla on vähääkään myötäelämisen kykyä käsittää tämän. En nyt itse tuollaisesta viestistä ylläpidollekaan ilmoittaisi, mutta todella sydämetöntä ja tyhmäähän noin on aloittajan tilanteessa olevalle sanoa.
..kyseistä asiaa voi kyllä ihmetellä. Toisaalta, tunteet voivat olla tuollaisessa tilanteessa melkoisen sekaisin, joten aloittajan ajattelu on sinänsä ymmärrettävääkin.
varsinaisesti sääntöjen vastaista en tuosta löytäisi, tosin en näe mitään syytä vastata toiselle tuolla tavalla ottaen huomioon hänen äärimmäisen raskaan elämäntilanteensa. Onko tarkoituksesi ollut tahallasi loukata aloittajaa, vai etkö vain tullut ajatelleeksi mitä kirjoitit?
Minusta pitäisi yrittää ymmärtää tilanteen tietäen se, miten hirvittävä kaaos toisen ihmisen mielentila voi olla ja käsittää se että siinä tilanteessa ei välttämättä kovin selkeästi ja loppuun saakka pohdittuja argumentteja saa itsestään irti. Vähintäänkin pitäisin kohteliaampana olla sanomatta mitään, jollei muuta kuin ikävää sanottavaa keksi toiselle tuollaisessa elämäntilanteessa. Voidaan tietysti ihmetellä miksi viestisi poistettiin, mutta vastaisuudessa kannattaisi ehkä miettiä pariin kertaan mitä tällaisessa tilanteessa olevalle sanoo, vai kannattaisiko peräti jättää joskus kokonaan sanomatta.
(siltä varalta että tämä ei nyt ole pelkkää abortinpuolustelijoiden provoa..)
toivotaan että lääkärit olisivat olleet väärässä! Joskus käy niinkin. Miten varmaa se on?
Varmasti olisi kuitenkin vielä raskaampaa kantaa kaiken lisäksi syyllisyyttä, jos olisit jo ennen tietoa lapsen sairaudesta tehnyt mukavuusabortin? Nyt lapsesi on saanut sentään kaiken mahdollisuuden elämäänsä! Voit olla pelkästään ylpeä itsestäsi ja jaksamisestasi rankkojen asioiden keskellä.. toivottavasti kaikki kääntyisi vielä parhain päin!
Otan osaa.
Viestisi láittoi miettimään omaakin raskautta. Minä en nauttinut päivästäkään olla raskaana. Varsinkin ne sikiön liikkeet olivat aivan kauhea kokemus, en tykännyt pätkääkään siitä, että minä en pysty itse hallitsemaan omaa kehoani, vaan sisällä on jokin jolla on täysin oma elämä, välittämättä siitä mitä itse teen (varmasti sama tunne kuin monilla esimerkiksi syöpää sairastavilla). Sikiön liikkeet muistuttivat joka kerta siitä oman kehon hallinnan menettämisestä.
Mutta jos olisin saanut kuulla samanlaisen järkyttävän uutisen kuin sinä. Olisikohan minunkin suhtautumiseni raskauteen muuttunut? Olisinko alkanut arvostamaan jokaista liikettä, jokaista päivää jonka saan olla raskaana? Siinäpä miettimistä itselleni...
Aika harvoin kuulee, että toivotusti raskaana oleva nainen pitää odottamansa lapsen liikkeitä kauheana kokemuksena! Yleensä niillä on äidille ihan toisenlainen, positiivinen merkitys.
Sinusta oli siis kauheaa, että sisälläsi oli jokin, jolla oli täysin oma elämä, välittämättä siitä, mitä sinä teet (ja siis tarkoituksella tulit raskaaksi...) ja vertasit sitä syöpää sairastavien tunteisiin..!? Huh! Syöpää sairastavan sisällä kasvaa jotakin, joka sairastuttaa ja tuhoaa, kun taas raskaana olevan naisen sisällä kasvaa oma lapsi!
Sinua sikiön liikkeet siis muistuttivat joka kerta oman kehon hallinnan menettämisestä. Yleensä ne muistuttavat omasta tahdostaan raskaana olevia siitä, että sisällä elää ja kehittyy se oma lapsi, ja tuottavat positiivisia tunteita...
...eikö ole hienoa, että sinäkin opit jotain uutta aina välillä?
Minulle on ihan sama mitä ihmiset yleensä tuntevat tai tekevät, minä yleensä tunnen vain sen minkä minä itse tunnen.
Olen entinen aktiiviurheilija, eli oma kehoni on minun temppelini ja olen tottunut olemaan erittäin tietoinen kehostani. Omien kokemuksieni vertaaminen muihin samanlaisella taustalla olevien ihmisten kanssa antaa saman kuvan (eli se siitä yleisyydestä): ihmiset jotka ovat tottuneet täydelliseen kehonsa hallintaan, eivät välttämättä nauti menettäessään tuon hallinnan...
Toki asiaan ei vaikuta pelkästään se, että jokin liikkuu sisälläsi mitä et voi hallita, vaan siihen liittyy koko paketti; muunmuassa se että urheilu on iso osa elämää ja kun olet raskaana olet varsin tietoinen siitä, että et yksinkertaisesti saa sitä mitä tarvitset. Elämänmuutos on niin radikaali, että siitä on vain vaikea nauttia. Kokeile itse 30-vuotta päivittäin tehdä jotain josta nautit äärettömästi ja sitten yksikaks lopettaa kun seinään syystä tai toisesta ja tule sitten kertomaan miten nautittava olo on... Kun se jokin liikkuu sisälläsi se vain muistuttaa koko paketista.
niitä ei tilata eikä räätälöidä. Useimmiten ihmiset yrittävät olla korrekteja, miettivät mitä heiltä odotetaan, mikä kuuluu kulloiseenkin rooliin, harva kertoo rehellisesti tunteistaan ja ajatuksistaan (ja jos kertovat, he saavat kivoja pieniä nappeja, tai nousevat maailmanmaineeseen kuten Stephen King ;).
..edelleenkin kuulee harvoin (en ole kuullut koskaan), että toivotusti raskaana oleva nainen pitää odottamansa lapsen liikkeitä _kauheana kokemuksena_ ja vertaa tuota kauheutta syöpäpotilaiden tunteisiin... huh!
Aika monia aktiiviurheilijaodottajiakin olen tavannut, mutta kaikki hekin ovat kokeneet lapsensa liikkeet positiivisena asiana. Itsekin jouduin tinkimään säännöllisistä urheiluharrastuksistani raskauksien aikana, mutta ei se kyllä tuollaisia tunteita saanut minussakaan aikaan... Ja kun vielä kyse vain joistakin kuukausista...
No, jokainen tavallaan, mutta aika yllättävää luettavaa kyllä oli.
..se on :D mutta naiset tuskin pitävät teatteria ollessaan onnellisia lapsensa liikkeistä, tai itkiessään onnesta kuullessaan lapsensa sydänäänet. Voihan se tietenkin olla, että he itkevätkin kauhusta tajutessaan, että joku siellä nyt elää, aivan niin kuin suunniteltiinkin, mutta esittävät vain herkistyneensä ja liikuttuneensa positiivisesti.. :)
Äitimyyttiinhän kuuluu, että PITÄÄ tuntea ja käyttäytyä tietyllä tavalla, tai olet huono äiti. Sterotypioita jotka eivät kuitenkaan ole monenkaan todellisuutta. Äiti on ihminen ja nainen ja hän tuntee kuitenkin ihan yksilöllisiä tunteita eikä lue niitä ohjekirjoista. Minusta hurskastelet kun sanot, että kaikki tuntevat positiivisia tunteita kaikista asioista, jopa KAIKKI tuntemasi AKTIIVIURHEILIJAT. Hyvä kun tällä palstalla on tämmöisiä tietäjiä, jotka tietää miten asioista pitää ajatella ja miten saa ja pitää tuntea. Voisit kirjoittaa vaikka opaskirjan äideille, mihin tuntemuksiin on lupa ja mihin ei.
...joten eikö ollut onni, että elit tuonkin hetken?
...kun minä kerrroin synnytysvalmennuksessa siitä, että en todellakaan nauti tuntemistani liikkeistä, niin alkoi löytyä useita muitakin tulevia äitejä siitä ryhmästä, jotka eivät myöskään ihan niinkuin nauti ja tavallaan tuntevat myös kuvotusta ja ihan fyysistä kipuakin, vaikka jokainen minua ennen tunteistaan kertonut kertoi vain siitä miten ihanaa kaikki on... Selkeästi kuitenkin ne tulevat äidit joiden sikiöt liikkuivat vähemmän nauttivat sikiön liikkeistä, sillä heille se toimi muistutuksena siitä, että elossa ollaan, he jopa harrastivat jotain ihmeen liikkeiden laskemista. Ne joilla myllääminen oli koko öistä, eikä päivälläkään arvelunvaraa jättänyt, kertoivat hyvin paljon samoin kuin minä.
..tunteiden puuttuminen ja jonkinlaiset negatiiviset tunteetkin ovat kyllä ihan ymmärrettäviä/aika tavallisia, mutta enpä ole koskaan tavannut naista, joka olisi ollut suunnitellusti raskaana ja sanonut, että odottamansa lapsen liikkeet ovat ihan kauhea kokemus...
Kyllä, yksikään tapaamistani aktiiviurheilijaodottajistakaan ei ole kokenut syntymättömän lapsensa liikkeitä negatiivisena asiana, saatika sitten sanonut, että ne olisivat kauhea kokemus, mutta kuten sanoin, kukin tavallaan...
..varmaan kaikki, että odottamansa lapsen liikkeet ovat ihan kauhea kokemus ja muistuttavat vain oman kehon hallinnan menettämisestä...
Siis niitä naisia kuvotti ne syntymättömän lapsensa liikkeet..?
"he jopa harrastivat jotain ihmeen liikkeiden laskemista."
Harrastivat ihan normaalia ja etenkin loppuraskaudessa suositeltavaa syntymättömän lapsen voinnin seuraamista.
..mitä onnellista siinä olisi...
...etteivät nauti sikiön liikkeistä...
Mutta ihan mielenkiinnosta kysyn sinulta mikä oli keskusteluun puuttumisen ideasi? Miksi tulit kertomaan, että on varsin epänormaalia kokea toivotun sikiön liikkeet epämiellyttävinä? Suurin osa ihmisiähän varmasti tuon tietää omista raskauksistaan tai kuulopuheina, että kaikki eivät todellakaan koe sikiönsä liikkeitä epämiellyttävinä, mutta sinä syystä X koit tarpeeksesi tulla kertomaan sen...
Tulitko tähän abortin vastustajan vastustajan vastustajana, väittämään vastaan ihan mitä vain mitä abortin vastustajan vastustaja sanoo?
Vai tulitko yrittämään tekemään tietyn nimimerkin takana olevan ihmisen mahdollisimman epänormaaliksi, sairaaksi, suorastaan perverssiksi?
Vai tulitko väittämään, että kokemani raskaus ei ollut toivottu?
Vai jotain muuta? Mitä?
..eri asia olla nauttimatta syntymättömän lapsensa liikkeistä kuin pitää niitä aivan kauheana kokemuksena!
Itse toit 'kauhukokemuksesi' keskusteluun.
Kuvottiko niitä naisia siis ne syntymättömän lapsensa liikkeet..?
Katso eikö ole ihanaa keskustella kun saa vastuksia esittämiinsä kysymyksiin. Juttu jotenkin niinkuin tuntuu etenevän, kun kysyttyihin asioihin annetaan vastauksia. Sinä varmasti ihan hyvin voit kokea tämän keskustelun soljuvan virran, harmi, että et mitenkään vahingossakaan suo toisille moista nautintoa ...
"Kuvottiko niitä naisia siis ne syntymättömän lapsensa liikkeet..?"
En kysynyt, he vain kertoivat pahoinvoinnista ja fyysiestä kivustakin liikkeisiin liittyen. Mutta jos minun epänormaalin vastaus kelpaa, niin itse koin pahoinvointia sikiön liikkeistä, kun vatsalaukkuni oli täynnä ja potkut kohdistuivat sopivasti vatsalaukun sisältöä liikuttelemaan. Myös sikiön pyörähtäminen kokonaan toisinpäin juuri nautitun aterian jälkeen teki erittäin herkkää ja laittoi haukomaan raitista ilmaa...
Mikä oli motiivisi?
..ihan väkisin haluat liittää asiasta keskusteluun kunkin keskusteluun kommentoimisen motiivit, niin sanotaan sitten, että keskusteluun 'puuttumisen' (
Ne "normaalit" fyysiset muutokset ei nyt vaan aina tunnu kovin mukavilta ja voivat hyvinkin tuoda mieleen kokemuksen oman kehon hallinnan menetyksestä laajemminkin. Et sinä voi sitä toisen puolesta tietää. 1977:lla on oikeus omiin tuntemuksiinsa, ilman sinun sokerikuorrutuksia.
hyvin tyypillistä ollut aikoinaan tämä sydänakan lähestymistapa, että äitien negatiivisia tunteita halutaan piilotella, niiden olemassaolo kielletään tai jopa demonisoidaan ja naiset jäävät negatiivisten tunteidensa kanssa yksin. Kukaan hyvä ja normaali äiti ei saa tuntea negatiivisia tuntemuksia odottamaansa lapseen nähden, muuten mörkö tulee ja muuttaa äidin pahaksi noidaksi ja huonoksi äidiksi.
Tuo kaunasi 1977:aa kohtaan on aika läpinäkyvää, muuten...
..puhui ensin selkeästi psyykkisestä puolesta, mutta väänsikin sitten asian fyysisiksi tuntemuksiksi...
..jokainen äiti saa ja on aina saanut minusta tuntea negatiivisia tunteita ja puhua niistä (näytä missä olen muuta sanonut)! Eipä ole vain minun kohdalleni tullut ennen naista, joka olisi pitänyt syntymättömän lapsensa liikkeitä aivan kauheana kokemuksena ja verrannut tunnettaan syöpäpotilaiden tunteisiin.
Voit kuvitella ihan rauhassa kaunoista ym., minä kommentoin vain asiaan, jonka 1977 itse toi keskusteluun _keskustelu_palstalla!
"Ai, nyt sitten väänsit asian puhtaasti fyysiseksi pahoinvoinniksi ja fyysisiksi tuntemuksiksi, vaikka alunperin puhuit siitä, miten syntymättömän lapsesi liikkeet olivat sinulle aivan kauhea kokemus, "
Mä en pysty hirveämmin kertomaan muiden kokemuksista, miltä muista tuntuu. Vain sen minkä he ovat kertoneet, eli kuinka liikkeet aiheuttivat kuvotusta.
Minulle raskaus oli kauhea kokemus niin fyysisesti kuin psyykkisesti.
En minäkään neuvolan synnytysvalmennusryhmässä puhunut siitä kuinka psyykkisesti kärsin raskauden takia, vaan puhuimme raskuden aiheuttamista fyysistä tuntemuksista.
Ai nyt sinusta onkin normaalia tuneta kuvotusta ja kipua raskauden aikana?
No, kuvittelepa ihminen jolla psyyke on yhteydessä fysiikkaan, eli fyysinen hyvinvointi suoraan kuvastaa psyykkistä hyvinvointia, eli ihminen joka on tottunut pitämään kehoaan temppelinään ja joka pelkää (psyykkinen ominaisuus) kipua (fyysinen ominaisuus). Ok, jollekin on varmasti ihan sama, vaikka jalka olisi poikki, ei vaikuta hänen henkiseen puoleensa, mutta monet kärsivät myös henkisesti fysiikan ollessa huonona.
Mitäs olet muuten mieltä tästä: Tänä aamuna vaihdoin lapsen vaippaa pikkuvessassa, eli vessan pöytätasolla, johon lapsi ei mahdu pitkin pituuttaan. Kun lapsi makaa siinä joudun omalla kehollani estämään jalkojen tyhjää potkimisen. Lapsi taas siis potki vatsaani. Tällä kertaa oli nälkä ja siksi tunsin kuvotusta. Eli lapseni liikkeet saavat minut voimaan pahoin edelleen. Kysymys kuuluu siis nautinko minä lapseni vaipanvaihdosta edes henkisesti? En, en nauti, en nauti mistään kipua tuottavasta. Lisäksi siinäkin tulee koko paketti; eli vaipallinen kehoneritteitä ei vain mitenkään ole nautittavaa minusta. Psyykkisesti, siis ilman fyysistä pahaa oloa, taas kärsin mm. lapsen kuolasta ja räästä, kestän siis ulosteetkin mutta puistatusta aiheuttaa kuola ja räkä. Myös öisin valvominen kärsittää minua henkisesti.
Tiesin lähteissä, että en tule nauttimaan raskausajasta, mutta sen ikävyys yllätti ehdottomasti, noin kauheaksi sitä en voinut odottaa. Tiesin myös lähteissä, että en tule nauttimaan lapsen vaippojen vaihdosta. Tiesin myös jo lähteissäni, että räkää ja kuolaa tulee olemaan. Tiesin myös että öisin joutuu valvomaan. Silti sitä vain tekee, koska "palkinto" on jotain merkityksellisempää.. Jos lapsen saanti olisi ollut vain ensin raskausaika ja sen jälkeen pelkkiä potkuja vatsaan, vaippojen vaihtoa, kuolaa ja räkää, sekä yövalvomista niin en toki lasta olisi tehnyt ollenkaan. Tein kuitenkin, koska jotain tässä on myös mitä haluaa, silti kaikki lapseen liittyvä ei ole minulle suinkaan ihastuttavaa ja ihanaa...
Ensin puhuit siitä, miten lapsesi liikkeet olivat sinulle ihan kauhea kokemus, ja kerroit, että et tykännyt pätkääkään siitä, että jollakin oli sisälläsi ihan oma elämä, ja vertasit tunnetta siitä, että sisällä on jokin, jolla on ihan oma elämänsä, syöpäpotilaiden tunteisiin. Lapsesi liikkeiden kerroit muistuttaneen joka kerran oman kehon hallinnan menettämisestä. Sitten sanoit muidenkin äitien, joiden sikiöt liikkuivat paljon, kertoneen hyvin paljon niin kuin sinä ja tunteneen kuvotustakin... Omalta kohdaltasi siis puhuit psyykkisestä puolesta ja tuntemuksista... Oliko näiden naisten tuntema kuvotus siis jotenkin verrannollista sinun tuntemuksiisi? Olivatko siis tunteenne samanlaisia, vai onko kenties niin, että niputit negatiivisia fyysisiä tuntemuksia kokeneet äidit samaan nippuun negatiivisia psyykkisiä tunteita kokeneen kanssa..?
>>Ai nyt sinusta onkin normaalia tuneta kuvotusta ja kipua raskauden aikana?
Jos minulle fyysinen pahoinvointi on sama kuin psyykkinen pahoinvointi, niin mitä väliä sillä onko muille fyysisestä pahoinvoinnita kertoneille?
Jos huomasti keskustelun pointti tuossa kohden on ollut se, että kaikki kertoivat vain raskauden ihanuudesta, eli Marjan kertomasta äitimyytistä, siitä miten jokaisen äidin on vain annettava kuvaa siitä miten ihanaa ja onnellsita kaikki on. Siihen kerroin, että kun joku avaa hanan, eli kertoo siitä miten kaikki ei ole ihanaa ja auvoista, niin näitä tuntemuksia alkaa löytyä muiltakin, huomataankin, että myös kuvotus ja kipu ovat ihan luonnollisia tunteita, joista voi kertoa, ilman sosiaalsita halveksuntaa. Meillä synnytysvalmennuksessa tuo vanhemmaksi tulemisen osuus oikein hakemalla haki sitä, että vanhemmaksi tulemiseen liittyy myös negatiivisia asioita, kenenkään ei tarvitse syyllistyä siitä, että kaikki ei ole vain aurinkoista, vaan asiaan kuluu ihan tuota inhottavuuttakin. Synnytysvalmennus olisi erittäin epäonnistunutta, jos se vain ruokkisi tuota auvoisuuden myyttiä...
"Kuinka kovasti oikein siis kärsit oman lapsesi kuolasta ja räästä? "
Laittaa haukkomaan henkeä, toivomaan ettei ole ihan juuri syönyt mitään helposti ylösnousevaa. Pelkkä kuolan haju aiheuttaa mm. sen etten pysty nukkumaan.
Sitten annat vinkkiä miten kivusta pääsee eroon. Mihin unohtui abortti? Abortti on hyvä keino päästä eroon sikiön aiheuttamasta kivusta ja pahoinvoinnista...
Oletko kysynyt minulta mistä minä nautin vauva-ajassa? Et. Silti voit vetää johtopäätöksen, etten minä nauti siitä? Toistan siis itseäni; mikäli vauva-aika olisi pelkkää vatsaanpotkimista, yövalvomista, vaippojen vaihtoa, räkää ja kuolaa, niin en olisi hommaan lähtenyt alunperinkään... Raskausajankin teisin olevan kauhea kokemus itselleni ja siitä en kyllä löytänyt mitään nautittavaa, mutta eikö ole aika itsestään selvää, miksi kukaan (sisältää minut) siihen lähtee? Koska haluaa lapsen...
..pahoinvointi ovat kuitenkin eri asioita, vaikka ovatkin sidoksissa toisiinsa ja voivat aiheuttaa toinen toistaan. Ja sinä puhuit ensin ihan tunnepuolesta ja siitä, miten kauhea kokemus syntymättömän lapsesi liikkeet sinulle olivat, muistuttaessaan jokaisella kerralla oman kehon hallinnan menettämisestä, ja vertasit oman lapsesi liikkeiden aiheuttamia tunteita syöpäpotilaiden tunteisiin! Mitähän syöpäpotilaat, joiden sisällä kasvaa jotakin sairastuttavaa ja tuhoavaa, olisivat mieltä siitä, ovatko heidän tunteensa jotenkin verrannollisia sinun kokemiisi..?
Hyvä, että nautit kuitenkin, huolimatta siitä, että noin paljon on tuota kärsimystäkin.. kuolasta, räästä ja väkivaltaisen vauvan potkuista vatsaan.. ;)
En tilaa Vauva lehteä, joten sain uusimman numeron vasta käsiini ja eilen luin numeroa 10/2010.
Täytyy sanoa, että onneksi raskaana olevat varmasti lukevat enemmän kyseisestä lehdestä siitä millaista on olla raskaana kuin aborttipalstalta. Aborttipalstallahan näemmä jotkut tykkäävät pitää yllä myyttiä siitä, että kaiken pitää olla auvoista ja ihanaa, mikä varmasti on omiaan ruokkimaan odottajien tunnetta omasta epänormaaliudesta jos tunteekin jotain erilaista.
Suoria lainauksia artikkelista: "Entistä Herkempi":
"Kun tulin raskaaksi puolen vuoden yrittämisen jälkeen, tunsin itseni uskomattoman onnelliseksi. Hyvänolon tunne ylitti muut tunteet. Etukäteen olin ajatellut, että juuri sellaista odotusaika olisikin: pelkkää onnea ja autuutta. Vaan eihän kaikki ihan niin mennyt. Odotus on aikamoista vuoristorataa ja tunteita on laidasta laitaan. On iloa ja onnea, surua ja alavireisyyttä, huolta, jännitystä ja pelkoa. Se miten voimakkaasti tunteet vaihtelivat on ollut yllättävää."
...
"Vauvan myötä elämä tulee muuttumaan, ja siihen liittyy luopumisen tunnelmaa. Haluaisin pitää kaiken mitä on ollut."
...
"Odottava äiti työstää mielessään vapautensa menetystä, kehonsa muuttumista ja roolinsa vaihtumista."
...
"Jos nainen on saanut raskaaksi tuloonsa asti itse määrätä miten elää, hänellä ei ole ollut sairauksia ja kroppa on toiminut kuin enkeli, raskaus on aikamoinen mullistus. Keho muuttuu omaan tahtiinsa, ja nainen joutuu hyväksymään sen -häneltä ei kysytä mitään. Raskaus näyttää kaapin paikan ja opettaa nöyryyttä."
Lainaukset loppuvat. Kokonaisuudessaan lukemisen arvoinen artikkeli.
Jotkut varmaan voivat sanoa, että kaikenkaikkiaan nauttivat kaapin paikan osoittamisesta ja nöyryyden oppimisesta. Mutta on varsin normaalia myös se, jos siitä ei nauti.
..ei ainakaan ole koskaan ollut tarvetta ylläpitää myyttiä kaiken auvoisuudesta ja ihanuudesta, mutta harvemmin tulee eteen nainen (itse en ole tavannut koskaan), joka sanoo, että oman syntymättömän lapsensa liikkeet olivat aivan kauhea kokemus, ja joka pitää oman lapsensa elämisestä sisällään kokemaansa tunnetta verrannollisena syöpäpotilaiden tunteisiin.
...ensimmäisen joten seuravalle ei tarvitse mennä väittämään häntä epänormaaliksi.
vain marginaali tuntee noin niin sekö ei sitten oo epänormaalia?! Mikä sitten ois? :D
..varmasti sen kohdan, jossa sanoin 'olet epänormaali'.. :)
Tässä edellisin: "mutta harvemmin tulee eteen nainen (itse en ole tavannut koskaan), joka sanoo, että oman syntymättömän lapsensa liikkeet olivat aivan kauhea kokemus, ja joka pitää oman lapsensa elämisestä sisällään kokemaansa tunnetta verrannollisena syöpäpotilaiden tunteisiin. "
Kuten komppiksesi kertoikin marginaaliin kuuluminen on epänormaliutta, eli se, ettei kuulu niihin normaaleihin raskaana oleviin naisiin joita olet tavannut...
Ei sillä, minulla ei ole mitään sitä vastaan että olen epänormaali, siihen tähtääkin. Mutta epänormaaliuden lieveilmiöitä, kuten syrjimistä, outoutta, sairaaksi olettamista jne, ei ole mitään syytä liittää myöskään seuravaan ihmiseen jonka kohtaat kertovan ettei nauti sikiön liikkeistä...
...tässä taas ensimmäisin tässä keskustelussa:
"Sinua sikiön liikkeet siis muistuttivat joka kerta oman kehon hallinnan menettämisestä. Yleensä ne muistuttavat omasta tahdostaan raskaana olevia siitä, että sisällä elää ja kehittyy se oma lapsi, ja tuottavat positiivisia tunteita... "
Yleensä alias normaalisti...
sydänakka ei sanonut sinua epänormaaliksi (vaan että harvemmin jne.).
..tuossa vain tosiasian, en sanonut 'olet epänormaali'. Eli siis ihan turha oli heittosi siitä, ettei seuraavalle tarvitse mennä sanomaan hänen olevan epänormaali, kun en ole sanonut sille ensimmäisellekään.
Edelleenkin se seuraavakin kuuluisi niihin harvoihin (olisi siis toinen koskaan tapaamani).
..tosiasian, en sanonut 'olet epänormaali'. Heittosi oli siis ihan turha.
Käytän hyvin harvoin muutenkin epänormaali-sanaa, mutta siitä, miten joku asia on useimmiten/yleensä, puhun kyllä tarvittaessa.
..mutta 1977 oli kyllä taas kerran antavinaan kohdan, jossa näin 'sanoin'.. :D Eipä todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun häneltä tulee muka pyydetty tekstinpätkä, joka ei kuitenkaan sano sitä, mitä piti...
...seuraavalle ei varmasti tarvitse siis tosiasioita enää mennä toteamaan.
...että sinun ei tarvitse enää hänelle päivitellä ja tehdä hänen oloaan kurjaksi asian takia.
Mäkin tiedän ihan itsekin ihan varmasti, että rakastettuun tulevaan lapseen olisi voinut suhtautua myös toisin, mutta kun en vain löytänyt mitään positiivista siitä tunteesta kun sikiö liikkui. Kuten aloittajalle sanoin, olisin ehkä löytänyt postiivista jos sikiö olisi ollut kuoleman tuomion alla ja liikuminen olisi minullekin merkinnyt elämää, sitä, että se vielä on olemassa. Kun näin ei ollut, niin minkä helvetin minä sille mahdan? Miksi ihmeessä sinun pitää loukkaamalla tulla loukkaamaan ihmisiä? "Sen lisäksi, että itselläsi on paska olo asian suhteen, niin teenpä sinulle selväksi, että muutkin pitävät sinua erikoisina, outoina, vähemmistönä, friikkinä, harvinaisuutena ja en tätä todellakaan tee positiivisessa valossa vähemmistöjä ylistäen, vaan hehkuttamalla sitä yleisen ryhmän kokemaa ihanuutta ja onnellisuutta ja normaaliutta..."
Toivottavasti siis toisen tapaamasi ihmisen ei tarvitse kokea samaa kuin ensimmäisen, vaikka hän edelleen kuuluu sinun vähemmän arvostamaasi vähemmistöön.
..ei? Seuraavalle - jos joskus tulee eteen vielä nainen, joka pitää oman syntymättömän lapsensa liikkeitä aivan kauheana kokemuksena ja vertaa tunteitaan syöpäpotilaiden tunteisiin - voi todeta, että yhden ainoan olen tavannut koskaan aiemmin.. :)
Heittosi oli ihan turha, joten jospa et enää jatkaisi ollenkaan, vaan myöntäisit vain asian.
..asiaa koskevasta viestistäsi (tai sen jälkeisistä viesteistäsikään) ei saanut kuvaa, että sinulla olisi paska olo asian suhteen tai että pitäisit itseäsi friikkinä, ja juuri vähän aikaisemminhan sanoit, ettei minun tarvitse mennä VÄITTÄMÄÄN seuraavaa epänormaaliksi.
>>Nyt olet tavannut...
1977* 6.10.2010 12:24
...ensimmäisen joten seuravalle ei tarvitse mennä väittämään häntä epänormaaliksi.
Enpä muista mitä alkuperäisessä viestissäni sanoin, mutta muistelisin näin äkkisltään sen sisältäneen sen, että koin sikiön liikkeet psyykkisesti paskaksi kokemukseksi. Jos tämä ei ensimmäisessä tullut esille, niin varmaan jo toisessa, kun aloitit tivaamaan?
Joten älä suotta väitä, ettet tiennyt, miten psyykkisesti paskaksi minä oloni koin jo ihan ilman sinun huomautteluasikin...
Tosin, olen tottunut sinun huomatteluihisi ja todella psyykkinen paska olo oli jo sen verran kova jo ilmankin, että minulle sinun huomauttelusi ei pahaa oloa lisännyt (sehän loppui jo raskauden päätyttyä muutenkin), mutta silti ystvällisenä ohjeena vain sinulle: jos joku kertoo psyykkisestä pahasta olostaa, älä jatkossa mene korostamaan ja alleviivaamaan sitä miten hän on vielä outo, friikki ja erikoisuus. Siis jos joku kertoo sinulle masennuksestaan ja siitä miten ei näe seuraavissa päivissä mitään positiivista, niin älä aloita ollenkaan hänelle kertomaan kaikista tuntemistasi ihmisistä jotka kyllä ovat nähneet aina seuraavissa päivissäkin jotain postiivista ja miten erikoista, että sinä et koe mitään postiivista, enpä ole kyllä koskaan vielä tavannut kaltaistasi ihmistä...
Tämä oli vain vinkkinä. Jos otat vinkistä vaarin, se saattaa nostaa sosiaalista älykkyyttäsi, eli kasvattaa sinua hiukan ihmisenä kohtaamaan muita ihmisiä...
"Nyt taas näyttää siltä, että aloit, kun et enää muuta voinut, maalaamaan tahallisesti minua hirmuksi, joka kääntää veistä muutenkin pahoinvoivan ja itseään friikkinä pitävän haavassa... Hoh taas"
Katohan: Itsekin tajusit mitä teit... Vai alatko väittämään ihan tosissaan, että et tiennyt ensimmäisestä viestistä asti, että minulle raskausaika oli psyykkisesti erittäin raskas kokemus? Jos et, niin suosittelisin lukemaan viestejä joihin tulet tivaamaan asioita...
Älä keksi mitään analyyseja, minä kyllä sanon mitä minä ajan takaa. Nyt minä ajan takaa: ole sosiaalisesti älykkäämpi, älä käännä muutenkin pahoinvoivien haavoissa veitsiä...
Lue ketju läpi. Yritä olla ulkopuolinen: etkö sinäkin näe, että toinen kertoo psyykkisestä pahoinvoinnistaan ja toinen kääntää veistä haavassa? Mitään muuta antia tähän keskusteluun et ole tuonut... Olet kertonut noin kymmenen kertaa miten erikoista, miten outoa, miten et ole vielä ksokaan tavannut aiemmin... Onko sillä mitään merkitystä sen kanssa mitä minä koin? Ei ole, minäkin tiedän, että suurinosa ihmisistä nauttii sikiönsä liikkeistä, eli mitään tilastollista uutista et keskusteluun tuonut. Et myöskään tuonut mitään apua psyykksiestä pahoivoinnistaan kertovalle. Toit vain sen, että onpa hämmästyttävää, miten erikoinen olet ja teit sen erittäin korostaen, ei kenellekään varmasti jäänyt epäselväksi, että sinusta on vähintään erikoista ja epäilyttävää ja outoa.....
..kerroit ainoastaan, että syntymättömän lapsesi liikkeet olivat sinulle aivan kauhea kokemus ja vertasit kokemustasi niistä syöpäpotilaiden kokemukseen. Et kertonut tuntevasi asiasta muutoin huonoa oloa, etkä sitä, että tunnet olevasi friikki, vaan perustelit tunteidesi normaaliutta useissa viesteissä, usein eri tavoin, ja nimenomaan sanoit minun VÄITTÄVÄN sinua epänormaaliksi (vaikka en kyseistä sanaa ollut edes käyttänyt)!
Käänsit siis asian taas kerran aivan toisin päin!
Öööh... Minsuta keskustelu eteni hyvin normaalia linjaa ilman mitään käännöksiä.
Kerroin, että en nauttinut sikiöni liikkeistä.
Sinä kerrot, että sepä on varsin epäyleistä, jopa niin epäyleistä, että et ole koskaan tavannut naista joka kokee niin.
Sitten kerron, että nytpä olet tavannut, ei tarvitse seuraavalle ihmetellä. Tämä ei ilmeisesti sinulle käykään, vaan sinusta keskustelun olisi ilmeisesti pitänyt jatkua johonkin toiseen suuntaan? Mihin? Olisit toivonut, että sanon aprillia, aprillia, nautinpa kuitenkin sikiön liikkeistä? En nauttinut ja kyseessä ei ollut pila.
Ensin kerroit ainoastaan, että syntymättömän lapsesi liikkeet olivat sinulle aivan kauhea kokemus, ja vertasit kokemustasi syöpäpotilaiden kokemuksiin. Et kertonut tuntevasi asiasta muutoin huonoa oloa, etkä millään tavalla sitä, että tunnet olevasi friikki, vaan nimenomaan perustelit tunteidesi normaaliutta useissa viesteissä, usein eri tavoin, ja sanoit minun VÄITTÄVÄN sinua epänormaaliksi (vaikka en ollut kyseistä sanaa edes käyttänyt)!
Nyt sitten väität, että minä käänsin tahallisesti veistä jo muutenkin itsensä friikiksi tuntevan haavassa... vaikka todellisuudessa kerroit tuon tunteesi vasta, kun olit perustellut pitkään tunteidesi normaaliutta.
Todellakin käänsit asian aivan toisin päin!
Vaikka nyt olen tavannutkin sen yhden ihmisen, jolle oman syntymättömän lapsensa liikkeet olivat aivan kauhea - syöpäpotilaiden tunteisiin verrattava - kokemus, ei asia ole muuttunut minulle juurikaan vähemmän ihmeteltäväksi. Kaikista tapaamistani yksi toivotusti raskaana ollut on kokenut noin.
...että seuravankaan jonka friikkiyttä ihmettelet, olo ei parane siitä, että sitä ihmettelet. Hällekään ei varmasti tapahdu ihmeparantumista sellaiseksi yleiseksi naiseksi, joita olet kohdannut, vaikka sinä kerrot ja alleviivaat hänelle kuinka outo toivotusti raskaana oleva hän on.
Voit myös edelleen vastata, mihin tämän keskustelun olisi mielestäsi pitänyt johtaa? Siihen, että minä kerron, että ei vaine, vai siihen, että kaikille lukijoille jää korostettu kuva, että olen erittäin epäyleinen, täysin poikkeava siitä mitä sinä olet yleensä tavannut?
..edelleenkin osoittaa ihmetykseni siitä, että toivotusti raskaana oleva nainen pitää syntymättömän lapsensa liikkeitä aivan kauheana, syöpäpotilaiden tunteisiin verrattavana kokemuksena, JOS sellaista kertova nainen vielä joskus eteeni tulee.
Epänormaaliudesta ja friikkeydestä puhuit sinä (kylläkin vasta sitten, kun olit perustellut usein eri tavoin tunteidesi normaaliutta). Minä ainoastaan ihmettelin kokemustasi ja etenkin vertaustasi.
...ilmaisen vinkin: ei kannata, vaikka edelleenkin haluat myös seuraavalle mennä...
Mieti ihan tarkkaan hetki ennenkuin teet mitään sellaista, vaikka kuinka haluaisit nostaa itseäsi yleisten ihmisten joukkoon, joita yleensä pidetään normaaleina, että kannattaako sitä tehdä toisten paskojen kokemusten kustannuksella. Se oli siis sitä sosiaalista älykkyyttä, jota vinkkini koski. Älykkyyttään voi kehittää, kun ottaa ympäristön vinkeistä vaareja itselleen...
Asia selvä, et ota vinkkiä ja menet sanomaan seuraavallekin. Toivotaan, että myös seuraava osaa suhteuttaa juttusi omaan kastiinsa, etkä saa aikaiseksi vahinkoa hänellekään...
Toisaalta tietenkin sinulla saattaa olla vain työllistävä vaikutus, mutta vaikka saankin elantoni toisten psyykkisillä murentumisilla, niin silti olen allalla, jossa koko henkilöstö aina toivoisi, että työt loppuisivat. Eli kun joku kertoo psyykkisistä oireistaan, niin niihin ei tuoda helpotusta kertomalla miten erikoista, epäyleistä ja outoja tunteet ovat. Tosin tarkoituksesi ei varmasti ollutkaan tuoda helpotusta, sehän on selvää, vaan toivoisit abortin tehneisen kärsivän mahdollsimman paljon ja siksi puukon kääntäminen on mielestäsi ihan ok. Jos ihmsillä olisi tuota älykkyyttä jo ruohonjuuritasolla, niin ehkä töitä ei olisikaan niin paljoa... Tiesithän varmasti myös sen, että ei ole "normaalia" olla masentunut, vaan sekin on vain marginaalien oire, tiedät varmasti, et olekaan varmasti kovin montaa masentunutta kohdannut, mutta ihan ammatillisesti vain pakko sanoa: älä kuitenkaan ilmoita masentuneelle sitä, että onpä hän harvinaisuus, vaan anna hänenkin tuntea omat tunteensa rauhassa, ilman niiden erikoisuuden korostamista...
..sinä et ilmaissut aluksi kokevasi olevasi friikki tai tuntevasi muutenkaan oloasi vaikeaksi, vaan perustelit pitkään tunteidesi normaaliutta ja annoit ymmärtää muidenkin äitien tunteiden olevan verrattavissa itse kokemiisi.
Nyt haet sitten näköjään sääliä ja esität ihmistä, joka kerrottua pahasta olostaan, sai vain veitsenkääntöä haavassa...
Edelleenkin, jos joku toivotusti raskaana oleva äiti tulee vertaamaan minulle syntymättömän lapsensa liikkeiden aiheuttamia tunteitaan syöpäpotilaiden sairaudestaan kokemiin tunteisiin, voin ilmaista hämmästykseni. Se, että olen nyt tavannut sen yhden noin tuntevan, ei tee asiasta yhtään vähemmän ihmeteltävää.
Masentuneelle en tietenkään ihmettele hänen sairauttaan. Miksi niin tekisin? Jos masentunut taas esittäisi yhtä älyttömän vertauksen (tai muuta yhtä erikoista kuin sinä), saattaisin kyllä ihmetellä hänellekin asiaa ihan suoraan.
kun luin kertomuksesi! Koska nykyään on kaikenlaisia sikiötutkimuksia, niin tiedät siis, että lapsesi on niin vaikeavammainen, ettei hän tule selviytymään? Ennen ei tällaisia ollut, ja silloin kohtukuolema tai kuolleena syntyminen tuli vanhemmille yllätyksenä. Toivon, että kohdallasi on väärä diagnoosi ja lapsi onkin terve.
Tälle palstalle oli kerran linkitetty amerikkalaisen äidin kertomus omasta anenkefalia-lapsestaan. Tiedettiin, että isojen aivojen puutteen takia vauva joko syntyy kuolleena tai kuolee pian syntymänsä jälkeen. Katolinen äiti valitsi kuitenkin, että aborttia ei tehdä, vaikka tilanne oli toivoton. Hän odotti lastaan loppuun asti. Vauva syntyi elävänä. Se sai kasteen, voitelun ja parin päivän kuluttua kuoltuaan kristilliset hautajaiset. Tämä lohdutti äitiä suuresti.
Ymmärrän hyvin, että et halua kokea samaa uudestaan. Sinun on tärkeä huolehtia ehkäisystä hyvin, ettet tule uudestaan raskaaksi, niin kauan kuin sinulla on akuuttia surua. Toivon kuitenkin, että diagnoosi on väärä ja kaikki muutuu vielä iloksi.
No mutta ajattele asiaa niin että parempi sen kuolla ennenkuin tajuaa mistään mitään..Pahempi se ois ollut esim.viiden vuoden päästä menettää :(( Voimia paljon!!!