masennus, tuntuu ettei osaa iloita enää mistään asiasta. Tuntuu aivan yhdentekevältä onko sitä töissä tai ei. Esikoinen odottaa ensimmäistä lastaan enkä osaa iloita edes siitäkään.
Ei jaksaisi enää suorittaa yhtään mitään. Tuntuu että joku ylitsepääsemätön muuri tuli tuohon nenä eteen. Jotenkin vain voimat loppuivat tyystin.
Eihän minulla olisi mitään valittamista. Työ, terveet lapset ja lastenlapset, Lämmin asunto, vaatteita vaikka muille jakaa. Auto jolla pääsee mihin haluaa. Onko teistä kukaan ollut samassa tilanteessa? Auttaako se vaan pyöriskellä itsesäälissä muutaman tunnin?
Ei jaksaisi enää suorittaa yhtään mitään. Tuntuu että joku ylitsepääsemätön muuri tuli tuohon nenä eteen. Jotenkin vain voimat loppuivat tyystin.
Eihän minulla olisi mitään valittamista. Työ, terveet lapset ja lastenlapset, Lämmin asunto, vaatteita vaikka muille jakaa. Auto jolla pääsee mihin haluaa. Onko teistä kukaan ollut samassa tilanteessa? Auttaako se vaan pyöriskellä itsesäälissä muutaman tunnin?
Vastaukset 30
Vanhimmat
kieri hetko ja funtsi oisko jotain hyvääkin. TAI painele heti psykologin juttusille, jos sulla on alkava paha masennus. Voihan toi olla ohimenevä vitutuskin, tiedä? Mä en vaan ymmärrä en ymmärrä... kun oli joskus sota-aika ja ihmiset ihan kusessa ja pula-aika niin ei ehtinyt miettiin oliko hyvä vai paha olla, hyvä kun ehti olla hengissä. Nyt vissiin kerkii. Sori, ei paljoo myötätuntoo, vähän kuiteskin. Paranemisia-
esiin sota-aikaa ja pula-aikaa. Nyt eletään tätä päivää ja tätä aikaa. Tällä kaudella on omat paineensa selviytyä hengissä ja sielun voimissa. Täytyisi riittää aikaa ja energiaa joka paikkaan, olla iloinen ja kohtelias vaikka kuinka ky---s sisäisesti. Syödä vitamiineja ja juoda energia juomia että jaksaisi olla tehokas, milloin sitä saa olla haavoittuva ja heikko?
Pienet kirjaimet kun ei enää jaksa huutaa....
Älähän nyt hermostu. Ymmärrän Sinua täysin, sillä koen tällä hetkellä samoin.
Aina pitäisi olla pirtsakka ja iloinen, elämä on ainaista suorittamista ja ikä tekee tepposensa.
Voimat hupenevat ja mollisoinnut valtaavat mielen, ei siihen aina tarvita mitään syytäkään.
Turha on vetää pula- ja sota-aikoja esiin, nyt eletään tätä päivää ja nykymaailmassa joutuu
pinnistelemään toisella tavalla, selviytyäkseen ajan haasteista. Jaksamista Sinulle !
Toivottavasti huomenna on parempi päivä !
kun on hyvä esimerkki. Ei oo pakko heittää energiaa joka paikkaan, ei oo pakko ehtiä joka paikkaan. Ainoa pakko on lompakko, eikä siellä tartte olla paljon. Ihminen itse tekee itselleen pakot suuntaan ja toiseen, niin sinäkin kun oikeen mietit. Sun on loppujen lopuksi pakko aika vähän, jos vaan pysähdyt. Tommy Hellsten: Saat sen mistä luovut.
sota-aikaa esiin siinä mielessä että ois vertailukelpoinen. Vaan siinä että sillon ihmiset sisulla meni eteenpäin kun vaihtoehtoja ei ollut, puskivat vaan eikä ollu aikaa miettiä milloin on terapeutille aika kun semmottis ei ollut sillon. Ny on näköjään ja hirveä parku päällänsä kun on tyhjää.
mikä hyvä esimerkki! sota ja pula-aikana ihmiset tiesivät osansa. Tiesivät kohtalonsa ja odotukset mitä heiltä vaadittiin Henkilöt taistelivat itsenäisen isänmaan puolesta yhdessä, tiesivät mitä heiltä odotettiin. Silloin varmaan jaksoivatkin eivätkä lannistuneet.
Nyt on aika aivan erilainen jaksamisen vastuu on heitetty yksilölle yksinään. Jos ei jaksa niin eipä löydy ymmärtäjiä naapureista.
eit siellä pellolla seisty köyhät yhtenä rintamana, yksin joka torppari leipänsä tienasi yksilönä niinkuin ihmiset nyt myös. Soopaa seki että siellä isänmaan puolesta torvet soiden aina mentiin, ihan pennut joutu sotaan mitään tietämättä ja tuli kylmänä takaisin.
Naapureista en minä ymmärtäjää hakis enkä kyllä muualtakaan kun itse omat uupumukset aiheuttaa. Pakko ei ole yhtikäs mitään normi-ihmisellä, usko nyt vaan että itse ne pakot teet. Mut älä höpötä sodasta noita juttuja kun et näköjä mitään tiedä.
ja sen ajoista tiedän että miehet olivat rintamalla, maaseudulta vietiin joka talosta hevoset, kun traktoreita tai autoja ei ollut. Maaseudun naiset tekivät yhdessä kylän miesten ja sotavankien kanssa peltotyöt vanhojen sotaan kelpuumattomien hevosten ja sonnien avulla . Vain sodan loppuajoilla pennut, alle 17 vuotiaat joutuivat sotaan. Sitä ennen sinne menivät täysi-ikäiset sekä sotaväkeen kelpuutetut miehet. Ei kaikki pennutkaan tulleet kylmänä takaisin.
Kaupunkipaikoissa sitten naiset joutuivat sotateollisuuden palvelukseen. ja mummut sekä papat yrittivät vointinsa mukaan auttaa lasten kaitsimisessa sekä hakea muonaa nälkäisiin suihin.
Luuletko etten tiedä sodasta yhtään mitään. Uskottele vain etteikö vapaan isänmaanpuolesta he taistelleet. Jos et niin tehnyt, sinut joko ammuttiin sotapetturina tai jouduit sotavankeuteen.
Lueppas historiasi vielä uudemman kerran.
Koko lapsuuteni sekä nuoruuteni ajan heräsin joka yö isän painajaisiin. Hän kun oli eturintamalla ryhmän johtajana.
mihinkään ehdikkään , elämä menee vain tuossa työn teossa , toisten odotusten täyttämisessä. Jotenkin sieltä kotoa sai tätä luterilaista kasvatusta liian kanssa. Ainainen onnistumisen ja näyttämisen pakko. ja taistelu huonon omantunnon kanssa ,kun töitten jälkeen ei jaksakaan mennä itseä kehittäville kursseille, auttamaan lapsiaan, etsimään nettiseuraa, tutustumaan uusiin ihmisiin.
Aikanaan olin todella masentunut ja ahdistunut. Kerroin tästä silloiselle ystävälleni ja hän siihen totesi, ettei minun murheeni ole mitään sen rinnalla mitä hän on kokenut ja joutunut kärsimään. Sitä mitä hän joutui kärsimään en tiedä. Ehkä varakkailla ihmisillä on toisenlaiset murheet enkä todellakaan tunne sitä puolta.
Mutta.
Kenenkään ahdistusta tai masennusta ei voi kukaan toinen mennä aliarvioimaan, sillä se on AINA henkilökohtainen kokemus ja tunne. Sillä hetkellä saattaa tuntua ettei ole mitään mahdollisuutta päästä yli siitä tilanteesta.
Aika korjaa itsekseen tai avun kanssa.
tavoitteena nuo varakkaat ihmiset?
Muutenhan tämä on turhaa lässytystä.
H.
Nappasit "syötin".
Aloitus ei koskenut tätä, se vain tuli muistoista mieleeni oman silloisen ahdistuksen myötä. Takana oli mennyt avioliitto ja sen tuomat haasteet.
Siinä kuunnellessa tajusin jotakin, jotakin sellaista missä rahalla ei ole mitään tekemistä. Tottakai sitä kattelee ja ajattelee ettei ihmisellä ole huolia, kun on kaunis koti, terveet lapset ja hyvässä työssä oleva uskollinen kumppani. Kuvittelee, että se takaa onnellisuuden ja tyytyväisyyden eikä tarvi murehtia eikä ahdistua mistään. Näin sitä luulee.
Vaan näinhän se ei ole. Se onnellisuus ja tyytyväisyys koostuu jostakin muusta kuin varakkuudesta. Toki toimeentulo pitää jokaisella ihmisellä olla elämisen tarpeisiin.
Kuitenkin, kenenkään alakulo/masennus/ahdistus/tuska/suru ei ole mitattavissa kenellä on rankempaa, koska se on juuri sillä hetkellä, esimerkiksi ahdistusta kokevalla ihmisellä, se pahin hetki. Sivullinen saatta ajatella ja nähdä toisin, mutta viisas pitää suusna kiinni. Ainoastaan lohduttaa, jos kykenee, eikö vaan.
että tilanne on vain muuttuvien tilanteiden välinen tyhjyys jossa askeleet ei tiedä määräänsä, mutta jokin tietää että alkaa uusi käsikirjoitus, mut loput ei tiedä et mitä, minne ja kuinka ..
Syksy, päivän lyhentyminen ja vesisateet, ei siinä nyt kummoista tarvii kun alkaa tympii. Kun vielä kroppa reistaa niin ollapa hangonkeksinä.
Kauaksi menee ymmärrys kun pitää 1940-luvulle mennä ja kopiastella päätä pystyyn, että kyllä sitä ennen jaksettiin jne. JOOPA JOO
Kyllä se tästä lähtee, laitan yöksi kaalisiteen jalkaan join jo inkivääriteen ; ))
uuden valohoidon ne siellä Oulun yliopistollisella ovat keksineet? Kuulin vain neljäsosan jutusta ja en päässyt kärryille.
Hih, sinustahan on maailmannaisena tullut aivan luonnon läheinen kun kasvirohdoilla parantelet itseäsi.
Kaalta en kyllä haaskaa muuhun kuin kääryleisiin ja kaalikeittoon :) Joskus pizza salaattiin.
Inkivääri on tosi hyvä mauste, sillähän on se virkistävä vaikute, olenkohan itsekseen elävänä laittanut sitä liikaa ruokiin ja tämän takia hetkellisesti, toivottavasti, masentunut.
Olen kokeillut ja hyväksi todennut. Yritin viritellä keskustelua 60-palstalla luonnonlääkityksestä vaan siellä oli varmaankin apteekkiporukkaa tai muutoin tervettä ja riskiä sakkia. Kaalillahan on tunnetusti turvotusta poistava vaikutus. Onhan olemassa esim. kaalisoppadietti se perustuu kehoon kertyneiden nesteiden aktiiviseen poistumiseen.
Polveni voi kahden kaaliyön jälkeen huomattavasti paremmin. Siilaan inkivääri rouhetta iltateeheni, se on mm. niveliä hoitava luonnontuote.
Oulun valohoidosta en ole edes kuullut, mikä lie. Itse käyn solariumissa talviaikana. En ole vielä aloittanut kun pohjat ovat vielä kohtuulliset.
tää välillä tuntuu olevan, minullekki aikas uusi ilmiö ja outo, aivan samanlaiset tunteet. Olen itse aatellut sen johtuvan tästä iästä,elikkä jonkinlaista keski-iän kriisiä ja kaikesta muustakin murroksesta, mitä perheenäkin eletään, lapsilla opiskelut ja opiskelupaikan mietinnät, mielessä pois muutot kotoa, ja kaikenlaista muuta.. Luopumisia muutamien vuosien sisällä, tavalla jos toisella, paljon muutoksia, työssä ja kotona.
Taistele, kehittele, kyllä se siitä:))))
Jaksamisia:)))))
elämässä. Vasta kun olemme menettäneet meille itsellemme jotain todella tärkeää. Työn, terveyden, puolison terveyden, oman läheisemme. Oppineet myös luopumaan ja sitä kautta ehkä hivenen arvostamaan sitä mitä meillä tällä hetkessä ja tässä, tässä ajassa on jäljellä. Voimme myös nähdä sen hetken kirkkaana kautena joka on ympärillämme elämänä. Rikkautena. Ja hyvänä asiana. Toimin itse ja tiedän monen muunkin toimivan tällähetkellä ns. tukihenkilönä myöskin. Elämä on opettanut ainakin minua siten jos itseäni on autettu. Voin monella tapaa auttaa myös itse myös. Hyvätahto on asia joka kantaa hedelmää. Antaessaan itse sitä hyvää eteenpäin (en nyt tarkoita tällä aineellista hyvää pelkästään)...vaan sitä henkistä puolelta. Kuuntelemalla. Toista ihmistä joka on sinulle aluksi tuntematon. Tämä yhtälö toimii. Näin. Omat asiat tuntuvat silloin olevan suuristakin murheista ja vaikeuksista huolimatta erittäin hyvin;) Voi ajatella että, on hyvä kun pystyn nyt auttamaan. Ilman näitä kaikkia kokemuksiani elämästäni en pystyisi. Kaikkia ei opita kirjoista.
Tämä ns. tukihenkilötoiminta on kylläkin henkisesti erittäin raskasta. Mutta, minäkin teen sitä aina sillloin kun katson itse että, nyt elämässäni on hetki jolloin pystyn siinä toimimaan jälleen.
Meillä jokaisella on tämän ikäisenä tullut jo niitä osaamisia ja vahvuuksia, tiedämme elämästä varmasti yksistään jo oman työelämämme ja koulutuksemme kautta elämästä. Paljon. Joten kannattaa miettiä sitä onko elämä aina vain pelkästään saamista? Voi olla hyvä joskus miettiä myöskin sitä puolta elämästä: Mitä minä voisin itse antaa muille? Tällä kokemuksella mitä minulla on tähän mennessä kertynyt elämästäni.
Kandee joskus, pohtia. Istua alas. Jos, aikaa tällaiseen toimintaan riittää. Suosittelen.
Näihän se menee. Me saamme paljon kokea elämässä sekä hyvää että vähemmän hyvää. Mutta, voimme myös itse jakaa itsestämme sitä tietoa ja kokemusta toiselle ihmiselle joille se vastaavanlainen kokemus tai tilanne elämässä on vielä uusi tai tuore. Me ihmiset tarvitsemme aina toisiamme. Emme ole kukaan autiota saaria valtameressä. Olla se tuki ja kuuntelija pahimman yli. Ja miksei sen jälkeenkin. Elämän mielekkyys tulee siitä että, oppii ymmärtämään sen asian ja yksinkertaisuuden ja tasapainon ikäänkuin. Asiat voisivat olla vielä huonomminkin.:)) Tätä toistan itselleni silloin kun tuntuu että, kaikki mättää;))) ja kas kummaa ei mätä kauaa.
...tekevät ihmisestä inhimillisen...
Ei ole olemassakaan sellaista ilopilleriä, joka aina jaksaa vain hymyillä. Se on tärkeätä, ettei jää pysyvästi siihen olotilaan. Hyvä kirja auttaa ainakin minua. Voin suositella Matti Yrjänä Joensuun juuri ilmestynyttä romaania Harjunpää ja Rautahuone, oli suuri lukunautinto minulle.
tässä iässä ja kaiken surunkin keskellä koen. Mutta, myös ilon ja odotuksen. Ehkä en tietäsi miten kirkas ja kaunis voisi olla syksyinen kuulas taivas tai miten kauniit puiden ja pensaiden värit. Miten tummana ja kirkkaana on syksyinen meri. Ehkä en ymmärtäisi syvällisemmin myöskään minulle tärkeiden ystävien merkitystä? Ehkä voin vasta nyt että, voin vain aavistaa jotain. Se ei aina tarkoita että, jaksaisin ymmärtää miksi tämän kaiken juuri MINUN täytyy käydä lävitse. Enhän tätä elämäntaakkaa toki itselleni pyytänyt.
Serkkuni (miespuolinen) joka myöskin toimii sairaalassa syöpään sairastuneiden potilaiden tukiryhmänvetäjänä. Tästä aiheesta kuin suru ja syöpäsairautena juteltiin. Sanoinkin hänelle myös. En ymmärrä vielä mihin tätä kaikkea tietoa elämässäni tarvitsen ja mitä varten tätä kaikkea käyn nyt omaisena lävitse. Kuitenkin voimme aina lohduttautua sillä tosia asioilla emme ole yksin. Näiden asioiden kanssa. Kohtalontovereita löytyy.
Minkä ikäinen olet? Oletko mies vai nainen? Jos olet noin 50-vuotias nainen, epäilisin vaihdevuosia syyksi apeuteesi. Tuollainen tunne kaiken yhdentekevyydestä ja osaamattomuudesta, ja se, ettei mikään ennen iloa tuonut asia jaksa innostaa, on erittäin tyypillinen vaihdevuosien psyykkinen oire. Itsekin muistan sellaista joskus alkuvaiheessa kokeneeni, mutta se meni ohi - en tosin enää muista, riittivätkö vitamiinit vai tehosiko vasta hormonikorvaushoito.
Helpotusta voit hakea ensi hätään B6-vitamiinista, joka auttaa myös mielialan heittelehtimiseen. Sitä saa apteekista ilman reseptiä.
Samaa mietin onko tilanteesi ollut jo pitkään samanlainen? Koska siihen saa ihan varmasti apua.
Itselläni oli vastaavaa romahtaessani masennukseen useammaksi vuodeksi, mutta en oikein osannut edes apua hakea uskoessani elämäni vain olevan mitä on.
Masennustani hoidettiin terapiassa, enkä käyttänyt lääkkeitä. Opin kunnioittamaan tunteitani ja elämään niiden kanssa, jonka vuoksi ehdotan sinullekin ettei mitään olotilaa saa väkisin työntää pois ja sen pitää antaa elää oman aikansa. Kuin myös välttää asettamasta odotuksia, mitä pitäisi olla. Ihminen on kuitenkin se, joka on riippumatta muista.
Voimia!
Tämä syksy ja valon väheneminen herättää usein kausimasennuksen. Mulla on usein ollut tuollaista syys- ja kaamosmasennusta. Nyt sitä varten on tuossa valmiina kirkasvalolamppu jos ja kun se taas jossakin vaiheessa iskee.
Makoilu ja paikalleen jääminen ei ole hyvä keino masennuksen taltuttamiseen, sinne punkan pohjalle on vaara jäädä kokonaan. Jotakin vaihtelua ja liikuntaa pitäisi aina yrittää. Mullakin taas pari viikkoa sopivasti lomaa joten se kai kantaa taas jonkun aikaa eteenpäin.
oot lomalles suunnitellut? Taas utelen, anteeks! :))) Olet oikeessa siinä, ettei anna ittellee liikaa aikaa jäädä sinne punkan pohjalle, vaan repäisee itsensä irti ja yrittää saada päiväänsä jotain ulottuvuutta:)))
Mukavaa lomaa siulle:)))
On mulla toisella viikolla jo paikka tiedossa, tätä ensimmäistä tässä vielä mietin jotta minnekä päin lähtisin. Pohjoisesta taitaa olla jo ruska katoamassa...
kävi reilu viikko sitten pohjosessa, kertoi, et jossain Rovaniemen korkeudella, muistaakseni, oli ruska parhaimmillaan, siel mis hyö kävi, ei sitä ollut, menivät pohjoisemmaks:))))
No sittenhän saattaisi riittää jos jonnekin Kuusamon korkeudelle tästä ennättäisi...
Joskus auttaa kun vaan rypee pahassa olossa aikansa.
Joskus joutuu raahautumaan päivästä toiseen sen kanssa. Mutta aina kun se mulle iskee niin ajattelen että ennenkin olen näistä ylös päässyt, miksi tämä olisi erilainen kerta.
Toisaalta kun tiedän että voin olla onnellinenkin ilman syytä niin annan vaan pahan olon olla.
Nuorempana kärsin niistä useinkin ja aika pitkiäkin matalan energian, ja alakulon kausia oli. Nyt ovat huomattavasti lieventyneet ja helpottuneet ikää myöten.
Eikä siihen vaikuta se meneekö maallisesti hyvin vai ei. Pahana on joskus iskenyt silloinkin kun oli rahaa pankissa ja kaikki ihan ok.
Yks lääkäri kerran sanoi mulle kun ihmettelin mistä ne tulee, jotkut ihmiset vaan on sellaisia että kokee alakulon aikoja enemmän, ei siihen mitään ihmeellistä tarvita.
Toisaalta olen lukenut että voimme kantaa sisimmässämme menneiden sukupolvien taakkaa joka joskus tulee ihan pintaan huonoina oloina. Olemmehan geenimme jostain perineet.
Siellä voi olla vanhempien ja heidän vanhempien oloja ja vielä pitdemmältä.
Se on mua helpottanut kun olen ajatellut etteihän mulla ole syytä tähän oloon. Olen ajatellut että joku mennyt ihminen mun sisuksissani jotain nyt kokee.
hyvä ketju. Jälleen kerran oli lohduttavaa huomata, ettei ole apeutensa kanssa yksin. Olen potenut huonoa omaatuntoa ajoittaisista alakulon hetkistä, koska periaatteessa minunkin asiani ovat ihan hyvin.
Kyllä me jaksetaan ja päivä paistaa jälleen! Voimia sulle ja meille kaikille.
Koitetaan olla marmattamatta ja huomata se kaikki hyvä mikä nyt on. Eikä vasta sitten kun sen menettää.
Tuttu tunne syksyllä.
Oletan asian liityvän romantiikan puolelle,kun listasit asoita mitä on ja kaikki hyvin,näennäisesti..Se on tämä syksy sellaista aaikaa että kaikki lakastuu,linnut muuttavat pois talven alta ja lähtevät perheineen pitkälle matkalle.
Kaikkea on,kaikki oleellinen on jo saavutettu ja saattaa tuntua että ei tässä mitään enää tarvii tehdä tai saavuttaa,mutta asia ei ole niin,kun viis kymppinen on vasta keski ikäinen ja kyllä on monen laista tekemistä vielä ja ehtii,pitää tehdä.Odotappas kun aurinko on taas korkealla,niin mielikin on korkealla.
Muutama vuosi sitten olin valmis luovuttamaan ja minulle oli yhsen tekevää olenko töissä,onko ystäviä,onko mitään..Olin vain,en suunnitellut mitään,enkä myöskään saanut aikaiseksi mitään.Kävin vain töissä,nukuin,söin ja taas vain töissä.Viikonloppuna pää täyteen ja sunnuntaina kaamea morkkis ja krapula ja samaa rataa meni ainakin vuosi.
Nyt en annasille tunteelle enää koskaan valtaa ja siksi sanonkin,näytä kuka on herra,sinä vain masentunut olo?
Ja jos pystyy niin kannattaa potkaista itseään persuuksille ja lujaa,sanoen eteenpäin mars! Elämä edessä ja tukka takana,sillä taival on vielä pitkä ja tiilimuuria tuijottajan aika on vieläkin pidempi.:)