Vanhanen laittoi jauhot suuhun

Vanhanen esiintyi tiukan jämäkästi kun Ylen toimittaja koetti vääntää asioita tuttuun tapaan päälaelleen A-Plus ohjelmassa. Toimittaja änkytti ja menetti konseptinsa kun jankkasi ja jankkasi etukäteen laadittuja kysymyksiään vaikka oli altavastaajana. Jotenkin tuli mieleen palstalla jankkaava Mielipidepankki, hänkään ei osaa vaihtaa asiaa jos ja kun jää kakkoseksi asiakysymyksissä vaan jää junnaamaan omien mielikuvien varaan

Hyvä Matti, mitäs jos ryhtyisit vielä kerran presidenttiehdokkaksi. Niinistö joutuisi koville ja sossuista ei tule ketään joka kykenee Matin haastamaan.
30438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

heiniskin sai osansa

Äänestä

että alettiin puukottamaan selkään hyvää miestä.

Äänestä
  • kuin melko suuren summan yhtiesiä rahoja omaan kampanjaan. Tosi rehellinen mies. Menkääs nyt peräkamariin näkemään unia Kepun tulevasta suuruudesta, jos äiree antaa luvan.

    Äänestä

  • ryhtiliike kirjoitti:

    kuin melko suuren summan yhtiesiä rahoja omaan kampanjaan. Tosi rehellinen mies. Menkääs nyt peräkamariin näkemään unia Kepun tulevasta suuruudesta, jos äiree antaa luvan.

    kukaan muu, miten se on mahdollista.

    Äänestä

säälittävän huvittavaa millainen tyyppi on ollut pääministerinä.

Hänelle "riitti" pääministerinä kesken kauden.

Hehheh.

No, eipä enää onneksi ole väliä.
Hän on saanut suojatyöpaikan rahoittajiensa suojissa.

Äänestä
  • poika kumpainenkin puhuu puita heiniä

    Äänestä

pärjäsi hyvin toimittajalle joka oli valmennettu viimeisen päälle.

Äänestä
  • ..Jauhaminen mediassa, media yrittää väkisin tunkea käärmettä pyssyyn, vaikkei yleisö ole kiinnostunut koko vaalirahoitus episodista. Huomaa selvästi, ettei kansaa kiinnosta asia, koska foorumeilla asian tiimoilta on vähän mielipiteitä.

    Äänestä

  • Matti keskittyy perheeseensä, nyt on enemmän aikaa.

    Mille perheelle? Merjalle, Sirkalle vai Tanjalle?

    Äänestä

  • kysyinpähäön vaan kirjoitti:

    Matti keskittyy perheeseensä, nyt on enemmän aikaa.

    Mille perheelle? Merjalle, Sirkalle vai Tanjalle?

    xvaimo uusia ehdokkaita.

    Äänestä

Vanhasen lööppiinsä, iltalehti nolaa itsensä

Äänestä
  • käräjiä, mitähän etelän median toimittajien päässä oikein liikkuu tai pitäisikö sanoa hölskyy.

    Äänestä

valehdella ja miksi ei lisää valehtelis kun jo roikkuu löyssäs hirres, valtakunnan oikeus sit kiristää narun kunnolla!
-ei muka tiennyt vaalirahoista kun itse oli mafiapäällikkönä niitä tarkoituksella jakamassa ja tätä jatkui vuosia!
-toimittajat tuntee sympatiaa masapojua kohtaan kun kepulit sen hylkäsivät :)

Äänestä
  • että tiesi ja vaikka tiesikin sillä ei ole asiaan mitään vaikutusta

    Äänestä

Oli myös tänään MTV3:n Huomenta Suomi -lähetyksessä. Haastattelu pisti miettimään elääkö Vanhanen omassa maailmassaan.

Äänestä
  • jota jo väyrynen aikanaan jauhoi.. oli kekkosen ja jumalan määräämä johtaja ssuomen kansalle :) täs kuvitelmassa kepuloiset elää ja haaveilee..

    Äänestä

  • harhakuvitelmassa kirjoitti:

    jota jo väyrynen aikanaan jauhoi.. oli kekkosen ja jumalan määräämä johtaja ssuomen kansalle :) täs kuvitelmassa kepuloiset elää ja haaveilee..

    toimittajalle jauhot suuhun siitä pisteet vanhaselle

    Äänestä

  • punikki. kirjoitti:

    toimittajalle jauhot suuhun siitä pisteet vanhaselle

    enään än-änky-kyttänyt niin pahasti ku pm ja siitä yksi miinus merkki masapojulle! se oli aikanaan hauskaa kateltavaa kun masa änkytti eikä muistanut, eikä ymmärtänyt :)) oli siinä makeita nauruja..

    Äänestä

  • ainoastaan ei kirjoitti:

    enään än-änky-kyttänyt niin pahasti ku pm ja siitä yksi miinus merkki masapojulle! se oli aikanaan hauskaa kateltavaa kun masa änkytti eikä muistanut, eikä ymmärtänyt :)) oli siinä makeita nauruja..

    ei siitä viisaat ihmiset meteliä nosta

    Äänestä

Pyörii parhaillaan Matti Vanhasen asioissa. Siellä painoitettiin mm. Vanhasen eron syyksi,että hän olisio halunnut olla enemmän myös perheensä parissa.Siihen joku Kepun nais edudustaja toi säälittävän ajatuksen,kuinka Nais-Ministerin asiat olisivat elleivät voisi perhettään tarpeeksi tavata? Samalla tulee mieleen vanha ajatus koko Kepusta Maalaisväestöstään,Että Kesä on keskitetyimpää maatalousaikaa heidän työssään maataloustuin,mistä tekee ainakin osin maatalouslomittajat.Karjanhoito lannankeruineen ja ruokintoineen on automatisoitu jo niin pitkälle,että tuskinpa vaan kannattaa enää luoda silmiensä eteen jotain Tauno Palon aikaista filmimallia töiden ankaruudesta? Metsät kaadetaan-Konneilla- Kkuten itse sanovat,maista jotka ovat kuntien maita jonne verotkin maksetaan,ja omitaan omiin nimiinsä. Mitä tulee naisiin,huolehtivat he ennen kodeistaan ja perheistään ja miehet olivat työssä ja toivat ne markat kotiin mitä työstään saivat.Ei Suomessa vielläkään ole menty pakkotyöhön.Ei laissa vielläkään ole kielletty kotia ja perheitään hoitamasta.Onko jo näiltä puitteilta johdonmukaista kiivetä eduskuntaan saakka,ellei ole takana mitään varsinaista työntekoa gongreettisena taikka muuta vastuuta siitä kuin tukipalkkiot mitkä piti lopettaa Sodan jälkeen heti kun kynnelle kykenevät.Arkkaadianmäki pitäisi olla esimerkkinä muulle väestölle kuinka maatamme hoidetaan,muullakin tavoin kuin keskusteluilla joihin kulutetaan liikaa aikaa joustavuuden sijaan.Viimemainittua tuettiin myös sihteerein,jolloin Valtiomme menot kasvoivat.Markan aikana sai ymmärtää ettemme olleet velkaa ulkomaille mihinkään,ja pienetkin velkamme maksoimme nopeaan pois.Entä mikä on nyt Velkatilanteemme ulkomaille?Mikä kiire meillä oli EU:hun?Ruotsilla on kruununsa yhä. Jos muut EU:maat ovat veloissaan,sitooko juuri se velka heidät yhteen?Avatkaa nyt hyvät ihmiset tietoanne,miksi menimme EU:hun? Vai hypätäänkö vain onnellisena kaikki kaivoon,jonne meidät houkuteltiin silloin rikkaaseen halpaan elämään iäksi.

Äänestä
  • Eron syitä ei taida Vanhanen tietää itsekään. Ne kun muuttuvat lähes aina kun joku asiasta kysyy. Jalkapipi, vaalirahat, kansan painostus, pyydetty eroamaan, perhesyyt. Tuntuu hieman haetulta herätä perheen perään nyt, kun ei aiemminkaan ole antanut itsestään hyvää kuvaa isänä. Hyvä isä ei jätä perhettään.

    Siinä muutamia esiin tulleita syitä, mutta mikä niistä on se oikea? Ensi viikolla puhaltavat taas uudet tuulet ja niiden mukana voi tulla taas uusi syy.

    Äänestä

  • Enhän minä nyt ala kirjoitti:

    Eron syitä ei taida Vanhanen tietää itsekään. Ne kun muuttuvat lähes aina kun joku asiasta kysyy. Jalkapipi, vaalirahat, kansan painostus, pyydetty eroamaan, perhesyyt. Tuntuu hieman haetulta herätä perheen perään nyt, kun ei aiemminkaan ole antanut itsestään hyvää kuvaa isänä. Hyvä isä ei jätä perhettään.

    Siinä muutamia esiin tulleita syitä, mutta mikä niistä on se oikea? Ensi viikolla puhaltavat taas uudet tuulet ja niiden mukana voi tulla taas uusi syy.

    jättänyt kenetkin ja kyllä se jalkakin on pipi ihan oikeasti ja näitä taustoja vasten Vanhasen ratkaisut on varsin ymmärrettäviä.

    Äänestä

  • on. kirjoitti:

    jättänyt kenetkin ja kyllä se jalkakin on pipi ihan oikeasti ja näitä taustoja vasten Vanhasen ratkaisut on varsin ymmärrettäviä.

    Vanhanen taisi mainita, että eron syyt selviävät hänen tulevassa kirjassaan. Tarkoitti tällä eroa ministerin virasta. Voisi samalla kertoa kirjassaan avioeronsakin syyt. Minä veikkaan epärehellisyyttä, sillä se tuntuu todennäköisimmältä vaihtoehdolta.

    Jalkapipi oli varsin lievä, eikä vaatinut pitkää sairauslomaa. Hän kuitenkin sanoi aiemmin, että jalkapipistä toipuminen sairauslomineen veisi niin kauan, että se haittaisi viranhoitoa. Ei kuitenkaan näytä haittaavan PYLlyn pestiä, sillä oli töissä jo maanantaina. Tähän pätee enemmän kuin hyvin sanonta "puhuu yhtä, tekee toista".

    Äänestä

  • Love and marriage kirjoitti:

    ratkaisut oli aivan oikeat, ajatellen puoluetta tai pääministerin viran hoitoa.

    Äänestä

Moni varmaan muistaa vielä, kun Matti uhosi olevansa vähintään kolmen perättäisen hallituksen pääministeri. Nyt kuitenkin alkoi vuonna 2009 löytyä yllättäen liuta syitä, jalkavioista perhesyihin, jotka estivätkin Vanhasta jatkamasta. Matti ymmärsi ajoissa, että hänen suosionsa on pysyvässä laskussa ja ongelmia on kasaantumassa vaaliraharintamalla. Kun lisäksi Kepun alamäki vain jatkui, kippari päätti hypätä pois uppoavasta laivasta.

Äänestä
  • miehen kuin meihen ja terveys voi pettää keneltä tahansa..

    Äänestä

  • kyllä.. kirjoitti:

    miehen kuin meihen ja terveys voi pettää keneltä tahansa..

    ja se on ihan normaalia kepuli toimintaa :)

    Äänestä

  • sitä selkään kirjoitti:

    ja se on ihan normaalia kepuli toimintaa :)

    sota vaatii uhdinsa

    Äänestä

Oli Matti hoksannut keksiä hyvät selitykset!!!
Uskookohan kukan niitä.
Täytyyhän Hänen yrittää selittää musta valkoiseksi.

Äänestä
  • vain kuullaanko koskaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ylen toimittajalle kirjoitti:

Vanhanen esiintyi tiukan jämäkästi kun Ylen toimittaja koetti vääntää asioita tuttuun tapaan päälaelleen A-Plus ohjelmassa. Toimittaja änkytti ja menetti konseptinsa kun jankkasi ja jankkasi etukäteen laadittuja kysymyksiään vaikka oli altavastaajana. Jotenkin tuli mieleen palstalla jankkaava Mielipidepankki, hänkään ei osaa vaihtaa asiaa jos ja kun jää kakkoseksi asiakysymyksissä vaan jää junnaamaan omien mielikuvien varaan

Hyvä Matti, mitäs jos ryhtyisit vielä kerran presidenttiehdokkaksi. Niinistö joutuisi koville ja sossuista ei tule ketään joka kykenee Matin haastamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu