Heip!
Olen varma siitä että, minulla on ADHD mutten uskalla hankkia diagnoosia, Elämä on yhtä helvettiä ja arki todella rankkaa (ollut aina).
Järjestyksen ylläpitäminen kotona on todella vaikeaa ja liian haastavaa.
Liikkeessä pitäisi olla jatkuvasti! ystäväni arvostelevat minua kovin sanoin kun eivät ymmärrä ettei arjen pyöritys ole minulle niin itsestään selvyys kuin heille ja tämä oikeasti saa minut lannistumaan :(
Silti olen mielestäni selvinnyt suht hyvin, vaikka normaali arki onkin todella haastavaa mutta vihdoin ja viimein toivoisin saavani tähän helpotuksen, diagnoosin ja lääkityksen.
Ongelman ydin onkin se minkä mainitsinkin etten uskalla hankkia diagnoosia koska pelkään että joudun syyniin tai että lapseni viedään pois minulta.
Molemmat lapsistani ovat tarkkoja, tunnollisia, rauhallisia ja fiksuja vaikka iältään ovat molemmat reilusti alle kouluikäisiä. Olen siis onnistunut mielestäni heidän kasvatuksessa, mutta huomaan jo heistä että heitä rasittaa minun poukkoilu, tavaroiden hukkaaminen ja muutenkin sekasortoinen olemus.
Lasteni kannalta olisi tärkeää että saisin diagnoosin, mutta se pelko lapsien kyttämiseen tai menettämiseen on liian suuri.
Onko ketään kohtalo toveria? selviytymistarinaa? neuvojaa? kaipaisin kipeästi apua.
Olen varma siitä että, minulla on ADHD mutten uskalla hankkia diagnoosia, Elämä on yhtä helvettiä ja arki todella rankkaa (ollut aina).
Järjestyksen ylläpitäminen kotona on todella vaikeaa ja liian haastavaa.
Liikkeessä pitäisi olla jatkuvasti! ystäväni arvostelevat minua kovin sanoin kun eivät ymmärrä ettei arjen pyöritys ole minulle niin itsestään selvyys kuin heille ja tämä oikeasti saa minut lannistumaan :(
Silti olen mielestäni selvinnyt suht hyvin, vaikka normaali arki onkin todella haastavaa mutta vihdoin ja viimein toivoisin saavani tähän helpotuksen, diagnoosin ja lääkityksen.
Ongelman ydin onkin se minkä mainitsinkin etten uskalla hankkia diagnoosia koska pelkään että joudun syyniin tai että lapseni viedään pois minulta.
Molemmat lapsistani ovat tarkkoja, tunnollisia, rauhallisia ja fiksuja vaikka iältään ovat molemmat reilusti alle kouluikäisiä. Olen siis onnistunut mielestäni heidän kasvatuksessa, mutta huomaan jo heistä että heitä rasittaa minun poukkoilu, tavaroiden hukkaaminen ja muutenkin sekasortoinen olemus.
Lasteni kannalta olisi tärkeää että saisin diagnoosin, mutta se pelko lapsien kyttämiseen tai menettämiseen on liian suuri.
Onko ketään kohtalo toveria? selviytymistarinaa? neuvojaa? kaipaisin kipeästi apua.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kirjoitus virheitä. Toivoisin saavani oikeita vastauksia enkä huomautuksia väärin kirjoituksesta :)
Mene nyt rohkeasti vaan apua hakemaan! En usko että missään nimessä lapsistasi joutuisit luopumaan! Kerrot vaan juuri tuon että arjen pyöritys on rankkaa. Mutta painotat sitä ettei ole rankkaa siksi että olisit masentunut tmv. En tietenkään usko että joka tapauksessa voi olla näin mutta ex-miehelläni kun diagnosoitiin adhd niin hän joutui olemaan sairaalassa sen aikaa (3viikkoa muistaakseni) Hänellä tosin päihdeongelma eli en osaa sanoa miten diagnoosi sinun kohdallasi toteutuisi.
Lapsellani on adhd ja uskon että sen kanssa eläminen on haastavaa =/
Mutta soitat vaikka heti tänään terkkariin ja kerrot mitä epäilet ja kysyt miten asiat tästä etenee!