Heip!
Olen varma siitä että, minulla on ADHD mutten uskalla hankkia diagnoosia, Elämä on yhtä helvettiä ja arki todella rankkaa (ollut aina).
Järjestyksen ylläpitäminen kotona on todella vaikeaa ja liian haastavaa.
Liikkeessä pitäisi olla jatkuvasti! ystäväni arvostelevat minua kovin sanoin kun eivät ymmärrä ettei arjen pyöritys ole minulle niin itsestään selvyys kuin heille ja tämä oikeasti saa minut lannistumaan :(
Silti olen mielestäni selvinnyt suht hyvin, vaikka normaali arki onkin todella haastavaa mutta vihdoin ja viimein toivoisin saavani tähän helpotuksen, diagnoosin ja lääkityksen.
Ongelman ydin onkin se minkä mainitsinkin etten uskalla hankkia diagnoosia koska pelkään että joudun syyniin tai että lapseni viedään pois minulta.
Molemmat lapsistani ovat tarkkoja, tunnollisia, rauhallisia ja fiksuja vaikka iältään ovat molemmat reilusti alle kouluikäisiä. Olen siis onnistunut mielestäni heidän kasvatuksessa, mutta huomaan jo heistä että heitä rasittaa minun poukkoilu, tavaroiden hukkaaminen ja muutenkin sekasortoinen olemus.
Lasteni kannalta olisi tärkeää että saisin diagnoosin, mutta se pelko lapsien kyttämiseen tai menettämiseen on liian suuri.
Onko ketään kohtalo toveria? selviytymistarinaa? neuvojaa? kaipaisin kipeästi apua.
Rankkaa
Vauhdikas-Mamma
1
576
Vastaukset
- aikuinen addi
addi, diagnoosin sain kun olin 33 v ja olen siitä kovin tyytyväinen. Lääkitystä käytän tarvittaessa.
Miksi ihmeessä et uskalla (?) hankkia diagnoosia? Tai siis mennä tutkimuksiin. Ei lapsia diagnoosin takia oteta huostaan, miksi ihmeessä otettaisiin?!
Itselläni on kolme lasta, kaikki alle kouluikäisiä. Olen tyäelämässä, pärjään ihan ok. jne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2654650Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232230Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761781Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951272
- 471159