Väkisindiagnosointiako?

Meillä nyt on tuohon kouluun menoon vielä aikaa, lapsi on 5-vuotias, mutta läheltä liippaa kuitenkin.

Meillä jäi poika "kiinni" 4-vuotis tarkastuksessa (ei osannut kynäotetta kunnolla eikä piirtää mallikuvioita. Ei osannut laikata saksilla suoraa viivaa. keskittyminenkin oli kuulemma vähän niin ja näin) ja sen jälkeen on juostu toimintaterapeutilla ja neurologilla. Viisivuotistesteissä kuviot onnistuivat, mutta toimintaterapiaralli jatkuu. Toimintaterapeutti sanoi kaksi kertaa pojan nähtyään, hänen aloittavan sitten koulunsa starttiluokalla.

Päiväkodissa poika on ehtivä vekara, jota eivät askartelut ja piirtelyt kiinnosta. Niinpä hänet siirrettiinkin pienryhmään, jossa on nyt 6 lasta ja 1 avustaja.

Ei siinä mitään, hyvähän se on, että avustetaan, mutta nyt pojalla on ilmennyt yhä useammin puheessa juttuja: "musta ei tuu ikinä mitään", mä en opi koskaan mitään". Kotona poikaa kannustetaan ja kehutaan. Jos joku asia ei onnistu, lohdutetaan, että seuraavalla kerralla menee paremmin.
Mistähän tämä täysi itsetunnon lyttäys? Ei kai vaan ole asialla nämä kultaiset kasvatus-alan ammattilaiset päiväkodissa? Eli ei ne ammattilaisetkaan aina oikein toimi vaikka niitä niin kehutaan.

tukemista tai puuttumista lapsen kehityksessä ilmenneisiin haasteisiin! Se tuntuu vanhemmista ikävältä ja tulee heille usein puun takaa ja ehkä siksikin niin vaikea hyväksyä. Hienoa, että saitte ymmärtäväisen lääkärin, joka kuunteli myös teitä. Mutta se lääkäri on terveyden ja sairauden ammattilainen, ei oppimisen ja opetuksen asiantuntija. Ei "jonkin sortin hahmotushäiriö" tai "ikätyypilliset ongelmat äänteiden tuottaisessa" ole sairaus, jota lääkäri hoitaisi. Viisivuotiaalla ei ole ikätyypillisiä ongelmia äänteiden kanssa vaan jos ja kun niitä on, on niihin puututtava. Motivaation puute askarteluja kohtaan voi myös kertoa taitojen puutteesta; lapsi toimii mukavuusalueellaan - teidän lapsenne toiminnallisissa leikeissä - koska hienomotoriset tehtävät saattavat vaatia ponnisteluja ja olla näin lapsen mukavuusalueen ulkopuolella. Tätä puoltaisi myöskin toteamuksenne hänen keskittymiskyvystään mieleisiinsä leikkeihin, helpot tehtävät ovat mukavia.

Kerroit että arki kotona sujuu, se on hieno juttu. Sen sijaan oletko tullut ajatelleeksi, että olette ehkä tiedostamattanne luoneet perheeseenne toimintakulttuurin ja kielen, jota lapsi ymmärtää? Annatteko kotona moniosaisia ohjeita kuten laita kengät kaappiin sitten kun ensi olet vienyt pipon laatikkoon ja takin naulakkoon. Vai pilkkoisitteko tuon kaltisen ohjeen kolmeen osaan ja aloittaisitte siitä, mikä kehoitettiin tekemään ensiksi. Päiväkodin kieli on jo vaikeampaa kuin kenties kotona käytetty. Lisäksi viisivuotiaan oletetaan jo ymmärtävän koko ryhmälle annettuja ohjeita, ei jokaiselle erikseen.

Enpä vetäisi herneitä nenääni. Viisivuotisarviointi kertoo jo paljon lapsen tulevista kouluvalmiuksista. Kaksi vuotta on toisaalta pitkä aika, sinä aikana voidaan kehittää monenlaisia taitoja, jos vanhemmat ovat lapsensa tukena. Mutta jos vanhemmat laittavat kapuloita rattaisiin eivätkä pysty ottamaan vastaan lapselle tarjottua apua, menee pahimmassa tapauksessa kaksi vuotta hukkaan. Oppimisvaikeudet kun eivät mhinkään kuntouttamatta katoa, jos haittaa on jo viisi vuotiaalla, on sitä vielä enemmän seitsemän, kymmenen tai 13-vuotiaalla.

27 kirjoitti:

tukemista tai puuttumista lapsen kehityksessä ilmenneisiin haasteisiin! Se tuntuu vanhemmista ikävältä ja tulee heille usein puun takaa ja ehkä siksikin niin vaikea hyväksyä. Hienoa, että saitte ymmärtäväisen lääkärin, joka kuunteli myös teitä. Mutta se lääkäri on terveyden ja sairauden ammattilainen, ei oppimisen ja opetuksen asiantuntija. Ei "jonkin sortin hahmotushäiriö" tai "ikätyypilliset ongelmat äänteiden tuottaisessa" ole sairaus, jota lääkäri hoitaisi. Viisivuotiaalla ei ole ikätyypillisiä ongelmia äänteiden kanssa vaan jos ja kun niitä on, on niihin puututtava. Motivaation puute askarteluja kohtaan voi myös kertoa taitojen puutteesta; lapsi toimii mukavuusalueellaan - teidän lapsenne toiminnallisissa leikeissä - koska hienomotoriset tehtävät saattavat vaatia ponnisteluja ja olla näin lapsen mukavuusalueen ulkopuolella. Tätä puoltaisi myöskin toteamuksenne hänen keskittymiskyvystään mieleisiinsä leikkeihin, helpot tehtävät ovat mukavia.

Kerroit että arki kotona sujuu, se on hieno juttu. Sen sijaan oletko tullut ajatelleeksi, että olette ehkä tiedostamattanne luoneet perheeseenne toimintakulttuurin ja kielen, jota lapsi ymmärtää? Annatteko kotona moniosaisia ohjeita kuten laita kengät kaappiin sitten kun ensi olet vienyt pipon laatikkoon ja takin naulakkoon. Vai pilkkoisitteko tuon kaltisen ohjeen kolmeen osaan ja aloittaisitte siitä, mikä kehoitettiin tekemään ensiksi. Päiväkodin kieli on jo vaikeampaa kuin kenties kotona käytetty. Lisäksi viisivuotiaan oletetaan jo ymmärtävän koko ryhmälle annettuja ohjeita, ei jokaiselle erikseen.

Enpä vetäisi herneitä nenääni. Viisivuotisarviointi kertoo jo paljon lapsen tulevista kouluvalmiuksista. Kaksi vuotta on toisaalta pitkä aika, sinä aikana voidaan kehittää monenlaisia taitoja, jos vanhemmat ovat lapsensa tukena. Mutta jos vanhemmat laittavat kapuloita rattaisiin eivätkä pysty ottamaan vastaan lapselle tarjottua apua, menee pahimmassa tapauksessa kaksi vuotta hukkaan. Oppimisvaikeudet kun eivät mhinkään kuntouttamatta katoa, jos haittaa on jo viisi vuotiaalla, on sitä vielä enemmän seitsemän, kymmenen tai 13-vuotiaalla.

Lue lisää

ikävältä se, että lastamme tuetaan ja autetaan mahdollisimman hyvin. Puheterapiassa aiomme jatkaa ja on hyvä, että päiväkodissa ja kotonakin lasta motivoidaan ja tuetaan niissä taidoissa, joissa on kehittymisen varaa. Tässä iässä kehitys vaan on hyvin yksilöllistä, ja esim. oman pojamme kohdalla pari kuukautta sitten tehdyt testit ovat jo auttamatta vanhoja, sen verran olemme myös kotona alkaneet piirtää ja askarrella. Mutta enpä usko, että on lapsenkaan etu se, että häntä raahataan jatkuvasti erilaisissa testeissä ja terapioissa ihan vaan sen tähden, että tietyt pisteet jäi testeissä saavuttamatta. Noihin neuvolatesteihinkään ei nimittäin mielestäni saisi tuijottaa liikaa, vaan vanhempien kanssa keskustelemalla pitäisi nähdä metsä puitten takana. Nelivuotisneuvolassa poikamme esim. oli tuolin takana piilossa ja selvästi vierasti jos ei jopa pelännyt koko tilannetta. Moniosaisia ohjeita poika todellakin kuuntelee, mutta voisiko todellakin olla, että kotona toimintatapamme onkin sen verran erilaista, että neuvolan testit eivät aina mene pojalla jakeluun? Kun kuvasta pitää sanoa: "lumiukko on sillalla." Sanookin poikamme: "lumiukolla on kengät jalassa." Kumpi on oikein? Kumpi on lapsesta kummallisempaa: lumiukko sillalla vai että sillä on kengät jalassa? Tee siinä sitten testiä. Ja vanhempien vastuulla oman lapsen terveys ja kehitys lopulta on, ei viranomaisten, koulun tai erityisopettajien. Ja väitän todellakin oman lapseni tilanteen hyvin tuntevana ja opetuksestakin jotain tietävänä, että tässä tapauksessa ruvettiin liian äkkiä hätäilemään ja etsimällä etsimään ongelmia, joita ei oikeasti ole! Säikähtäähän sitä tietenkin vanhempana, kun aletaan puhumaan hahmotushäiriöistä ja oppimisvaikeuksista. Sehän on selvää. Kysynpähän vaan, miksi toisen ala-asteikäisen poikamme askartelu- tai piirrostaitoihin ei kiinnitetä mitään huomiota, vaikka nekin ovat selvästi ikäisempiiän vaatimattomammat? Ehkä siksi, että hän on hyvin lahjakas matematiikassa ja äidinkielessä? Pitäisikö hänellekin kehittää väenvängällä jokin häiriönimike?

Omalla pojallani on e.m. ongelmia ilman mitään diagnoosia ja melko lievänä ja me saimme (Huom! saimme) hänelle kuntoutusohjausta kun sitkeästi yritimme lääkärin "vähättelystä" huolimatta. Uskon, että tästä on ollut pojan kehityksen kannalta huomattavasti hyötyä. Usein juuri neuvolantädit ja päiväkodinhoitajat ovat juuri niitä, jotka parhaiten lapsen erityistuen havaitsevat. Ei se ole mikään peikko, mikä pitää lakaista maton alle vaan piirre johon kannattaa hakea tukea jos sellaisen tarvetta lähipiirin mukaan ilmenee. Tällä voidaan ennaltaehkäistä monia ongelmia jatkossa. Tässä tapauksessa mielestäni lääkäri joka kerran pojan tapaa ei voi kumota pojan kanssa säännöllisesti tekemisissä olevien hoitajien mielipidettä.

nikmuu kirjoitti:

ikävältä se, että lastamme tuetaan ja autetaan mahdollisimman hyvin. Puheterapiassa aiomme jatkaa ja on hyvä, että päiväkodissa ja kotonakin lasta motivoidaan ja tuetaan niissä taidoissa, joissa on kehittymisen varaa. Tässä iässä kehitys vaan on hyvin yksilöllistä, ja esim. oman pojamme kohdalla pari kuukautta sitten tehdyt testit ovat jo auttamatta vanhoja, sen verran olemme myös kotona alkaneet piirtää ja askarrella. Mutta enpä usko, että on lapsenkaan etu se, että häntä raahataan jatkuvasti erilaisissa testeissä ja terapioissa ihan vaan sen tähden, että tietyt pisteet jäi testeissä saavuttamatta. Noihin neuvolatesteihinkään ei nimittäin mielestäni saisi tuijottaa liikaa, vaan vanhempien kanssa keskustelemalla pitäisi nähdä metsä puitten takana. Nelivuotisneuvolassa poikamme esim. oli tuolin takana piilossa ja selvästi vierasti jos ei jopa pelännyt koko tilannetta. Moniosaisia ohjeita poika todellakin kuuntelee, mutta voisiko todellakin olla, että kotona toimintatapamme onkin sen verran erilaista, että neuvolan testit eivät aina mene pojalla jakeluun? Kun kuvasta pitää sanoa: "lumiukko on sillalla." Sanookin poikamme: "lumiukolla on kengät jalassa." Kumpi on oikein? Kumpi on lapsesta kummallisempaa: lumiukko sillalla vai että sillä on kengät jalassa? Tee siinä sitten testiä. Ja vanhempien vastuulla oman lapsen terveys ja kehitys lopulta on, ei viranomaisten, koulun tai erityisopettajien. Ja väitän todellakin oman lapseni tilanteen hyvin tuntevana ja opetuksestakin jotain tietävänä, että tässä tapauksessa ruvettiin liian äkkiä hätäilemään ja etsimällä etsimään ongelmia, joita ei oikeasti ole! Säikähtäähän sitä tietenkin vanhempana, kun aletaan puhumaan hahmotushäiriöistä ja oppimisvaikeuksista. Sehän on selvää. Kysynpähän vaan, miksi toisen ala-asteikäisen poikamme askartelu- tai piirrostaitoihin ei kiinnitetä mitään huomiota, vaikka nekin ovat selvästi ikäisempiiän vaatimattomammat? Ehkä siksi, että hän on hyvin lahjakas matematiikassa ja äidinkielessä? Pitäisikö hänellekin kehittää väenvängällä jokin häiriönimike?

Lue lisää

surullinen asenne. Poikasi voisi hyvinkin viihtyä esim. toimintaterapiassa ja saada siellä reippautta ja taitoja koulua varten. Sinnehän lähdetään leikin varjolla oppimaan. Harkitse vielä kerran, ennenkuin eväät hyvän mahdollisuuden saada lapsellesi mahdollisesti hyvää tukea kehitykseen. Mitään et menetä. Jos käynnit muodostuvat kärsimykseksi mitä suuresti epäilen, keksitään tietenkin toinen ratkaisu. Eihän erityislapsiakaan vasten tahtoisesti kuntoututeta, vaikka he sinunmielestäsi ovatkin päivänselvästi pelottavia kummajaisia.

.... kirjoitti:

surullinen asenne. Poikasi voisi hyvinkin viihtyä esim. toimintaterapiassa ja saada siellä reippautta ja taitoja koulua varten. Sinnehän lähdetään leikin varjolla oppimaan. Harkitse vielä kerran, ennenkuin eväät hyvän mahdollisuuden saada lapsellesi mahdollisesti hyvää tukea kehitykseen. Mitään et menetä. Jos käynnit muodostuvat kärsimykseksi mitä suuresti epäilen, keksitään tietenkin toinen ratkaisu. Eihän erityislapsiakaan vasten tahtoisesti kuntoututeta, vaikka he sinunmielestäsi ovatkin päivänselvästi pelottavia kummajaisia.

Lue lisää

voisi varmaan poika toimintaterapiassa viihtyäkin, ja minäkin muuten olen tehnyt jopa töitä näitten mainitsemiesi "pelottavien mörköjen" kanssa. Eväämässä en ole pojalta mitään, vaan tarvittavaa apua kehitykseensä hän on saanut ja saa jatkossakin. Kyse on vaan siitä, että minähän en anna vilkkaalle pojalleni tehdä omasta mielestämme väärää diagnoosia vain siksi, että joku on testissä jotain poikkeamaa todennut. On se kumma, kun sellaiset jotka ei poikaa ole edes koskaan tavanneet alkaa tulkuttaan täällä ja haukkumaan huonoksi vanhemmaksi! Ks. "Koulupsykologi Annarilla Ahtola on huomannut, että nyky-yhteiskunnassa etsitään usein jotain nimeä ongelmille, ja ongelma pitäisi saada kuriin lääkityksellä. Ahtolan mukaan diagnoosien etsimisen sijaan pelkkä vanhempien ja koulun välinen vuoropuhelu helpottaisi ongelmien käsittelyä." (http://yle.fi/alueet/turku/2010/09/vilkas_lapsi_ei_ole_aina_sairas_1985765.html) Tämä se vasta surullista on!

13 kirjoitti:

voisi varmaan poika toimintaterapiassa viihtyäkin, ja minäkin muuten olen tehnyt jopa töitä näitten mainitsemiesi "pelottavien mörköjen" kanssa. Eväämässä en ole pojalta mitään, vaan tarvittavaa apua kehitykseensä hän on saanut ja saa jatkossakin. Kyse on vaan siitä, että minähän en anna vilkkaalle pojalleni tehdä omasta mielestämme väärää diagnoosia vain siksi, että joku on testissä jotain poikkeamaa todennut. On se kumma, kun sellaiset jotka ei poikaa ole edes koskaan tavanneet alkaa tulkuttaan täällä ja haukkumaan huonoksi vanhemmaksi! Ks. "Koulupsykologi Annarilla Ahtola on huomannut, että nyky-yhteiskunnassa etsitään usein jotain nimeä ongelmille, ja ongelma pitäisi saada kuriin lääkityksellä. Ahtolan mukaan diagnoosien etsimisen sijaan pelkkä vanhempien ja koulun välinen vuoropuhelu helpottaisi ongelmien käsittelyä." (http://yle.fi/alueet/turku/2010/09/vilkas_lapsi_ei_ole_aina_sairas_1985765.html) Tämä se vasta surullista on!

Lue lisää

Niinpä. Tässä kohtaa vaan nyt tää vuoropuhelu ei tunnu onnistuvan vanhempien taholta, koska noin voimakkaasti kartat koko aihetta. Päiväkodista käsin sitä vuorovaikutusta onkin jo yritetty. luultavasti sen takia täällä neuvotaan kun menit kysymään. Et kai olettanut, että nää ihmiset täällä tuntee sun lapsen. Se lääkärikö tuntee? Ei ainakaan paremmin kuin hoitotädit! Mutta eipä ole minun murheeni jos halusit/odotit saavasi täältä vain yhden vastauksen, joka kuuluu: "olet täysin oikeassa, lapsessasi ei ole mitään erityistä tukea tarvitsevaa". No niin nyt lopetan tämän hedelmättömän keskustelun, koska et ole yhtään vastaanottavainen. Toivon silti, että lapsesi kohdalla kaikki menisi mahdollisimman hyvin ilman ulkopuolisten apua. Minä henkilökohtaisesti uskon, että vaikeuksia saattaa tulla koulussa jo pelkästään sen vuoksi, jos vanhemmat eivät kykene ottamaan neuvoja vastaan ulkopuolisilta. lääkkeitäkään sinun ei tarvitse muuten toimintaterapiassa pelätä.

27 kirjoitti:

tukemista tai puuttumista lapsen kehityksessä ilmenneisiin haasteisiin! Se tuntuu vanhemmista ikävältä ja tulee heille usein puun takaa ja ehkä siksikin niin vaikea hyväksyä. Hienoa, että saitte ymmärtäväisen lääkärin, joka kuunteli myös teitä. Mutta se lääkäri on terveyden ja sairauden ammattilainen, ei oppimisen ja opetuksen asiantuntija. Ei "jonkin sortin hahmotushäiriö" tai "ikätyypilliset ongelmat äänteiden tuottaisessa" ole sairaus, jota lääkäri hoitaisi. Viisivuotiaalla ei ole ikätyypillisiä ongelmia äänteiden kanssa vaan jos ja kun niitä on, on niihin puututtava. Motivaation puute askarteluja kohtaan voi myös kertoa taitojen puutteesta; lapsi toimii mukavuusalueellaan - teidän lapsenne toiminnallisissa leikeissä - koska hienomotoriset tehtävät saattavat vaatia ponnisteluja ja olla näin lapsen mukavuusalueen ulkopuolella. Tätä puoltaisi myöskin toteamuksenne hänen keskittymiskyvystään mieleisiinsä leikkeihin, helpot tehtävät ovat mukavia.

Kerroit että arki kotona sujuu, se on hieno juttu. Sen sijaan oletko tullut ajatelleeksi, että olette ehkä tiedostamattanne luoneet perheeseenne toimintakulttuurin ja kielen, jota lapsi ymmärtää? Annatteko kotona moniosaisia ohjeita kuten laita kengät kaappiin sitten kun ensi olet vienyt pipon laatikkoon ja takin naulakkoon. Vai pilkkoisitteko tuon kaltisen ohjeen kolmeen osaan ja aloittaisitte siitä, mikä kehoitettiin tekemään ensiksi. Päiväkodin kieli on jo vaikeampaa kuin kenties kotona käytetty. Lisäksi viisivuotiaan oletetaan jo ymmärtävän koko ryhmälle annettuja ohjeita, ei jokaiselle erikseen.

Enpä vetäisi herneitä nenääni. Viisivuotisarviointi kertoo jo paljon lapsen tulevista kouluvalmiuksista. Kaksi vuotta on toisaalta pitkä aika, sinä aikana voidaan kehittää monenlaisia taitoja, jos vanhemmat ovat lapsensa tukena. Mutta jos vanhemmat laittavat kapuloita rattaisiin eivätkä pysty ottamaan vastaan lapselle tarjottua apua, menee pahimmassa tapauksessa kaksi vuotta hukkaan. Oppimisvaikeudet kun eivät mhinkään kuntouttamatta katoa, jos haittaa on jo viisi vuotiaalla, on sitä vielä enemmän seitsemän, kymmenen tai 13-vuotiaalla.

Lue lisää

..."Sen sijaan oletko tullut ajatelleeksi, että olette ehkä tiedostamattanne luoneet perheeseenne toimintakulttuurin ja kielen, jota lapsi ymmärtää? "...jos vanhemmat laittavat kapuloita rattaisiin eivätkä pysty ottamaan vastaan lapselle tarjottua apua"

Meillä samankaltaisia ongelmia, kuin nimim. Nikmuulla ja itse tiedän tasan tarkkaan, että meillä ei eletä lapsen ehdoilla eikä häntä suosivalla "toimintakulttuurilla". Säännöt ovat samat kuin päiväkodissa. On myös piirretty ja väritelty, vaikkei se aina sujukaan jouhevasti.

Lisäksi me olemme saaneet kuulla laittavamme kapuloita rattaisiin, kun emme pääse arkisin työajalla kuljettelemaan poikaa toimintaterapiassa ym. niin usein kuin olisi toimintaterapeutin mukaan tarvis. Olemme kuulemma itsekkäät vanhemmat.Työnantaja kun ei ajattele lapsen vaan omaa rahapussiaan.

Eli jotain kohtuutta voisi olla ammattiauttajienkin puolelta. Se, että lapsi on jonkinlaisen avun tarpeessa, ei aina ole sen virheellisen kotikasvatuksen tulos.

näin on kirjoitti:

Omalla pojallani on e.m. ongelmia ilman mitään diagnoosia ja melko lievänä ja me saimme (Huom! saimme) hänelle kuntoutusohjausta kun sitkeästi yritimme lääkärin "vähättelystä" huolimatta. Uskon, että tästä on ollut pojan kehityksen kannalta huomattavasti hyötyä. Usein juuri neuvolantädit ja päiväkodinhoitajat ovat juuri niitä, jotka parhaiten lapsen erityistuen havaitsevat. Ei se ole mikään peikko, mikä pitää lakaista maton alle vaan piirre johon kannattaa hakea tukea jos sellaisen tarvetta lähipiirin mukaan ilmenee. Tällä voidaan ennaltaehkäistä monia ongelmia jatkossa. Tässä tapauksessa mielestäni lääkäri joka kerran pojan tapaa ei voi kumota pojan kanssa säännöllisesti tekemisissä olevien hoitajien mielipidettä.

Lue lisää

Asialla on niin monta eri puolta että tässä ketjussa kirjotetut mielipiteet on kaikki oikeita jollain tavalla. Toisaalta tuntuu että diagnooseja jaellaan todella helposti ja varsinkin pojilla niitä alkaa olemaan kohta jo jokatoisella. Eräskin erityisopettaja kirjoitti lääkärilehdessä että nykyään on poikia erittyisryhmät täys ja jonot on hirmuset ja syynä on usein vain se että ovat poikia joilta odotetaan kuin tytön käytöstä vaikka kautta aikojen pojat ovat olleet enempi keskittymisongelmaisempia ja vilkkaampia kuin tytöt. Opetus metodeja muuttamalla saataisin pojat opetukseen mukaan ilman että jokanen laitetaan jonoon erityisluokalle. Tämä on varmasti täysin totta.
Itselläni on 4 vuotias poika joka puhua pälpättää ja on erittäin kiltti ja touhukas poika. Ei mikään villi. Osaa keskittyä todella hienosti pitkiäkin aikoja ja on todella innokas oppimaan uutta. Sukulaiset kehuu aina kuinka voi olla noin kiltti ja ihana lapsi. Muualla häntä kuitenkin pidetään kehitysviiveisenä ja kaikkia hänen juttujaan pidetään erityispiirteinä. Itse olen huomannut tämän että kotona hän on kuin kuka tahansa 4 vuotias ja niinkuin monet sanoo tuntuu joissain asioissa jopa vanhemmalta. Kuitenkin päiväkotiympäristössä lapsi erottuu. Olen itse todennyt myös tämän että päiväkodissa huomaa että pojan ymmärrys ei ole aivan yhtä terävää kuin ikäisiensä vaikka kotona tuntuu että hän ymmärtää kaiken hyvin. Eli nyt on toimintaterpiaa ja puheterpiaa joista olen vain onnellinen koska en usko että niistä voi haittaakaan olla ja poika tykkää niistä paljon.
Kuitenkin huvittaa ihan kun joakista liikettä analysoidaan jos on vähän jotain. Jos poika naurahtaa niin se tulkitaan että on itekseen naurahtelua ja jos ei kato silmiin niin on autistinen ja sitten kun katsoo niin nyt sanotaan että katsoo liikaa silmiin ja oppi 3 vuotiaana täysin kuivaksi eikä ole vaippaa käyttämyt edes yöllä täytettyään 3 vuotta niin pidetään että on oppinut liian myöhään kuivaksi mikä on aivan täyttä soopaa. Pojaksi on aivan sopiva hyvä ikä oppia täysin kuivaksi.
Tämä teksti oli muuten ihan naurettava kun joku kirjoitti tuolla näin että "Kaikki lapset testataan kouluun menoa varten. Jos lapsella on hahmottamishäiriö, lievä dysfasia tai as hän pääsee ns pienluokkaan, jossa on vain 10 oppilasta, ja jossa luetaan aivan normaalia peruskoulun kurssia. Mukautettua opetussuunnitelmaa opiskelevat taas ovat selvästi jäkeenjääneitä tai lievästi kehitysvammaisia. Pienluokkaan joutumista ei pidä pelätä. Pienluokat ovat yleensä rauhallisempia kuin suuret luokat, koska niissä on yleensä ns hyvien perheiden lapsia, joista vanhemmat huolehtivat. Opettajalla on myös enemmän aikaa jokaiselle lapselle, koska lapsia on vähemmän. Lapsistaan huolehtivat perheet huomaavat oireet ajoissa ja toimittavat lapset testeihin ja saavat näille erityisluokkapaikan "

Ei pienluokissa ola sen enempää hyvien perheiden lapsia vaan usein juuri toisinpäin. Yleensä huonoista kotiloista johtuen tulee ongelmia jonka vuoksi siirrtetään pienluokkaan. Mukautetussa opetussuunnitelmassa on juuri näitä dysfasia, as-lapsia jotka eivät ole mitään jälkeenjääneitä vaan monesti keskivertoa älykkä. Pienluokkia ei ole ainakaan täällä eteläsuomessa juuri ollenkaan että kyllä ne ovat kaikki erityisluokkia joissa on ihan kaikenlaiten perheiden lapsia kuten on norm. luokissakin

gdgdhg kirjoitti:

Asialla on niin monta eri puolta että tässä ketjussa kirjotetut mielipiteet on kaikki oikeita jollain tavalla. Toisaalta tuntuu että diagnooseja jaellaan todella helposti ja varsinkin pojilla niitä alkaa olemaan kohta jo jokatoisella. Eräskin erityisopettaja kirjoitti lääkärilehdessä että nykyään on poikia erittyisryhmät täys ja jonot on hirmuset ja syynä on usein vain se että ovat poikia joilta odotetaan kuin tytön käytöstä vaikka kautta aikojen pojat ovat olleet enempi keskittymisongelmaisempia ja vilkkaampia kuin tytöt. Opetus metodeja muuttamalla saataisin pojat opetukseen mukaan ilman että jokanen laitetaan jonoon erityisluokalle. Tämä on varmasti täysin totta.
Itselläni on 4 vuotias poika joka puhua pälpättää ja on erittäin kiltti ja touhukas poika. Ei mikään villi. Osaa keskittyä todella hienosti pitkiäkin aikoja ja on todella innokas oppimaan uutta. Sukulaiset kehuu aina kuinka voi olla noin kiltti ja ihana lapsi. Muualla häntä kuitenkin pidetään kehitysviiveisenä ja kaikkia hänen juttujaan pidetään erityispiirteinä. Itse olen huomannut tämän että kotona hän on kuin kuka tahansa 4 vuotias ja niinkuin monet sanoo tuntuu joissain asioissa jopa vanhemmalta. Kuitenkin päiväkotiympäristössä lapsi erottuu. Olen itse todennyt myös tämän että päiväkodissa huomaa että pojan ymmärrys ei ole aivan yhtä terävää kuin ikäisiensä vaikka kotona tuntuu että hän ymmärtää kaiken hyvin. Eli nyt on toimintaterpiaa ja puheterpiaa joista olen vain onnellinen koska en usko että niistä voi haittaakaan olla ja poika tykkää niistä paljon.
Kuitenkin huvittaa ihan kun joakista liikettä analysoidaan jos on vähän jotain. Jos poika naurahtaa niin se tulkitaan että on itekseen naurahtelua ja jos ei kato silmiin niin on autistinen ja sitten kun katsoo niin nyt sanotaan että katsoo liikaa silmiin ja oppi 3 vuotiaana täysin kuivaksi eikä ole vaippaa käyttämyt edes yöllä täytettyään 3 vuotta niin pidetään että on oppinut liian myöhään kuivaksi mikä on aivan täyttä soopaa. Pojaksi on aivan sopiva hyvä ikä oppia täysin kuivaksi.
Tämä teksti oli muuten ihan naurettava kun joku kirjoitti tuolla näin että "Kaikki lapset testataan kouluun menoa varten. Jos lapsella on hahmottamishäiriö, lievä dysfasia tai as hän pääsee ns pienluokkaan, jossa on vain 10 oppilasta, ja jossa luetaan aivan normaalia peruskoulun kurssia. Mukautettua opetussuunnitelmaa opiskelevat taas ovat selvästi jäkeenjääneitä tai lievästi kehitysvammaisia. Pienluokkaan joutumista ei pidä pelätä. Pienluokat ovat yleensä rauhallisempia kuin suuret luokat, koska niissä on yleensä ns hyvien perheiden lapsia, joista vanhemmat huolehtivat. Opettajalla on myös enemmän aikaa jokaiselle lapselle, koska lapsia on vähemmän. Lapsistaan huolehtivat perheet huomaavat oireet ajoissa ja toimittavat lapset testeihin ja saavat näille erityisluokkapaikan "

Ei pienluokissa ola sen enempää hyvien perheiden lapsia vaan usein juuri toisinpäin. Yleensä huonoista kotiloista johtuen tulee ongelmia jonka vuoksi siirrtetään pienluokkaan. Mukautetussa opetussuunnitelmassa on juuri näitä dysfasia, as-lapsia jotka eivät ole mitään jälkeenjääneitä vaan monesti keskivertoa älykkä. Pienluokkia ei ole ainakaan täällä eteläsuomessa juuri ollenkaan että kyllä ne ovat kaikki erityisluokkia joissa on ihan kaikenlaiten perheiden lapsia kuten on norm. luokissakin

Lue lisää

Huh huh. Tuntuu aivan ihmeelliseltä, että jossain neuvoloissa vaaditaan lapsilta paljon enemmän kuin toisissa neuvoloissa. Olimme juuri 2,5 vuotis neuvolassa ja seuraavaksi on 3 vuotis neuvola. Kysyin varta vasten, mitä taitoja 3 vuotiaan pitäisi sitten osata. Ei kuulemma mitään erityistä, vasta 4 vuoden iässä on laajempi arviointi. Kuivaksi opettelun kausi on kuulemma 2-4 vuotta, joten kuulostaa uskomattomalta että 3 vuotiaana kuivaksi oppimista pidetään jossain poikkeavana...