Moi,
Meillä on niin päin että mies kuumeilee jo kovasti vauvanhankkimisen perään. On kuumeillut jo 3 vuotta. Ikää meillä on 25 ja 26 vuotta, eli ihan sopiva aika sinänsä lapsien hankinnalle.
Ongelma: Itselleni ei vaan tuota vauvakuumetta ole siunaantunut, ja se hämmentääkin.. Ja mies alkaa olla masentunut ja pettynyt minuun, ja on jo alkanut pauhata että minä en koskaan halua lapsia (kyllä haluan, mutta tekisi mieli vielä hetken nauttia kahdenkeskisestä elämästä). Painostusta on jo ilmassa. Hän kehittää isoja riitoja siitä, miten "huijasin" hänet naimisiin kanssani ja sitten en teekään lapsia (menimme puoli vuotta sitten naimisiin ja olin sanonut sitä ennen että haluan olla naimisissa ennen lasten tekoa). Minulle tulee olo, että hän nai minut vaan ja ainoastaan saadakseen jatkettua sukuaan, ja olisi valinnut toisen naisen jos "olisi tiennyt että en tee hänelle lapsia". Ja edelleen, itse tiedän että haluan lapsia, mutta mies nyt on päätellyt etten halua koskaan, kun en juuri nyt halua. Minusta tuntuu tällä hetkellä lapsentekokoneelta, joka on rikki eikä kelpaa käyttäjälleen. Olen alkanut tosissani epäillä syitä, miksi mieheni haluaa kanssani olla ja miksi aikoinaan kosi minua.
Yksi asia joka huolestuttaa myös, on hänen isänsä ja muidenkin sen puolen sukulaisten painostus; on alkanut tuntua että minä olen heille vain suvunjatkamiskone. Nimenomaan suvun jatkaminen tuntuu olevan hirveän tärkeää heille. Minun hyvinvoinnistani ei välitetä, koskaan ei kysellä kuulumisia tai edes tervehditä kun tullaan käymään kylässä --> suoraan vain miehen juttusille ja kysellään mieheltä että "joko". Minua loukkaa tällainen käytös ja tiedän, että se tulee muuttumaan kun tulen raskaaksi, mutta silloinkin tiedän sen johtuvan ainoastaan siitä että heillä on vauvankiilto silmissä. Tähän pikku lisäyksenä, että mieheni isällä on 7 lasta kolmen eri naisen kanssa.
Miten oman miehen saisi tajuamaan, että ei lasta vaan yhtäkkiä tekaista, vaan se on 9 kuukauden raskas taakka minulle ja sen jälkeen synnytys työllä ja tuskalla, lisäksi lopunelämää kestävä huoli lapsesta. Tulen tarvitsemaan silloin miehen apua ja tukea, mitä epäilen etten saa. Mies ei tunnu kunnioittavan minua ja tulevaa tekemääni urakkaa lainkaan. Olen sanonut miehelle, että lapsen hankkiminen pelottaa minua (niinkuin varmaan kaikkia jonkin verran) koska se aiheuttaa mm. niin suuria fyysisiä muutoksia kehossa (olen aina ollut tosi tarkka omasta vartalostani ja se on nyt erittäin timmissä kunnossa). Myös miehen käytös huolestuttaa, se on sen verran lapsellista että pelkään myös hänen jaksamistaan vauvan kanssa, kun nykyään hänen elämänsä sisältö on lähinnä pelaaminen (tietokone ja pleikkari) ja minä huolehdin kaikista arkipäivän askareista. Pelkään että jään sitten vauvan kanssa yksin tai että mies hoitaa silloin kun huvittaa. Mies haukkuu minua nyt itsekkääksi kun murehdin omaa hyvinvointiani sekä tulevaisuutta ja pelkään synnytystä. En ole missään vaiheessa hänelle sanonut, että pelkoni estäisivät lasten hankkimisen, mutta ne vaan kasvavat miehen käytöksen myötä.
Meillä on niin päin että mies kuumeilee jo kovasti vauvanhankkimisen perään. On kuumeillut jo 3 vuotta. Ikää meillä on 25 ja 26 vuotta, eli ihan sopiva aika sinänsä lapsien hankinnalle.
Ongelma: Itselleni ei vaan tuota vauvakuumetta ole siunaantunut, ja se hämmentääkin.. Ja mies alkaa olla masentunut ja pettynyt minuun, ja on jo alkanut pauhata että minä en koskaan halua lapsia (kyllä haluan, mutta tekisi mieli vielä hetken nauttia kahdenkeskisestä elämästä). Painostusta on jo ilmassa. Hän kehittää isoja riitoja siitä, miten "huijasin" hänet naimisiin kanssani ja sitten en teekään lapsia (menimme puoli vuotta sitten naimisiin ja olin sanonut sitä ennen että haluan olla naimisissa ennen lasten tekoa). Minulle tulee olo, että hän nai minut vaan ja ainoastaan saadakseen jatkettua sukuaan, ja olisi valinnut toisen naisen jos "olisi tiennyt että en tee hänelle lapsia". Ja edelleen, itse tiedän että haluan lapsia, mutta mies nyt on päätellyt etten halua koskaan, kun en juuri nyt halua. Minusta tuntuu tällä hetkellä lapsentekokoneelta, joka on rikki eikä kelpaa käyttäjälleen. Olen alkanut tosissani epäillä syitä, miksi mieheni haluaa kanssani olla ja miksi aikoinaan kosi minua.
Yksi asia joka huolestuttaa myös, on hänen isänsä ja muidenkin sen puolen sukulaisten painostus; on alkanut tuntua että minä olen heille vain suvunjatkamiskone. Nimenomaan suvun jatkaminen tuntuu olevan hirveän tärkeää heille. Minun hyvinvoinnistani ei välitetä, koskaan ei kysellä kuulumisia tai edes tervehditä kun tullaan käymään kylässä --> suoraan vain miehen juttusille ja kysellään mieheltä että "joko". Minua loukkaa tällainen käytös ja tiedän, että se tulee muuttumaan kun tulen raskaaksi, mutta silloinkin tiedän sen johtuvan ainoastaan siitä että heillä on vauvankiilto silmissä. Tähän pikku lisäyksenä, että mieheni isällä on 7 lasta kolmen eri naisen kanssa.
Miten oman miehen saisi tajuamaan, että ei lasta vaan yhtäkkiä tekaista, vaan se on 9 kuukauden raskas taakka minulle ja sen jälkeen synnytys työllä ja tuskalla, lisäksi lopunelämää kestävä huoli lapsesta. Tulen tarvitsemaan silloin miehen apua ja tukea, mitä epäilen etten saa. Mies ei tunnu kunnioittavan minua ja tulevaa tekemääni urakkaa lainkaan. Olen sanonut miehelle, että lapsen hankkiminen pelottaa minua (niinkuin varmaan kaikkia jonkin verran) koska se aiheuttaa mm. niin suuria fyysisiä muutoksia kehossa (olen aina ollut tosi tarkka omasta vartalostani ja se on nyt erittäin timmissä kunnossa). Myös miehen käytös huolestuttaa, se on sen verran lapsellista että pelkään myös hänen jaksamistaan vauvan kanssa, kun nykyään hänen elämänsä sisältö on lähinnä pelaaminen (tietokone ja pleikkari) ja minä huolehdin kaikista arkipäivän askareista. Pelkään että jään sitten vauvan kanssa yksin tai että mies hoitaa silloin kun huvittaa. Mies haukkuu minua nyt itsekkääksi kun murehdin omaa hyvinvointiani sekä tulevaisuutta ja pelkään synnytystä. En ole missään vaiheessa hänelle sanonut, että pelkoni estäisivät lasten hankkimisen, mutta ne vaan kasvavat miehen käytöksen myötä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ihmetellä miksi alunperin suostuit menemään naimisiin miehes kanssa?
.. Itse en ehkä tarpeeksi selvästi tuonut ilmi, että mieheni törppö käytös on alkanut vasta häiden jälkeen. Aina olen tiennyt hänen haluavan lapsia, mutta ei näin epätoivoisesti.. Hän on ennen häitämme lähinnä nätisti vihjaillut tyylin "sinusta tulisi hyvä äiti" yms. ja puhunut lapsihaaveistaan asiallisesti. Naimisiinmeno tuntui jotenkin saavan hänet aivan sekaisin, aivan kuin yhtäkkiä olisi hirveä kiire tehdä ne lapset. Tuntuu itsestänikin välillä, että sain aviomiehekseni aivan eri miehen kuin aikoinaan tapasin ja joka minua kosi. Sukulaiset ovat mitä ovat, rakastan miestäni ja kestän heitä sen vuoksi, mutta nyt pelottaa kun mies on muuttunut itsekin samaan suuntaan kuin he.. Toivon todella että tämä on vaan jotain lähestyvää kolmenkympin kriisiä tms ja menee ohi. Sitten voin niitä lapsiakin ajatella.
Kun se vauvakuume iskee, niin se vie järjen mukanaan. Miehesi haluaa sinun kanssasi perheen, ei se ole törppöä. Se tekee niin kipeää kun toinen ei halua. Tiedän sen :(
Jutelkaa asiasta. Mielestäni sinun täytyy sanoa koska olet valmis äisiksi, nyt miehesi elää täysin epätietoisuudessa ja kuvittelee ettet välttämättä haluakaan lapsia. Se ei riitä miehellesi että sanot että joskus haluat lapsen, vaan kerrot koska sen aika on. Silloin miehesi pystyy keskittymään muuhun, kun hänellä on tieto että esim. vuoden kuluttua olet valmis yrittämään vauvaa.
Oikeesti minä elän miehesi asemassa. Se tekee kipeää- En oikeasti tiedä saanko nykyisen mieheni kanssa lapsia. Olen kuitenkin jo 32v. Ja jos mieheni yht äkkiä haluaa lapsia, saanko silloin enää?
Hei!
Ikävä tilanne. Kommentoin vain tuota arjen askareet-kohtaa. Nyt sinulla on elämäsi hetki sanoa miehellesi selvät sävelet siitä, että lasta ei missään nimessä ole tulossa mikäli isä ei osallistu arjen pyörittämiseen. Että tiedät, mikä kotiorjuus, kahden "lapsen" huoltaminen sinua odottaisi ja siihen et ole ryhtymässä. Et tietenkään lupaa, että kun mies laittaa ruuat, astiat ja pyykit vuorollaan, on vauvalla lupa tulla mutta että se on yksi edellytys, sitä ennen saa tyytyä vain haaveilemaan ja harjoittelemaan isyyteen kuuluvaa arkiläsnäoloa. Itse oon joutunut odottelemaan miehen lämpenemistä vuosikaudet, ja kyllä se vaan odottavan pitää ymmärtää, että molempien on haluttava sitä oikeasti. Mun odotus on vihdoin päättynyt, nyt saisi vain oikea odotus alkaa. Jaksamista tilanteeseesi!
miehelläsi on kyllä todellakin vääränlainen valinta koska haaveenne ovat noinkin erilaiset.
loppujen lopuksi sinä tulet jäämään yksin.
Naisen hedelmällisyys alkaa laskemaan 27 ikävuoden jälkeen!
ja mietippäs jos päätät nyt olla ilman lapsia, sattuukin et 30v alat haaveilla et no ois se kiva ku ois joku tarkotus elämällä minkä vuoksi käydä töissä tai tulla kotiin töitten jälkeen, sit sattuuki et et enää saakaan, odotit liian kauan.
ei sitä voi yksinkertaisesti päättää että teen nyt tai sitte lapset. se ei tule tilaamalla tiettynä hetkenä.
entäpä kun alat juhlimaan joskus 50 vuotispäiviäsi, yksin, tai ehkä hyvällä tuurilla miehen kanssa (joka on juoppo koska hänen elämällään ei ole ollut muuta sisältöä, lasten puuttumisen takia, alkoholiin on helpompi turvautua)
kiikut ja heilut yksin tuolissas ja mietit tuliskoon naapurin martan lapset sitteki käymää? tai ehkä se ystävä joka teki sen muksun 20 vuotta sitte ja jonkaluona en sen jälkeen käyny ku luulin että se on unohtanu, vaikka todellisuudessa hän keskittyi onnelliseen perheeseensä... eikä hän ole enää koskaan yksin...
valinta on sun, sun on elämäs, tee sillä ihan mitä SINÄ tahdot, ei mitä miehes tahtoo, mut elä pakota miestäs oleen ilman lapsia!
en ymmärrä miksi ottaa koko kumppania jos ei kerta perhettä halua... mitää järkee...
Ratkaisu avio-ongelmiin: hanki epillerit tai käy laitattamassa kierukka ja "ala" yrittämään lastentekoa.
Onhan tuo liikkumista harmaalla alueella, mutta miehesi ja suku ei kohtele sinua oikein, joten miksi sinun pitäisi?
Olen samaa mieltä yhden aikaisemman kirjoittajan kanssa. Ketään ei saa painostaa. Ei nainen miestä, eikä mies naista. Ennustan parisuhteen olevan todellisissa vaikeuksissa, jos toinen haluaa ehdoin tahdoin lapsen, ja toinen suostuu vain miellyttääkseen. Ei tule toimimaan, lapsi on uskomaton koetinkivi (toki myös yhdistävä) täysin hyvävointisellekkin suhteelle, mutta jos toinen ei ole lasta edes halunnut, onko se oikein lasta kohtaan?
Eli oma ajatukseni: älä suostu edes harkitsemaan lapsen yrittämistä ennen kuin miehesi lopettaa painostuksen. Suku on suku, mutta suku EI hoida sitä mahdollisesti syntyvää pienokaista. Sen tekee sinä ja miehesi. Siksi tämä päätös on kahden kauppa, ja muiden korvapuusti!
Lisäksi: mies joka ei osallistu kodinhoitoon mitenkään, ei todellakaan ole sopiva isäksi. Hän kuulostaa tyypiltä joka vain haluaa päästä brassailemaan geeneillään, mutta ei aio osallistua arjen työhön mitenkään. Mieti tarkasti tyttökulta mihin soppaan pääsi pistät.