Haluaisin henkilökohtaisia kokemuksia Alanyan säästä huhtikuussa. Ken siis siellä on ollut tuohon aikaa vuodesta, niin olisin kiitollinen asiallisista vastauksista. Eli sadetta?Paistetta?Lämpötiloja sekä yöllä että päivisin... Kiitos kaunis etukäteen. =)
ps. Osaan kyllä googlettaa ym keskilämpötilat yms ihan itsekkin...
Alanyan sää huhtikuussa
3
11386
Vastaukset
- annebaba
Huhtikuu on monelle suomalaiselle hyvin sopiva loma-aika. Päivälämpötila on yleensä noin 25 astetta eikä silloin enää sada. Iltaisin ja öisin on vielä varsin viileää (ehkä noin 15 astetta), joten joitakin lämpimiä vaatteita voi tarvita. Alkukesästä (Turkin) maisemat ovat vielä vihreitä, eikä aurinko ole polttanut maisemia ruskeiksi, kuten kesällä ja loppukesästä. Monissa hotelleissa uima-altaat otetaan käyttöön vasta 1.5., joten
se asia kannattaa tarkistaa koska merivesi on noin 20 asteista. Kaikki liikkeet eivät ole vielä auki, mutta kyllä kaikkea tarvittavaa (ja ehkä liikaakin) tavaraa on tarjolla. Omakohtainen kokemus eräänä vuonna oli 30.4. lähtiessämme Alanyasta Suomeen, paikallinen lämpötila oli 31 astetta ja Helsinki-Vantaalla satoi ensin räntää ja sitten tuli ukonilma ja rakeita. Tunne oli, että käännymme takaisin ja palaamme Alanyaan. - ollaanoltu
huhtikuun toka viikolla. Eka reissulla oli 1 pilvinen päivä. Päivällä 25 mutta muutamana iltana kylmä. Toka reissulla 3 osapilvistä päivää. Illat kaikki raittiita. Takki päällä ja baariin. Eli aivan ihana maata pääsiäisenä rannalla. seuraava reissu on ens keväänä huhtikuun keskivaiheilla 2 viikkoa. Emme siis säkähtäneet niitä iltoja ja onhan suomessa tosi paljon kylmempi. Odotetaan jo huhtikuuta.
Viime vuonna olin huhtikuun puolessa välissä alanyassa...3 ensimmäistä päivää satoi kaatamalla ja oli todella viluista...loppuviikosta ilma alkoi lämmetä ja viimisenä päivänä olin kokopäivä altaalla ja hiukan jopa kärähdin :)( yleensä en pala ollenkaan)
Uimaan en tarkentunut altaalla enkä meressä. Ja monissa paikoissahan altaat ovat vielä talviteloilla tuohon aikaan. Muuten kiva reissu kun ei ihan hirveesti ollu turisteja vielä liikkeellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain677571Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242989- 1431813
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651679Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1221512Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1711461- 1321192
- 78879
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53774