Olen hyvin harvoin joutunut ottamaan yhteyttä Soneran asiakaspalveluun, mutta täytyy sanoa että suorastaan järkytys oli huomata, miten ylimielistä ja töykeää käytöstä siellä monilla asiakas"palvelijoilla" on.
Asiakaspalvelun työntekijät tarvisivat ehdottomasti lisäkoulutusta asiakaspalvelutehtäviin. Jo aivan perusasioita on mm. se, että jos asiakkalla on ongelmia yhteydessään, ja soittaa aspaan, pitäisi aivan ensiksi tietysti pahoitella asiaa kohteliaasti. Sitten pitäisi tarjota asiakkaalle joku konkreettinen ehdotus, miten asiassa voidaan edetä,jotta ongelma ratkeaa.
Tänään soittaessani Soneran aspaan, eräs naikkonen, jonka nimi tekisi mieleni tässä julkaista, mutta saan sentään itseni hillittyä, nauroi minulle päin naamaa ja lopulta löi luurin korvaani.
Olen itsekin asiakaspalvelutehtävissä, ja ehkä juuri siksi kun itse pyrin aina jättämään asiakkaan hyvälle mielelle, ja hoitaa heidän asiansa, tällainen leväperäisyys ja tökerö käytös Soneralla erityisesti pistää silmään.
Yllätyin Soneran huonosta
3
565
Vastaukset 3
- huono on
kolme soittoa. Kaksi kesti 21 minuuttia, ennenkuin vastattiin ja asiaa eivät äijänköriläät saaneet selvitettyä kahden päivän aikana.
Yksi soitto ja parin minuutin päästä vastasi ystävällinen nainen ja asia oli reilassa puolessa tunnissa. - saman huomannut
Eivät kaikki, mutta monet soneran akoista ovat ihan tökeröjä tapauksia. Olisi kiva tietää millaisilla taustoilla sinne pääsee töihin, ja minkälaiset rekrytointivaatimukset soneralla on asiakaspalveliaksi. Asenne on joka tapauksessa useimmilla siellä pahasti pielessä.
- Hemili
Kyllä todella raivostuttaa Soneralle soitteleminen. Olen kyllä päättänyt, etten halua olla Soneran tai Elisan kanssa missään tekemisissä. Asiakaspalvelunumeroon soittaessaan joutuu odottelemaan vähintään sen 20 minuuttia, ja "asiakaspalvelijat" kuulemma ovat mitä ovat. Nyt koko asiakaspalveluun pääseminenkin on jotenkin puheoperoitu, eikä edes ymmärrä yksinkertaista puhetta. Voin vain kuvitella, millaisia ongelmia vanhuksilla tai niillä ihmisillä, joilla suomi ei ole äidinkieli, mahtaakaan olla.
Soneralle voi antaa asiakaspalautetta vain rekisteröitymällä sivustolle, mitä en todellakaan tee, koska en olisi koko firman kanssa varmasti missää tekemisissä ellei olisi pakko. Surkeaa touhua, muidenkaan ei kannata tältä firmalta mitään palveluita ostaa. Ala-arvoista asiakaspalvelua tosiaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.971669Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471093- 16958
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40868Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.85796- 16765
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl19761- 93756
- 46748
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27727- 63705
- 68702
- 47684
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97661Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56605- 47604
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47596Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131585Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31565Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla152556