Kotimaa-lehti

Enouhg

Kotimaa-lehdessä oli taas juttu hyväksikäyttö tapauksesta, ja tietenkin sattumalta lestadiolaisten nimi oli esillä. Isä ei ollut tekohetkellä uskovainen vaan ryyppäsi ja harrasti muita naisia ja asui poissa kotoa.
Mahdottoma hyvä asioista puhutaan, mutta nyt alkaa tökkimään. Tässä alkaa maistumaan yhden ryhmän syyllistäminen. Suomessa käsitellään noin 1.000 epäilyä vuodessa, mutta näiden muiden osalta Kotimaankin anti jäänyt hieman niukanlaiseksi.

Itselleni tuli selväksi että jo huomenna perun kestotilauksen. Kannattaa harkita, tuetko liberalisoituvaa yksipuolista lehteä.

26

1831

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on Suomen Pravda (= Totuus).

      Sitä suosittelen kaikille!

    • kiitos!

      linkkiä Kotimaan juttuun?

      • Enough2

        Oli siis oikein paperiversiossa.
        Joskus toivoo että oltaisiin Jenkeissä: kirkko/liike voisi saada hyvät rahat jos vetäisi oikeuteen kunnianloukkauksesta.
        Eikös ne Hurtigin tutkimat tapauksetkin ole 50 v. ajalta? Paljonko Suomessa on yhteensä sinä aikana tapahtunut näitä juttuja koko valtakunnan tasolla? Silti vain yhtä isoa herätysliikettä (ja sen liepeillä roikkuneita) tuodaan esille. Toivottavsti joku joskus tekee tutkimuksen koko yhteiskunnan tasolta näistä jutuista.

      • ..........
        Enough2 kirjoitti:

        Sellainen tutkimus olisi hyvä jossa verrataan pedofilian määrää VL-liikkeessä muuhun yhteiskuntaan. Sellainen vaikutelma syntyy että VL-liikkeessä seksuaalirikokset ovat yleisempiä. Lähes jokainen VL:hän tuntee jonkun VL-pedofiiliperheen.

      • aika lapsille
        .......... kirjoitti:

        Nykyisin nämä tapaukset ovat alkaneet paljastua. Ennen niistä ei puhuttu mitään vaikka vuosikausia raiskattiin perheessä lapsia. Eipä siis tiedetty edes naapurissa!

      • keskustella?
        Enough2 kirjoitti:

        Oli siis oikein paperiversiossa.
        Joskus toivoo että oltaisiin Jenkeissä: kirkko/liike voisi saada hyvät rahat jos vetäisi oikeuteen kunnianloukkauksesta.
        Eikös ne Hurtigin tutkimat tapauksetkin ole 50 v. ajalta? Paljonko Suomessa on yhteensä sinä aikana tapahtunut näitä juttuja koko valtakunnan tasolla? Silti vain yhtä isoa herätysliikettä (ja sen liepeillä roikkuneita) tuodaan esille. Toivottavsti joku joskus tekee tutkimuksen koko yhteiskunnan tasolta näistä jutuista.

        Varsinkin kun käynyt ilmi, että se suorastaan rehottaa järjestössänne?

        Voitte toki kieltää keskustelun omienne joukossa, mutta SRK:n vallasta vapaita ette voi kahlita.

      • .,.,..,..
        Enough2 kirjoitti:

        Oli siis oikein paperiversiossa.
        Joskus toivoo että oltaisiin Jenkeissä: kirkko/liike voisi saada hyvät rahat jos vetäisi oikeuteen kunnianloukkauksesta.
        Eikös ne Hurtigin tutkimat tapauksetkin ole 50 v. ajalta? Paljonko Suomessa on yhteensä sinä aikana tapahtunut näitä juttuja koko valtakunnan tasolla? Silti vain yhtä isoa herätysliikettä (ja sen liepeillä roikkuneita) tuodaan esille. Toivottavsti joku joskus tekee tutkimuksen koko yhteiskunnan tasolta näistä jutuista.

        Millaisesta jutusta oli kyse? Missäpäin Suomea oli tällä kertaa tullut ilmi VL-insestiä? Lappeenrannan, Keski-suomen ja Helsingin tapauksethan ovat jo yleisessä tiedossa.

      • perheitä,
        .......... kirjoitti:

        Sellainen tutkimus olisi hyvä jossa verrataan pedofilian määrää VL-liikkeessä muuhun yhteiskuntaan. Sellainen vaikutelma syntyy että VL-liikkeessä seksuaalirikokset ovat yleisempiä. Lähes jokainen VL:hän tuntee jonkun VL-pedofiiliperheen.

        mutten ainoatakaan ei-vl-perhettä, vaikka tunnen ei-vl-perheitä enemmän kuin vl-perheitä noin 25 vuoden vl-liikkeestä erossa olemiseni jälkeen.

        Mistä tämä kertoo?

        Miten se vaan tuntuu, että kertoo vl-pedofilian yleisyydestä...

      • kiistää kaiken!
        .,.,..,.. kirjoitti:

        Millaisesta jutusta oli kyse? Missäpäin Suomea oli tällä kertaa tullut ilmi VL-insestiä? Lappeenrannan, Keski-suomen ja Helsingin tapauksethan ovat jo yleisessä tiedossa.

        Väittää "epäuskoon menneiden" tyttärien valehtelevan.

        Tietysti. Epäuskoisethan tekevät syntiä jokaisella hengenvedolla, sanoi vl-saarnamies.

      • hyvä näin
        Enough2 kirjoitti:

        Oli siis oikein paperiversiossa.
        Joskus toivoo että oltaisiin Jenkeissä: kirkko/liike voisi saada hyvät rahat jos vetäisi oikeuteen kunnianloukkauksesta.
        Eikös ne Hurtigin tutkimat tapauksetkin ole 50 v. ajalta? Paljonko Suomessa on yhteensä sinä aikana tapahtunut näitä juttuja koko valtakunnan tasolla? Silti vain yhtä isoa herätysliikettä (ja sen liepeillä roikkuneita) tuodaan esille. Toivottavsti joku joskus tekee tutkimuksen koko yhteiskunnan tasolta näistä jutuista.

        että rikoksia pidetään esillä niin kauan että syylliset saavat heille kuuluvan rangaistuksen.

        Kotimaalehti on hyvällä asialla , taidanpa taas tilata sen .

        Sisäänlämpiävissä lahkoissa vääristynyt seksuaalisuus saa tällaisia muotoja . Vanhoillislestadiolaisuus ei kuulu luterilaiseen kirkkoon , koska on ottanut Jeesuksen opin sijalle "seurakuntansa" porhojen palvonnan , joita ei saa arvostella . (Useissa viesteissä omalla palstallanne omien jäsentenne kommentit.)

        Järkevät ihmiset , herätkää!!!

        minua on turha haukkua , en ole herkkähipiäinen .

      • jghjghkghk
        kiistää kaiken! kirjoitti:

        Väittää "epäuskoon menneiden" tyttärien valehtelevan.

        Tietysti. Epäuskoisethan tekevät syntiä jokaisella hengenvedolla, sanoi vl-saarnamies.

        Taitaa olla sitä mieltä että kunnon tytär ei isänsä pedofiileilyistä puhu.

      • puhu!
        jghjghkghk kirjoitti:

        Taitaa olla sitä mieltä että kunnon tytär ei isänsä pedofiileilyistä puhu.

        Koska hänen suunsa on vl-maallikko-rippisalaisuudella iäksi sinetöity.

        Mutta epäuskoon mennyt tytär saattaa jumalattomuuttaan isänsä vastuuseen laittaakin teoistaan. Uskovainen tytär puolestaan alistuu nurkumatta SRK:n tahtoon!

      • Anonyymi
        .......... kirjoitti:

        Sellainen tutkimus olisi hyvä jossa verrataan pedofilian määrää VL-liikkeessä muuhun yhteiskuntaan. Sellainen vaikutelma syntyy että VL-liikkeessä seksuaalirikokset ovat yleisempiä. Lähes jokainen VL:hän tuntee jonkun VL-pedofiiliperheen.

        En usko sen olevan yleisempää...
        Veikkaan, että jos tehdään tutkimus, niin parturit, poliisit, tehdas työläiset, yrittäjät, poliitikot, opettajat, papit ja merimiehet, olisivat kutakuinkin tasoissa.
        T.Asko

    • aivopesua sieltä

      Monet kerrat on ao. lehden markkinoinnista soitettu ja tarjottu uutta tilausta, olen antanut palautetta, että antakaa perinteisellä tavallakin uskoville oikeus mielipiteeseen, niin tulen uudelleen tilaajaksi.
      Ent. päätoimittaja Melin oli oikein fanaattinen naispapp. kannattaja ja myös näiden vastustajien inhoaja, se näkyi selvästi lehden linjassa. Samaa liberalia linjaa vetää toimit. O. Seppälä, ym. monet muutkin lehden toimittajat.
      Aivan erityisesti on vl- liike ollut pitkään lehden hampaissa-- jatkuvan kritiikin kohteena, aivan tarkoituksellisesti ja systmaattisesti.
      Esim. kirkolliskokousvaalien allakin lehden linja oli erityisen räväkkää ja koetti mustata vl:ä ja muitakin perinteisesti uskovia.
      Taisi olla kova pettymys, kun liberaali siipi ei menestynytkään vaaleissa lehden ponnistuksista huolimatta..
      No , onneksi on täysi vapaus olla tilaamatta.

      • Tutkittu asia

        Mikä muuten mahtaa olla syynä että mielikuvatutkimuksissa on kaksi uskonnollista ryhmää saanet kaikken kielteisimmät käsitykset ihmisten mielissä: jehovan todistajat ja lestadiolaiset.

        olisikohan syynä se mitä lestadiolaisuudess on tapana tehdä. naisten alistaminen, keskinäinen kyttääminen= yksi suuri vankila koko liike.

      • Päivämiestä.

        Sieltä saa täysin sensuroimatonta tietoa.

        T: nimim. Pravda

      • yx
        Päivämiestä. kirjoitti:

        Sieltä saa täysin sensuroimatonta tietoa.

        T: nimim. Pravda

        Hahhah!!

        Huumorimiehiä nämä....puolueetonta tietoa!

      • eija.-
        Tutkittu asia kirjoitti:

        Mikä muuten mahtaa olla syynä että mielikuvatutkimuksissa on kaksi uskonnollista ryhmää saanet kaikken kielteisimmät käsitykset ihmisten mielissä: jehovan todistajat ja lestadiolaiset.

        olisikohan syynä se mitä lestadiolaisuudess on tapana tehdä. naisten alistaminen, keskinäinen kyttääminen= yksi suuri vankila koko liike.

        ZZZ on kaksi uskonnollista ryhmää saanet kaikken kielteisimmät käsitykset ihmisten mielissä: ZZZ

        En ole aiemmin törmännyt tuollaiseen tutkimukseen ja varauksella suhtaudun nytkin kun siihen sinun kautta törmäsin, mutta jos noin on, niin asia on selitettävissä.

        jehovalaiset kulkevat ovelta ovelle, se jo aiheuttaa ihmisissä ärtymystä, kuin myös heidän uskontonsa poikkeama valtavirrasta eli evlut kirkosta.

        lestadiolaisuus on oma lukunsa, heitä syyteään kaikesta (ihan kaikesta), mutta heitä ei saa linnaan kirveelläkään (mitä nyt palstan mukaan pari pedofiliä (?) 50 vuoden aikana).
        ei ihme että ärsyttää, varsinkin hoitokokouslaisia.

      • puolueettomaksi!
        yx kirjoitti:

        Hahhah!!

        Huumorimiehiä nämä....puolueetonta tietoa!

        Jos SRK pääsisi sensuroimaan Kotimaata (kuten haluaa ja yrittääkin), niin siitä tulisi yhtä luotettava ja journalistisesti tasokas lehti, kuten Päivämies!

      • huono maine
        Tutkittu asia kirjoitti:

        Mikä muuten mahtaa olla syynä että mielikuvatutkimuksissa on kaksi uskonnollista ryhmää saanet kaikken kielteisimmät käsitykset ihmisten mielissä: jehovan todistajat ja lestadiolaiset.

        olisikohan syynä se mitä lestadiolaisuudess on tapana tehdä. naisten alistaminen, keskinäinen kyttääminen= yksi suuri vankila koko liike.

        Minäkin luin tuosta Kirkon tutkimuskeskuksen imagotutkimuksesta.

      • synnittömämpää!
        eija.- kirjoitti:

        ZZZ on kaksi uskonnollista ryhmää saanet kaikken kielteisimmät käsitykset ihmisten mielissä: ZZZ

        En ole aiemmin törmännyt tuollaiseen tutkimukseen ja varauksella suhtaudun nytkin kun siihen sinun kautta törmäsin, mutta jos noin on, niin asia on selitettävissä.

        jehovalaiset kulkevat ovelta ovelle, se jo aiheuttaa ihmisissä ärtymystä, kuin myös heidän uskontonsa poikkeama valtavirrasta eli evlut kirkosta.

        lestadiolaisuus on oma lukunsa, heitä syyteään kaikesta (ihan kaikesta), mutta heitä ei saa linnaan kirveelläkään (mitä nyt palstan mukaan pari pedofiliä (?) 50 vuoden aikana).
        ei ihme että ärsyttää, varsinkin hoitokokouslaisia.

        Miksi pidät pedofiliaa pikkujuttuna?

        Luetko tosiaan VAIN Päivämiestä?

      • pikkujuttu.
        huono maine kirjoitti:

        Minäkin luin tuosta Kirkon tutkimuskeskuksen imagotutkimuksesta.

        Kuten myös ämmille, lyylereille ja Meiliaikuille...

        Uhreissa se vika on jos alkavat pikkuasioista narisemaan!

      • eija.-
        synnittömämpää! kirjoitti:

        Miksi pidät pedofiliaa pikkujuttuna?

        Luetko tosiaan VAIN Päivämiestä?

        mikään edelläkirjoittamani ei puhu sen puolesta että minä -eija.- pitäisin pikkujuttuna pedofiliaa.
        toisekseen missään kohdassa en kertonut tai siteerannut lukevani VAIN päivämiestä. voisin kyllä kertoa etten kuunapäivänä ole lukenut päivä miestä, vaikka miehiä luen muutoin hyvinkin antaumuksella. mutta enpä kerro sitäkään että mitä lehteä luen. mitä se sinulle kuuluu mitä minä luen.

        voisitko lisätä lääkitykseesi sokeripitoisuutta, veikkaan että harhasi tulevat sieltä?

        Mutta - hyvää iltaa sinullekin!

    • ei-tilaaja

      Kotimaa24 netissä on avannut monelle vl:lle mahdollisuuden kirjoittaa tuntojaan ja ajatuksiaan vl-uskosta ja opista. Siihen ei Päivämies kykene, vaikka tilausta näyttäisi olevan. Minusta vl-blogistit tuovat vl-mädännäisyyksiä oivallisella tavalla esille, ja heidän blogejaan on mukava lukea. Kirjoitukset kirvoittavat myös paljon monipuolistakin kommentointia. Sinun mielestäsi vl-blogistitkin luultavasti ovat liberalisoituneet.

      Kun ei tule paperilehteä, niin on vaikea sanoa, miten paljon lehdessä on julkaistu vain vl-petoja, mutta uskoisin syyn olevan sen, että kirkon suurimmasta h-liikkeestä pitääkin tuoda esille väärinkäytökset kirkollisessa lehdessä. Näin pitää toimia myös muiden kirkkoon kuuluvien herätysliikkeiden kohdalla. Ei ole vain tainnut sattua kohdalle. Vl:ssa on tullut valitettavan paljon ilmi hyväksikäyttöä ja siitä on sitten muiden kirjoitettava, kun oikein entisen SRK-kansanopiston rehtorin suulla on omia pyydetty vaikenemaan naisten ja lasten asioista.

      Jos haluat olla tietämätön, mitä omassa viiteyhteisössäsi tapahtuu, kannattaa hylätä kaikki muut tiedotuskanavat ja keskittya seuroihin ja Päivämieheen.

      • haluaakin!

        Siis sitä, että sen alamaiset tyytyvät saarnamiesten ja Päivämiehen totuuksiin.

        Tähän perustuu jo 1960-luvulla keksitty televisiosynti ja 1970-luvulla julistettu Raamatunlukukielto.

      • hui-lai
        haluaakin! kirjoitti:

        Siis sitä, että sen alamaiset tyytyvät saarnamiesten ja Päivämiehen totuuksiin.

        Tähän perustuu jo 1960-luvulla keksitty televisiosynti ja 1970-luvulla julistettu Raamatunlukukielto.

        Kotimaan blogimetsässä riehuntaa. On siinä 'vanhan liiton' miehillä ja mammoilla toppuuttelemista. Sana ei saa olla vapaa. Arvaa missä?
        http://www.kotimaa24.fi/blogit/blog/?bid=351

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6434
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3843
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3230
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1746
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1340
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      999
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      976
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      900
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      879
    Aihe