Olen ajatellut ostaa uuden Bavarian. Jotku tutut on vaan sanoneet, että veneiden myyjä on hoitanut kaupan jälkihoidot kyseenalaisesti. Onko kokemuksia ja tuleeko suosituksia päätyä Bavariaan. Malli on 32, onko muita vaihtoehtoja - ehdotuksia.
BAVARIAa ostamassa
Granzu
12874
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Voin lämpimästi suositella uutta Bavaria 32:sta. Vanha sanonta pätee: "kaunis vene purjehtii aina hyvin"
Meillä ei ole ollut merkittävää ongelmaa myyjän käyttäytymisestä jälkimarkkinoinnin suhteen. Ongelmia veneessä on ollut erittäin vähän ja pieniä nekin. Olen hoitanut pikkujutut itse, kun keskustelu myyjän kanssa on osoittautunut mahdottomaksi. Nyt ovat jo takuuajat ohi, ettei tarvitse sinnepäin yhteyksiä edes yrittää.
Kun kysyt muita vaihtoehtoja, niin niitähän on ilmaantunut viime vuosina. Jos olisin nyt ostamassa venettä, ostaisin vuoden 2005-6 Bavaria-mallistosta. Ne olivat vielä konstailemattomia perusveneitä. Ei sähköisiä laskusiltoja tai puuttuvaa peräpenkkiä. Pidän myös enempi niistä pyöreistä kulmista ulkona ja sisällä.
B33cr kirjoitti:"Meillä ei ole ollut merkittävää ongelmaa myyjän käyttäytymisestä jälkimarkkinoinnin suhteen.Olen hoitanut pikkujutut itse, kun keskustelu myyjän kanssa on osoittautunut mahdottomaksi."
Millä tuota oireyhtymää mahdetaan ammattipiireissä kutsua?
Oletan että B33cr:n vene on 2005-2006 mallia.
tai sitten sähköhärpäkkeet ne ovat hajonneet
jos on kerran joutunut itse puutteet hoitamaan, eikä ole enää niin väliksi (vaikka ei koskaan hoitanutkaan) koska takuuaika on jo päättynyt (nuolee itse haavansa) - tulkitsisin tämän.
Tuohan on aivan normaalia jäkimarkkinointia, näin muillakin aloilla toimitaan. Kun tuote on hyvä, niin vika on useimmiten asiakkaassa, jos jotain valituksia kauppojen jälkeen tulee. Osa asiakkaista valittaa aina oli aihetta tai ei. Nämä asiakkaat eivät myöskään ole niitä palaavia asiakkaita, joten kannattaa kuunnella valitukset, ja keskittyä uusien asiakassuhteiden hankintaan. Positiivisella mielellä kauppaakin syntyy paremmin kun keskittymällä muutamaan pieleen menneeseen juttuun.
Hauskaa nähdä sinuakin näillä palstoilla! olet näköjään myynyt 12 venettä tänä vuonna. Et ole enää markkinajohtaja. Silloin kun ostin omani sinulta myit 30 venettä ja muut ehkä yhteensä 10? Olisi kannattanut hoitaa tuota jälkimarkkinointia paremmin, vai mitä mieltä itse olet? Tuosta jutustasi päätellen olet tyytyväinen pienempään kaupan volymiin. Itse vaihdoin alkuvuodesta toiseen merkkiin. Vikoja on ollut enemmän, mutta ne on hoidettu joustavasti myyjän kanssa kuntoon.
Pitkään Bavariasta unelmoineena, ja useammalla yksilöllä purjehtineena kerron hieman kokemuksistani ja tunnoistani merkin suhteen. Ensinnäkin kokemusta bavarioiden osalta löytyy 35 jalkaisesta 90-luvun loppupuolelta 42 jalkaisesta vm. 2000 ja 42 jalkaisesta vm 2006. Laatu on tehdasvenemäistä, kuten varmasti jo tiedät, huomioitavaa Bavarioissa on että silikonisaumaukset alkavat "irvistämään" usein jo muutaman käyttö vuoden jälkeen. Toisaalta bavariat ovat aina olleet ajanhermolla niin muotoilun kun funktionaallisten ratkaisujen osalta (hyvät hytti ratkaisut, avotila ym.). Nostaisin esille vaihtoehdoksi saman hintaluokan Beneteaut ja Jeanneaut ainakin Jeanneaut vaikuttavat jotenkin viimmeistellymmiltä silmääni. Tämä voi toki olla maku asia, eikä Jeanneausta ole kuin messuilta kokemusta. n. 3 vuotta purjeveneeseen vaihtamista miettineenä, ja bavariasta unelmoineena, päädyin kuitenkin hieman yli kymmenen vuotta vanhaan suomalaisen veistämön tekemään veneeseen. Laatu vaikutelma ratkaisi, mutta kuten jo edellä, nämä ovat makuasioita.
Jos purjehtia mielii, mikä tahansa kevyempi ja/tai suuremmalla purjealalla varustettu vene on nopeampi ja hauskempi purjehtia.
kiinnostaa, niin Bavariat ovat siinä hommassa hintaluokassaan verrattoman hyviä.
Bavoja nopeimilla pursilla on hauska purjehtia matkaa, jos ei muuten, niin bavojen ympäri.