Onneksemme vakio sienipaikallamme kerääjät ovat keskittyneet vain kanttarelleihin joita siellä esiintyy ja jättävät voitatit koskematta. Suorastaan kompastumme moisiin herkkuihin joka käynnillä. MIkä siinä on? Se niiden nylkeminenkö on niin vaivalloista?
Voihan Tatti!
3 vuotta voitatteja
2646
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mulla ainakin menee koriin kaikki tuntemani sienet, kangassienet tms, rouskut, tatit, vahverot, käävät jne. kanttarellit ovat mielestäni yli mainostettuja, samoin suppilovahverotkin.
Muistan alakoulusta, että kanttarelli ja punainen kärpässieni opittiin ekana, koska ne olivat värikkäitä ja näin jäivät mieleen.
Jos ihmisellä ei ole sienikokemusta, kanttarelli taitaa olla helpoin sieni poimia ilman myrkytyksen pelkoa. Valekanttarellit eli keltavahveroiden matkijat tuskin ovat hyviä, mutta ei niiden syömisestä henki lähde. Lisäksi niiden satokausi taitaa olla hieman eri aikana, ainakin tänä syksynä. Ja sen lisäksi , että se on helppo se on myös maukas( siis perinteinen kanttarelli). Etenkin, jos ei ole syönyt muita sieniä.
Itse olen poiminut ja syönyt tavallisimpien lisäksi osterivinokasta, kurttusientä, ukonsientä, kehnäsientä, nokirouskua, erilaisia herkkusieniä- erotan ne kyllä valkoisesta kärpässienestä- mustesieniä jne.
Juuri nyt on kuivuri täynnä herkkutatteja.
Kerätköön siis kukin mitä tahtoo.
Toivon vain parempia kesiä, jotta syksynä löytyisi koko lajien kirjo.