2-vuotias poikamme aloitti päiväkodissa kuun alussa. Olisin pitänyt pidempään kotona, mutta pojalla on vamma, jonka vuoksi kuntoutuksessa päiväkodista on asiantuntijoiden mukaan suuri hyöty. Itse olemme avoimella mielellä puolisoni kanssa, katsotaan miten pojalla sujuu ja tehdään sitä kautta päätökset. Poika on aina ollut hurjan kiltti, rauhallinen ja aurinkoinen. On nukkunut hyvin vauvasta saakka. Olen itse kotona nuoremman lapsen kanssa, joten päiväkotielämään esikoinen sai tutustua rauhassa: pari viikkoa olin itse mukana päikässä, alussa ihan kädestä pitäen ja hiljakseen poika rohkaistui kauemmaksi omiin leikkeihin ja muiden lasten seuraan. Sitten oli pari päivää ilman äitiä muutaman tunnin ajan ja vasta sen jälkeen jäi koko päiväksi. Nyt siis 1.päivä alkaen ollut neljänä päivänä viikossa klo 8-14.30. Aamuisin heräsi iloisena, kunnes tänä aamuna haalaria pukiessa tuli itku. Meni nopeasti ohi sylillä. Päikkään jäi iloisena, kunnes maanantai-aamuna jäi itkien, oli rauhoittunut suht nopeasti. Tänään jäi iloisena aamupuuroa syömään, kunnes sai yhtäkkiä itkukohtauksen, syytä en nähnyt, mutta odottelin aulassa kuuntelemassa, että lapsi rauhoittui (en vain pystynyt lähtemään). Kotiin hakiessa on aina ollut iloinen, ensimmäisten päivien jälkeen on hyvin nukkunut päikkärit ja ollut kuulemma aurinkoinen. Kotona on iltapäivät ja illat oma iloinen itsensä, mutta JOKA yö itkee kamalasti pitkän aikaa. Tätä on jatkunut niin kauan, ko on ilman mua ollut päikässä. Aiemmin ei ole nähnyt painajaisia kuin harvoin, mutta nyt ei ole yhtäkään yötä ollut ilman. Poika alkaa huutaa, kiljua ja heittelehtiä sängyssään, kun hänet ottaa syliin, niin heittelee, lyö, potkii, huitoo, huutaa, availee silmiään mutta tuntuu ettei kuitenkaan ymmärrä mtn ympäristöstä. PITKÄÄN saa tehdä kaikkensa että poika herää niin, että hänet saa hiljakseen rauhoittumaan ja sitten nukahtaa nyyhkyttäen syliin.. Aamulla herää taas iloisena.. Pojan iästä huolimatta ei kanssaan voi asiasta puhua, sillä vamman vuoksi ei osaa. Viittomiakaan ei vielä hallitse eikä ole tietoa miten paljon puhetta tai viittomia ymmärtää.. Ainoa keino on siis olla lähellä, mutta se tuntuu äitinä niin vähältä, kun tahtoisin tietää mistä nuo johtuu.. Päiväkodin henkilökunta on mukavaa ja heidän mielestään kaikki on mennyt pojan tilanteeseen nähden hienosti. Käymme lasten psykiatrisella ja oman vamman keskuksellakin on suuri työporukka, mutta kukaan ei voi auttaa, koska poika ei osaa kertoa jos jokin olisikin pielessä. Itse mietin paljon miten vaikeaa on olla tuon ikäinen jo täysin ymmärtävä (ymmärryksessä tai älyssä ei siis mtn vikaa) lapsi, jonka elämässä tapahtuu suuria asioita (pv-koti, jatkuvat sairaalakäynnit eri yksiköissä, tutkimukset ja keskustelut ja kaikki se, mitä pienten ihmisten elämässä muutenkin tapahtuu!) ilman että niistä saa tarpeeksi tietoa tai voi kertoa itse ajatuksistaan, kun ei ole sanoja selittää kuten muilla saman ikäisillä.. Toivon kovasti, että nämä äidin sydäntä riipivät yöheräilyt loppuisivat pian ja pojalla olisi asiat hyvin, eikä jotain pelkoa tai muuta ikävää, jota ei osaa kertoa ja jonka voisi poistaa, jos lapsi osaisi asian ilmaista..
Miten paljon muut näkevät painajaisia, onko yhtään samanlaisia tilanteita? Varmasti ainakin joitakin, toki tilanne on kaikille lapsille niin uusi ja iso, että painajaisia varmasti tulee. Olisi vaan mukava kuulla miten muilla on pärjätty, onko ollut jotain mikä on helpottanut tms..
Miten paljon muut näkevät painajaisia, onko yhtään samanlaisia tilanteita? Varmasti ainakin joitakin, toki tilanne on kaikille lapsille niin uusi ja iso, että painajaisia varmasti tulee. Olisi vaan mukava kuulla miten muilla on pärjätty, onko ollut jotain mikä on helpottanut tms..
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja tytöllä oli ikää silloin 2,5v.
eli heräs keskellä yötä ja vaelsi joskus vessaan jossa meni potalle ja oli mennessään sulkenut oven ja eikä edes valoja laittanut ja joskus istui sohvalla ja oli aukaissut tv:n katsellen lumisadetta telkusta.
näiden jälkeen oli vaan huutanut johon olin herännyt minä siten.
joskus vaan huusi ja löi minua, muttei kuitenkaan ollut hereillä eikä vastannut, kontaktia ei saanut.
ne oli pelottavia juttuja, mutta meni ohi 1-2 kuukaudessa.
eikä siis muksu ollut missään hoidossa ikinä ollutkaan, vain kotona mun kanssa.
Voisivatko nämä mainitsemasi painajaiset olla ns. kauhukohtauksia
"Parasomniat ovat syvän unen vaiheeseen liittyviä ilmiöitä. Näistä yölliset kauhukohtaukset ja unissakävely huolestuttavat vanhempia tavallisimmin. Nämä sijoittuvat syvään uneen ja ovat siten erilaisia kuin pilkeunen painajaiset. Painajaisista lapsi on helposti herätettävissä ja hän muistaa siitä mielikuvia tai tunnelmia ja on lohdutettavissa.
Yöllisen kauhukohtauksen aikana lapsi on osaltaan havahtunut syvimmästä unesta siirtyessään kolmanteen univaiheeseen. Hän huutaa hätääntyneen oloisena, silmät kauhusta laajenneina. Häneen ei saa kontaktia, hän on hyvin vaikeasti herätettävissä ja mikäli herää, ei muista tilanteesta mitään. Kauhukohtauksia esiintyy yksittäisinä tai toistuvina ensimmäisen ikävuoden jälkeen. Niitä on enemmän lasta voimakkaasti stressanneiden tai tramatisoineiden tilanteiden jälkeen. Tiheästi toistuessaan ne voivat olla merkki avun tarpeesta.
Paras tapa hoitaa tavalliset yölliset kauhukohtaukset on kuitenkin pysytellä lapsen lähettyvillä, jotta voi estää häntä satuttamasta itseään, mutta olla ottamatta lasta syliin, koska se lisää hänen kauhukokemustaan. Tyypillisesti lapsi painuu pian takaisin uneen. Sama koskee unissakävelyä, lasta voi ohjata takaisin sänkyä kohti, mutta hänen ottamisensa kiinni näyttää aiheuttavan kauhun sekaista havahtumista.
Parasomniat vähenevät yleensä iän myötä. Niitä on mahdollista hoitaa unilääkkeillä, mutta tämä on tarpeellista yleensä vain, mikäli ne rasittavat perhettä kohtuuttomasti."
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649
"Käymme lasten psykiatrisella ja oman vamman keskuksellakin on suuri työporukka, mutta kukaan ei voi auttaa, koska poika ei osaa kertoa jos jokin olisikin pielessä. Itse mietin paljon miten vaikeaa on olla tuon ikäinen jo täysin ymmärtävä (ymmärryksessä tai älyssä ei siis mtn vikaa) lapsi, jonka elämässä tapahtuu suuria asioita (pv-koti, jatkuvat sairaalakäynnit eri yksiköissä, tutkimukset ja keskustelut ja kaikki se, mitä pienten ihmisten elämässä muutenkin tapahtuu!) ilman että niistä saa tarpeeksi tietoa tai voi kertoa itse ajatuksistaan, kun ei ole sanoja selittää kuten muilla saman ikäisillä.. "
Et kerro tarkemmin mikä vamma lapsellasi on (autismi, kuulovamma?), mutta näin maallikon silmin lastenpsykiatrin asiantuntemuksen ei pitäisi riippua siitä osaako lapsi puhua.
Eivät terveetkään kaksivuotiaat osaa kertoa ongelmistaan. Ne ovat äidin ja isän huomattava sekä muuiden ammattilaisten.
Tärkein asia, mitä pienet lapset tarvitsevat on turvallisuus.
"Olisin pitänyt pidempään kotona, mutta pojalla on vamma, jonka vuoksi kuntoutuksessa päiväkodista on asiantuntijoiden mukaan suuri hyöty."
Kuulostaa oudolta, jos lapsella on muutenkin "sairaalakäyntejä eri yksiköissä". En tietenkään halua kyseenalaistaa teille annettuja suosituksia, mutta kirjoitustasi lukiessa jäi ihmetyttämään miksi 2-vuotiaalle, jolla muutenkin on vaikeuksia, suositellaan päivähoitoa eli eroa äidistään. Mieten päiväkoti kuntouttaa vasta kaksivuotiasta lasta?
Jotenkin vaistoan epävarmuutta lapsesi ymmärtämisessä (voin olla myös väärässä). Oletko kenties kovin nuori äiti?
"Olisin pitänyt pidempään kotona, mutta pojalla on vamma, jonka vuoksi kuntoutuksessa päiväkodista on asiantuntijoiden mukaan suuri hyöty.""
Paitsi jos päiväkodissa on ryhmä jossa käytetään vaihtoehtoisia kommunikointimuotoja, mutta silloinkin, äidin ja isän pitää saada myös ohjausta samassa asiassa...muutenhan eivät osaa kommunikoida lapsensa kanssa.
Ja asiantuntija suositellut, outoa.
Hei. En ole enää ihan nuori, mutta lapsi on ensimmäisemme eli paljon uutta on oma pikkuinen tuonut elämäämme, vaikka lasten kanssa on miehen kanssa aina touhuttu paljon. Noista kauhukohtauksista en ole ennen kuullutkaan ja aivan sellaisilta vaikuttavat. Kirjoitin viestini yöllä tuollaisen 'painajaiskohtauksen' jälkeen eli varmasti tekstistäni heijastuu sitä väsymystä ja epävarmuutta tilanteen jälkeen. Lisäksi myönnän, että lasta on välillä vaikea ymmärtää, kun ei ole keinoa kommunikoida sujuvasti.
Päiväkotikuntoutus on lapselle tärkeä hoitomuoto, koska ei suostu ottamaan lainkaan kontaktia vieraisiin eli päiväkotielämässä oppisi vuorovaikutusta muidenkin kanssa ja näin myös muiden työryhmien työt helpottaisivat. Tähän saakka toiminutkin tuo päikkätouhuilu ja lapsi kehittynyt lyhyessä ajassa paljon, vain painajaisunet riesana.
Suuri kiitos linkistä ja viestistä, sain niistä paljon apua :)
Kauhukohtauksilta. Esiintyvät tässä iässä.
Meillä lapsi ei muistanut mitään aamulla, vaikka 1-3 tuntia nukahtamisen jälkeen heräsi huutaen ja silmät auki.
Huusi apua ja tuijotti seinää lasittunein silmin hokien " Ota se pois! Äiti ota se pois !!! "
Itselläni oli kauhea olo. Kun ei voi auttaa.
Koetin puhua rauhoittavasti ja ottaa kontaktia, mutta lapsi rauhoittui vasta kohtauksen mentyä ohi.
Nämä menivät kuitenkin ohi. Kuuluu kuulemma normaaliin kehitykseen, josta ei kannata huolestua.
Lapselle tästä ei ole haittaa.
( lapseni on sittemmin diagnosoitu, mutta tätä tapahtuu kuulemma kaikilla lapsilla )
Ymmärrän hyvin tuskasi äitinä ja voin myös hyvin eläytyä lapsesi hätään päiväkodissa kun ei pysty tunteitaan ja kysymyksiään ilmaisemaan eikä tädit tunnu vielä tutuilta ja turvallisilta myös varmaan paljon sellaista joka lasta päiväkodissa jännittää ja pelottaa.Päiväkodin aloitus on kaikille taaperoille vaikea ja ahdistava asia kun sitten vielä on erityisvaikeus on minun vaikea ymmärtää miten taaperosi hyötyisi päiväkotihoidosta. Ihmetyttää että tätä edes suositeltu. Kun näin sensitiivisesti pystyt tuntemaan lapsesi kanssa menisin kyllä takaisin keskustelemaan näiden asiantuntioiden kanssa jotka päiväkotia suositelleet ja kysyisit miten he näkevät lapsesi mahdollisuudet saada apua päiväkotihoitoon liittyvien stressien kanssa. Luota äidin vaistoosi ja tunteisiin, jos päiväkotiin vieminen tuntuu pahalta niin älä ihmeessä vie! Kyllä painajaiset kertovat vaikeista tunteista joita lapsi ei pysty kanssanne jakamaan.
Asiasta keskustellaan jatkuvasti eri ammattilaisten kanssa ja kuten aloitusviestissä kerroin, niin poika on päiväkodissa oma itsensä ja myös kotona eli ainoa, joka mua kovasti on huolestuttanut, on nuo painajaiset. Niitä ei oo nyt parina yönä tullut. Päikässä poika itkee eron hetkellä, mut heti ko halaan ja meen pois, niin rauhoittuu (odottelen ulkopuolella kuuntelemassa ja vilkaisen ennen lähtöä, että kaikki on pienellä hyvin: siellä hän naureskelee aamupalapöydässä
itse olen ainakin kuullut tosi monilta, että juuri kun on vienyt lapsen / lapset päiväkotiin, niin se eka viikko / muutamakin ekaa viikkoa on yöt olleet todella levottomia ja lapsi on nähnyt painajaisia, eli itse käsittäisin että se pelkkä uusi tilanne saattaisi aiheuttaa asian. Tosiaan olen kuullut tämän monelta, omat lapseni alottavat tarhassa vasta parin kk:n päästä että omaa kokemusta ei vielä löydy :). Ei kuitenkaan luulisi olevan kovin harvinaista. Eli älä huolehdi, ihan normaalilta tuo minusta kuulostaa ja tilanne tasoittuu / rauhoittuu varmasti pian! :) Jaksamista!