Tiedän, että alkoholia saa juoda esimerkiksi puistoissa, mutta onko se sallittua myös esimerkiksi konserttien keikkajonoissa? Itse kun käyn rock-konserteissa ihan jatkuvasti, niin joka kerta varmaan puolet muista jonottajista istuskelee paikalla iso kasa viinaksia mukanaan. Onko vaikkapa Hartwall arenan, Jäähallin tai jonkun Kaapelitehtaan edusta ihan sallittua juomisaluetta?
Alkoholi yleisillä paikoilla
9
1786
Vastaukset
- piste peikkonen
Kyllä se on todennäköisesti sallittua.
Konsertteihin sovelletaan kokoontumislakia. Konsertti on sen mukaan yleisötilaisuus. Yleisötilaisuudessa tai sen välittömässä läheisyydessä ei saa pitää hallussaan lain 23 §:n mukaan, ampuma-asetta, räjähdysainetta, teräasetta, tai muuta senkaltaista esinettä tai ainetta, jota voi käyttää henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen tekemiseen.
Saman pykälän mukaan järjestäjällä ja poliisilla on oikeus kieltää päihdyttävien aineitten hallussapito yleisessä kokouksessa, tai yleisötilaiduudessa. Tästä voi päätellä, ettei se ole kiellettyä yleisötilaiduuden välittömässä läheisyydessä, ellei kielto tule järjestyslain kautta. Järjestyslaki kuitenkin kertoo, että alkoholijuoman nauttimiskielto ei koske, puistoa, tai muuta siihen verrattavaa yleistä paikkaa, jos alkoholijuoman nauttiminen ja siihen liittyvä oleskelu ja käyttäytyminen ei estä, tai kohtuuttomasti vaikeuta muiden oikeutta käyttää paikkaa varsinaiseen tarkoitukseensa.
Eli, jos jonossa ryhdytään häiriköimään, niin alkoholijuomien nauttiminen siinä voidaan järjestyslain mukaan kieltää ja sakottaa nauttijoita.- 12+5
järjestys lait kieltävät monessa kaupungissa alkoholin nauttimisen julkisella paikalla.Samoin konserteissa ei saa nauttia mitään alkoholia ellei ole siellä tarjoilua.
- sdopi
12+5 kirjoitti:
järjestys lait kieltävät monessa kaupungissa alkoholin nauttimisen julkisella paikalla.Samoin konserteissa ei saa nauttia mitään alkoholia ellei ole siellä tarjoilua.
Kaupungeilla ei enää ole omia järjestyssääntöjä, ne lakkasivat olemasta voimassa järjestyslain tultua voimaan. Omia järjestyslakeja niillä ei ole koskaan olutkaan.
- abdirisak
jos haluat juoda kännit jonossa, muista laittaa juoma tuttipulloon.
sillä voit vedota että siinä on lapsesi kusta...
kokeiltu on :) - santtu1975
Hieman tulkinnanvaraista mutta...
Lähtökohtaisesti tänäpäivänä kaikki maksulliset musiikkifestarit/keikat ovat viranomaisten vaatimuksesta "alkoholittomia", eli omien alkoholien nauttiminen sekä tuonti huvialueelle on kielletty ja järjestäjän tulee tätä kieltoa valvoa (lähes aina huviluvan ehtona), poislukien tietysti tapahtuman viralliset anniskelualueet.
Tämä vaatimus koskee monasti myös tapahtuman "lähialuetta" eli lähinnä välitöntä sisääntuloaluetta, joka on jo olennainen osa itse tapahtuma-aluetta.
Eli jos viranomaisten vaatimuksesta myös sisääntulo alue on pidettävä "alkoholittoman", niin silloin se on pidettävä...
Itse olemme muutamien festareiden järjestyksenvalvontaa hoitaessamme ratkaissut kysymyksen niin (riippuu paljolti alueen muodosta), että ensin hieman ennen sisääntuloaluetta on näkyvät kyltit joissa tekstit tyyliin:"olet saapumassa huvialueelle, alkoholijuomien tuonti kiellytty" yms. Näistä kylteistä sitten hieman vielä sisääntuloa lähempänä on sijoitettuna muutama järjestyksenvalvoja, jotka viimekädessä ilmoittavat että heidän ohitsensa ei saa enään viedä alkoholijuomia, vaan ne on nautittava viimeistään heidän kohdallansa (näihin pisteisiin on hyvä sijoittaa myös roska-astioita tyhjille pulloille/tölkeille).
Sitten vielä itse jonoa kiertelee yksi-muutama järjestyksenvalvoja tarkkailemassa ettei alkoholia nautita. - hannaonhanna
vau :)(
- hannaonhanna
okei:)
- Hhknnn
Onko totta että alkoholia ei saa juoda ulkona.Esim Alepan tai jonkun muun kaupan lähettyvillä.
- KiellettyäKyllä
Eiköhän tämä ole aika yksiselitteinen;
Päihdyttävän aineen nauttiminen on kiellettyä yleisellä paikalla taajamassa, rajavartiolaissa (578/2005) tarkoitetulla rajanylityspaikalla ja julkisessa liikenteessä olevassa kulkuneuvossa.
Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske erityisen luvan tai ilmoituksen mukaista anniskelualuetta taikka yksityisessä käytössä olevan kulkuneuvon sisätilaa. Se ei liioin koske alkoholijuoman nauttimista puistossa tai muulla siihen verrattavalla yleisellä paikalla siten, että nauttiminen sekä siihen liittyvä oleskelu ja käyttäytyminen ei estä tai kohtuuttomasti vaikeuta muiden oikeutta käyttää paikkaa varsinaiseen tarkoitukseensa.
Järjestyslaki 612/2003 2.luku 4§ (http://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030612)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain687574Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242989- 1431813
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651679Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1221512Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1711461- 1321192
- 78879
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53774