Ei ole vielä kuusaankosken rasistikoulun johtajat ilmoittautuneet ainakaan tällä palstalla, voin sanoa että kyllä ne pojat ja tytöt vielä julkisuudessa kuulee
Ei ole
8888,8888
4291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oispa oikein rasisti.
Laitan lapseni heti rasistikouluun jos saan selville missä sellainen on!
Mihin sinä sitä koulua tarvitset, tuollaisilla asenteilla saat lapsistasi tehtyä sekopäitä ihan omin avuinkin.
Ei niistä sekopäitä tule, vaan aivan omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä. Heidän kasvatukseen kuuluu että vanhempia kunnioitetaan ja toisen omaa ei saa ottaa. Samoin heidän uskonnollinen mielipide on heistä itsestään kiinni, siihen ei siis tarvita aivopesua koulun alusta lähtien. Myöskään heille ei istuteta väkisin päähän että somali on kiva kaveri kun somali ei jaksa tehdä työtä trauman vuoksi. Heidän ei tarvitse sietää sitäkään että musta kourii koulussa jalkovälistä ja sanoo että tyttäreni on toteltava heitä.
Tietenkin sinä voit opettaa lapsillesi että heitä pitää ymmärtää, mutta minä en näin tee.
Kumpi meistä kasvattaa sekopäitä?
Siinä sai vastapeluri 6-0 ja suoraan pleksiin. Hyvä kirjoitus ja kuten arvata saattaa kukaan ei ole kykenevä enää tuohon mitään lisäämään.