entinen uskovainenko?

Olen kristillisiä arvoja kunnioittavasta perheestä kotoisin ja aina kokenut läheisen suhteen Jumalaan. Tätä olen myös omalle lapselleni pyrkinyt opettamaan. Kuitenkin tätä palstaa lukiessani herää epäilys siitä, kuulunko sittenkin väärään seurakuntaan.

Edellyttääkö evankelis-luterilainen maailmankuva todella sitä että minun täytyy olla tuomitsemassa ja kiroamassa läheistäni joka on vaikeassa tilanteessa ja voi huonosti? Edellyttääkö Jumala todella sitä että lyön lyötyä?

Itse olen luonut kuvan hyvästä ja anteeksi antavasta Jumalasta. Luulin että olemme täällä toisiamme varten, tukemassa ja auttamassa vaikeissa tilanteissa. Olen myös ymmärtänyt että jokainen meistä tekee syntiä, eikä kukaan (tämän palstan abortinvastustajia lukuunottamatta) ole niin puhdas että voisi toisen tuomita. Sivistysvaltiolla on lainsäädäntönsä, mikä määrittelee yhteiskunnallisesti oikean ja väärän sekä tuomitsee lainrikkojat. Tämän hetkisen lainsäädännön mukaan abortti ei ole rikos, joten mikä antaa teille/meille oikeuden tuomita toisen ihmisen tässä tilanteessa.

Lieneekö minulla syytä harkita vakaumuksen muuttamista?

Aurinkoista loppukevättä kaikille :)
3309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sinulla taitaa vakaumus muuttua sitä mukaa mikä yleinen mielipide on tai mitä lain laatijat suuressa viisaudessaan ovat tehneet. Luuletko että vakaumusta- tai poliittista puoluetta vaihtamalla asiat tulee järjestykseen. Ja joka ei tykkää että abortti on ainoa oikea ratkaisu saa sanoa mielipiteensä asiasta. Sananvapaus on vielä tässä maassa tallella. Ja kuka sinua on käskenyt tuomitsemaan tai kiroamaan ole hiljaa sitten. Eikö mistään asiasta saa olla eri mieltä. Tuolla sinun logiikalla ei saa sanoa mistään asiasta negatiivisesti se on heti tuomitsemista pitää vain myötäillä joka asiassa, niinkö.

Äänestä
  • Tarkoitinkin juuri sitä että kysyjän kysymyksiin voi vastata asiallisesti. Kaikki kysyjät eivät suinkaan ole kysyneet "olenko murhaaja". Jotkut tuntuivat todella haluavan vaan käytännön tietoa asioista. Luulin vaan että tällaisella palstalla olisi vaikeassa elämäntilanteessa olevilla oikeus purkaa sydäntään, ilman tilannetta tuntevien ihmisten tuomiota.

    Ovatko kaikki abortinvastustajat todella mielipiteissään niin ehdottomia("en hyväksy missään olosuhteissa"), että kieltäisivät abortin mahdollisuuden esim. 14-vuotiaalta tyttäreltään joka joutuu koulumatkalla raiskatuksi? Edellyttäen siis että tytär ei itse missään tapauksessa kokoisi olevansa valmis äidiksi tai antamaan lasta adoptoitavaksi?

    Toisaalta kai mainitsemasi sananvapaus pitää sisällään myös minun kommenttini?

    Äänestä

Ensinnäkään moni ei edes pitä luterilaista kirkkoa uskovan paikkana, siellähän sallitaan kaikki ja muutenkin se on sellainen valtion kiva pikku pukki mitä saa juoksuttaa narussa. Kastetaan pieniä vauvoja ja ne muka uudestisyntyy sit siinä vaikka on vasta syntyneet..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti79 kirjoitti:

Olen kristillisiä arvoja kunnioittavasta perheestä kotoisin ja aina kokenut läheisen suhteen Jumalaan. Tätä olen myös omalle lapselleni pyrkinyt opettamaan. Kuitenkin tätä palstaa lukiessani herää epäilys siitä, kuulunko sittenkin väärään seurakuntaan.

Edellyttääkö evankelis-luterilainen maailmankuva todella sitä että minun täytyy olla tuomitsemassa ja kiroamassa läheistäni joka on vaikeassa tilanteessa ja voi huonosti? Edellyttääkö Jumala todella sitä että lyön lyötyä?

Itse olen luonut kuvan hyvästä ja anteeksi antavasta Jumalasta. Luulin että olemme täällä toisiamme varten, tukemassa ja auttamassa vaikeissa tilanteissa. Olen myös ymmärtänyt että jokainen meistä tekee syntiä, eikä kukaan (tämän palstan abortinvastustajia lukuunottamatta) ole niin puhdas että voisi toisen tuomita. Sivistysvaltiolla on lainsäädäntönsä, mikä määrittelee yhteiskunnallisesti oikean ja väärän sekä tuomitsee lainrikkojat. Tämän hetkisen lainsäädännön mukaan abortti ei ole rikos, joten mikä antaa teille/meille oikeuden tuomita toisen ihmisen tässä tilanteessa.

Lieneekö minulla syytä harkita vakaumuksen muuttamista?

Aurinkoista loppukevättä kaikille :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu