Ylempi amk-tutkinto

Maisteria vastaava!!

Olen sairaanhoitaja(amk) ja haluan pikaisesti suorittaa ylemmän amk-tutkinnon,sillä ylihoitajan tehtävät kiinnostaa. Kelpoisuusvaatimuksena tehtäviin on ylempi korkeakoulututkinto.
Kysymys kuuluu: Missä ajassa pystyn nopeimmillaan valmistumaan,meneekö 2 vuodessa läpi ?

Opiskelu olisi päätoimista,johon taloudellinen tilanteeni antaa mahdollisuuden.

17

3888

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Curriculum.

      Tässä mutu-tietoa Kandidaatti> Maisteri arvioitu valmistumisaika 3,5 vuotta.

    • nooooiiiiinnnnn

      No, esimerkiksi Metropolian sivuilta näkee, että ylempi AMK sosiaali- ja terveysalan johtaminen ja kehittäminen on 90 op ja tavoiteaika puolitoista vuotta. (Ja kyllä kandista maisteriksi tapauksessa tavoiteaika on yleensä noin kaksi vuotta.)

      • aloittajanainen

        Hyvä,asia tuli selväksi.
        juuri katsoin ylihoitajan kelpoisuusvaatimuksia.

        Terveystieteiden maisteri(tai vastaava aikaisempi tiedekorkeakoulututkinto)

        Eli periaatteessa olen 2 vuoden kuluttua terveystieteiden maisteri,vaikka olenkin opiskellut
        ammattikorkeakoulussa.

        kiitos tyhjentävästä vastauksesta.

      • Amk_on_opisto
        aloittajanainen kirjoitti:

        Yamk ei ole maisteri, vaikka se niin hienolta tuntuisikin.

      • diiiibbaaadaa
        aloittajanainen kirjoitti:

        Hyvä,asia tuli selväksi.
        juuri katsoin ylihoitajan kelpoisuusvaatimuksia.

        Terveystieteiden maisteri(tai vastaava aikaisempi tiedekorkeakoulututkinto)

        Eli periaatteessa olen 2 vuoden kuluttua terveystieteiden maisteri,vaikka olenkin opiskellut
        ammattikorkeakoulussa.

        kiitos tyhjentävästä vastauksesta.

        Miksi haluat ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon, jos tehtävään vaaditaan nimenomaan terveystieteiden maisteria?

      • Ylihoitaja pian ?
        diiiibbaaadaa kirjoitti:

        Miksi haluat ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon, jos tehtävään vaaditaan nimenomaan terveystieteiden maisteria?

        Siksi kun se on samanarvoinen eli 1:1. Rautalangasta vääntäen: Yamk-tutkinto rinnastetaan maisterin tutkintoon.

      • lisuri
        Ylihoitaja pian ? kirjoitti:

        Siksi kun se on samanarvoinen eli 1:1. Rautalangasta vääntäen: Yamk-tutkinto rinnastetaan maisterin tutkintoon.

        Noh, totuus valkenee sitten hakutilanteessa. Yamk ei todellisuudessa vastaa maisteria, vaikka niin jossain säädöksessä sanotaankin. Väännän rautalangasta: maisteri menee käytännössä aina yamkin edelle hakuprosessissa, jos toimen vaatimuksena on maisterin tutkinto PISTE

      • Tradenomi eli KTM
        lisuri kirjoitti:

        Ammattikorkeakoulussa oli opettajan virka,vaatimuksena Terveystieteiden Maisteri. Olisi mukava tietää valittiinko tehtävään sittenkin yamk-tutkinnon suorittanut sairaanhoitaja,joka on omasta mielestään
        maisteri. Älkää viitsikö aikuiset ihmiset. Sosionomit (amk) on kunnan sosiaalijohtajia,muotoilijat
        sisustusarkkitehtejä,koska tähän tulee joku selvyys,että ei elettäisi haavemaailmassa.

      • lisuri
        Tradenomi eli KTM kirjoitti:

        Haaveet on tarkoitettu murskattaviksi työnhaussa, joten pitäkööt AMK:t yllä illuusiota. AMK on entinen opisto ja tuskin muuksi muuttuukaan...

      • tohtori XD
        lisuri kirjoitti:

        Haaveet on tarkoitettu murskattaviksi työnhaussa, joten pitäkööt AMK:t yllä illuusiota. AMK on entinen opisto ja tuskin muuksi muuttuukaan...

        Aika paljon on opistot muuttuneet viimeisten 15 vuoden aikana. Minustakaan opistojen taso ei joka paikassa päätä huimannut, ainakaan siellä missä itse opiskelin aikoinaan. Sen jälkeen jatkoin yliopistossa ja nyt opetan amk:ssa ja yliopistossa, joten tiedän hyvin mistä puhun. Suomalaisen amk-koulutuksen taso on varsin korkeatasoista eikä sitä voi verrata vanhoihin opistoihin. Miten on lisuri - puhutko sinäkin omasta kokemuksestasi vai ihanko vain mutuna heittelet noita kommenttejasi?

        Näyttää siltä, että historian painolasti tuntuu olevan joillekin ylivoimainen, ainakin täällä kotimaassa. Ulkomailla suomalaista amk-koulutusta arvostetaan paremmin, koska on totuttu monenlaisiin korkeakouluihin, muihinkin kuin tiedeyliopistoihin.

      • lisuri
        tohtori XD kirjoitti:

        Kokemuksesta. Olenko, tohtori XD, miekestäsi väärässä?

      • pilottitakkinen
        lisuri kirjoitti:

        Haaveet on tarkoitettu murskattaviksi työnhaussa, joten pitäkööt AMK:t yllä illuusiota. AMK on entinen opisto ja tuskin muuksi muuttuukaan...

        Maisteri (AMK) ja me nauroimme rouvan kanssa ruotsiksi ufffafaaufaffaa!

      • AMK-OPE
        pilottitakkinen kirjoitti:

        Maisteri (AMK) ja me nauroimme rouvan kanssa ruotsiksi ufffafaaufaffaa!

        AMK:ssa inttänyt= Väitellyt tohtori :D

      • rajaus
        aloittajanainen kirjoitti:

        Hyvä,asia tuli selväksi.
        juuri katsoin ylihoitajan kelpoisuusvaatimuksia.

        Terveystieteiden maisteri(tai vastaava aikaisempi tiedekorkeakoulututkinto)

        Eli periaatteessa olen 2 vuoden kuluttua terveystieteiden maisteri,vaikka olenkin opiskellut
        ammattikorkeakoulussa.

        kiitos tyhjentävästä vastauksesta.

        "Terveystieteiden maisteri(tai vastaava aikaisempi tiedekorkeakoulututkinto)"

        Mikäli kyse on julkisesta sektorista (siis kunnan tai valtion omistamasta) tahosta, niin tuo rajaus on mielenkiintoinen. Tosin nykylain mukaan YAMK-tutkinto = ylempi korkeakoulututkinto (eli maisterin tutkinto). Eli voidaan myös kysyä, että onko tuo rajaus enää edes laillinen.

      • Mieshoitsu........
        rajaus kirjoitti:

        "Terveystieteiden maisteri(tai vastaava aikaisempi tiedekorkeakoulututkinto)"

        Mikäli kyse on julkisesta sektorista (siis kunnan tai valtion omistamasta) tahosta, niin tuo rajaus on mielenkiintoinen. Tosin nykylain mukaan YAMK-tutkinto = ylempi korkeakoulututkinto (eli maisterin tutkinto). Eli voidaan myös kysyä, että onko tuo rajaus enää edes laillinen.

        Katso joskus kun ammattikorkeakoulu hakee opettajia.YAMK-tutkinnosta ei mainita sanallakaan.

    • Anonyymi

      Ai helvetti... sitten olen maisteri;) tota jos käyt yamk et todella ole.... onnea ylihoitajaurallasi

    • Anonyymi

      Ihan alasta riippumatta YAMK-tutkinto ja maisterin tutkinto ovat aika lailla eri asioita, vaikka ne joissain tilanteissa rinnastetaan.

      Vertailukohdaksi voidaan ottaa lukio ja ammattikoulu. Nekin voidaan joissain tilanteissa rinnastaa, mutta ovat ne aika lailla eri asioita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      176
      2956
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      60
      1234
    3. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      999
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      967
    5. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      57
      937
    6. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      84
      830
    7. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      810
    8. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      197
      791
    9. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      743
    10. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      7
      716
    11. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      667
    12. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      666
    13. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      62
      659
    14. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      646
    15. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      598
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      131
      581
    17. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      559
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      548
    19. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      527
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      518
    Aihe