Miten ihmisen elämä voikaan olla niin tylsää! Päivästä toiseen samalla kaavalla: töihin-kotiin-sohvalle-sänkyyn x 5 ja viikonloput telkkarin ääressä tai ehkä joskus leffaan/keikalle tms. Tätäkö tämä on seuraavat 50 vuotta! Harrastuksena mulla ei ole mitään, koska yksinkertaisesti en ole löytänyt itselleni sitä sopivaa harrastusta. En ole koskaan käynyt harrastuksissa (olen 28-vuotias). Kun ei ole luonnostaan mitään lahjakkuuksia tai muita intohimoja, enkä luonteeni vuoksi voi aloittaa mitään joukkueharrastusta, saatika että sellaista haluaisinkaan, niin vaihtoehdot jää aika vähiksi.
Avomies löytyy ja koira. Miehellä omat harrastukset ja oma yritys työn ohella, sillä siis elämä mallillaan, mikä on tietenkin hieno juttu. Mulla taas ei ole mitään koiran lisäksi. Töitten jälkeen sitä rojahtaa sohvalle, eikä jaksa liikkua mihinkään, työpäivän jälkeen on niin väsynyt. Viikonloput menee suurinpiirtein samalla kaavalla, tylsää.. Kavereita ei ole kuin yksi jota nään silloin tällöin. Tuntuu että kukaan ei ole kiinnostunut mun elämästä. Facebookissa kavereina jotain tuttuja enimmäkseen ja harvoin tulee kommentteja mihinkään mun laittamaan asiaan :(
Olen koko ikäni ollut yksinäinen. Kavereita toki jonkun verran koulussa ollut, mutta nyt nekin on kaikonneet kukin minnekin päin maailmaa ja heillä on omat elämänsä lapsineen yms. Aina on ollut vaikeuksia saada uusia ystäviä, jokin mussa on sellaista miksi musta ei pidetä. Olen enemmänkin rauhallinen/ujo kuin tempperamenttinen. Haluaisin että mulla olisi kavereita joiden kanssa voisi viettää aikaa kaupungilla, saunoen, ulkoillen tms.
Yksinäisyys kalvaa kaikkein eniten.. tuskin sitä näin vanhana saa enää mitään uusia ystäviä kun ei ole ennenkään saanut. Kaiken lisäksi kun ei ole sukulaissuhteitakaan sellaisia mistä saisi ympärilleen läheisiä kun tuntuu että jokaisella on tyyliin sisaruksia perheineen ja serkkuja ympärillä välittämässä..
Suuri haaveeni olisi muuttaa maalle ja ottaa muutamia eläimiä, viljellä kasvimaata ja hoidella pihaa. Mutta olisiko sitä sittenkään onnellinen vaikka nämä kaikki olisi?
Tuntuu että maailma ei olisi oikea paikka munlaiselle ihmiselle ollenkaan.
Avomies löytyy ja koira. Miehellä omat harrastukset ja oma yritys työn ohella, sillä siis elämä mallillaan, mikä on tietenkin hieno juttu. Mulla taas ei ole mitään koiran lisäksi. Töitten jälkeen sitä rojahtaa sohvalle, eikä jaksa liikkua mihinkään, työpäivän jälkeen on niin väsynyt. Viikonloput menee suurinpiirtein samalla kaavalla, tylsää.. Kavereita ei ole kuin yksi jota nään silloin tällöin. Tuntuu että kukaan ei ole kiinnostunut mun elämästä. Facebookissa kavereina jotain tuttuja enimmäkseen ja harvoin tulee kommentteja mihinkään mun laittamaan asiaan :(
Olen koko ikäni ollut yksinäinen. Kavereita toki jonkun verran koulussa ollut, mutta nyt nekin on kaikonneet kukin minnekin päin maailmaa ja heillä on omat elämänsä lapsineen yms. Aina on ollut vaikeuksia saada uusia ystäviä, jokin mussa on sellaista miksi musta ei pidetä. Olen enemmänkin rauhallinen/ujo kuin tempperamenttinen. Haluaisin että mulla olisi kavereita joiden kanssa voisi viettää aikaa kaupungilla, saunoen, ulkoillen tms.
Yksinäisyys kalvaa kaikkein eniten.. tuskin sitä näin vanhana saa enää mitään uusia ystäviä kun ei ole ennenkään saanut. Kaiken lisäksi kun ei ole sukulaissuhteitakaan sellaisia mistä saisi ympärilleen läheisiä kun tuntuu että jokaisella on tyyliin sisaruksia perheineen ja serkkuja ympärillä välittämässä..
Suuri haaveeni olisi muuttaa maalle ja ottaa muutamia eläimiä, viljellä kasvimaata ja hoidella pihaa. Mutta olisiko sitä sittenkään onnellinen vaikka nämä kaikki olisi?
Tuntuu että maailma ei olisi oikea paikka munlaiselle ihmiselle ollenkaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pakko myöntää, että itsekin välillä mietin kuinka tylsäksi elämä voi mennä, jos kaikki vain toistuu päivästä toiseen samanlaisena. Onneksi asiaan voi usein kuitenkin itse vaikuttaa :). Kerrot, että et keksi mitään harrastusta, koska et koe olevasi lahjakas missään. Ethän vain ole liian vaativa itseäsi kohtaan? Jos harrastaa jotakin, ei siinä välttämättä tarvitse olla loistava tai edes hyvä. Eiväthän kaikki voi olla lahjakkaita omissa harrastuksissaan. Intohimo taas voi syttyä yllättäviinkin asioihin, usko pois. Kerrot myös, että luonteellesi eivät sovi joukkuelajit. En tiedä, kärsitkö esim. todella vakavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta jolloin en osaa ottaa kantaa siihen kannattaako joukkuelajeja kokeilla, mutta jos vain suinkin pystyt ihmisten kanssa olemaan, voisitko kokeilla jotakin sellaista harrastusta, jossa on jonkin verran muita ihmisiä läsnä (esim. jokin kokkikerho, kansalaisopiston kielikurssi tms) mutta jossa ei heti tule kauheata painetta olla ylisosiaalinen ja lunastaa paikkansa porukassa? Entä voisitko kokeilla jotakin koiriin liittyvää harrastusta, esim. agilitya? Entä keksisittekö miehesi kanssa jonkin yhteisen harrastuksen?
Oletko varma, ettet ole vielä sattunut törmäämään "omanlaisiisi" ihmisiin, jotka siis olisivat samalla aaltopituudella kuin sinä? Ja usko pois, uusia ystäviä voi saada koko ikänsä. Oletko miettinyt netissä tutustumista? Sitäkin moni tekee nykyään eikä sitä edes pidetä enää nörttiytenä.
Suurena haaveenasi on muuttaa maalle. Tietenkään ei voi varmaksi sanoa, tekisikö se sinut onnelliseksi, mutta ainakin haaveilu ja sen ajattelu, että ne haaveet todella on mahdollista toteuttaa, voi jo piristää.
Ja sitten vielä yksi asia: olet ainutlaatuinen, arvokas yksilö vaikket sitä nyt ehkä uskokaan. Oletko muuten saanut apua masennukseen (mikäli sinulla sellainen on todettu, ja vaikkei olisikaan)?
jos muuttaisit maalle ja tekisit niitä asioita mistä pidät. Aivan varmasti olisit. Se on oikeaa elämää,1000x todellisempaa kuin tämä nykyaikainen "elämä". (kuullostaa hieman että sen miehes voisit yhtä hyvin jättää kaupunkiin kun muutat koiran kanssa maalle..)
Tämä mailma on väärä paikka monellekin, ei ihmistä ole tehty tälläistä elämää varten.
-
http://masennus.nettisivu.org
Tiedän että vain itse voin vaikuttaa miten elämäni elän, kun vain saisi itseään niskasta kiinni ja tehtyä asialle jotain. Sitä vaan helposti jämähtää paikoilleen.. Sitä vain miettii että monilla on asiat huonommin ja että onnellinenhan tässä pitäisi olla että on asiat näinkin hyvin. Joukkuepelejä inhoan yli kaiken, kiitos koululiikunnan aiheuttamat traumat. Hevosista olisin kyllä kiinnostunut, mutta se on kallis harrastus ja taidan pelätä hevosia jonkin verran, enkä varmaan uskaltaisi yksin talleille lähteä sillä ihmiset ahdistavat välillä myös. Ilmeisesti mulla on jonkin sortin lievä sosiaalisten tilanteiden pelko, kun ihmiset ahdistaa/pelottaa joissakin tilanteissa. Masennusta mulla ei ole koskaan tutkittu, en ole käynyt koskaan kenenkään juttusilla. Ehkä tässä voisi olla jostain sellaisesta kyse..
D.a.r.k.s.o.u.l: Luin sun esittely-kappaleen profiilistasi ja löytyi aika paljon samanalaisia ajatuksia kuin mulla!