Onko kellään kokemusta miten nestemäärä vaikuttaa atooppiseen ihottumaan?Itse huomasin että mitä vähemmän juon,sitä parempi.
Atopia ja neste
nahka2
2268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suositukset ovat päinvastaiset. Rikkinäinen iho haihduttaa vettä huomattavasti nopeammin kuin ehjä sellainen, joten atoopikon kannattaisi juoda ainakin sen 1,5 litraa vettä päivässä. Itse en ole huomannut asian vaikuttavan suuntaan enkä toiseen. Lieneekö vesi, jota juot sitten allergisoivaa, tiedä häntä..
ihoni atopiaan taipuvainen, lääkäri siitä vähän niin kuin arvioita esitti, että olisi.
No, nyt kesän jälkeen alkoi kuivuuden merkit lisääntyä, joten ajattelin kokeilla auttaisiko vedenjuonnin lisääminen, yleensä en päivän mittaan paljonkaan vettä juo, juominen enemmän kahvia ja teetä, mehua jonkin verran. No, kuivuuden merkit kyllä katosivat. Ensi alkuun, kun join sellaiset pari litraa päivässä, niin alkoi tuntua kuin iho jotenkin "väsyisi" kasvoissa, siis siellä mun ihoni eniten kiristää. Ja lopulta sitten kävi niin, että alkoi tulla näppylää .... ja lopulta aika pahankin näköisenä.
No, tässä kun ei enää olla teini-iässä, niin suorastaan inhottaa.
Nyt olen taas palannut entiseen juomalinjaan, eli aika vähän menee vettä. Mutta muuten kyllä elintavat vain parantuneet - tupakatta on oltu jo yli vuosi ja nyt kesän jälkeen jäi sitten aikuisten virvokkeetkin - että kai se näppyläisyys voi johtua siitäkin, että alkaa kuona-aineet tosiaan poistua huokosten kautta.
No, ei niin liity atopiaan, kunhan kirjoittelin.