Haluaisin kuulla totuuksia, onko täällä bulimikkoja jotka ovat parantuneet ja jättäneet oksentelun ilman ammmattilaisen apua? Olen sairastanut syömishäiriötä n. 5 vuotta. Takana huonompia ja parempia aikoja. Painoa ollut 53-73. Tällä hetkellä 56kg. Tiedän ettei tarvitsisi välttämättä laihduttaa mutta ei se niin helppoa ole. Saatan oksentaa tavallisen ruoan, välillä ahmin ja oksennan, välillä paastoan jne. Kauheinta on kun mitään ei vois syödä etteikö tulisi huono omatunto. Tiedän kuitenkin ettei näin voi jatkua ja haluan todella parantua. Tiedän että ajatukset laihduttamisesta säilyvät, mutta oksentelun haluan lopettaa. Nyt kysynkin tarinoita siitä, oleteko päässeet oksentamisesta eroon ihan omin avuin ja miten siinä olette onnistuneet? Ajatukset laihduttamisesta ja oman kehon kontrolloinnista jäävät varmasti, mutta tärkeintä tällä hetkellä olisi etten oksentelisi.
Itse parantuneet
Apua Kaivataan....
2407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
onnistuin parantumaan bulimiasta.
Itse pakotin itseni syömään niin vähän ettei tullut paha olo ja menin ruuan jälkeen nukkumaan.
Säännöllisesti pieniä annoksia ja vitamiineja joka päivä.Ja syödä piti todella hitaasti!
Rytmin täytyi olla todella tarkka.
Teki mieleni tunkea sormet kurkkuun aina,mutta pakotin itseni vain pitämään ruuan sisällä.
Nyt olen ollut oksentamatta 3 vuotta ja oloni on mitä parhain!
Äidin ja ystävien tuki auttoi myös:)
Toivottavasti tämä edes vähän auttoi..
Bulimiaa sairastin n. 3-4 vuotta. Mä en usko, että mun bulimiassa oli kyse yksistään painosta. Emmä missään vaiheessa sairautta aatellu, että laihdun sen avulla. Se oli vaan mun keinoni purkaa pahaa oloa ja ahdistusta. Takana on tosi rankkojakin kausia, jolloin sormet oli kurkussa useasti. Elimistö alkoi olemaan tosi kovilla; heikkoa oloa, tykytyksiä, kylmä, turvotusta....Peiliin ei paljon tehnyt mieli katsoa.
Jossain vaiheessa oksentelu alkoi vähenemään, koska itseinho oli sen vuoksi suuri ja tiesin, että pilaan oman terveyteni. Bulimia oli tavallaan jo tapa mulle, joten kaikki tapahtui hitaasti. Syöminen normaalisti vaati totuttelua ja opettelua. Tärkeintä on se, että oikeesti uskaltaa syödä tarpeeksi ja säännöllisesti. Mä ainakin sallin itselleni oikein kunnon herkkupäivän kerran viikossa. Liikunta on myös ollut isossa osassa tässä prosessissa, siis lähinnä saanut ajatuksia muualle ja tuonut tekemistä ja kohottanut mielialaa. Ei mitään pakko liikkua ja laihtua-meininkiä.
Nyt olen ollut kohta vuoden oksentelematta ja olen paljon onnellisempi. Vaikea edes tunnistaa itseäni noilta bulimia-ajoilta. Henkisesti olen kasvanut niistä ajoista paljon. Vieläkin on päiviä jolloin alkaa ahdistamaan jjoku asia, mutta on onneks muitakin tapoja purkaa sitä kuin oksentelu.
Tämä on ollut oma taisteluni ja koen sen voittaneeni :)