Onko täällä ketään muita liiallisesta sairauden pelosta kärsiviä? Itselläni on ollut tämä vaiva jo kohta 20 vuotta, teini-iästä lähtien. Välillä on ollut pahempia ja välillä parempia kausia. Olen vain tottunut elämään tämän kanssa ja nyt kun olen lukenut tältä palstalta muiden kertomuksia, ymmärrän, että vaivani on siinä mielessä lievä, että olen pystynyt elämään suhteellisen normaalia elämää ilman erityistä hoitoa, mitä nyt psykologin kanssa olen joskus käynyt juttelemassa.
Nyt on taas ollut pari kuukautta pahempi kausi. Sairaudet, joita pelkään pakkomielteisesti vaihtelevat ja lääkärillä on tullut käytyä useita kertoja. Aina, kun lääkäri antaa minulle "terveen paperit", ahdistus helpottaa hetkeksi, mutta minun ei tarvitse kuin saada joku toinen sairaus mieleeni, niin alan pelätä sitä. Olen lukenut internetistä hypokondriasta ja nyt vasta olen oikeastaan oivaltanut, että kyse on selkeästi pakko-oireisesta häiriöstä. Pakkoajatuksena on sairauden pelko, rutiinina terveydentilan tarkistaminen, oireiden googlaus ja lääkärissä ramppaaminen.
Minulla on myös muita ocd-oireita, tosin lieviä. Tiettyjä rutiineita, esim. tiskikoneen astioiden täytyy olla tietyllä tavalla (jos joku muu on ollut täyttämässä, käyn "korjaamassa" ne oikeille paikoille) ja muita vastaavia juttuja, jotka eivät kuitenkaan tunnu kauhean häiritseviltä.
MInulla on tosiaan ollut vaihdellen hyviä kausia ja sitten taas näitä huonompia. Ja on ollut aikoja, jolloin sairauden pelon tilalle on tullut joku muu irrationaalinen pelko (jossain vaiheessa pelkäsin esim. hirveästi Yellowstonen tulivuoren purkautumista). Olenkin miettinyt mistä johtuu tämä ahdistuksen ajoittainen paheneminen? Olen tosi huono tunnistamaan ja käsittelemään omia tunnetilojani ja minun on vaikea nähdä yhteyttä minkään tietyn asian ja tilanneen ja hypokondriakauden alkamisen välillä. Epäilen kuitenkin, että stressillä voisi olla osuutensa. Minulla on kolme pientä lasta ja vaativa työ. Elämä on aika lailla suorittamista nykyisin aamusta iltaan.
Kiinnostaisi oikeastaan kuulla muiden näkemyksiä - onko hypokondriassa todella kyse ocd:n alalajista? Miten muilla stressi vaikuttaa oireisiin? Ja tärkein kysymys: miten tätä voisi helpottaa?!
Nyt on taas ollut pari kuukautta pahempi kausi. Sairaudet, joita pelkään pakkomielteisesti vaihtelevat ja lääkärillä on tullut käytyä useita kertoja. Aina, kun lääkäri antaa minulle "terveen paperit", ahdistus helpottaa hetkeksi, mutta minun ei tarvitse kuin saada joku toinen sairaus mieleeni, niin alan pelätä sitä. Olen lukenut internetistä hypokondriasta ja nyt vasta olen oikeastaan oivaltanut, että kyse on selkeästi pakko-oireisesta häiriöstä. Pakkoajatuksena on sairauden pelko, rutiinina terveydentilan tarkistaminen, oireiden googlaus ja lääkärissä ramppaaminen.
Minulla on myös muita ocd-oireita, tosin lieviä. Tiettyjä rutiineita, esim. tiskikoneen astioiden täytyy olla tietyllä tavalla (jos joku muu on ollut täyttämässä, käyn "korjaamassa" ne oikeille paikoille) ja muita vastaavia juttuja, jotka eivät kuitenkaan tunnu kauhean häiritseviltä.
MInulla on tosiaan ollut vaihdellen hyviä kausia ja sitten taas näitä huonompia. Ja on ollut aikoja, jolloin sairauden pelon tilalle on tullut joku muu irrationaalinen pelko (jossain vaiheessa pelkäsin esim. hirveästi Yellowstonen tulivuoren purkautumista). Olenkin miettinyt mistä johtuu tämä ahdistuksen ajoittainen paheneminen? Olen tosi huono tunnistamaan ja käsittelemään omia tunnetilojani ja minun on vaikea nähdä yhteyttä minkään tietyn asian ja tilanneen ja hypokondriakauden alkamisen välillä. Epäilen kuitenkin, että stressillä voisi olla osuutensa. Minulla on kolme pientä lasta ja vaativa työ. Elämä on aika lailla suorittamista nykyisin aamusta iltaan.
Kiinnostaisi oikeastaan kuulla muiden näkemyksiä - onko hypokondriassa todella kyse ocd:n alalajista? Miten muilla stressi vaikuttaa oireisiin? Ja tärkein kysymys: miten tätä voisi helpottaa?!
Vastaukset 2
Vanhimmat
hyvin lujilla. Mutta tiedätkös, minulle viestisi ainakin osoitti sitä että Sinulla on hyvinvahva henkiinjäämisen-tarve! Hyvä, hienoa!!!! Nyt vaan taidat olla aivan äärirajoillasi. :l Maailma kulkee, ja asiat yleensä hoituvat -pienemmilläkin paineilla. :) En paasaa. Tiedän omastakin kokemuksesta kamalimpia oloja ja asioita. :/
Onko ketään joka voisi auttaa? Ns.ammattiapu on varmaan hyvää, mutta meinasin nyt ihan sellaisia läheisiä ihmisiä ilman titteleitä? :)
Voisitko hakea esim. 2 vkon sairaslomaa? Osaa (ja itseäni) auttaa hetken tauko kaikesta. Jos vielä lapset voisivat olla hoidossa edes kaksi päivää? Saisit vaikka ihan vaan nukkua? :)
Olisipa ihanaa, kun saisi kaksi päivää ihan vaan nukkua :) . Mutta en voi sellaista kuvitellakaan, pöpiksi leimaantuminen olisi viimeinen niitti orastavalle urakehitykselleni. On pakko vaan yrittää jaksaa. Ja kyllähän työ tavallaan kuitenkin auttaa pitämään ajatukset muissa asioissa. Kotona on melkein raskaampaa, kun lapset tauotta vaativat ja pyytävät jotain, melutaso on huikea, eikä hetkeäkään omaa rauhaa.
Mieheni on onneksi hyvä kuuntelija, mutta väsyyhän hänkin tähän. Olen puhunut myös parille muulle lähisukulaiselle, mutta tuntuu, että tämä on heille lähinnä huvittava kuriositeetti, hassu persoonallisuuden piirre jonkun Woody Allenin tyyliin. Ei kukaan muu kuin mieheni ehkä tajua kuinka ahdistavaa ja lamauttavaa tämä voi olla. Ammattiavusta olen joskus haaveillut, mutta en oikein tiedä minne menisin. Aikaisemmin kävin YTHS:n psykologilla, mutta nyt minulla ei ole aavistustakaan minne tällainen aikuinen, työssäkäyvä ihminen voisi hakeutua? Ja suoraan sanoen en ole ihan varma oliko psykologista aikaisemminkaan kovinkaan paljon apua.
Tänään on jotenkin parempi päivä. Pakotin eilen illalla itseni liikuntaharrastukseen, saunoin, luin filosofista kirjaa ja join ison lasin viiniä. Alkoholi helpottaa ihmeesti, mutta se ei varmaan ole kovin hyvä lääke pitkällä aikavälillä? Omahoitoni peruspilarit ovat tässä vuosikymmenten aikana olleet nimenomaan liikunta ja johonkin muuhun asiaan keskittyminen, esimerkiksi syventyminen johonkin aktiivista ajattelua vaativaan kirjaan. Olen huomannut, että aivoni usein käyvät jotenkin "ylikierroksilla" ja kun sen saa suunnattua positiivisiin asioihin ahdistuksen pyörittämisen sijasta, ollaan jo voiton puolella. Jotenkin pitäisi vaan saada ne negatiiviset ajatukset nuijittua heti alkumetreille, häivytettyä, hukutettua johonkin muuhun.