Lastensuojelussa tarvitaan myös aikuispsykiatriaa
Julkaistu: 20.9.2010 lehdessä osastolla Pääkirjoitus
A A Kirsi Riihimäki, Aila Puustinen-Korhonen
Huostaan otettujen lasten vanhemmilla on Kelan tuoreen Perhepiirissä-raportin mukaan huomattavia ongelmia työmarkkinoilla sekä terveydessä ja toimintakyvyssä. Vanhemmat kärsivät useimmiten köyhyydestä ja ovat vahvasti riippuvaisia sosiaaliturvasta.
Vuosien tilastollinen seuranta on osoittanut, että kolme neljästä lapsesta tulee perhekuntoutukseen vanhemman mielenterveyteen liittyvistä syistä. Lastensuojelussa vanhemmuuden puutteet huomataan mutta syitä ei välttämättä tunnisteta - ja vaikka tunnistettaisiinkin, ohjaus mielenterveyspalvelujen piiriin ei useinkaan onnistu.
Varatun ajan käyttämättä jättäminen tulkitaan helposti sitoutumisen puutteeksi. Asiakirjoihin saatetaan merkitä, ettei vanhempi suostu ottamaan vastaan suunniteltuja tukitoimia, ja huostaanottoa harkitaan.
Lastensuojelun ja psykiatrian välistä yhteistyötä on värittänyt lastensuojelun tyytymättömyys lasten mielenterveyspalvelujen määrään; toisaalta lasten- ja nuorisopsykiatriassa odotetaan, että psyykkisesti oireilevien lasten kotiolot ovat hoitoon hakeuduttaessa kunnossa. Yhteistyö aikuispsykiatrian kanssa on ollut vähäistä, vaikka lastensuojelulakimme sitä nykyisin edellyttää.
Vuoden 2009 alussa käynnistynyt perhekuntoutuksen ja aikuispsykiatrian Vanhemman hoitopolku -hanke on osoittanut käsitykset vanhemman sitoutumattomuudesta vääriksi. Psykiatriassa on totuttu korostamaan ihmisen omaa halua hoitoon ja muutokseen, mutta lastensuojeluperheiden vanhemmat eivät hankkeen aikana saatujen kokemusten mukaan loksahdakaan psykiatrian diagnoosilokeroihin. Kyseisissä perheissä on monenlaista kyvyttömyyttä avun hakemiseen ja vastaanottamiseen.
Oireilu on usein epämääräistä ja laaja-alaista. Kyse on pikemminkin persoonallisuuden ja psyyken hataruudesta kuin masennuksesta. Vanhemmilla on monesti myös omia kokemuksia kaltoinkohtelusta. Heidän sairaudentunnossaan on puutteita, ja ongelmat ulottuvat yli sukupolvien.
Hoidolla ei voida palauttaa terveyttä ja toimintakykyä, jos niitä ei ole ollutkaan. Keskeinen havainto on myös se, että vanhemmat eivät ole tilanteessaan kykeneviä erikoissairaanhoidon asiakkaiksi. Ammattikoulutus ja toimeentulo saattavat puuttua, maksut olla rästissä ja asumisasiat sekaisin. Lisäksi on epätietoisuutta, otetaanko lapsi huostaan vai ei. Verkostot ovat hataria ja perhesuhteet vaihtelevia.
Toisin sanoen nämä vanhemmat tarvitsevat paljon tukea. He eivät ole "resepti käteen ja kotiin" -tyyppisiä potilaita, eikä hoidon aloittaminen onnistu pelkällä ohjauksella mielenterveyspalvelujen piiriin. Mielenterveyden hoito tulisi aloittaa kotiolojen vakauttamisella sosiaalityön keinoin.
Hoidon tarvetta tulisi voida arvioida kaikessa rauhassa. Tämä vaatii monia keskusteluja, sillä luottamuksen syntyminen avun olemassaoloon ja mahdollisuuksiin vie aikaa. Sen jälkeen hoitomotivaatiota voidaan ryhtyä pikkuhiljaa herättelemään.
Julkaistu: 20.9.2010 lehdessä osastolla Pääkirjoitus
A A Kirsi Riihimäki, Aila Puustinen-Korhonen
Huostaan otettujen lasten vanhemmilla on Kelan tuoreen Perhepiirissä-raportin mukaan huomattavia ongelmia työmarkkinoilla sekä terveydessä ja toimintakyvyssä. Vanhemmat kärsivät useimmiten köyhyydestä ja ovat vahvasti riippuvaisia sosiaaliturvasta.
Vuosien tilastollinen seuranta on osoittanut, että kolme neljästä lapsesta tulee perhekuntoutukseen vanhemman mielenterveyteen liittyvistä syistä. Lastensuojelussa vanhemmuuden puutteet huomataan mutta syitä ei välttämättä tunnisteta - ja vaikka tunnistettaisiinkin, ohjaus mielenterveyspalvelujen piiriin ei useinkaan onnistu.
Varatun ajan käyttämättä jättäminen tulkitaan helposti sitoutumisen puutteeksi. Asiakirjoihin saatetaan merkitä, ettei vanhempi suostu ottamaan vastaan suunniteltuja tukitoimia, ja huostaanottoa harkitaan.
Lastensuojelun ja psykiatrian välistä yhteistyötä on värittänyt lastensuojelun tyytymättömyys lasten mielenterveyspalvelujen määrään; toisaalta lasten- ja nuorisopsykiatriassa odotetaan, että psyykkisesti oireilevien lasten kotiolot ovat hoitoon hakeuduttaessa kunnossa. Yhteistyö aikuispsykiatrian kanssa on ollut vähäistä, vaikka lastensuojelulakimme sitä nykyisin edellyttää.
Vuoden 2009 alussa käynnistynyt perhekuntoutuksen ja aikuispsykiatrian Vanhemman hoitopolku -hanke on osoittanut käsitykset vanhemman sitoutumattomuudesta vääriksi. Psykiatriassa on totuttu korostamaan ihmisen omaa halua hoitoon ja muutokseen, mutta lastensuojeluperheiden vanhemmat eivät hankkeen aikana saatujen kokemusten mukaan loksahdakaan psykiatrian diagnoosilokeroihin. Kyseisissä perheissä on monenlaista kyvyttömyyttä avun hakemiseen ja vastaanottamiseen.
Oireilu on usein epämääräistä ja laaja-alaista. Kyse on pikemminkin persoonallisuuden ja psyyken hataruudesta kuin masennuksesta. Vanhemmilla on monesti myös omia kokemuksia kaltoinkohtelusta. Heidän sairaudentunnossaan on puutteita, ja ongelmat ulottuvat yli sukupolvien.
Hoidolla ei voida palauttaa terveyttä ja toimintakykyä, jos niitä ei ole ollutkaan. Keskeinen havainto on myös se, että vanhemmat eivät ole tilanteessaan kykeneviä erikoissairaanhoidon asiakkaiksi. Ammattikoulutus ja toimeentulo saattavat puuttua, maksut olla rästissä ja asumisasiat sekaisin. Lisäksi on epätietoisuutta, otetaanko lapsi huostaan vai ei. Verkostot ovat hataria ja perhesuhteet vaihtelevia.
Toisin sanoen nämä vanhemmat tarvitsevat paljon tukea. He eivät ole "resepti käteen ja kotiin" -tyyppisiä potilaita, eikä hoidon aloittaminen onnistu pelkällä ohjauksella mielenterveyspalvelujen piiriin. Mielenterveyden hoito tulisi aloittaa kotiolojen vakauttamisella sosiaalityön keinoin.
Hoidon tarvetta tulisi voida arvioida kaikessa rauhassa. Tämä vaatii monia keskusteluja, sillä luottamuksen syntyminen avun olemassaoloon ja mahdollisuuksiin vie aikaa. Sen jälkeen hoitomotivaatiota voidaan ryhtyä pikkuhiljaa herättelemään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vanhempi saattaa vielä motivaation löydyttyäkin tarvita paljon sekä konkreettista että henkistä tukea, kuten lastenhoitoapua ja taloudellista tukea, jotta hoitokäynnit toteutuisivat. Perhettä tulisi malttaa tukea pitkäkestoisesti, sillä mielenterveys ei kohene nopeasti.
Kelan raportissa oltiin huolissaan nuorten merkittävän yleisestä psyykenlääkkeiden käytöstä. Riskilapset tarvitsevat tavallista vakaampia ja rakastavampia lähimmäisiä, sillä suojaavat tekijät lieventävät esimerkiksi käytöshäiriöiden ja neuropsykiatristen oireyhtymien, kuten adhd:n, ilmenemismuotoja.
Tämän vuoksi aikuispsykiatrian ja lastensuojelun on yhdistettävä voimavaransa. Vuosittain lisääntyviä huostaanottoja ei saada vähenemään ilman yhteistyötä ja yhteisymmärrystä siitä, mistä vanhempien mielenterveysongelmissa on kysymys ja miten niitä päästään hoitamaan. Ajattelutapa, jonka mukaan psykiatria hoitaa pään ja sosiaalityö perheen, ei toimi.
Yhteistyö tulisi saada laajaan käyttöön ja jalostaa paikallisiin oloihin sopivaksi. Vanhemman psyykkinen tukeminen onnistuu kokemusten mukaan hyvin rekrytoimalla aikuispsykiatrian ammattihenkilöitä perhekuntoutuksen työryhmiin sekä laatimalla sujuvat hoitopolut, joissa otetaan huomioon myös erikoissairaanhoito. Sekä sosiaali- että terveystoimen asiantuntemusta sisältävän perhekuntoutuksen tulisi olla kaikkien saatavilla asuinpaikasta riippumatta.
Vuonna 2008 Suomen kunnat käyttivät sijaishuoltoon 544 miljoonaa euroa - 64 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Tällainen kehitys ei ole toivottavaa kuntatalouden kannalta puhumattakaan inhimillisistä kustannuksista, joita huostaanotoista ja hoidotta jäämisestä perheille aina syntyy.
Uuden terveydenhuoltolain toimeenpanossa tulisi tiedostaa tämä erityiskysymys ja luoda pysyvät yhteistyömallit lastensuojelun ja aikuispsykiatrian välille.
Riihimäki on Vantaan kaupungin ylilääkäri ja Puustinen-Korhonen Vantaan perhekuntoutuskeskuksen johtaja.
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Lastensuojelussa tarvitaan myös aikuispsykiatriaa/HS20100920SI1MA013br
Osallistu keskusteluun
Kirjoitit: Työtön vanhempi on psykiatrisen hoidon tarpeessa.