Moikka, olen yhdeksättä luokkaa käyvä tyttö. Minulla todettin epilepsia kun olin ensimmäisellä luokalla. Olin saanut kaksi tajuttomuuskohtausta, ja sitten minua alettiin lääkittää neurotol slow lääkkeellä. Aluksi kaikki meni hyvin, mutta minulla alkoi aivan suunnaton päänsärky ja kävin terveydenhoitajalla joka päivä hakemassa päänsärkylääkettä. Kolmannella luokalla minule ilmoitettiin annokseni olevan liian suuri, ja sitä pienennettiin. Sekin annos oli liian suuri, ja kolmannella kerralla annos oli sopiva. Päänsärkyä oli vielä, mutta se väheni. Lääkitystä alettiin purkaa, ja epilepsian oletettiin menneen ohi. Ei ole tullut enää kohtauksia, mutta päänsärky ei ole kaikonnut. Olin kuitenkin niin nuori noihin aikoihin, etten muista oikein mitään, mutta voisiko kuitenkin päänsärky johtua siitä, että minulla oli kuitenkin yli puoli vuotta aivan liian suuri lääkeannos jota otin kahdesti päivässä? Voiko liian suuresta annoksesta aiheutua jotakin? Minulla on yhä päänsärkyjä ja huimausta, kärsin myös unettomuudesta. Olisi kiva tietää.
Mietityttää.
epilepsia ohi?
2306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suosittelen sinulle käyntiä lääkärissä, jotta saat selkeitä vastauksia kysymyksiisi.
Koska päänsärkyä tulee päivittäin tai ainakin melkein, saattaa olla kyse migreenistä. Siihen tavalliset päänsärkylääkkeet eivät tehoa, vaan tarvitaan migreeniin kuuluva lääkitys, samaan tapaan kuin epilepsialla on omansa. Katso mahdollinen päänsärky Migreeniyhdistyksen sivuilta.
Neurologi on oikea ratkaisu myös päänsärkyongelmissa. Varaa aika yksityiselle, niin pääset varmasti nopeammin.