Sosiaalinen erakko?

Minä olen sosiaalinen erakko. Mene ihmisten ilmoille vain kun tarvitsen heitä. Kyllä se toimii. Tosin mitään kovin läheisiä ihmissuhteita ei ole, mutta en usko että sellaisia kestäisinkään. Haluan itse määrätä milloin on seuran paikka.

Täysin samaa mieltä, tosin vain siksi koska olen hyvin paljon samanlainen.

Aihe kiehtoo, sillä olen itsekin sellainen. Väsyn ihmisiin usein ja suuresti, sillä joko nykykulttuuri tai oma erilaisuus on tehnyt minusta sellaisen. En jaksa sellaisia ihmisiä, joille elämä on kovin vaikeaa. Saunan tai digiboxin ajastus on pettänyt, kahvin kanssa ei ole pullaa, hyttynen pistää tms. Ei ole mitään syötävää tai on perunoita, muttei lihaa. En jaksa tylyä kohtelua kioskeilla ja kassoilla, vaikka tiedän, että he eivät saa riittävää palkkaa ja olenkin lähinnä vihainen heidän työnantajilleen mutta silti. Lisäksi monet ihmiset ovat kuin sähköjäniksiä. Ei tippaakaan aikaa katsella ympärilleen. Ei keskittymiskykyä, ei kykyä olla hiljaa itsekseen. Jos tv hajoaa, ihminen sekoaa. Ei keskustelua linja-autoissa, ei pysäkeillä, ei jonoissa, ei missään. ei hassuttelua tai savolaista huulenheittoa, ei enää edes savossa. Hätäinen töksäytys tulee tai merkitsevä katse. Oikeaa keskusteluseuraa saa hakemalla hakea. Tämä kaikki on tehnyt minusta ainakin ns. sosiaalisen erakon. Lemmikkikissanikin juttelevat viisaampia, eivät ne kysy miksi et ole katsonut salkkareita, idolsia, bb:tä vaan ne elävät todellisuudessa kaikki ihmiset eivät automaatisesti katso tanssii tähtien kanssa, mutta kaikki ainakin sisäkissat kysyvät, koska annat ruokaa, vaihdat hiekan tai rapsutat, eivätkä esitä sen kiireisempää kuin ovat. Mikään ei ole mukavampaa kuin tuntea vaikka yksikin naapuri, joka poikkeaa massasta. meidän talossa se on yksi vanha pihalla tupakalla käyvä vanha ukko. Moikkaa kaikille ja on aina hyvällä tuulella. Ehkä se on niitä, jotka vielä keksivät näitä vanhan kansan sanontoja, kuten nätti kuin sika pienenä. Ei mitään nykyajan älytöntä Haittaaks se? Jos vähän vajaita pilkataan?

Minä viihdyn yksin, muiden kanssa kun toimii niin olen ystävällinen.

Ei kukaan jaksa olla koko aikaa sosiaalinen, kännissä se voi onnistua.

Mulle riittää liikkuminen jossain ihmisten ilmoilla, tuosta keskustelusta en enää niin välitä, teennäistä sitä sun tätä vääntämistä, missä tulee vain kiusaantuneeksi ja huokaa helpotuksesta kun pääsee näistä eroopn.

Viihdyn hyvin yksin ja sosiaalisuudesta riittää kun kerran viikossa käyn ryhmässä harrastamassa ja silloin tällöin jollain pienellä reissulla joko omatoimisesti tai jonkun matkanjärjestäjän matkalla.
Yksin olen asunut jo 20 vuotta ja työelämästäkin ollut pois jo 10 vuotta ja sinä aikana kerennyt monet reissut tekemään

Minä olen vuosikausia ollut yksinäinen erakko,käyn töissä ja siellä juttelen ihmisille se riittänyt toistaiseksi mutta kieltämättä vapaa ajalla kaipaisin ystäviä,mut mahdotonta tutustua kehenkään koska koko elämäni ajan mua on käytetty rahallisesti ja ruoallisesti hyväksi ja olen ollut vain likasanko ihmisille. Täten myös viha ihmisiä kohtaan on ollut suurta,nyt pitempiaikainen (tämäkin) "ystävä" löysi kumppanin itselleen ja sen jälkeen hylkäsi mut:( itse en saa ketään vaikka kuinka halunnut,miehet vaan pelleillee mun kanssa ja käyttänyt rahallisesti hyväksi :( en kaipaa siis seurustelusuhdetta mutta kavereita kaipaan. Ei oo omaa perhettä,välit poikki vanhempiin,sisaruksilla oma elämä...eli jos saisin vaikka sairaskohtauksen ja kuolisi voisi olla viikkoja,kuukausia ja ehkä jopa vuosia että huomattaisiin ettei musta kuulu,eikä oo ketään joka soittaisi ambulanssia jos en itse siihen kykene.

Aika moni hylännyt mut heti kun jotain parempaa ilmaantuu ns.

Kyllä yksin saa viihtyä ja varsinkin silloin haluaakin kun huomaa et käytetään vaan hyväksi. Itseä ei saa unohtaa koskaan

Mulla vaihtelee. Välillä tykkään olla ihmisten kanssa. Lähinnä mielenterveys- ja päihdeongelmaisten, autistien, vammaisten ja vanhusten. "Normaalit" ihmiset on vähän... Kai ne sitten on normaaleja... Mutta jos menee porukoihin liikaa, niin sitten väsyy ja alkaa vituttamaan, koska on siellä mt-porukoissakin luonnollisesti jos jonkinlaista tossunkuluttajaa. Naapureista suurimman osan kanssa sosiaalisuus lähinnä sitä, että kaikki kyttää toisiaan. On tässä yks mukava nainen. Ja yks mies on kans välillä kiva, hänelläkin omat ongelmansa. No tämä on tavallinen kerrostalo, mutta voisi olla aivan hyvin joku mielenterveyskuntoutujien asuntola sillä perusteella minkälaista porukkaa asuu. Tykkään olla täällä, vaikka on tuota kyttäämistä, koska sitä sosiaalista elämää on luonnostaan vähän, tuntee jokaisen nimeltä, että ei tarvitse välttämättä lähteä juttuseuraa hakemaan mistään. Välillä käyn erilaisissa kerhoissa, mutta jos käyn niissä liikaa, "palan loppuun" ja sitten tarvitsen yksinoloa pitkään. Mulla on ystäviäkin. Suurimman osan kanssa on yhteydenpito vaan puhelinmen välityksellä, että nähdään monen vuoden välein kasvotusten. Kahden tai kolmen kanssa on sellaista, että nähdään useamman kerran vuodessa.

-Nainen 40v.

Pidän et ympärillä on elämää, mutta viihdyn yksinkin, sitä tuo tarkoittaa.

Kyllä kaksi päivää on riiittävästi, kun sukulaiset/ lapset kyläilee.. eikä jaksa varsinkaan tätä jatkuvaa sykyilyä jonnekkin ja ihan holtitonta kulutusta, muovi romuja lapsille ostellaan.. :(. Huh huh.. kaipaa omaan rauhaan…