Olen pohtinu hiljaa ittekseni että mahtaako nykyään olla kovin yleistä että vasta synnytyksen yhteydessä selviää että tulee toinenkin lapsi?
En ruoki itteeni sillä että haluaisin kaksoset vaan ultrassa on todettu, että yksi tulee. Mutta onko tapahtunut kohdalle tai tutulle? Miten suhtautuneet jos tapahtunut?
En ruoki itteeni sillä että haluaisin kaksoset vaan ultrassa on todettu, että yksi tulee. Mutta onko tapahtunut kohdalle tai tutulle? Miten suhtautuneet jos tapahtunut?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulle oli kävi näin:
Olin käynyt ultrassa, ja siellä todettiin että odotan kaksosia. Kun synnytys koitti synnytin ihanat kaksostyttäret. Pääsin synnytyksen jälkeen osastolle. Parin tunnin kuluttua aloin oksentelemaan ja vatsa muuttui kovaksi. Minut ultrattiin ja todettiin että siellä oli vielä yksi elossa oleva sikiö. Jota ei aiemmissa ultrissa näkynyt. Minut vietiin kiireesti leikkaus-saliin ja tehtiin keisarinleikkaus (lääkärit katsoivat että näin oli parempi, kun olin niin väsynyt jo). Varttia myöhemmin sain nähdä ensimmäistä kertaa suloisen vauvani, joka oli myös tyttö. Eli näin meillä. Tapaukset ovat kyllä aika harvinaisia, mutta kyllä niitäkin sattuu. Nyt tytöt ovat pari kuukautta vanhoja kaunottaria nimiltään: Adele, Amanda, ja Aurora. Onnea synnärille!
Etkö kaksi tytärtä synnytettyäsi synnyttänyt istukkaa ulos kohdusta? Taitaa olla keksitty juttu. Kätilöhän painelee kohdun aina synnytyksen jälkeen ja tunnustelee, ettei ole jäänyt mitään hyytymiä tai istukan jäämiä kohtuun. En usko tätä AdeleAmandaAurora-tarinaa pätkääkään!
Ultrasta kyllä näkyy, mitä siellä on. Joskus voi tulla tulkintavaikeuksia,kuten minulla. 27 vkolla ultrassa vain 1, mutta jotain epäselvää jäi.. Se epäselvä oli toinen sikiö,joka täsmälleen toisen takana(perätilassa kumpikin), ja b-mitta sattui millilleen samaan. Tilanne huomattiin vasta myöhemmin (31.vko),kun jouduin supistuksissa sairaalaan. 34.vkolla sektiolla 2 tervettä poikaa! Kyllä meno vatsassa oli kokoajan sellainen, että itse arvasin: kun masun päältä mieheni kanssa "vangittiin" 2 kättä ja 2 jalkaa, vielä jatkui kova potkiminen! En usko minäkään tuohon tarinaan kolmosista!