teuta

Kun sinä tiedät paljon raamatusta, ja Jeesuksen eletystä elämästä, niin kysyisin sinulta, oliko Jeesuksella millaisia sukulaisia? Katselin televisiosta eräältä kanavalta ohjelmaa, otsikolla Jeesuksen salainen perhe.
Siinä mainittiin, että hänellä olisi ollut veljiä ja sisaria ja muita sukulaisia, mutta ne ovat jostain syystä vaiennettu kansalaisilta. (professori James Tabor)

Johannes joka Jeesuksen kastoi oli hänen lähisukulainen Marian puolelta. Lisä'ksi Jeesus kehui Johannesta, joka oli hän opettajansa kristiuskon alkuupanijoita, hän oli Jeesuksen mielestä enemmän kuin profeetta(luukkaan evankeliumi) Hän sanoi myös Johanneksesta, Yksikään naisesta syntynyt ei ole suurempi kuin hän. Myöskin kerrotaanj, että Johannes opetti alkujaan Isämeidän rukouksen Jeesukselle, joka sitten opetti sen opetuslapsilleen. Eli Johannes ja Jeesus olivat tasavertaisia Jumalansa palvelijoita.

Jeesuksen sukulaiset painettiin unholaan,koska heillä oli eri käsitys Jumalasta. Jeesuksella oli Jaakobveli joka jatkoi Jeesuksen jälkeen vielä 70 vuotta Jeesuksen seuraajana kristinuskon liikettä, jonka alkuun paniana oli Johannes, ennen Jeesusta. Jaakobin ja Paavalin kesken kilpailtiin uskon suunnasta ja Jakob ja hänen sukulaisensa jäivät tappiolle. ¨Kun 1600 vuotta sitten kristinusko julistettiin viralliseksi uskonnoksi, niin Paavalin sanomat tulivat sen ytimeksi.

Nämä ovat näitä tutkimuksia joita ei nykyinen kristinusko kannata, mutta vanhoista kirjoista voi jättää pois ne mitkä eivät miellytä ja tue nykykristinuskoisia. Se olisi katasrofi, jos hyväksyttäisiin erillaisia asiaoita nykyiseen uskomukseen.

Tämä tuo varmaan kohonneita verenpaineita muutamille. Toivon ettei seriffi pahastu ja poista tätä tarinaa.

Minä kirjoitin vain minkä näin televisiosta. En ota kantaa puoleen tai toiseen.
40546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Hiukan teki haittaa , olin laittamassa pitkää viestiä noista rukouksista sulle , ja ne meni suit sait.
No ne voi kyllä uusia , kun on aikaa ...
Kysyit Jeesuksen sukulaisista ( todelliset ja ainoa on taivaassa ISÄ .) Mutta maallisia sukulaisia oli
vaikka kuinka paljon , koska hän oli Daavidin Juuri vesa , Tämä Johanneksen Äiti oli Marian serkku
ja koska molemmissa tapauksissa oli Enkeli asialla senkin voi katsoa taivas asiaksi . Elisabet oli jo iäkäs
Ja hän tarvi sen tähden Jumalan lupausta , ja kun raskaus oli 6 kk. aloitti pyhähenki Jeesuksen /Marian
raskauden,

kerron lisää kun tulen.

Äänestä
  • että otit asiallisesti kyselyni Jeesuksen sukulaisista. Keskustellaan vaan joskus asiasta lisää.

    Olen samaa mieltä Taivaan isästä. Hän on meillä kaikilla.

    Äänestä

  • Silloin piti myös Johanneksen , olla Elispetin puolesta olla Daavidin juuri vesa , Sakariaalle ilmoitti enkeli
    Johannes kastajan syntyväksi... Luuk. 1:5-25.
    Luuk. 1:26. Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumalöa lähetti enkeli Gabrielin Galilean kauipunkiin , joka oli Nasaret ,27. Neitsyeen tykö , joka oli kihlattu Joosefille , Daavidin suvusta.
    28-38.

    Jeesus eli ja kasvoi hänen 12 v. ollessaan he olivat Pääsiäisjuhlan aikana Jerusalemissa , jossa hän eksyi muusta perheestä. tämän kohtalokkaan reissun aikana loppui Raamatussa oleva kirjoitus hänestä .
    Kunnes sen aikaiset lapsuus ja nuoruus vuodet tuli täyteen 30. Silloin hän meni Johanneksen kasteelle.
    ja sai Pyhähengen tunnetulla tavalla Kun hän nousi vedestä , tuli Pyhähenki Hänen yläpuolelleen kyyhkysen
    muodossa ja ääni kuului Tämä on minun rakas Poikani johon minä olen mielistynyt .

    Niin minustakin hänellä oli 4 veljeä ja 2 siskoa ( toinen siskoista saattaa olla morsian Kaanaassa ) koska
    Maria oli siellä KAASONA. Ei ole kerrottu tarkasti , koska ei läheskaikista naisista kerrottu mitään.
    JAAKOB oli varmuudella Jerusalemin ylipappi myöhemmin , hänen kirjansa on raamatussa ,Apostoli
    ja veli Juuda (s) koska hän sanoo itseään Kristuksen palvelijaksi hän ei ollut apostoli .
    Mutta he olivat Jeesuksen veljiä (veli puolia).

    Daavidin isä Isai oli sieltä vanhimmasta päästä sukua , kun myös Daavidin ja Jeesuksen välissä oli n,1000v.
    mahtuu muutama mukaan , Daavidille , Salomon , Rehabeam , Abia , Aasa , Joosafat , Jooram, Ussia.
    Jootam, Aahas, Hiskia, Manasse , Aamon , Joosia , Jekonja, Sealtiel, Seruibbaabel, Abiud, Eljakim, Asor,
    Saadok , Akim , Eliud., Eleasar , Mattan Jaakob Joosef, Marian mies. hänen josta syntyi Jeesus ,
    Ja jota kutsutaan Kristukseksi. Nämä tiedot oli : Matt. 1:6-16.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Silloin piti myös Johanneksen , olla Elispetin puolesta olla Daavidin juuri vesa , Sakariaalle ilmoitti enkeli

    27 polvea , 1000 vuotta suku polvi oli n. 40 v. näistä ainakin 2 oli lyhyempiä . historia ei kerro paljon
    Joosefin sukulaista ,,myös jos muita lähdettäisiin tarkemmin tukimaan , vaikka polvi kerrallaan olisi
    sukua siunaantunut vaikka kuinka paljon . Mutta näin sitä voisi tutkia ja tulos voisi olla hieno.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Silloin piti myös Johanneksen , olla Elispetin puolesta olla Daavidin juuri vesa , Sakariaalle ilmoitti enkeli
    Johannes kastajan syntyväksi... Luuk. 1:5-25.
    Luuk. 1:26. Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumalöa lähetti enkeli Gabrielin Galilean kauipunkiin , joka oli Nasaret ,27. Neitsyeen tykö , joka oli kihlattu Joosefille , Daavidin suvusta.
    28-38.

    Jeesus eli ja kasvoi hänen 12 v. ollessaan he olivat Pääsiäisjuhlan aikana Jerusalemissa , jossa hän eksyi muusta perheestä. tämän kohtalokkaan reissun aikana loppui Raamatussa oleva kirjoitus hänestä .
    Kunnes sen aikaiset lapsuus ja nuoruus vuodet tuli täyteen 30. Silloin hän meni Johanneksen kasteelle.
    ja sai Pyhähengen tunnetulla tavalla Kun hän nousi vedestä , tuli Pyhähenki Hänen yläpuolelleen kyyhkysen
    muodossa ja ääni kuului Tämä on minun rakas Poikani johon minä olen mielistynyt .

    Niin minustakin hänellä oli 4 veljeä ja 2 siskoa ( toinen siskoista saattaa olla morsian Kaanaassa ) koska
    Maria oli siellä KAASONA. Ei ole kerrottu tarkasti , koska ei läheskaikista naisista kerrottu mitään.
    JAAKOB oli varmuudella Jerusalemin ylipappi myöhemmin , hänen kirjansa on raamatussa ,Apostoli
    ja veli Juuda (s) koska hän sanoo itseään Kristuksen palvelijaksi hän ei ollut apostoli .
    Mutta he olivat Jeesuksen veljiä (veli puolia).

    Daavidin isä Isai oli sieltä vanhimmasta päästä sukua , kun myös Daavidin ja Jeesuksen välissä oli n,1000v.
    mahtuu muutama mukaan , Daavidille , Salomon , Rehabeam , Abia , Aasa , Joosafat , Jooram, Ussia.
    Jootam, Aahas, Hiskia, Manasse , Aamon , Joosia , Jekonja, Sealtiel, Seruibbaabel, Abiud, Eljakim, Asor,
    Saadok , Akim , Eliud., Eleasar , Mattan Jaakob Joosef, Marian mies. hänen josta syntyi Jeesus ,
    Ja jota kutsutaan Kristukseksi. Nämä tiedot oli : Matt. 1:6-16.

    joka on jossain luostarissa, on kuvaelma on Maria, Josef, Jeesuslapsi ja joku nuorukainen. Tämän esittelijät arvelivat olevan juuri Johanneksen.

    Johanneksen kuoltua, silloin Jeesus vasta rupesi saarnaamaan, näin käsitin.

    Mitä mieltä olet, onko paljon sellaista tietoa ja kirjoituksia, joita ei ole raamattuu hyväksytty, vain kristin uskon vahingoittumisen vuoksi? Kuika paljon apostolit pistivä omiaan kirjoituksiinsa ta jättivä pois tietoja jotka olivat heille epämieluisiia.

    teuta, tiedät paljon "raamatunhistoriasta" mielenkiintoista. Olen kiinnostunut aina historiasta ja menneestä ajasta. Minun tietoni raamatusta on suurimmalta osaltaan kouluajoilta jolloin olin hyvin kiinnostunut siitä.
    Toki etsin kyllä kysymyksiä uudestatestamentista, muttakun näin tuon Jeesuksen suku, ohjelman kiinnostus heräsi.

    Olen hyvin vähätietoinen raamatusta, että pystyisin väittelemään sen sisällöstä. Mutta oletan kuitenkin, mikä on hyvää ja pahaa.

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    että otit asiallisesti kyselyni Jeesuksen sukulaisista. Keskustellaan vaan joskus asiasta lisää.

    Olen samaa mieltä Taivaan isästä. Hän on meillä kaikilla.

    tyttäreni luona , kimuranttisemmat asiat , ei käy mutta mitä on muistissa se käy .
    Niin Taivaan isä on meillä kaikilla , Ja Hän on rakas , ei vihaa kantava eikö .

    Äänestä

Raamatussakin on Jeesuksen velipuolen kirjoituksia.

Jeesus ei hedelmöittynyt miehen spermasta sukupuopliyhteyden kautta, kuten me muut ihmiset hedelmöitymme, mutta äidin (Marian) kautta Jeesuksella oli velipuolia, muistaakseni neljä velipuolta.

Äänestä
  • Onko unohtunut Markus 6:3

    "Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat meidän keskuudessamme." Näin he torjuivat hänet.

    Veljiä tunnetaan siis 4 nimeltä mainittua, ja sisaria täytyy olla vähintään kaksi, koska heistä puhutaan monikossa.

    Jaakob ja Juudas on perinteessä yhdistetty samannimisiin Uuden testamentin kirjeiden laatijoihin.

    Äänestä

  • JaJoJuSi kirjoitti:

    Onko unohtunut Markus 6:3

    Vaan he ovat ne. Sen verran on tukijat saaneet selville , että he oli oikeat Jeesuksen veljet ,
    he ei halunneet niistä asioista kehua retostella , ja siksikin heidän sukulaisuus on todettu ,
    Ja tunnustettu oikaeksi havaittu.

    Äänestä

  • JaJoJuSi kirjoitti:

    Onko unohtunut Markus 6:3

    "Eikö tämä ole se rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli? Täällä hänen sisarensakin asuvat meidän keskuudessamme." Näin he torjuivat hänet.

    Veljiä tunnetaan siis 4 nimeltä mainittua, ja sisaria täytyy olla vähintään kaksi, koska heistä puhutaan monikossa.

    Jaakob ja Juudas on perinteessä yhdistetty samannimisiin Uuden testamentin kirjeiden laatijoihin.

    Ei veljiä eikä sisaria. Tämä on totuus biologiselta puolelta.

    Mutta kuten Raamatusta voimme lukea, niin jokainen Jeesukseen uskova on hänen veljensä ja sisarensa.
    Jeesus ei häpeä kutsua meitä veljikseen ja sisarikseen, vaikka hän on itse Jumala. Siinä on meille sanoma jonka vertsaista ei löydy maan päältä eikä maan alta, ei myöskään mistään taivaan kannen alta.

    Immaanuel, Jumala kanssamme.

    Äänestä

Kirkolliskokous päätti vähän sanan tyyppisestä asiasta.
Se kokous oli kutsuttu koolle :::nyt tuli tenkkapoo ... joku voi auttaa ? :::
Kokous vuosi oli 325 . jKr. , jolloin alkoi asiat jo vakiintua .

Muistaistaisin että Jaakob kuoli aiemmin , Mutta Jeesukken opetus lapsi johannes
kuoli noin 100 jKr . Hän eli vielä Patmoksen jälkeen 20-30 vuotta. Ja hän oli ainoa
opetuslapsista joka sai kuolla , lionnollisen kuoleman .

Äänestä
  • Kristillisen kirkon ja Areiolaisten riitä . Kirkon ensimmäien . suuri oppi riita , jossa kolminaisuusoppi
    selitettiin . Sen aiheutti Aleksandrian presbyteeri Areios , joka opetti että Kristuksessa ihmiseksi tullut
    "sana " on toisenlaista olemusta kuin ISä ja kuuluu luomakuntaan Ensimmäisenä luoduista ja muun luomisen välittäjänä . Kristuksen vapahtajanmerkitys on siinä , että hän on siveyden esikuva . Opin johdosta Areios pantiin viralta (n.320. )Mutta sai kannatusta itämalla , ja syntyi kiivas riita. Joka uhkasi hajoittaa kristillisen kirkon . Sen tähden Konstatiinus Suuri kutsui kokon 325 Krikolliskokouksen NIKEJAN ,JOKA HYLKÄSI AREIOKSEN OPIN .ja ajoi hänet Maanpakoon , Kokous määritteli kirkon opin Kristuksen täydestä jumaluudesta niin , "että Hän on syntynyt , eikä tehty"ja " ISÄN kanssa yhtä olemusta".

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Kristillisen kirkon ja Areiolaisten riitä . Kirkon ensimmäien . suuri oppi riita , jossa kolminaisuusoppi

    ei ole plagiointia.

    Korjaan aikaisemman viestissäni kuvanneen vanhan luostarin ikonissa olevia henkilöitä.
    Joulukuvauksellisessa ikonissa, olivat Josef, Maria, Jeesuslapsi ja Jaakob, eikä Johannes kute aikaisemmin kirjoitin.
    Sitten sanelen omiani, etten plagioi. Kun olen tutkinut näitä vanhoja kirjoituksia Jeesuksen ajoilta, niin lisäisin aikaisempaan kirjoitukseeni.

    Jaakobin veljet ja suku ei pitäneet Jeesusta Jumalana, vaan Jumalan palvelijana. Myöskään eivät ehtoollisleipää Jeesuksen lihana.

    Kun kristinuskon alkuun panijat Johannes, Jeessus, Jaakob, sekä Pietari ja Paavali, näin uskon.

    Jaakobin aikana hyväksyttiin ei juutalaiset kristin uskon piiriin, tämä muutti ajan oloon kinaa Jaakobin joka oli Jeesuksen veli, ja Paavali joka ei Jeesusta koskaan tavannut, heidän välillään. Jaakobin kansa ei pitänyt Jeesusta sen korkeammalla kuin Johannesta ja häntä pidettiin hyviä tekoja ja hyviä ohjeita antavana Jumalan palvelijana. Kun taas Paavalin kansa nosti Jeesuksen Jumalan rinnalle, suuremmaksi muita sen ajan profeettoja. Tämä usko on sitten säilynyt kirkkojen piirissä 2000 vuotta.

    Minä ,kans ajattelen plakoista samalviisii . tuon aikaisemman viestin kirjoitin jo kolmasti ei mene läpi
    ne oli pitkät viestin , sitten ajattelin , että jos kokeeksi lyhyen , ja otava jäi pois , mutta siihen tulee
    vielä jatkoa ,, no tuosta sinun viestistä , Ketkä henkilöt jossakin ikonissa on ei ole aina juuri ne ketä oletetaan mutta tiedetään , kun Joosef ja Maria Saapuivat Betlehemiin , kaikki majatalot oli jo täynnä
    siksi oli jokin paikka saatava kun synnytys oli aivan lähellä tästä hupaisa Raumankielinen ote Raamatusta

    Mutta ei tietenkään tähän hätään löydy .

    Se kertomus on Luuk. 1-2 joka on totuuden mukainen . Silloin kerrottiin että enkelit ja taivaallinen sota joukko lauloi kauniisti ja se kuului Betlehemin ympäristössä .

    Meikä läisen Uudenvuoden aikaan siellä Jeesus ympärileikattiin , ja sai nimensä .
    seuraavaksi tuli itämaan tietäjät , ja toivat kultaa ja mirhamia . Ja koska he pois lähtivät
    eri tietä , mitä oli Herodeksen kanssa sopineet , laittoi Herodes lain päälle että kaikki poikalapset oli
    surmattava 0-2 v. että se varmasti tavoittaisi Tämän uuden kunikaan .

    He lähtivät Pakosalle Ekyptiin . ja palasivat kun Herran enkeli ilmoitti ,Herodeksen kuolleen.
    Vain muutama rivi on kirjoituksia Jeesuksesta lapsuus ajalta on se 12 vanhana kun he ovat
    Jerusalemin Temppelissä ja Jeesus häviää , heiltä ei tietenkään Jumalalta . Sitten ei olekkaan
    mainintoja , kuin 30, v. Egypti on ollut monille , turvan paikka jo Aabrahammista saakka .

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Kristillisen kirkon ja Areiolaisten riitä . Kirkon ensimmäien . suuri oppi riita , jossa kolminaisuusoppi
    selitettiin . Sen aiheutti Aleksandrian presbyteeri Areios , joka opetti että Kristuksessa ihmiseksi tullut
    "sana " on toisenlaista olemusta kuin ISä ja kuuluu luomakuntaan Ensimmäisenä luoduista ja muun luomisen välittäjänä . Kristuksen vapahtajanmerkitys on siinä , että hän on siveyden esikuva . Opin johdosta Areios pantiin viralta (n.320. )Mutta sai kannatusta itämalla , ja syntyi kiivas riita. Joka uhkasi hajoittaa kristillisen kirkon . Sen tähden Konstatiinus Suuri kutsui kokon 325 Krikolliskokouksen NIKEJAN ,JOKA HYLKÄSI AREIOKSEN OPIN .ja ajoi hänet Maanpakoon , Kokous määritteli kirkon opin Kristuksen täydestä jumaluudesta niin , "että Hän on syntynyt , eikä tehty"ja " ISÄN kanssa yhtä olemusta".

    Kannattajia olivat länsimaalaiset , varsinkin Athanasius .
    Itämailla osa kallistui lähelle areiolaisuutta . Keisari läheni hallituksensa lopulla välittävää puoluetta; Athanasius ja muita "Nikeialaisia" karkotettiin ,ja Areios kutsuttiin maanpaosta 335, mutta hän kuoli jo 336.
    Konstanttinuksen poikien aikana riita jatkui lukuisissa synodeissa . Monien vaiheiden jälkeen Nikean tunnustus voitti lopullisesti toisessa kirkolliskokouksessa Konstantinnopolissa 381. . Kun oppi Pyhästä Hengestä otettiin mukaan, omaksuttiin kirkollisessa teologiassa ISÄN ja Pojan ja Pyhän Hengen suhteessa määrite " yksi
    olemus , kolme persoonaa".

    Aiemmin jo kirjoitiin Otavan suuresta tietosanakirjasta -66

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    ei ole plagiointia.

    Korjaan aikaisemman viestissäni kuvanneen vanhan luostarin ikonissa olevia henkilöitä.
    Joulukuvauksellisessa ikonissa, olivat Josef, Maria, Jeesuslapsi ja Jaakob, eikä Johannes kute aikaisemmin kirjoitin.
    Sitten sanelen omiani, etten plagioi. Kun olen tutkinut näitä vanhoja kirjoituksia Jeesuksen ajoilta, niin lisäisin aikaisempaan kirjoitukseeni.

    Jaakobin veljet ja suku ei pitäneet Jeesusta Jumalana, vaan Jumalan palvelijana. Myöskään eivät ehtoollisleipää Jeesuksen lihana.

    Kun kristinuskon alkuun panijat Johannes, Jeessus, Jaakob, sekä Pietari ja Paavali, näin uskon.

    Jaakobin aikana hyväksyttiin ei juutalaiset kristin uskon piiriin, tämä muutti ajan oloon kinaa Jaakobin joka oli Jeesuksen veli, ja Paavali joka ei Jeesusta koskaan tavannut, heidän välillään. Jaakobin kansa ei pitänyt Jeesusta sen korkeammalla kuin Johannesta ja häntä pidettiin hyviä tekoja ja hyviä ohjeita antavana Jumalan palvelijana. Kun taas Paavalin kansa nosti Jeesuksen Jumalan rinnalle, suuremmaksi muita sen ajan profeettoja. Tämä usko on sitten säilynyt kirkkojen piirissä 2000 vuotta.

    Älä anna lausuntoja sellaisesta asiasta josta sinulle ei ole mitään tietoa eikä ymmärrystä.
    =======

    Ikonit ovat ortodoksien ja katolilaisten värkkäämiä taideteoksia, puujumalia, niillä ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.

    Kristinusko on syntynyt jo ennen ensimmäisen ihmisen syntymistä maapallolle, sen perustajia eivät ole ihmiset vaan kaikkivaltia Pyhä Jumala Isä Poika ja Pyhä Henki.

    Rukoile Jumalalta armoa, että voisit tehdä parannuksen epäuskostasi ennen kun kuolema noutaa.

    On suoraan johdettu Raamatun kirjoituksista. Uskontunnustukset ei ole "kannattavuus"- periaatteella kehiteltyjä ihmisten oppeja, vaan Jumalan sanaa.

    Athanasioksen uskontunnustus, kolmas ekumeeninen (yleiskirkollinen) tunnustus. Athanasioksen uskontunnustus on syntynyt n. 500 ja sisältää pääasiallisesti kolminaisuusopin ja Kristuksen olemuksen selvittelyä. Jumalanpalveluksessa se on jossain määrin käytössä anglikaanisen kirkon piirissä.

    apostolinen uskontunnustus, ensimmäinen ns. ekumeenisista (kaikille kirkoille yhteisistä) uskontunnustuksista. Apostolinen uskontunnustus lienee nyk. muodossaan peräisin 400-luvulta, joskin se suppeampana tunnettiin jo n. 150 Roomassa. Sisällykseltään se rakentuu jo UT:ssa esiintyvän kolmiosaisen kastekaavan pohjalle. Se jäi pysyväksi länsimaisessa kristikunnassa kastetunnustuksena ja sai lisäksi keskiajalla sijansa myös arkipäivinä pidetyissä saarnajumalanpalveluksissa. Apostolinen uskontunnustus luetaan tav. ev.-lut. kirkon jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa yhteen ääneen.

    Äänestä

  • Jeesus pelastaa kirjoitti:

    se toi keskustekua edelleen asiallista teutan taholta, mutta tämä ikuinen Jeesuksen pelastettu, otti heti tuomitsevan ja erittäin itsekkään kannan kirjoitukseeni.

    Minä kirjoitinkin tietämättömyyteniu lisäämiseksi, mutta se myös ärsytti tätä pyhää kihkoilijaa ja tuomitsijaa joka luulee todellakin, tai kuvittelee olevansa Jeesuksen tasolla. Jeessusta pitää muistella ja kunnioitaa tekiojensa ja hyvien ohjeidensa vuoksi, mitkä eivät ole ainakaan tältä ihmepelastetulle ole menneet perille.

    Mitä tulee puujumala ikoneista, ja niiden tekemisistä kristin uskon kanssa , niin ei ole myöskään muilla alkuaikojen raamattuun päntättyjen tekstien kanssa. Ne ovat kumpikin merkintöjä sen ajan kristillisyyksistä, olivat ne sitten totta tai tarua.

    Puusta pudonneet alkukansat, eivät tietäneet mitään pyhästä kolminaisuudesta eikä kristinuskosta, he palvelivat vain omaa kuvittelemaansa Jumalaansa. Kyllä kai kristin usko ja sen mukaan kolminaisuus, miksi tuota nimitetään, niin syntyi vasta Jeesuksen aikoihin. Kyllä sinulla pelastettu mielikuvitus lentää.

    Vastatkaapa vielä, miksi Jaakobin ajatuksia ei hyväksytty, vaan Paavali sai kannattajat puolelleen.
    Jeesuksen teot ja neuvot eivät menneet heille kokonaisuudessaan perille.

    Näin kyselee tyhmä, tietämätön, ymmärtämätön ja silti Jumalaa rukoileva ja hänen suuruuteensa uskova savon ukko.

    Äänestä

  • s. ukko kirjoitti:

    No ei alkuunkaan asiallista. Hänen ei kannattaisi esiintyä tietävänä, kun ei tiedä asioista.
    Sama koskee sinua! Sinulla ei ole edes kristinuskon perusasiat tiedossa, siitä huolimatta
    esiinnyt kristinuskon asiantuntijana.

    Rukoile Jumalalta armoa, että tulisit synnintuntoon ja parannukseen.

    Äänestä

  • Jeesus pelastaa kirjoitti:

    On suoraan johdettu Raamatun kirjoituksista. Uskontunnustukset ei ole "kannattavuus"- periaatteella kehiteltyjä ihmisten oppeja, vaan Jumalan sanaa.

    Athanasioksen uskontunnustus, kolmas ekumeeninen (yleiskirkollinen) tunnustus. Athanasioksen uskontunnustus on syntynyt n. 500 ja sisältää pääasiallisesti kolminaisuusopin ja Kristuksen olemuksen selvittelyä. Jumalanpalveluksessa se on jossain määrin käytössä anglikaanisen kirkon piirissä.

    apostolinen uskontunnustus, ensimmäinen ns. ekumeenisista (kaikille kirkoille yhteisistä) uskontunnustuksista. Apostolinen uskontunnustus lienee nyk. muodossaan peräisin 400-luvulta, joskin se suppeampana tunnettiin jo n. 150 Roomassa. Sisällykseltään se rakentuu jo UT:ssa esiintyvän kolmiosaisen kastekaavan pohjalle. Se jäi pysyväksi länsimaisessa kristikunnassa kastetunnustuksena ja sai lisäksi keskiajalla sijansa myös arkipäivinä pidetyissä saarnajumalanpalveluksissa. Apostolinen uskontunnustus luetaan tav. ev.-lut. kirkon jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa yhteen ääneen.

    Että kysymys minun viesteissä jKr vuosiluvuista.
    Ja jos Athanasius oli jo 325 arvossa pidetty hänen täytui olla , ainakin 50 v.
    Tarkistus tuo asiaan valoa , s. 295jkr. ja k. 373,jKr . Hän osallistui 325 nikeian kirkolliskokoukseen
    ja hänet valittiin 328 aleksandrian Piispaksi .. Hänen elämäntyönsä oli arfeiolaisuuden vastustaminen .

    Tämä :kavari NÄIN ON ..n.500 ja miksei se pidäkin paikkansa , koska siinä oli kysymys vain uskontunnustuksesta jonka tekivät jotkut muut kuin Athanassius vaikka alkusanojen mukaan
    niin luulisi: Athanasiuksen uskon tunnustus , alkusanansa mukaan SYMBLOUM QUICEUNQUE,
    kolmas ekumeeninen uskontunnustu , jonka pääsisällyksenä on oppi kolminaisuudesta ja Kristuksen umalisuudesta ja inhimmillisestä luonnosta ,, tämä tunnustus on syntynyt n. 500 paikkeilla ,
    todennäköisesti Etelä-Galliassa , Idänkirkossa se oli tuntematon vielä, 1200 luvulle asti.

    uskon sinua, vaikka olenkin joskus erimieltä jostai asiasta.

    Historiallisena henkilönä , 3 kpl . Joista kaikki oli Apostolisia henkilöitä .
    1, oli Jaakob vanhempi , Galilealainen kalastajan Sebedeuksen poika ja hänen vaimosa Salomen poika . Apostoli ; oli velensä Johanneksen ja Pietarin ohella Jeesuksen lähimpiä opetuslapsia . Herodes Agrippa I mestautti hänet , 44. siitä kerrota Apt. 12:2 .Hänen muisto päivä 25 heinkuuta .
    2. Jaakob Nuorempi Alfeuksen poika , apostoli , Jeesuksen opetus lapsi josta ei ole muita historiallisia tietoja
    Hänestä kertoo Mark. 3:18 : 15:40.
    3. Jaakob " Herran veli " ks.Gal.1:10 . Marian ja Joosefin poika :Joka vaikkei ollutkaan apostoli , oli Pietarin ja Johanneksen kanssa Jerusalemin alkuseurakunnan vaikuttavanpia henkilöitä "pylväitä " Gal. 2:9. ja ankaran juutalais kristillisen suunnan johtaja , minkä vuoksi hänellä oli liikanimi vanhurskas . Hänet tuomittiin kkuolemaan ja kivitettiin 62. Tätä Jaakobbia on pidetty Jaakobin kirjeiden kirjoittajana.

    Vuosi 62 oli hänen kuolemansa . -33 = 29 vuotta hän eli ristiin naulinnan jäkeen .

    Äänestä

  • Jeesus pelastaa kirjoitti:

    No ei alkuunkaan asiallista. Hänen ei kannattaisi esiintyä tietävänä, kun ei tiedä asioista.
    Sama koskee sinua! Sinulla ei ole edes kristinuskon perusasiat tiedossa, siitä huolimatta
    esiinnyt kristinuskon asiantuntijana.

    Rukoile Jumalalta armoa, että tulisit synnintuntoon ja parannukseen.

    Jeesuksesi kanssa tuonne tunturin kupeeseen ja huuda oikein kovaa:

    OLET VÄÄRÄSSÄ, JOUDUT HELVETTIIN....

    saat silloin kuulla totuuden kun rehellinen kaiku vastaa viimeset sanat; JOUDUT HELVETTIIN

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Vuosi 62 oli hänen kuolemansa . -33 = 29 vuotta hän eli ristiin naulinnan jäkeen .

    Jeesuksen kristuksen Ristiinnaulitsemiseta oli kyse, ja vuosi oli 0033 ,, ei kerrota milloin Jaakob aloitti
    Seurakuntansa kaitsemisen .n Mutta hän aloitti kohta Jeesuksen ristiinnaulinnan jäkeen heti apostolisen ajan alkumetreiltä. Gal. 3:19 sanoo: Mutta muita apostoleja minä en hänyt ; näin ainoastaan Jaakobin , Herran veljen. nämä oli Paavalin sanat. Ja hän kirjoittaa Siellä v. 49 .

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    Jeesuksesi kanssa tuonne tunturin kupeeseen ja huuda oikein kovaa:

    OLET VÄÄRÄSSÄ, JOUDUT HELVETTIIN....

    saat silloin kuulla totuuden kun rehellinen kaiku vastaa viimeset sanat; JOUDUT HELVETTIIN

    Näin siinä käy. Rukoile parannuksen armoa Jeesukselta, ettei tule myöhäinen katumus.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Jeesuksen kristuksen Ristiinnaulitsemiseta oli kyse, ja vuosi oli 0033 ,, ei kerrota milloin Jaakob aloitti
    Seurakuntansa kaitsemisen .n Mutta hän aloitti kohta Jeesuksen ristiinnaulinnan jäkeen heti apostolisen ajan alkumetreiltä. Gal. 3:19 sanoo: Mutta muita apostoleja minä en hänyt ; näin ainoastaan Jaakobin , Herran veljen. nämä oli Paavalin sanat. Ja hän kirjoittaa Siellä v. 49 .

    Olla aiemmin koska , hän oli virassa jo silloin .

    Löysin toisen tiedon , apostolit oli joutuneet kokouksessa 47 hyväksymään ,, kun he eivät vaatineet käännynnäisiltä ympärileikkausta ja siis juutalaisen lain noudattamista , oli Jerusalemissa pidetyssä apostolien kokouksessa sovittava krist. lähetystyön menetelmistä , Paavalin "laista vapaa" evankelioimistyö Hyväksyttiin ,
    Krist. liikkeen jakautuminen oli siis estetty. ka se siitä.

    Äänestä

  • s.ukko kirjoitti:

    uskon sinua, vaikka olenkin joskus erimieltä jostai asiasta.

    Ei kukaan saaolla yksin oikeassa , hyvä

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Olla aiemmin koska , hän oli virassa jo silloin .

    Löysin toisen tiedon , apostolit oli joutuneet kokouksessa 47 hyväksymään ,, kun he eivät vaatineet käännynnäisiltä ympärileikkausta ja siis juutalaisen lain noudattamista , oli Jerusalemissa pidetyssä apostolien kokouksessa sovittava krist. lähetystyön menetelmistä , Paavalin "laista vapaa" evankelioimistyö Hyväksyttiin ,
    Krist. liikkeen jakautuminen oli siis estetty. ka se siitä.

    Damaskon tiellä 34-5 , siis lähes jo muureilla , kohtasi Jeesuksen Ilmestyksen , so. näki ristiinnalitun Jeesuksen ylösnousseena Krkkauden Herrana , antoi hänen elämälleen ja ajatukselleen pysyvästi uuden suunnan . Kääntyessään farisealaisuudesta juutalaisuudesta eli lain tekojen vanhurskaudesta Kristus-uskoon,
    so. uskon vanhurskauteen hän tiesi samalla saaneensa kutsun pakanain apostoliksi .

    Paavali ei lukenut Damaskoken kokemusta hänelle yleisten hurmostilojen joukkoon., 2 Kor. 12:1-2.
    vaan piti sitä eskatologisena lopunajan tapahtumana , joka oli täysin rinnastettavissa ylösnousseen Jeesuksen
    Ilmestymiseen opetuslapsille , 1 Kor. 15: 3-8. Paavalin on kaikkien aikojen suurin Lähetyssaarnaaja . Heti
    kääntymisensä jälkeen hän toimi Arabiassa , Gal. 1:17. so. Petrasta-Damaskokseen ulottuvassa nabatealaisvaltiossa, tosin tuloksettomasti. damaskoksesta paettuaan hän kävi Jerusalemissa , jossa hän tapasi
    apostoli Pietrin ja Jeesuksen veljen Jaakobin. (vasta 2-3, v. kääntymisensä jälkeen) .

    Julisti tämän jälkeen evankeliumia , Syyrian ja Kilikian paillakunnissa , Gal.1:21.
    Merkittäväksi hänen työns tuli vasta . Kun hän sai Barnabaalta kutsun ja siirtyi Antiokiaan
    joka jo siihenaikaan oli 300'000as. kaupunki . Paavali/Barnabas ensimmäinen huomattava
    pakanakristit. seurakunta ja sen työntekijäksi. , Apt.11:25-26 ; 13:1-3.

    Antiokian seurakunnan valtuuttamana , Paavali/Barnabas tekivät lähetysmatkan Kyprokseen
    ja Vähään-Aasian eteläisiin maakuntiin ,Apt. 13-14 luvut.
    Kun he eivät käännynäistään ympärileikkausta ja siis juutalaisen lain noudattamista kutsui
    Jerusalemin vanhimmat APOSTOLIEN KOKOUKSEN n. 49 tai 5o. Sovittava kristillinen lähetystyön
    menetelmistä , Paavalin "laista vapaa" evankelioimistyö hyväksyttiin . Kristillisen liikkeen
    jakautuminen oli estetty.

    TYÖNJAKO MUODOSTUI ALUKSI: sellaiseksi , että Pietari johti Juutalaislähetystä Palestiinassa ja syyriassa,
    Paavali Avustajineen ( Silas , Tiitus, ja Timoteus), perustivat seurakuntiajoissa ei juutalaiset olivat
    enemmistönä, uusilla läntisillä työkentillä . Vähän-Aasian kautta länteen suuntautunut ns. toinen lähetysmatka , Apt. 15-16. luvut. Johhti Makedoniaan ja lopuksi Korinttiin jossa hän oli 1,5 vuotta
    vuodet 52-53 Sieltä hän kirjoitti Tessalonikalaisille .

    Ainut laatuinen merkitys " kristinuskon toisena perustajana " ei ole vain siinä , että hän perusti suuren määrän seurakuntia ja tarmokkaasti ohjasi niiden elämää , vaan myös siinä , miten hän ratkaisi nuoren kristinuskon Teologiset ongelmat . Hänen vaikutustaan oli , että juutalaismessiaanisesta liikkeestä kehittyi universaalinen,
    Eri ihmisryhmiä yhdistävä Maailmanuskonto . Taistellessaan sekä juutalaishenkistä lakihurskautta vastaan .
    Että siveellisesti arveluttavaa Hurmoksellista ja Gnosrtilaisspekulatiivistä uskonnollisuutta vastaan.

    Äänestä

  • s.ukko kirjoitti:

    uskon sinua, vaikka olenkin joskus erimieltä jostai asiasta.

    Miten olet suhtautnut noihin alla oleviin tietoihin.
    Ja mitä sinä haluaisit että selvittäisin seuraavaksi .

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Miten olet suhtautnut noihin alla oleviin tietoihin.
    Ja mitä sinä haluaisit että selvittäisin seuraavaksi .

    Sinä et kaikki viitsi lukea mutta voisit tähän vasta.

    Äänestä

  • savon ukko kirjoitti:

    ei ole plagiointia.

    Korjaan aikaisemman viestissäni kuvanneen vanhan luostarin ikonissa olevia henkilöitä.
    Joulukuvauksellisessa ikonissa, olivat Josef, Maria, Jeesuslapsi ja Jaakob, eikä Johannes kute aikaisemmin kirjoitin.
    Sitten sanelen omiani, etten plagioi. Kun olen tutkinut näitä vanhoja kirjoituksia Jeesuksen ajoilta, niin lisäisin aikaisempaan kirjoitukseeni.

    Jaakobin veljet ja suku ei pitäneet Jeesusta Jumalana, vaan Jumalan palvelijana. Myöskään eivät ehtoollisleipää Jeesuksen lihana.

    Kun kristinuskon alkuun panijat Johannes, Jeessus, Jaakob, sekä Pietari ja Paavali, näin uskon.

    Jaakobin aikana hyväksyttiin ei juutalaiset kristin uskon piiriin, tämä muutti ajan oloon kinaa Jaakobin joka oli Jeesuksen veli, ja Paavali joka ei Jeesusta koskaan tavannut, heidän välillään. Jaakobin kansa ei pitänyt Jeesusta sen korkeammalla kuin Johannesta ja häntä pidettiin hyviä tekoja ja hyviä ohjeita antavana Jumalan palvelijana. Kun taas Paavalin kansa nosti Jeesuksen Jumalan rinnalle, suuremmaksi muita sen ajan profeettoja. Tämä usko on sitten säilynyt kirkkojen piirissä 2000 vuotta.

    Damaskon tien näyssä, kuinka luulet muuten, että hän tulisokeaksi ja hänen matkatoverinsa
    johdattivatat hänet kaupunkiin, Samalla kuin Paavali näki näyn , että Ananias niminen mies
    tulee ja antaa hänelle näön, samalla Jeesus teki Ananiaalle näyn että suoralla kadulla siinä talossa
    on mies joka odottaa , että saa näkönsä takaisin kun nämäasiat loksahti paikalleen , kului siihen
    kolmatta päivää , Ja kun Ananias meni siihen taloon ja tervehti miestä , paavali tunsi Ananiaan
    äänen ja nousi rukouksista jossa oli ollut kokoaika siistä asti kun olituotu siihen huoneeseen .
    hänet ohjattiinkekilattialle Ananias laittoi kätensä hänen päänpäälle ja paavali sai näkönsa .
    ja hänelle sanotiin ota heti kaste , ja hän otti , ja siinä sai nimekseen paavali oli sitä ennen saul.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Miten olet suhtautnut noihin alla oleviin tietoihin.
    Ja mitä sinä haluaisit että selvittäisin seuraavaksi .

    En mielelläni tuputa mitään , vaan olen pyrkinyt kirjoittamaan sen joka olen
    saanut ylhäältä tai joltakin toiselta ystävältä.

    Äänestä

  • Jeesus pelastaa kirjoitti:

    Älä anna lausuntoja sellaisesta asiasta josta sinulle ei ole mitään tietoa eikä ymmärrystä.
    =======

    Ikonit ovat ortodoksien ja katolilaisten värkkäämiä taideteoksia, puujumalia, niillä ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.

    Kristinusko on syntynyt jo ennen ensimmäisen ihmisen syntymistä maapallolle, sen perustajia eivät ole ihmiset vaan kaikkivaltia Pyhä Jumala Isä Poika ja Pyhä Henki.

    Rukoile Jumalalta armoa, että voisit tehdä parannuksen epäuskostasi ennen kun kuolema noutaa.

    Vähän valistusta sinullekin: Ikonin tehtävänä on:

    -synnyttää rukoilijassa rukouksen mieli ja auttaa häntä keskittymään rukoukseen
    -opettaa lukutaidottomia tai vierasta kieltä taitamattomia

    Ikonit ovat väreihin puettua teologiaa ja välittävät rukoilijalle tai katsojalleen ortodoksista uskonoppia ja sanomaa samalla tavalla kuin kirjoitettu sanakin. Ikonia ei perinteisesti signeerata. Katsotaan, että ikoni on maalattu Jumalan kunniaksi ja Hänen myötävaikutuksellaan maalarin käden kautta.

    Ikonia ei myöskään palvota. Ikonia kunnioitetaan uskon ja Kristuksen pelastustyön todistajina aivan kuten ristiä tai evankeliumia.

    Väitteesi puujumalasta on tuulesta temmattu ja väärin yksinkertaistettu. Vaikka ikoniin liittyykin elementtejä joita luterilainen ei voi hyväksyä, se ei oikeuta sinua valehtelemaan. Tai sitten, älä puhu asiasta josta et tiedä, kuten muutamia kertoja itse olet sanonut.

    Äänestä

minä luulen, että Johannes ei opettanut Jeesukselle sellaisia asioita , ne kaikki oli
Jeesus oppinut Isältä , aina kun Hän oli mennyt vuorille , Hän katsoi mahdollisimman
paljaan paikan rinteeltä tai jos matalampi laelta . Hän Pystyi keskustelemaan Isän kanssa
Monasti kävi niin että Hän joutui tulmaan pimessä pois ,, asioista mitä he keskuselivat ei
ole tarkkaa tietoa , mutta ajankohtaista siihen aikaan varmaankin.

Heidän tasavertaisuutensa , varmaan olikin maallisissa asioissa samaa , Mutta on varmasti selvää että
Jumalan Poika oli Henkiseltä tasoltaan Kuin jumala itsekin. Ei kaikkia kannata uskoa mitä Linna kierroksella opas puhuu ,ne tarinat on tehty sitä varten että turistin kukkaro höllentyisi , välittämättä lainkaan.
Onko se Raamatun mukainen, kunhan se on selvästi kerrottavissa .

Sitten ihmettelen tuota 1600 vuden lukua ,,,Otetaan nyt Jaakob tämä Herran veli Hän puolusti jo
Kristillistä kirkkoa , vaikka siinöä sanotaan , että hän oli tiukanpuoleinen , mutta kirkkoa kuitenkin
niin kiivaasti että hänet kivitettiin 0062. Noniin menisin kuitenkin hiukan kauemmaksi , ensin Kiirastorstaina
hän asetti EHTOOLLISEN , ja sen jälkeen Hän lähti Johanneksen , Pietarin , Jaakob Sebedus. poika
Getsemaneen Rukoilemaan vielä. Hän ehtikin kaksierikertaa rukoilla , ennen kun Ylipapin sotilaat tulivat
Iskariotin kanssa , sitten oli oikeuden käynnit , ruoskituttaminen , ristiinnaulitseminen , ja kuolema

Kun hänet laitettiin kuolleenuskon hautaan , emme tiedä aikaa kauanko Hän siellä oli , joka tapauksessa
Hän meni alastuonelaan , ja saarnasi sillä Evankeliumin, sekä johdatti kaikki VT:n pelastetut sielut
paratiisiin ( joka oli Näkymättömässä muodossa ja jonka ensimmäinen asukas oli Se roisto joka ristillä
sai Lupauksen , tänä päivänä sinä' olet minun kanssa paratiisissa ) Hänen Ylösnoseminen on ihmeellinen
Kun Hän nyt Ilmestyi monille ,niin myös opetus lapsille niille 11 lukittujen ovien takana , siellä Jerusalemin
yläsälissä , Hän perusti Serakuntansa ;Kristuksen kirkko . 0033 Pääsiäisenä , jonkun päivän päästä siitä .
Silloin on kristillinen kirkko perustettu. 2010- 33 = 1977 vuotta sitten.

Äänestä
  • Hän sai tuomion että pukataan Jerusalemin muurila alas , ja sitten nuijalla apua ellei
    henki ollut vielä lähtenyt.

    Äänestä

hyvin siivottu taas rikollisuuden puolustamiseksi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

sav on ukko kirjoitti:

Kun sinä tiedät paljon raamatusta, ja Jeesuksen eletystä elämästä, niin kysyisin sinulta, oliko Jeesuksella millaisia sukulaisia? Katselin televisiosta eräältä kanavalta ohjelmaa, otsikolla Jeesuksen salainen perhe.
Siinä mainittiin, että hänellä olisi ollut veljiä ja sisaria ja muita sukulaisia, mutta ne ovat jostain syystä vaiennettu kansalaisilta. (professori James Tabor)

Johannes joka Jeesuksen kastoi oli hänen lähisukulainen Marian puolelta. Lisä'ksi Jeesus kehui Johannesta, joka oli hän opettajansa kristiuskon alkuupanijoita, hän oli Jeesuksen mielestä enemmän kuin profeetta(luukkaan evankeliumi) Hän sanoi myös Johanneksesta, Yksikään naisesta syntynyt ei ole suurempi kuin hän. Myöskin kerrotaanj, että Johannes opetti alkujaan Isämeidän rukouksen Jeesukselle, joka sitten opetti sen opetuslapsilleen. Eli Johannes ja Jeesus olivat tasavertaisia Jumalansa palvelijoita.

Jeesuksen sukulaiset painettiin unholaan,koska heillä oli eri käsitys Jumalasta. Jeesuksella oli Jaakobveli joka jatkoi Jeesuksen jälkeen vielä 70 vuotta Jeesuksen seuraajana kristinuskon liikettä, jonka alkuun paniana oli Johannes, ennen Jeesusta. Jaakobin ja Paavalin kesken kilpailtiin uskon suunnasta ja Jakob ja hänen sukulaisensa jäivät tappiolle. ¨Kun 1600 vuotta sitten kristinusko julistettiin viralliseksi uskonnoksi, niin Paavalin sanomat tulivat sen ytimeksi.

Nämä ovat näitä tutkimuksia joita ei nykyinen kristinusko kannata, mutta vanhoista kirjoista voi jättää pois ne mitkä eivät miellytä ja tue nykykristinuskoisia. Se olisi katasrofi, jos hyväksyttäisiin erillaisia asiaoita nykyiseen uskomukseen.

Tämä tuo varmaan kohonneita verenpaineita muutamille. Toivon ettei seriffi pahastu ja poista tätä tarinaa.

Minä kirjoitin vain minkä näin televisiosta. En ota kantaa puoleen tai toiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu