sisälläni elää tyhjyys, suunnaton sanattomuus ja tyhjyys. Sydämeni on hukassa, jossakin. Mikään ei hetkauta, kukaan ei säväytä, tai jos, niin se on vain ihan pientä. En osaa istua paikoillani, en osaa pysähtyä. Etsin jotakin mitä en löydä tai saa.
Tyhjyyttä vain vaikka ympärilläni tapahtuu paljon kaikeinlaista.
Tyhjyyttä vain vaikka ympärilläni tapahtuu paljon kaikeinlaista.
Vastaukset 22
Vanhimmat
mistä johtuu?
Hänestä ja omasta mielestäni johtuu. Hän vei multa järjen ja sydämen. Järki on palannut, mutta sydän ei. Missähän mun sydän on? Kun tuntuu, ettei mulla ole edes ikävä häntä tai ketään tai etten osaa ikävöidä tai itkeä. :( Mä haluan elää, iloita ja nauraa.
Elää,
iloita,
nauraa.
Kuinka voikin hyvin,
itsensäkin unohtaa.
Se riittää.
En halua unohtaa itseäni, mutta niin on tainnut päästä käymään. :(
Tyhjyydessä tilaa paljon jollekin : )
rauhakseen anna sen täyttyä...
Et voi elää maailmasta,,, kuluttavaa vain.
Kun osaisikin olla rauhassa, pysähtyä ja levätä. Kai joku/jokin minut joskus pysäyttää...
pysymällä liikkeessä? Vai uskallatko pysähtyä ja ajatella.
Katso taivasta, nauti kirkkaasta/kauniista syksystä.
hylätty-masennusta?
Haluaisin tulla sisääsi.
panettaa !?
Tule mun sisään...
Nyt sais 50% alennuksella - tarjous voimassa rajoitetun ajan..
täyttää sen tyhjän tilan :D
Siitä tulee naiselle se tyhjyyden tunne.
No tämä nyt sattui tulemaan ensimmäisenä mieleen :D
TOIMII.
Kerrankin.
voi syyttää ,ettet mitään yrittänyt tilanteen eteen tehdä ?
vastaa itsellesi ihan rehellisesti mitä kaipaat.....kun sen tiedät niin vasta silloin voit alkaa elää!
Laita ilmoitus Treffipalstalle ja käy treffeillä .
Ymmärrän tunteen täysin. Olen itse kokenut jotain vastavaa, mutta mulla ei ole energiaa toimeliaisuuteen ja tämän tyhjyyden täyttämiseen. Olen, asiat tapahtuvat ympärilläni. En jaksa ottaa kantaa mihinkään asiaan. Odotan ja tiedän, että mitään ei tule. En jaksa edes ajatella ihmissuhteita tai mitään, eikä minua kiinnosta mikään. Mun pitäisi vissiin ottaa saikkua, mutta se ei ole mahdollista. Tiedän, että mun on tehtävä jokin todella suuri muutos elämässäni, jotta pääsen johonkin suuntaan. Pelkään sitä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Tuntuu että olisin hypäämässä mustaan aukkoon ja se on tehtävä.
Ja en tiedä, ikävöinkö häntä, ainakin ajattelen paljon. Pelkään sitä, että hänet joskus tapaisin vielä. Onttoa.
Aloittajalle kaikki sympatiani!! Kiitos aloituksesta!
Samanlaisia ajatuksia mullakin. Ei vaan oo voimaa ottaa sitä suurta askelta, että sais elämän takas raiteilleen. Ainakaan vielä ei ole. Saikkua mun ei tosin tarvi ottaa tai en tiedä. Työt helpottaa mun oloo, kun ei ajattele tai voi keskittyä muuhun kun siihen työhön. Ja muakin pelottaa, jos joskus tapaisin hänet. Miten reagoisin tai miten hän reagoisi?
Kiitos ja voimia sinne!
http://www.youtube.com/watch?v=EZpcNPzMWV4&feature=related