vääränlainen ihastus

on sellainen joka jo heti alussa koettaa alkaa muuttaa toista eikä tajua lähteä jos kerta omat ajatukset ovat kovin erilaisia. naisia ja miehiä on maailma pullollaan miksi vängätä vääränkokoista kenkää jalkaan koska rakkojahan siitä vain tulee tai jotain vielä pahempaa.se voi myös jäädä liian väljäksi kuten rakkauskin...
1451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pitää tajuta ettei se ihminen ole minua varten ,kaipaan toisenlaista hyväksymistä ja arvostusta jo ihmisenä
Jokainen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenään , tulla tavallaan kelvatuksi.

Minullekin otti liian paljon aikaa ymmärtää ,kaiken tunnemyrskyn keskellä.
'Mutta kun sydän väitti toisin ja järki oli kadonnut jonnekkin.

Nyt kuiten otetaan pikku askeleita kerralla eteenpäin , en ajattele mitään huonoa enää hänestä tai mistään ylensäkään .Se että tuntee hallitsevansa omia tunteita taas ,on jo oma juttunsa sinäänsä.

Pieniä Ilon aiheita on ympärilläni kuiten paljon ,nautin kaikista niistä ja elämä varmaan kantaa (toivon ainakin niin),ilman vaikka ei aina olisikaan hulluna Rakastunut .

Ehkä jossakin on se oikea ihminen minuakin varten.
Se joka jaksaa välittää. Ja tunteet ovat molemminpuolisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


potyr kirjoitti:

on sellainen joka jo heti alussa koettaa alkaa muuttaa toista eikä tajua lähteä jos kerta omat ajatukset ovat kovin erilaisia. naisia ja miehiä on maailma pullollaan miksi vängätä vääränkokoista kenkää jalkaan koska rakkojahan siitä vain tulee tai jotain vielä pahempaa.se voi myös jäädä liian väljäksi kuten rakkauskin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu