Mä kärsin jonkinsortin sosiaalisesta fobiasta ja olen pohtinut sitä mikä saa sen pelon aikaan. Mikä niissä muissa niin pelottaa. Näin järjellä ajateltuna me kun ollaan kuitenkin kaikki vain ihmisiä, joten miksi tulee tällainen oman lajin pelko. Miten te ajattelette? Mä ainakin osittain pidän muita ihan oikeasti jotenkin parempina ihmisinä monin tavoin verrattuna itseeni.
Mä olen mielestäni epäonnistunut joissakin tärkeissä ihmissuhteissa ja se kait on jyrsinyt itsetuntoani. Kulkeeko muilla epäonnistumiset sos.suhteissa ja sos.fobiat käsikädessä vai löytyykö ihmisiä, jotka ovat rakastettuja ja joilla on turvallisia ihmissuhteita, mutta joilla silti on muiden ihmisten pelkoa?
Mä olen mielestäni epäonnistunut joissakin tärkeissä ihmissuhteissa ja se kait on jyrsinyt itsetuntoani. Kulkeeko muilla epäonnistumiset sos.suhteissa ja sos.fobiat käsikädessä vai löytyykö ihmisiä, jotka ovat rakastettuja ja joilla on turvallisia ihmissuhteita, mutta joilla silti on muiden ihmisten pelkoa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aloin pelkäämään muiden ihmisten kanssa olemista sen jälkeen kun oli ollut suhteessa narsistin kanssa, joka petti, käytti henkistä väkivaltaa, muutaman kerran fyysistäkin, mitätöi, alisti ja manipuloi. Sairastuin yleistyneeseen ahdistushäiriöönkin.
pelkää sellaisia muita ihmisiä, jotka suhtautuu ujoinkin kivasti? Monelta löytyy vain kaikenlaista kieroutumaa luonteesta, eikä niiden seura todellakaan kiinnosta - mitä useamman kanssa huseeraa, sen helpommin tulee ongelmiakin...
Mä olen itekin ajatellut sosiaalisten pelkojen liittyvän tuohon alemmuudentunteeseen, joka itseänikin vaivaa. Ei viitti puhua muille koska ajattelee ettei niitä kiinnosta tai että häiritsen vaan tai muuta...
Pelkään että en osaa toimia oikein ihmisten kanssa. Tuntuu että jos tekee jotain "väärin", esiintyy vääränlaisena tai antaa kiltteyttään tai huolimattomuuttan toisen kiusata tai käyttää hyväksi niin se on oma vika.
Pelkään myös leimatuksi tulemista.Jos isossa ihmisryhmässä käyttäytyy "omituisesti", niin moni näkee sen ja pian se omituisesti käyttäytyvä ihminen on stigmatisoitu friikiksi.
En halua olla myöskään mukavien ihmisten lähellä,koska pelkään vielä enemmän käyttäytyväni väärin ja pilaavani itseni heidän silmissään. Se ei auta, että niin kauan kuin olen ollut ujo tai foobinen minulle on hoettu siitä, että pitää rohkaistua ja kaikki sosiaaliset pelot ovat vain omaa syytä. Pelkään sitäkin, että ihmist huomaavat kuinka yksinäinen olen ja että pidän esim. juttelemisestaan heidän kanssa, koska he voisivat pelästyä ja alkaa suhtautumaan inhoten. Siinä menisi se vähäkin hauskuus niistä muutamista satunnaisista sosiaalisista jutuista.Pelkään ettentajua juttuja, jotka ovat muille ihmisille itsestäänselviä ja sitten olen häiriöksi mitä olen aina pelännytkin olevani.Häiriöksi,turha ja ylimääräinen.
Läheisissä ihmissuhteissa on vielä enemmän ongelmia. On minulla niitä muutama, ei mitään turhan läheisiä mutta kumminkin.
Niin joo ja se on ihan totta mitä tuossa yhdessä aikaisemmassa viestissä sanottiin; monet ihmiset ovat vähän pipipäitä itsekkin. Auttaa kyllä jos sen muista, eikä ota kaikkien ihmisten sanomisia tai suhtautumisia niin itseensä. Useilta puuttuu vähintään yksi inkkari kanootista, toisilta enemmänkin. Ne nyt vaan sattuu olemaan sosiaalisesti pelottomampia. Sos. fobia riippuu joiltakin osin tai paljoltikin geeneistä,paska säkä käy jos sellaiset geenit sattuu perimään.