Jatkuvat ongelmat ( läpi elokuun-syyskuun) Saunalahden mobiililaajakaistan kanssa veivät siihen, että rupesin soittamaan ensin asiakaspalveluun ja siten tekniseen tukeen. Ongelmana oli yksinkertaisesti, ettei mm. speetest.net:in sivu edes auennut ja mikäli se aukesi, oli läpimenoaika parhaillaan 1,5 min. Sanon jo etukäteen, että soitot odotusmusiikkineen kestivät n. tunnin ja toimenpiteet veivät sentään pari päivää läpimenoaikana.
Saamani neuvojen mukaisesti päivitin mokkulan, poistin ja uudelleen asensin mokkulan ohjelman ja asensin kokeeksi kortin kännykkään. Kaikki sitä myötä ok ja tulos entinen.
Otin uudelleen yhteytä asiakaspalveluun, joka siten suostui siirtämään puhelun häiriöilmoituksista vastaaville taholla, joka siten suostui ottamaan reklamaatiotani vastaan. Kerroin kyllä, että aion irtisanoa sopimuksen, jos tähän ei tule muutosta ja vakuutin, että 24kk:n sopimuksesta pääsen kyllä, jos haluatte senkin kokeilla. K.o. henkilö ilmoitti, että he tutkivat asian muutaman päivän.
Nyt tule se juju:
Kännykälleni tuli tekstiviesti:
1: ” 126555: Ilmoittamanne häiriö – Mobil.Data on korjattu 26.9.2010, käsittelytunnus XXXX. Terveisin Elisa Oy”
2: ”126555: Olemme tutkineet häiriöilmoituksesi, emmekä löytyneet vikaa verkosta, tarkistahan laiteesi ja käyttämäsi palveluksen asetukset, Suosittelemme ohjelmistosi päivitystä päätelaiteesi, apua asetuksiin jne. numerosta jne. 1,97€/min.
Tällä välillä oli yhteys täysin selvästi parantunut ilman minun muita toimenpiteitä ja toimii niin kuin toukokuussa sen ostaessakin.
Tämä todistaa, että Elisan verkostossa oli sitenkin vika, arvelen erän tukiaseman olevan pois päältä, jotta asiakkaat hakeutuvat kalliimpien vaihtoehtojen pariin.
Kokemus on osoittanut, ettei operaattoreita kannattaa lelliä, maksajaksi ja kärssijäksi joudut.
mobiililaajakaistan ongelmat
2
480
Vastaukset
- fghy6
"arvelen erän tukiaseman olevan pois päältä, jotta asiakkaat hakeutuvat kalliimpien vaihtoehtojen pariin." Voisitko vähän perustella mitä tarkoitat tuolla lauseella?
- se sama
...että "peliin" osallistuu aina juuri käytettävissä olevat linkkiasemat, eli jos joku näistä on pois pelistä, haku jatkuu, kunne signaali löytyy.
Oli miten oli, selityshan ei Elisalta saa, että miten oli mahdollista, että ensin vika korjatiin ja siten sitä ei ollutkaan, vain minun puolella.
Asiakkaan kusetus, koko mobiililaajakaista, operaatorit jättävät verkostojaan juuri sen verran retuperälle, että meikäläinenkin harkitse kallimman vaihtoehdon..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979