Minulla on välillä todella hyviä kausia ja yhä useammin äärimmäisen huonoja. Näinä huonoina päivinä/viikkoina en meinaa jaksaa nousta sängystä ylös ja lähteä kouluun, ja vapaa-aika saattaa mennä sohvalla maatessa ja itkiessä. Lähinnä tieto siitä, että hyvät ajat koittavat taas luultavasti ennemmin tai myöhemmin, on pitänyt minut elämässä kiinni - näinä hyvinä aikoina olen koko ajan hymyissä suin, nautin elämästä, koulu on kivaa ja jopa siivoaminen sujuu. Valitettavasti huonommat kaudet tuntuvat ottavan hiljalleen ylivaltaa ja kestävän kerrallaan yhä pidempään ja pidempään.
Olen pari kertaa varannut ajan koulun psykologille, mutta aina keksinyt jonkun tekosyyn, jonka varjolla olen peruuttanut ajan viime hetkellä. Yleensä nämä ajat ovat sattuneet juuri niille paremmille kausille, jolloin minusta tuntuu, että enhän mä mitään psykologia tarvitse, vaikka tasan tiedän tarvitsevani. Olen reilun vuoden ajan syönyt ensin Cipralexia ja sen jälkeen halvempaa versiota Sepramia, jotka sain sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Se on onneksi lääkkeiden myötä jo helpottanut melkein siedettävälle tasolle, mutta masennukseen nuo lääkkeet eivät tunnu juurikaan auttavan...
Kun silloin hain Cipralexiin reseptin, jäi mulle tunne, että lääkäri oli vähän ivallinen ja vähätteli ongelmaani. Muutenkin minulle oli jo suuri saavutus varata aika ja mennä sinne kertomaan peloistani, ja tosiaan käynnistä jäi aika paha maku suuhun. Nyt tiedän, että pitäisi varata aika lääkärille ja pyytää vihdoinkin jotain masennuslääkitystä ja mahdollisesti lähete psykalle. En vain uskalla. En uskalla soittaa terveyskeskukseen ja sanoa, että mulla on varmaan masennus - saati että uskaltaisin sanoa sen lääkärille kasvotusten. Pelkään vähättelyä ja sitä, että lääkäri katsoo minua vain ivallisesti ja sanoo, että eihän sulla mitään oikeita ongelmia ole. Ulkoisesti varmaan näytänkin olevan ihan hyvässä jamassa - olen ulkonäöllisesti ihan siisti nuori nainen, joka osaa peittää pahan olonsa aika hyvin, ja varmasti tekisin tuon siellä lääkärilläkin.
Niin että mistä sitä rohkeutta saisi kerättyä? Tiedän, että ongelman myöntäminen jollekin ammattilaiselle varmasti saisi rattaat pyörimään ja ehkä joskus vielä parantuisinkin. Mutta kun minä vain pelkään sitä heikkouden näyttämistä ja lääkärin ja muiden reaktiota asiaan.
Olen pari kertaa varannut ajan koulun psykologille, mutta aina keksinyt jonkun tekosyyn, jonka varjolla olen peruuttanut ajan viime hetkellä. Yleensä nämä ajat ovat sattuneet juuri niille paremmille kausille, jolloin minusta tuntuu, että enhän mä mitään psykologia tarvitse, vaikka tasan tiedän tarvitsevani. Olen reilun vuoden ajan syönyt ensin Cipralexia ja sen jälkeen halvempaa versiota Sepramia, jotka sain sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Se on onneksi lääkkeiden myötä jo helpottanut melkein siedettävälle tasolle, mutta masennukseen nuo lääkkeet eivät tunnu juurikaan auttavan...
Kun silloin hain Cipralexiin reseptin, jäi mulle tunne, että lääkäri oli vähän ivallinen ja vähätteli ongelmaani. Muutenkin minulle oli jo suuri saavutus varata aika ja mennä sinne kertomaan peloistani, ja tosiaan käynnistä jäi aika paha maku suuhun. Nyt tiedän, että pitäisi varata aika lääkärille ja pyytää vihdoinkin jotain masennuslääkitystä ja mahdollisesti lähete psykalle. En vain uskalla. En uskalla soittaa terveyskeskukseen ja sanoa, että mulla on varmaan masennus - saati että uskaltaisin sanoa sen lääkärille kasvotusten. Pelkään vähättelyä ja sitä, että lääkäri katsoo minua vain ivallisesti ja sanoo, että eihän sulla mitään oikeita ongelmia ole. Ulkoisesti varmaan näytänkin olevan ihan hyvässä jamassa - olen ulkonäöllisesti ihan siisti nuori nainen, joka osaa peittää pahan olonsa aika hyvin, ja varmasti tekisin tuon siellä lääkärilläkin.
Niin että mistä sitä rohkeutta saisi kerättyä? Tiedän, että ongelman myöntäminen jollekin ammattilaiselle varmasti saisi rattaat pyörimään ja ehkä joskus vielä parantuisinkin. Mutta kun minä vain pelkään sitä heikkouden näyttämistä ja lääkärin ja muiden reaktiota asiaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nuo lääkkeet mitä sait sosiaalisten tilanteiden pelkoon ovat kyllä masennuslääkkeitä. Tosiasia on se että lääkkeet eivät läheskään kaikilla toimi. Tuo lääkärisi kuullostaa kyllä just niin lääkäriltä.. sellaisia ne ovat. Mutta kun kerran syöt jo lääkkeitä niin jonkinlaisessa hoidossa sinun kuuluisi myös olla. Se psykologille meneminen olisi varmasti oikein hyvä juttu, paljon parempi kuin sille lääkärille ajan varaaminen. Kuitenkin jotain sinun täytyy asioille tehdä, se olo ei siitä itsestään paremmaksi muutu.
-
http://masennus.nettisivu.org
Cipralexin halvempi rinnakkaislääke, niissä on aivan eri vaikuttava lääkeaine. Sepram on Cipramilin rinnakkainen tai oikeastaan se on ihan sama, mutta...
Tuo ed.viestissä mainittu masennus-nettisivu on sitten yhden ihmisen asenteellinen palsta;(((
Varaa aika psykiatrille, psykologi kun ei voi esim. puuttua lääkityksiisi ellei ole sitten lääk.koulutustakin saanut, harva on.
Ja masennuslääkkeillä on _useita_ eri indikaatioita, mm. sos.fobia..
Mulla on ihan tai melkein sama ongelma. Luulen että itselläni on masennusta, on nimittäin hyviä ja huonoja päivä ja ahdistaa nykyään kaikki. Haluaisin mennä lääkäriin ja hakea apua, mutta pelkään juuri sitä että lääkäri sanoo että ei sulla mitään oo et sä mitään apua tarvii et mee kotii kasvamaan. se vasta olis hirveää.
Ajatuksetkin vaihtelee tarvitsen apua ja en tarvitse apua välillä. Tällä hetkellä tekisi kovasti mieli mennä terveydenhoitajalle kertomaan ongelmastani. Mutta en tiedä.
Viestistäni ei varmaan aloittajalle mitään apua ole, mutta ilmoitin vain ettei ole yksin.
Hyviä päiviä :)
Tervehdys.
Kiitos kirjoituksestasi anniinaanniina.
Sinä vaikutat fiksulta, joten kuuntele järjen ääntäsi.
Et menetä mitään kun hakeudut ongelmasi kanssa hoitoon, hoitamattomana menetyksesi ovat huomattavat.
Lääkäritkin on vain ihmisiä, mutta nykyaikana kovasti yleistyneet mielenterveysongelmat eivät anna kenellekkään oikeutta väheksyä asian vakavuutta.
Masennus on vaiva, joka voi tulla yllättäen tai pikkuhiljaa kenelle meistä hyvänsä.
Mielenterveysongelmiin tulee suhtautua aina vakavasti, kuten muihinkin terveyttä uhkaaviin vaivoihin.
Lääkehoito ja tietous on kehittynyt paljon ja tervehtyminen kokonaan on vaihtoehdoista ainoa, jota sinun kannattaa kuunnella.
Kaikkea hyvää sinulle. ter. R.R.
Heipä hei! Löytyisikö halua keskustella aiheesta luottamuksella? Itselläni on ainakin jonkinlaista vastaavaa kokemusta. En ole koskaan käynyt täysin pohjalla tai jäänyt kotiin makoilemaan, mutta siitä huolimatta löytyisi kiinnostusta jutella aiheesta..