Olen aina ollut melko tyytymätön vartalooni, vaikka tiedän että olen ihan normaalipainoinen. Mutta ennen ajattelin, etten ikinä olisi yksi niistä anorektikoista tai bulimikoista, että minähän en siihen sorru... Elin melko huolettomasti mitä tulee syömiseen.
Sitten jotakin tapahtui. Nyt en ole lähipäivinä paljoa syönyt... Muutama melko vakava ihmissuhdeasia masentaa todella paljon. Opiskelut tuntuvat todella raskailta, vaikka vielä ollaan ihan perusasioissa. Jotenkin kaikki tuntuu niin kamalalta sotkulta.
Ei vaan tee enää mieli mitään herkkuja samalla lailla kuin ennen. Ei tee mieli ruokaa. Olen oksennellutkin tässä kuukauden ajan yli viisi kertaa. Mikä ei ole paljon, mutta se silti pelottaa minua. Tämän kaiken helppous todella pelottaa minua.
Olen laihtunut viikossa noin kolme kiloa. Jokainen suupala tuntuu suussa mauttomalta pakkopullalta. Syömättömyys puolestaan tuntuu luonnolliselta.
Mitähän tässä pitäisi tehdä. Toisaalta pitäisi varmaan tässä vaiheessa hakea apua. Mutta toisaalta... en jaksa välittää... :(
Mitä mulle on tapahtunu...
Sitten jotakin tapahtui. Nyt en ole lähipäivinä paljoa syönyt... Muutama melko vakava ihmissuhdeasia masentaa todella paljon. Opiskelut tuntuvat todella raskailta, vaikka vielä ollaan ihan perusasioissa. Jotenkin kaikki tuntuu niin kamalalta sotkulta.
Ei vaan tee enää mieli mitään herkkuja samalla lailla kuin ennen. Ei tee mieli ruokaa. Olen oksennellutkin tässä kuukauden ajan yli viisi kertaa. Mikä ei ole paljon, mutta se silti pelottaa minua. Tämän kaiken helppous todella pelottaa minua.
Olen laihtunut viikossa noin kolme kiloa. Jokainen suupala tuntuu suussa mauttomalta pakkopullalta. Syömättömyys puolestaan tuntuu luonnolliselta.
Mitähän tässä pitäisi tehdä. Toisaalta pitäisi varmaan tässä vaiheessa hakea apua. Mutta toisaalta... en jaksa välittää... :(
Mitä mulle on tapahtunu...
Vastaukset 5
Vanhimmat
oksensin. Ajattelin, että tänään sallisin itseni syödä. Ja sitten iski huono omatunto.
Katsoin itseäni peilistä suihkusta tullessani ja kauhistuin. Näytän niin turvonneelta, epäsopusuhtaiselta. Vihaan kaikista eniten valtavia, löllöjä käsivarsiani, ne eivät kuulu vartalooni ollenkaan... Miten saan kiinteämmät kädet. Tuskin tällä tavalla. :(
Pelkään että tästä tulee tapa... Pelkään, että tämä imee musta kaikki voimat.
Itse olen kokenut anorexian kauhut, ja toi mistä kirjotit kuulostaa juuri siltä. Kärsin sairaudesta viisi vuotta ja vasta nyt olen ollut kuivilla sairauden kahleista. Mulla itelläni ei kuulunut oksentelu kuvaan, ja se olisikin asiantuntijoiden mukaan voinut viimeistään viedä henkeni ilmaantuneen sydänvikani tähden. Itse en kokenut terapiasta ja sairaalahoidosta mitään hyötyä, mutta syöminen koituikin siksi tekijäksi, joka sai minut jälleen elävien kirjoihin. Piti siis vain syödä, vaikka mitä ajattelin. Jos tuo tuollainen mistä kirjoitit jatkuu, on sulle tulossa huomattavasti tämänhetkistä kammottavammat ajat. Pelottavinta on pelko. Mulle ilmantui sairauden myötä päivittäisiä ahdistuskohtauksia, joista jotkut kestivät useamman päivän kerrallaan. Silloin ainoastaan itkin, huusin ja raivosin, viiltelin ja halusin tappaa itseni. Pelko lihomisesta oli niin suuri, etten saanut nukutuksi ja useamman kerran yritin itsemurhaa. Kaiken lisäksi vaivuin vuodeksi psykoosiin, josta oli hyvin vaikea päästä irti. Ainoastaan vahvat lääkkeet auttoivat siihen.
Joten hanki apua. Tuki on tärkeää ja kaikkein mieluiten perheeltä tai hyviltä, luotettavilta ihmisiltä. JA TÄRKEINTÄ ON SYÖDÄ HANKI VAIKKA SAIRASLOMAA TAI JOKU IHANA MATKA POIS, KUNHAN VAIN ET LANNISTU!!!
Heeh, alkoi vaan itkettää ihan hirveästi, jotkut padot avautu kun luin sun viestiä...
En ole ikinä pystynyt oikein kunnolla puhumaan tunteistani tai muista jutuista/huolista muille ihmisille. Tai ainakaan perheelle, suhteet ei ole kovin läheiset... Ehkä otan jonnekin koulun kautta yhteyttä.
En ole koskaan onneksi ollut muilla tavoilla itsetuhoinen käytökseltäni, siis viillellyt tai mitään, enkä usko että siihen rupeaisin. Ajatuksia on kyllä ollut, lapsesta asti. En toteuta mitään näistä ajatuksista, en halua tuottaa läheisille/ystäville tuskaa... Enkä halua mihinkään osastolle...Inhoan sairaaloita.
Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni. Tiedän, että tää on sairasta ja miten tyhmää tällainen leikittely omalla ruumiilla/terveydellä on...
Vielä tosta oksentamisesta. Se on ehkä yksi hirveimmistä, inhottavimmista asioista mitä voi itselleen tehdä, onneksi tosiaan sinä et sitä tehnyt. En todellakaan ole ylpeä, että olen oppinut sen oikean tekniikan.. :(
Ja hienoa kuulla että sulla menee nyt paremmin!! Olet varmasti todella vahva ihminen, kun olet selvinnyt noin rankoista astioista... Hyvää syksyä sinulle, ja kiitos vielä... Sun viestisi ihan oikeasti sai mun olon vähän paremmaksi.
*rankoista asioista, ei astioista...äh :'D
vaikee nähä kyynelten läpi.
Tiedän tunteen.. toivotan paljon voimia selättää nuo ikävät aatteet ja tavat. Mulla jatkuu jatkuu ja jatkuu vaikka luulen kokoajan että pystyn lopettamaan okasentamisen. Mässäily vaan on osa elämääni nykyisin. Joka päivä. Asiaa ei yhtään helpota se että olen töissä keittiössä, jossa leivotaan joka päivä ja saan nuuskia ruokaa ja herkkuja aina vaan. Ei tässä oo mitään järkeä. Tiedän. Mutta en tiedä mistä sais apua. Kuka voisi auttaa?? Miten?
Mutta tosin, tsemppiä... *hali*