Mitä astrologisesti/horoskoopillisesti tarkoittaa tai voi ennustaa ihmiselle, joka on syntynyt 31.12. ja vieläpä muutamia tunteja ennen uuttavuotta? Jotakin erikoista?
31.12.
Mielenkiintoistatata
6606
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se voi tarkoittaa haasteellista elämän alkutaivalta, sekä isäsuhdetta. Sisarukset voivat luoda kilpailutilanteita nuoruudessa. Perheen sisäiset ristiriitaisuudet voivat aiheuttaa pitkiäkin vaikeita aikoja. Opiskelu voi viedä aikaa, ennenkuin oma alue löytyy. Kolmenkymmenen ikävuoden aikana tilanne elämässä tasoittuu ja rauhoittuu.
Kävi jopa pelottamaan.
Nimittäin vaikkei minulla ole ongelmia perheessä, on perheeni monikulttuurinen jonkajohdosta on aiheutunut joskus ongelmia. Koulussa minua on tosiaan kiusattu, ongelma sekin mutta elän sen kanssa nykyään hyvin.
Tuleekohan kärsimysten jälkeen palkkiota? Olen luonteeltani jokseenkin ylimielinen, egoisti ja narsisti.
Luultavasti et ole ylimielinen, egoisti, etkä myöskään narsisti. Olet päättäväinen, jalat vahvasti maassa oleva tyyppi, menet aina täysillä sinne, mihin uskot sillä hetkellä. Äitisuhteesi voi olla läheinen ja hyvä. Sisaruksista tulee läheiset myös noin kolmenkymmenen vuoden iässä.
Entäs miten tulee olemaan raha-asioiden kanssa?
Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut talouspolitiikasta ja oman raha-asioiden hoito astui kuvioihin jo 15 vuoden ikäisenä. Muilla ei ollut sitä rahaa, mutta minulla aina löytyi. En ole tuhlaileva, mutta jos jotain haluan niin se on sitten pakko saada.
Se on totta että olen päättäväinen asioissa, jos jotain haluan tehdä niin sen myös teen.
En pidä nykymuodista ja ajattelumalleista ollenkaan. Elän ehkä "menneitä" aikoja vaikka olen 90-luvulla syntynyt. Pidän hyvin paljon mafia-aiheisista elokuvista ja historiasta, mikä liittyy siihen. Mihin tämä viittaa?
Ei voi tietää. Mutta lapseni, joka on nousu Skorpioni rakastaa, tai ainakin on rakastanut jännitykseen (mafia) liittyvää kirjallisuutta. Skorpioni-merkki voi olla esillä kartallasi.
Retro on erään Kauriin must-juttu.
Miltä tuntuisi ajatus kehitysvammaisten hoitamisesta?
Helmi-sivulla voi luoda oman kartan sekä tulkinnan siitä.
Minulla aina herää vastenmielisyys kehitysvammaisia kohtaan.