mies lähtee matkalle kolmeksi päiväksi opiskelukaveria treffaamaan ulkomaille kohteeseen jossa ei ole koskaan käynyt ja me jäädään lasten kanssa kotiin. Ammatillisesti hänelle hyvin mielenkiintoinen matka kohteen vuoksi.
Tiedän että
-aika on lyhyt
-selviämme sen kyllä kotona
-matkasta on hänelle työn kannalta hyötyä
-hän on muuten hyvä aviomies ja isä
-eikä muuten juuri harrasta mitään kodin ulkopuolella eikä istu baareissa tms.
Mutta miinuksia
-minä olen enemmän tykännyt matkustelusta ja koko kevään olen ruinannut yhteistä matkaa, mutta ei ole onnistunut, mies ei jaksa perhematkaa
-siis olen itsekkäästi kateellinen etten päässyt mukaan
-olen sairaslomalla kolmatta kuukautta masennuksen vuoksi, joka taisi olla syy että mies halusi mennä yksin
-pelkään että emme kuitenkaan selviä kotona sairauteni vuoksi
-olen aina halunnut käydä tässä ko. paikassa johon mies on menossa
-opiskelukaveri on tyttö
Tiedän että tämä ei ole maailmaloppu, mutta tässä henkisessä tilanteessa tuntuu että voimat loppuu. Olen saanut asian ajattelemisesta ahdistuskohtauksia ja syönyt sen vuoksi diapamia.
Liikenisikö joltain kannustavia kommentteja, että selviämme tuon jutun yli ja elämä jatkuu. Ja että asia ei ole niin järkyttävän negatiivinen kuin miltä sen nyt saan kuulostamaan ja tuntumaan.
kiitos!
Tiedän että
-aika on lyhyt
-selviämme sen kyllä kotona
-matkasta on hänelle työn kannalta hyötyä
-hän on muuten hyvä aviomies ja isä
-eikä muuten juuri harrasta mitään kodin ulkopuolella eikä istu baareissa tms.
Mutta miinuksia
-minä olen enemmän tykännyt matkustelusta ja koko kevään olen ruinannut yhteistä matkaa, mutta ei ole onnistunut, mies ei jaksa perhematkaa
-siis olen itsekkäästi kateellinen etten päässyt mukaan
-olen sairaslomalla kolmatta kuukautta masennuksen vuoksi, joka taisi olla syy että mies halusi mennä yksin
-pelkään että emme kuitenkaan selviä kotona sairauteni vuoksi
-olen aina halunnut käydä tässä ko. paikassa johon mies on menossa
-opiskelukaveri on tyttö
Tiedän että tämä ei ole maailmaloppu, mutta tässä henkisessä tilanteessa tuntuu että voimat loppuu. Olen saanut asian ajattelemisesta ahdistuskohtauksia ja syönyt sen vuoksi diapamia.
Liikenisikö joltain kannustavia kommentteja, että selviämme tuon jutun yli ja elämä jatkuu. Ja että asia ei ole niin järkyttävän negatiivinen kuin miltä sen nyt saan kuulostamaan ja tuntumaan.
kiitos!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen itsessäni huomannut (jo toisen kerran sairastuttuani vakavaan masennukseen) että tässä tilassa oma mieli synnyttää mörköjä yksinkertaisemmistakin asioista. Opiskelutoverin kanssa tapaaminen ei kuullosta kovin pahalta, itse en edes haluaisi lähteä kolmanneksi pyöräksi matkaan. Käytä ennemmin nuo kolme päivää sellaisiin asioihin joita itse haluat tehdä, on se vaikka videon vuokraamista, ulkoilua ihanassa kevätilmassa lasten kanssa tai jäätelön syöntiä.
Masennus tahtoo viedä voimat ja toipuminen on hidasta, tiedän sen. Itseluottamusta ei löydy hetkessä sitäkään. Mutta toki selvitä tämän ajan, usko vain itseesi ja kykyihisi. Yllättäen yksinolo voi olla rentouttava kokemus. Anna itsellesi lupa olla laiska ja saamaton jos siltä tuntuu.
Ja kun mies kotiutuu, voit ehdottaa hänelle osien vaihtoa, jos vain jaksat niin lähde jonnekin ja jätä mies lasten kanssa.
Tsenppiä!
ole hyvä.
Kannattaa varmaan pyytää kotiin joku seuraksesi niiksi päiviksi kun mies on matkoilla. Ei pääse ajatukset karkailemaan turhia ja hermot pysyy paremmin hallinnassa lastenkin kanssa. Kysy ystävää, anoppia, äitiä, tätiä tai serkkua.Kuka nyt onkin sulle hyvää seuraa. Itselläni oli joskus seurana anoppi kun mies oli työmatkalla. Lapsistakin oli kivaa kun mummu oli yökylässä. Ja usein vaikkapa lenkkeilen ystävättäreni kanssa kun miehen työajat harmittaa. Tai suunnittelemme retken lasten kanssa puistoon, eväät ja kaikki. Harmi unohtuu ja kaikilla on mukavaa...