En ole lelu

Olen tätä meidän "juttua" vähän pähkäillyt pienessä päässäni. Pyöritellyt sitä ja katsellut ja ajatellut monelta eri kantilta. Olisin oikeasti ottanut tämän niin just kevyesti kuin mahdollista, just niin aikuisen aidosti ja rehellisesti kuin meidän ikäiset vain voivat, mutta itse toimintasi ja tekosi puhuvat kyllä toista. Suoraan sanottuna tunnen itseni petetyksi, typeräksikin. En kuitenkaan anna sille tunteelle valtaa sen enempää, koska musta aina jokaisen pitää saada tilaisuus puolustautua ja kommentoida ennen tuomiota.
Sähän leikittelet mulla? Mielestäni me juteltiin tästä nimenomaisesta asiasta kerran ja taidettiin olla yhtä mieltä tästä asiasta. Kumpikaan ei puhunut sen puolesta. Mä luulin sun tietävän jo tunteistani, ehkei ne ole sulle vielä selvinneet koska kykenet pelleilemään kanssani. Vai haluatko näin vain piristää itseäsi..?
20627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

tunteistasi niin kauan, kun sä et niistä puhu muualla kuin palstoilla.

Äänestä
  • Oikealle ihmiselle on puhuttu oikeassa elämässä.

    Äänestä

  • pitänyt leluna ? Muutenhan et vastaisi kyseisenlaiseen aloitukseen ollenkaan ?

    Äänestä

  • Ketä olet kirjoitti:

    pitänyt leluna ? Muutenhan et vastaisi kyseisenlaiseen aloitukseen ollenkaan ?

    hän luulee niin, joistakin jutuista päätellen. mutta siihen on aivan muut syyt.

    Äänestä

  • en ketään! kirjoitti:

    hän luulee niin, joistakin jutuista päätellen. mutta siihen on aivan muut syyt.

    Sellaista ei voi luulla aiheetta, sorry vaan. Jos toisella on sellainen tunne, silloin sä oot kohdellut huonosti eikä siihen ole koskaan mitään oikeaa syytä, aina voi kohdella hyvin ja pitää kohdella hyvin,
    oli syitä mitä hyvänsä.
    Se on joko tai, hyvä kohtelu tai huono kohtelu, kyllä säkin ite tiiät oikeesti ookko kohellu hyvin vai huonosti.
    Muista - huono kohtelu on aina väärin. Kukaan ei ansaitse semmosta.

    _Joku kaltoin kohdeltu _

    Äänestä

  • Eied. kirjoitti:

    molemmat on kyllä kohdelleet toisiaan vähän huonosti. Sorry nyt vaan mutta näin koen asian.
    Olen ehkä kohdellut väärin, mutten tahallani ja mua on myös kohdeltu väärin :(

    Äänestä

  • en ketään! kirjoitti:

    hän luulee niin, joistakin jutuista päätellen. mutta siihen on aivan muut syyt.

    Etkä tee asialle mitään !!!! ??????????? !!!!

    Äänestä

  • juuri niin kauan kun " keskustelet " ja " selvität " teidän kahden asioita ja juttuja täällä kaikkien muiden kanssa kuin kyseisen, oikean henkilön. Oletko antanut mahdollisuuden muuhun hänelle ? Mistä sinä voit
    tietää kuka täällä milloinkin puhuu tunteistaan ? Täällä on hyvin harvalla tunnisteet mukana omissa viesteissään.
    Mahtaako oikeasti olla syytä syyttää häntä ? Pitäisikö katsoa peiliin ?

    Äänestä

  • leikit itse kirjoitti:

    juuri niin kauan kun " keskustelet " ja " selvität " teidän kahden asioita ja juttuja täällä kaikkien muiden kanssa kuin kyseisen, oikean henkilön. Oletko antanut mahdollisuuden muuhun hänelle ? Mistä sinä voit
    tietää kuka täällä milloinkin puhuu tunteistaan ? Täällä on hyvin harvalla tunnisteet mukana omissa viesteissään.
    Mahtaako oikeasti olla syytä syyttää häntä ? Pitäisikö katsoa peiliin ?

    sovitaan näin. Minä kaiken pahan alku ja juuri :(

    Äänestä

  • sinähän sen tiedät kirjoitti:

    sovitaan näin. Minä kaiken pahan alku ja juuri :(

    no etkai sä sentään noin oo tehny vai ... ? vai ... ?

    Äänestä

  • höh. kirjoitti:

    no etkai sä sentään noin oo tehny vai ... ? vai ... ?

    kyllä mielestäni, mutta toiset näyttää tietävän paremmin :(

    Äänestä

  • 10+20 kirjoitti:

    kyllä mielestäni, mutta toiset näyttää tietävän paremmin :(

    kyllähän sä sen tiedät itekin tasan tarkkaan miten oot kohdellu. jos oot kaikille vastaillut noin kun tässä alottajalle niin sillon sä oot vaan leikkiny sen oikean ihmisen kans ja tehny tosi pahasti ja
    jättänyt hänet tietämättömyyteen ja pimentoon mut jos sä oot oikeesti puhunu oikeelle ihmiselle niin kaikki on sillon tietenkin oolrait :) sä tiedät sen, ei muut.

    Äänestä

  • ei noin. kirjoitti:

    mä se ainoastaan tiedän. ja mä tiedän etten ole leikkinyt. olen ollut yhteydessä ihastukseeni.

    Äänestä

  • tästä leikit kaukana kirjoitti:

    mä se ainoastaan tiedän. ja mä tiedän etten ole leikkinyt. olen ollut yhteydessä ihastukseeni.

    Miksi sä sitten vastaat tommoseen alotukseen noin jos kerran oot yhteydessä ? Eihän sillon pitäs olla mitään syytä täällä vastailla kenelle vaan jos kerran on oikeesti yhteydessä ??

    Äänestä

itteeni aina välillä kun vaimon kans hiukkakin tökkii. Sehän on miesten oikeus????

Äänestä

Tästä on leikki kaukana. Elämässä ei ole mitään järkeä ja silti on vaan mentävä eteenpäin. Kadun tätä vielä vanhana, viimeiseen hengen vetooni asti. Sinun jälkeesi kaikki on ollut yhtä katumista.

Tämä on ensimmäinen ja viimeinen viesti tälle palstalle. Olen näitä juttuja lueskellut, mutta tämä aamu todisti minulle sen ettei tänne palstalle ole asiaa. Olen hyvin pettynyt. Voisin jopa uhkailla jatkotoimilla kaikesta mitä olen täältä lukenut, mutta ketä se hyödyttäisi.

On onni, että olen pysynyt erossa näistä jutuista. En ole kommentoinut teksteihin, vaikka olisi ehkä ollut tarpeen.

Olen nainen. Ei muuta.

Äänestä

onkin ollut epävarma sen suhteen mitä tekis, ja nyt vasta päättänyt...?

Äänestä
  • Tuo ei kuulosta ainakaan minun korvaan yhtään hyvältä. Jos pitää toista varalla niin se ei todellakaan ole oikein. Jos jotain sellaista tarkoitat..

    Äänestä

  • vaan.. kirjoitti:

    Tuo ei kuulosta ainakaan minun korvaan yhtään hyvältä. Jos pitää toista varalla niin se ei todellakaan ole oikein. Jos jotain sellaista tarkoitat..

    mä miinustin vahingossa noin järkevän viestin. Oli tarkoitus plussata. :)

    Äänestä

  • tyhmä minä. kirjoitti:

    mä miinustin vahingossa noin järkevän viestin. Oli tarkoitus plussata. :)

    No ei se mitään.. Itse en ainakaan rupea kenellekään varalla olemaan. Tullut taas mietittyä eilisestä asti asioita. Hoksasin eilen erään asian jota en ole aiemmin sen tarkemmin ajatellut. Ja siinä on ehkä aika tärkeä pointti muutamaan asiaan. Tämä nainen joka ei Facebookia käytä, ei tullut ajatelleeksi sitä. Mut joskus on hyvä herätä todellisuuteen. Ei välttämättä tunnu niin hyvältä. Oikeastaan ollenkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vain ihminen minäkin kirjoitti:

Olen tätä meidän "juttua" vähän pähkäillyt pienessä päässäni. Pyöritellyt sitä ja katsellut ja ajatellut monelta eri kantilta. Olisin oikeasti ottanut tämän niin just kevyesti kuin mahdollista, just niin aikuisen aidosti ja rehellisesti kuin meidän ikäiset vain voivat, mutta itse toimintasi ja tekosi puhuvat kyllä toista. Suoraan sanottuna tunnen itseni petetyksi, typeräksikin. En kuitenkaan anna sille tunteelle valtaa sen enempää, koska musta aina jokaisen pitää saada tilaisuus puolustautua ja kommentoida ennen tuomiota.
Sähän leikittelet mulla? Mielestäni me juteltiin tästä nimenomaisesta asiasta kerran ja taidettiin olla yhtä mieltä tästä asiasta. Kumpikaan ei puhunut sen puolesta. Mä luulin sun tietävän jo tunteistani, ehkei ne ole sulle vielä selvinneet koska kykenet pelleilemään kanssani. Vai haluatko näin vain piristää itseäsi..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu